Onko yleinen tapa, että hotellin altailla ja rannalla pyörii hierontaa, vene- ja snorklausretkiä ja kauneuspalveluja tarjoavia ihmisiä? Meidän tapauksessamme olivat siis ihan hotellin työntekijöitä, ainakin heidän toimipisteensä olivat hotellialueella.
Hotellimme oli Hurghadassa, Sunrise select garden beach.
Itse koin tuon häiritsevänä.
Auringon ja meren takia voisin lähteä Egyptiin uudelleen, mutta tuo tyrkyttäminen ja huijaaminen ei vain sovi minulle. Elättelenkin toivoa, että tuo oli vain huono kokemus ja teillä olisi kertoa hyvä AI-hotelli, missä ei tuollaista olisi.
Kaupustelijat hotelleilla
5
302
Vastaukset
- .....ffffff
Keskitason hotelleissa on tuollainen ihan normaalia. Mitä kalliimpi hotelli, sitä paremmin saa olla rauhassa. Crown Plazassa asiakkaita kohdellaan jo kuin kuninkaallisia, joten siellä saa olla todellakin omissa oloissaan, jos siltä tuntuu.
Jos porukassa on 1, jota ei haittaa tuollainen kaupustelu, niin kannattaa ohjata kaikki hänen luokseen. Sanon aina, että minä en päätä, vaan hän. Eivät sitten tule enää uudestaan minun luokse.- loma mielessä
En tiennytkään tuon meidän hotellin olleen keskitasoinen. Mainostettiin, että on 5 tähden.
Kiitos vinkeistä. Pitää lueskella tuosta Sharmin hotellista.
http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g297549-d531863-Reviews-Sunrise_Select_Garden_Beach_Resort_Spa-Hurghada_Red_Sea_and_Sinai.html - .....fffff
loma mielessä kirjoitti:
En tiennytkään tuon meidän hotellin olleen keskitasoinen. Mainostettiin, että on 5 tähden.
Kiitos vinkeistä. Pitää lueskella tuosta Sharmin hotellista.
http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g297549-d531863-Reviews-Sunrise_Select_Garden_Beach_Resort_Spa-Hurghada_Red_Sea_and_Sinai.htmlJoo, Noi tähdethän tarkoittaa vaan sitä, ,että sieltä löytyy laajat valikoimat palveluita. Se ei oikeastaan merkitse vielä, että ne olisi laadukkaita.
Yksi selkeä merkki on rannekkeet. Jos porukka kantaa sellaisia, niin sitten olla keskitason hotellissa. Toinen on ruoka. Jos ruokaa kehutaan hyvän makuiseksi, ja monipuoliseksi, ja vaihteluakin on eri päivinä, kyseessä on hyvä hotelli.
Tuo Sharmin hotelli kuulostaa hyvältä. En lukenut kaikki arvosteluja, mutta ekan sivun kuitenkin. Siellä, jos törmäätte häiriköihin, niin voitte varmasti antaa tippiä allaspojalle, tai vastaavalle, että pitää kaupustelijat poissa.
- Peace
Sharmissa Iberotel Palacessa sai pyyhepisteeltä halutessaan kyltin, joka takasi rauhan.
- egyyyyyyyy
tyrkky hommaa se on joka puolella varsinkin kaupoilla
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2623208Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741264- 661183
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180988Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 62879
- 48824
- 47752
- 40731
- 39698