Olen lukenut kaikki Cornwellin Kay Scarpetta-romaanit, viimeisin eli Raatokärpänen erosi muista siten, että se oli kirjoitettu kolmannessa persoonassa, ja se jotenkin häiritsi lukemista: ikäänkuin Scarpetta olisi jotenkin etäisempi kuin aikaisemmissa kirjoissa, ei enää se tuttu hahmo johon oli helppo hypätä sisään lukiessaan. Olenko ainoa jota tuo uusi piirre hämäsi? Onkohan alkuperäinen kirja kirjoitettu näin, eikai se voi olla suomentajan kikka? (Suomentaja on tässä kirjassa eri kuin aikaisemmissa mutta sama kuin marraskuussa ilmestyvässä Pahan jäljillä -kirjassa.)
Scarpetta
Jännää
7853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen lukenut melkein kaikki Cornwellin kirjat, mutta mielenkiinto on loppunut, kun tuntuu että ne muistuttaa liian paljon toisiaan. Olen lukenut mielipiteitä Raatokärpäsestä, sekä heiltä jotka on lukenut alkuperäiskielellä ja myös muillakin kielillä, niin valittavat justiin tuota kirjoitusmuotoa, kolmas persoona. Niin eipä enään innosta lukemaan.
itse taas tykkäsin kolmennesta persoonasta, samoin siitä ettei scarpetalla asiat enää olleetkaan niin täydellisesti. enemmän häiritsi se ettei koko kirjassa oikeastaan tapahtunut yhtään mitään. samoin koko sarjassa häiritsee se kuinka ällöttävän täydellisiä hahmot ovat marinoa lukuunottamatta... toisaalta tapahtumien kärryillä pysyi paljon paremmin kuin aiemmissa kirjoissa:) kannattaa se kuitenkin lukea, jos scarpetoista tykkää.
Cornwell yrittää uudistaa pahasti paikalleen junnaamaan jämähtänyttä Scarpetta-sarjaansa. Minusta metsään mennään ja komeasti. Tarinoiden uskottavuus on kadonnut aika päiviä sitten ja tilalle on tullut saippuaoopperamaisia juonenkäänteitä. Herätellään jo kerran kuolleita henkilöitä henkiin yms älytöntä.
..mutta lukemattahan en siis jätä.
kirjan kirjoitus tyyli oli pettymys, ei ollenkaan sitä mitä olin odottanut. ja tähän asti ainakin olen ollut scarpettaan tyytyväinen. kirjan hektisyys meni hieman pilalle kun normaalin scarpettan pään sisästä kurkkimisen sijaan koutui leijailemaan ympäriinsä. kuitenkin odottelen ilomielin syksyä..
..ihanaa, siis uusi kirja taas tulossa!!!
Scarpetat ovat olleet suosikkidekkareitani, mutta myös minua häiritsi hirveästi kolmannen persoonan käyttö Raatokärpäsessä. Toinen häiritsevä tekijä on Cornwellin yhä kasvava amerikkalainen yltiöpatrioottisuus ja suorastaan militantti mahtipontisuus, Scarpettan pyöriminen omien neuroosiensa ympärillä ja uskomattomat kertomuskehittelyt: en ollut uskoa silmiäni, kun luin, että Benton Wesley elää, kaikesta aiemmin tapahtuneesta huolimatta!!!
Silti jostain syystä jokainen uusi Scarpetta on pakko ahmia!
Raatokärpänen täydellinen pettymys. Jopa juonikuviokin oli riman alitus... Scarpetta joutaisi jo eläkkeelle ja nämä uudet hahmot Herhiläispesästä (ja mikä sen toisen kirjan nimi olikaan) kehiin! Ne olivat riemastuttavaa luettavaa! Cornwell osaa olla jopa hauska.
EHDOTONTA ELIITTIÄ !