Tämän viikon torstaina Bakaussa:
- erittäin ystävällinen nuorimies esittäytyy hotellimme henkilökunnan jäseneksi
- mutta koska hänellä ei ole vapaapäivänään uniformua, on häntä ehkä vaikea tunnistaa ja hän ymmärtää srm
- hän on juuri mennyt naimisiin ehkäpä koko valtakunnan kauneimman naisen kanssa
- niin onnellinen että haluaa tutun hotellivieraan käyvän tervehtimässä vaimoaan
- siisti combound vilisee onnellisen oloisia lapsia ja kaiken keskipisteenä onnellinen ja työteliäs vaimo joka alkaa vieraiden kunniaksi puhdistamaan riisiä
- virvokkeiden lomassa tulee esille viereisen moskeijan imaami joka haluaa rukoilla vieraiden puolesta,maksua vastaan
- no maksoimme yhden rukouksen, olihan vielä häät meneillään, annettu 500 d ei tuntunut vain riittävän vaikka imaamin lähetti välittikin kiitoksen
- no illalla sitten vielä pidettäisiin lemut johon olisi kunnioittavaa maksaa 1000 d osuus hääparille
- tässä vaiheessa lähdettiin, vaimo keskeytti riisin puhdistamisen
- kadulla isäntä ehdotti pienempää summaa, 200 d koska häihin olisikin tulossa hotellista paljon muitakin, kauppoja ei enää tullut
- kävelimme Bakaun katua noin 100 m, meidät pysäytti taasen miellyttävä nuorimies
- "olen hotellisi työntekijä, koska minulla ei ole virkapukua, et ehkä tunnista minua, olen juuri mennyt naimisiin valtakunnan kauneimman naisen kanssa....."
Tätä kaveria kiitimme tiedosta ja onnittelimme, mutta jatkoimme matkaa.
Tämä oli minulle uusi ja varmasti koko 500d arvoinen lomakokemis.
TPP 10 TURISTIHUIJAUKSET
35
1461
Vastaukset
- Tiina2013-2
Huijaus Barrassa
Barran "linja-autoasema"
- odoteltiin maasturin lavalla
- ympärillä pyöri koko ajan paljon ihmisiä, jotka eivät juuri yrittäneet erityisemmin ottaa yhteyttä.
- jeepin viereen saapui kauppias, myi lyijykyniä ja makeispusseja.
- "huomaan että olette menossa tapaamaan lapsia; lapset pitävät lahjoista. Anna koululaiselle kyniä ja makeisia. huomaat että olette hyviä ihmisiä, tue lapsia"
- kun emme kaupoille ryhtyneet, tuli paikalle kaksi noin 6-7 vuotiasta poikaa päällään siisti koulupuku
- ensimmäinen kysymys oli "Olemme menossa kouluun, onko sinulla antaa kyniä ja makeisia"
- näiden lasten lähdettyä ilman kyniä ja makeisia, tuli paikalle uusi kauppias: "huomaan että olette menossa tapaamaan lapsia; lapset pitävät lahjoista. Anna koululaiselle kyniä ja makeisia. huomaat että olette hyviä ihmisiä, tue lapsia"
Seuraavaa lapsiryhmää emme jääneet odottamaan, jeeppimme lähti.
Tämä yritys oli melko hyvin suunniteltu, mutta toteutus oli heiman kiireinen ja mielestäni epäeettinen. Lasten aktiivinen käyttäminen osana huijausta ei ole edes Gamibialaisten mielestä hyväksyttävää.
Hyvin toteutetusta tarinasta ilman lasten hyväksikäyttämistä olisin voinut muutaman satasen maksaa. Tämä jäi ilman palkintoa. - Huipsu
Ihan sama kokemus meillä Barrasta.. Me ei kyllä oltu menossakaan katsomaan lapsia, vaan eläimiä Senegalin puolelle.
- heh!
Kuka on noin typerä, että antaa rahaa tuollaiseen?!!! Ihan läpinäkyvää touhua.
- sakari-u
hyvästä teatteriesityksestä pitää aina maksaa; näinhän se on suomessakin.
- Paavo Pallo
Semmostahan se on. Eräässä toisessa Afrikan maassa pienessä rantakohteessa muistan kuinka joukko nuoria poikia on useaan kertaan eri vuosina pyytänyt keräyslistan kanssa rahaa jalkapallon ostamiseen urheiluseuralleen.
Jalkapallot taitavat olla kalliita koska vaikka he havaintojeni mukaan saavat monilta hyväntekijöiltä päivittäin rahaa pallon ostoon, he eivät muutamassa vuodessa ole sitä onnistuneet hankkimaan. - Yahya Jammeh
Tää on aika yleinen.
When I saw you, I knew in my heart you are right for me. It does not matter if we are black or white. It is LOVE which is important. I really dont care about money....blah blah blah...- maniextzäinz
Yksi tyypillisin huijaus,johon jokainen törmää on rahanvaihtobisnes.
Saat takaisin vähemmän rahaa,mitä on luvattu.
Laske rahat välittömästi vaihtajan nähden. - fattislady
On tosi paljon käytetty hokema, heti rakastuvat sinuun, vaikka olisit kahdeksankymppinen, lihava, laiha, ruma, kaunis, kaikki käy, ei ne pojat sumeile.
Lihavista naisista ajatellaan, että on rikas, kun on saanut syötyä itsensä noin tukevaan kuntoon. Ja raha ei ole heille tärkeää, lol. - fattislady
fattislady kirjoitti:
On tosi paljon käytetty hokema, heti rakastuvat sinuun, vaikka olisit kahdeksankymppinen, lihava, laiha, ruma, kaunis, kaikki käy, ei ne pojat sumeile.
Lihavista naisista ajatellaan, että on rikas, kun on saanut syötyä itsensä noin tukevaan kuntoon. Ja raha ei ole heille tärkeää, lol.Tämän piti tulla tuon Yahya Jammeh jälkeen, mutta meni vikaan.
- dadadaaa
Tämä on niin tavallista meininkiä Gambiassa, siellä on monenlaista tarinankertojaa ja kaikilla on kova rahantarve, ymmärrettävää kun on köyhä maa. Mutta kyllä se alkaa ajan mittaan ärsyttää ja kyllästyttää, kun tuollaista yrittää vältellä kolmen viikon ajan-
Gambiaan ei enää kiinnosta lähteä, oli sellainen kokemus. Aina oli joku kintereillä, joskus useampikin. - WC PAPERIA
Me olimme paikallisessa supermarketissa., hieman kauempana hotellistamme.Viereen tuli poika, joka tiesi missä hotellissa olimme ja tuo poika oli kuulema hotellimme puutarhassa töissä. Pyysi rahaa vessapaperiin , hotellin johtaja oli kuulema lähettänyt ostamaan, matkalla kauppaan oli kuitenkin kadottanut rahat:-))))
- jaah jamm
Siellä on monenmoista huijaria liikkeellä, kertovat mitä ihmellisimpiä tarinoita, mutta niihin ei kannnata mennä mukaan eikä antaa rahaa. Gambia on pohjaton kaivo.
- 28x...
Gambiassa kaikki asukkaat ovat huijareita. Kovasti sanottu mutta totta. Turisteilla on rahaa ja se on saatava pois. Kehoitan kaikkia vakavasti pysymään hotellin muurien sisäpuolella. Jos nyt haluatte nähdä mitä muurien toisella puolella on niin hotellien respasta voi vuokrata turvamiehen päivän varoitusajalla. Ei maksa paljon mutta voi säästää jopa henkenne!
Muistakaa että Gambia on kaunis mutta vaarallinen maa; sitä eivät kaikki vielä tajua.- ?!?!
Vai että ihan turvamies hotellin muurien ulkopuolelle mukaan? Huijareita jokainen? Mistä tuollainen viha Gambiaa ja gambialaisia kohtaan, että pitää yrittää pilata kaikkien maine ja kirjoittaa tuollaista sontaa?
- turvassa
?!?! kirjoitti:
Vai että ihan turvamies hotellin muurien ulkopuolelle mukaan? Huijareita jokainen? Mistä tuollainen viha Gambiaa ja gambialaisia kohtaan, että pitää yrittää pilata kaikkien maine ja kirjoittaa tuollaista sontaa?
Olen käynyt Gambiassa lomalla monia kertoja ja aina liikun yksin tai kavereitten kanssa.Yurvallisempaa siellä on kuin Stadissa yöllä.
- 28x...
Nimimerkille ?!?!.
En vihaa maata enkä sen kansalaisia. Hotellien muureja ei ole rakennettu turhan takia. Öisin kiertää muurien sisäpuolella aseistetut vartijat. Tuskin turhan takia?
Muurien ulkopuolella päivystää 24/7 bumsterien armeijat jotka vaanivat saalista.
Saaliskaloina ovat turistit. Öisin en kehoita yksin heidän seuraansa heittäytymään.
Siinä voi aivan oikeasti käydä huonosti.
Päivisin ovat kuin mehiläislauma turistipoloisten kimpussa. Kaikki mahdolliset keinot on otettu käyttöön. Joitain on viety jopa kouluihin ja lastensairaaloihin katselemaan säälittäviä näkyjä. Turistien antamat rahat eivät nyt kuitenkaan päädy kuin bumstereiden taskuihin. Lapsille niistä ei jää ropoakaan. Tämä on varma totuus.
On valtava omaisuusmassa minkä turistit maksavat näille huijareille kaikissa sen muodoissa. Moni nuori euroneito on myös menettänyt koko omaisuutensa komealle bumsterille aviolupausten vakuuttamana. Tapauksia on satoja. Euroalueen ulkoministeriötkään eivät anna gambialaismiehelle maahanmuuttolupaa hevin vaikka olisi virallinen naimatodistus Gambiasta.
Ongelmat on huomattu joka euromaassa.
Mutta tämä oli nyt vain minun kirjoitelmani, tehkää niinkuin haluatte...- ieuup
Pitää paikkansa. On kymmenen vuoden kokemus tästä maasta, koska työskentelen siellä. Rahankeräyspapereihin ei kannata nimeään laittaa eikä rahaa antaa; aina menee väärään osoitteeseen. Köyhyys panee yrittämään kaikenlaista ja röyhkeys on vaan kasvanut vuosien varrella. Hauskoja veikkojahan nämä velikullat ovat mutta vaimot eivät... vaikkakin usein juonessa mukana. En tiedä yhtäkään onnistunutta suomi-gambia avioliittoa. Kaikki ovat loppuneet lyhyeen täällä, kun kielitaidoton mies tulee tänne ja suomi-vaimo elättää miehen ja suvun. Kaverit hengaa päivät/illat toistensa luona tai häipyvät jopa toiseen maahan, jossa on jo valmiina toinen vaimo/ tyttöystävä .Arki on kaukana siitä lemmenlomasta... Todellakin ulkoministeriökin on tietoinen tilanteesta. Ja raskastahan se on olla lomallakin kun aina on joku kimpussa...ei se ole rentouttavaa. Hotellin alueella pysyminen os samaa kun menisit maahan kun maahan. Itseasiassa ja valitettavasti Gambiassa ei ole mitään nähtävää ja on kallis paikka turistille. Mutta kokemushan se on sekin.
- tiina 2609
ieuup kirjoitti:
Pitää paikkansa. On kymmenen vuoden kokemus tästä maasta, koska työskentelen siellä. Rahankeräyspapereihin ei kannata nimeään laittaa eikä rahaa antaa; aina menee väärään osoitteeseen. Köyhyys panee yrittämään kaikenlaista ja röyhkeys on vaan kasvanut vuosien varrella. Hauskoja veikkojahan nämä velikullat ovat mutta vaimot eivät... vaikkakin usein juonessa mukana. En tiedä yhtäkään onnistunutta suomi-gambia avioliittoa. Kaikki ovat loppuneet lyhyeen täällä, kun kielitaidoton mies tulee tänne ja suomi-vaimo elättää miehen ja suvun. Kaverit hengaa päivät/illat toistensa luona tai häipyvät jopa toiseen maahan, jossa on jo valmiina toinen vaimo/ tyttöystävä .Arki on kaukana siitä lemmenlomasta... Todellakin ulkoministeriökin on tietoinen tilanteesta. Ja raskastahan se on olla lomallakin kun aina on joku kimpussa...ei se ole rentouttavaa. Hotellin alueella pysyminen os samaa kun menisit maahan kun maahan. Itseasiassa ja valitettavasti Gambiassa ei ole mitään nähtävää ja on kallis paikka turistille. Mutta kokemushan se on sekin.
Gambian toimistollamme on kaikille työntekijöille jo työhaastattelun yhteydessä ilmoitettu työpaikan perussäännöt ja ns. kuolemansynnit. Yksi näistä on kerjääminen, se aiheuttaa pääsääntöisesti välittömät potkut. Vuosien aikana ainoastaan yksi henkilö on saatettu ovesta kerjäämisen takia ulos.
- Niin pal ihmettelen
Minkä ihmeen takia sinne hotelleihin pitää ängetä jos on vaikea sietää sitä mitä liepeillä tapahtuu??
Gambiasta löytyy ihania pieniä guesthouseja ja vuokra asuntoja puoli ilmaiseksi. Yleensä myös näissä asuen tuet paikallista väestöä kun taas hotellimaksujen virta vie rahat pois köyhästä Gambiasta. - ?!?!?
Täytyykö olla niin tyhmä, että antaa rahansa huijareille tai lähtee heidän matkaan? Saati yöllä lähtee jonkun sauhuttelevan bumsterin mukaan?! Ikinä en ole Gambiassa pelännyt, vaikka "nuorena suomineitona" olen siellä useamman kerran ollut. Mitään ei ole ryöstetty, huijattu tai uhattu, vaikka öisinkin olen siellä paikallisten keskuudessa kulkenut. Järki mukaan reissuun, kuten kaikkialle muuallekin.
- Niin pal ihmettelen
?!?!? kirjoitti:
Täytyykö olla niin tyhmä, että antaa rahansa huijareille tai lähtee heidän matkaan? Saati yöllä lähtee jonkun sauhuttelevan bumsterin mukaan?! Ikinä en ole Gambiassa pelännyt, vaikka "nuorena suomineitona" olen siellä useamman kerran ollut. Mitään ei ole ryöstetty, huijattu tai uhattu, vaikka öisinkin olen siellä paikallisten keskuudessa kulkenut. Järki mukaan reissuun, kuten kaikkialle muuallekin.
Itse sitten taas suosittelen lämpimästi asumista paikallisväestön seassa, eipä näy bumstereita ainakaan.
Paikallisväestö on ystävällistä ja auttavaista, ei ollenkaan sellaista mitä kuvaa täällä yritetään antaa. En ole koskaan asunut Gambiassa hotellissa, enkä usko että asun.
Järki käteen niin kuin täälläkin, sillä mennään.
- 28x...
Hyvät nimimerkit tiina 2609 ja Niin pal ihmettelen:
- enhän olekaan väittänyt bumstereita kerjäläisiksi. He ovat huijareita jotka myyvät keksittyjä tai olemattomia palveluja. Se sankka bumsterilauma johon turistit törmäävät joka kerta hotellinportista ulos astuttuaan tarjoavat palvelujaan joita on toki syytä välttää.
- hotellien muurit aseistettuine vartijoineen eivät ole turhan takia. En todellakaan suosittele asumista paikallisväestön seassa jollette omaa itsepuolustustaitoja tai ole aseistettuja. - 28xootsäälittävä
Ou nou 28x, nyt taidat kyllä pikkuisen liioitella, huoh !!!!!!!
Joo, sun ei todellakaan pidä mennä paikallisväestön sekaan, hui, sehän on tositositosi pelottavaa. SUN kannattaa pysyä tosiaankin vain ja ainoastaan hotellin muurien sisäpuolella.
Tai oikeastaan, mitä ihmettä sinä sinne Gambiaan edes enää menisit, noin kamalan vaaralliseen, huijareiden maahan, mee vaikka Norjaan mielummin. - 28x...
Nimimerkille 28ootsäälittävä:
- hyviin tapoihin kuuluisi vältellä henkilökohtaisia loukkauksia.
Keskusteluketjussa on tietysti aina erilaisia mielipiteitä mutta ne eivät saisi aiheuttaa tuonkaltaista mielenkuohua.
Kehoittaisin vielä lukemaan nimim. ieuup:n kynäelmän. Hän on asunut maassa 10 vuotta joten tietää mistä puhuu. Mikset haukkunut meitä molempia samaan läjään?
Toivotan Sinulle hyvää alkaneen syksyn jatkoa! - 28xootniinsäälittävä
sinä kirjoitat sellaista palturia että oli pakko vastata juuri noin.
"En todellakaan suosittele asumista paikallisväestön seassa jollette omaa itsepuolustustaitoja tai ole aseistettuja."
=> luuletko tosissasi että joku hyökkäisi kimppuusi jos asuisit paikallisen väestön kanssa ???? Olet niiiiiiiiiin väärässä !!!!! Gambia ei ole millään tavalla vaarallinen tai väkivaltainen maa
Harmittaa niin kamalasti kun joku heittää tuollaista sontaa !
ieuup sen sijaan puhui ihan asiaa. - neuvo1
Rahan käytöstä ja muita neuvoja:
1. Älä koskaan vaihda rahaa oppaan nähden tai näytä setelilippua suoraan kädessä, erityisesti rahanvaihtopisteessä. Oppaalta tai viereiseltä katselijalta tieto menee koko lähiyhteisölle. Oikeassa pankissa tieto ei kulje ulos.
2. Älä laita paikallisten nähden rahaa takataskuun, jos unohdat sen sinne, voi tieto mennä lähipiiriin ja .Ammattilaiselle ja seuraavana päivänä raha on kadonnut tietyn vaatteen taskusta jopa turvallisesta hotellihuoneesta.
3. Jos osoitat sormella syylliseksi jonkun, kertomalla asiasta viranomaiselle niin tämä voi saada heti potkut tai vankilaa. Syystä että turisteista halutaan pitää hyvää huolta. Siis omaan huolellisuuteen kannattaa panostaa.Diplomaattisuus kannattaa vaikka on vaikeaa, olet esimerkkinä vaikket ymmärrä sitä, suomalaisia pidetään yleisellä tasolla hyvinä ihmisinä. Tämä näkyy siinä että monet osaavat tavallisia suomalaisia tervehdyksiä ja haluavat oppia suomen kieltä.
4. Pienet summat rahaa saattaa kadota tallelokerosta, joten älä sijoita kaikkia rahoja sinne tai pidä kirjanpitoa tallelokeron rahamäärästä.
5. Hotellissakin halutaan ylimääräistä juomarahaa ja tulee huijauksen tunne, pidä huoli vain kohtuullisen juomarahan antamisesta. Se on 5-10 prosenttia tai siitä tunteesta haluaako antaa ollenkaan. Aina ei juomarahaakaan tarvitse antaa.
Etenkin röyhkeyden takia ei tarvitse antaa. Asiasta kannattaa silloin mainita.Jokaiselle löytyy kyllä sopivia ihmisiä oppaiksi, jolloin kemiat täsmäävät.
Otat vastaan vain sellaisia palveluja joita todella tarvitset tai niitä oppaita jotka todella miellyttävät. Itsellä ollut monta huonoa opasta ja hyvää opasta on vaikea löytää, myös lapset saattavat toimia joskus oppaina lyhyillä reissuilla.
6. Naisia on vaikea saada oppaiksi, koska perinteisesti nuorten miesten ammatti.Pariskunnat voivat saada oppaksi, koska silloin ei käsitetä miehen seuralaiseksi.Tämä siis hotellialueen ulkopuolella.
7. Epämiellyttävän olon välttämiseksi ja onnistuneen retken saamiseksi, kerro sinua miellyttävälle oppaalle mitä haluat ja kuinka kauan haluat olla kussakin paikassa. Oppailla on usein kiire ja halu rahastaa asiakasta lyhyessä ajassa ja viedä sinut takaisin hotellille lyhyen kierroksen jälkeen.Kerro selkeästi oppaalle, että haluat omaa aikaa esim. kaupungilla.Älä ota opasta jolla on kiire tai toistaa asioita, väsyttää sinua sano selkeästi epämiellyttävälle oppaalle että et halua liian sosiaalista ja suoraa käytöstä ja ettet tarvitse hänen palvelujaan.Koska olet lomalla.
8. Kaikki valkoihoiset ovat paikallisia kuuluisuuksia, joista puhutaan paljon ja tunnistetaan jopa eri paikkakunnalla. Älä hämmenny tästä. Sinulta kysytään henkilökohtaisia asioita kuten lapsia ja vaimoa tai aviomiestä. Tämä siksi että moni haluaa ystävystyä ja jopa luoda seurustelusuhteen. Myös naiset ehdottelevat ja se on muslimimaassa kunniaosoitus naisten tasa-arvon takia. Jos nainen löytää miehen josta pitää ja esittelee vanhemmilleen niin se suuri arvoanto valkoiselle. Tämän takia myös nuoret miehet esittelevät vanhempia naisia ja aivan tosimielessä vanhemmilleen ja suvulleen. Siksi hienotunteisuus on tärkeää myös seksuaalisissa kontakteissa. Ehdotuksia tulee melko suoraan, mutta ne kannattaa ottaa kohteliaisuutena.
9. Elä paikallisen elintason mukaan, äläkä leiki äkkirikastunutta turistia, jolta voi kiskoa rahaa. Käytä palveluja ja työllistä, älä anna rahaa turhan takia.Almut ovat kolikoita ja setelit palvelurahaa.
10. Oppaat ovat erittäin palvelualttiita, jotka järjestävät mitä tahansa saadakseen turistin suosioonsa ja miltei jokaisen sosiaalisen kontaktin yhteydessä halutaan antaa palveluja ja ansaita rahaa, joten mieti tarkkaan mitä haluat lomaltasi. - entinen 28x...
Kitoksia neuvo 1 että veti juttuketjun esiin joka osoitti Gambian paskamaaksi. Maan puolustajat eivät yhtäkään järlilausetta esittäneet van keskittylvät haukkuman persoonaani vaikka se käsitykseni mukaan ei maata paranna jollei sitä arvostella.
Neuvo 1 antoi muutaman yleismaailmallisen ohjeen. Kuitenkin huomioni veti muutama seikka mitä ei muualla maailmassa tehdä.
Jos kerran bumsterit mielletään varkaiksi, lipeviksi valehtelijoiksi sekä prostituoiduiksi niin miksi heitä on pakko mukana raahata?
"epämiellyttävän olon välttämiseksi kerro sinua miellyttävälle oppaalle plää plää". Maa on nyt niin yksinkertainen paikka liikkua ettei siellä nyt toden totta mitään opasta tarvita. Jos joku tulee iholle niin miksi ei voi vetää lättyyn?
Sitten vielä aivan erinomainen neuvo; jos rikollisen tapaa niin siitä ei ole syytä ketoa poliisille koska tämä voi saada potkut tai vankilaa.
Aina rikolliset on syytä ilmiantaa poliisille juurikin siksi että saavat potkut tai vankilaa, muutoin ei rikollisuus vähene. Millä tavalla tällainen diplomaattisisuus kannattaisi? Siksikö että saa pitää henkensä?
Naisia on mahdotonta saada oppaiksi koska Gambia on muslimimaa, Googlatkaa vaikka tietoa.
Tallelokerosta jos rahaa häviää on syytä vihellellä sekä pitää kirjaa varastetuista rahoista, poliisia ei pidä kutsua.
Äläkä leiki äkkirikastunutta turistia. Mitä jos olen rikastunut 50 vuoden aikana?
Minä pidän mokomat rosvot ja ryövärit loitolla hankkimani kävelykepin avulla. Se on piikkipäinen. Samalla puhallan poliisipilliin jonka omaan.
Kyllä parin päivän päästä saan aivan varmasti kulkea rauhassa kurjassa maassaan missä ei ole mitään nähtävää.- takavasenmars
Voi että. Valitettavasti huomaa tietämättömyyden jo muutamasta virkkeestä, että joku kakskas ei ole edes käynyt koko maassa.
Joteskin säälittää, että pitää jonkun roikkua näilläkin keskustelupalstoilla,joilla puhutaan matkailusta pääasiassa asialliseen sävyyn.
Jos ei ole menossa ko kohteeseen tai ei ole käynyt ko kohteessa, niin onpas tosi vähän annettavaa matkailuaiheiseen keskusteluun. Ihan oman mielenrauhan takia kannattaisi poistua takavasemmalle ja jättää nämä matkailuaiheiset palstat asiaan oikein suhtautuville fiksuille matkailijoille.
- 28x...
takavasenmarsin pitäisi puhua matkailuasioita fiksuille matkailijoille niinkuin ilmaisee. Ei tunnu asiaa matkailusta syntyvän edes lauseen vertaa mistään maasta. Yleissivistyksesi on säälittävää luokkaa niin että uskon jo sen estävän matkailusi mihinkään maahan.
Kerro nyt edes yksi lause matkastasi johonkin; pliiiiis!!!!
Pitikö tämä sinänsä vanha ja unohdettu viestiketju kaivaa esiin tuon pääsi tyhjyyttä kaikuvan sanomasi kuulemiseksi? - 28x...
Niin tervetuloa kaikki katsomaan myös höpötelmiäni Egypti- palstalle. Siellä olen käynyt 2 x ja muodostin myös sieltä aikamoiset negakäsitykset joita nykyään palstalla ilmaisen. Käytän toki apuna aika järeää taustatietoa.
- Kun muuten ei saa
Niinpä. Et taida muunlaista mielipidettä muodostaakaan, mikäli matkakohteessa ei ole tarjolla prostituutiopalveluita.
- wetruuytg
mikäs pöllö se siihen pelmahti prostishaaveillaan? Äijällä ei oo asiantynkää mutta pimppiä saada pitäis kun siitä puhuu?
järjen jättiläinen.- deeteeämmäää
tää vanha kaakqas on enemmänkin noita leidari-hemmoja. tarvitsee vain katsoa mistä aina jaxaa pitää ääntä pattaya-palstalla. jos ei ole kohteessa leikkuja, ei kohde kiinnosta,on huono kohde. suomessa tosin ei uskalla kuin pimeällä käydä dtm:ssä:9
- Kokemus sekin
Niin olihan se kyllä vähän ärsyttävää kun perässä käveli kuin iilimato paikallinen bumsteri, yrittäen tarjota palveluksia tai sitten vain sitkeästi istuen vieressä/takana ja muka vahtien laukkuja tai kantaen niitä tai ihan mitä vain... teki siis mielestään töitä ja odotti siitä palkkaa ja näytti muille että tämä turisti on hänelle varattu. Kun kahdennenkymmenennen kerran sai sanottua ettei tarvi turvamiestä/laukunkantomiestä/opasta/seuralaista jne tai hän jäi vähän kävelyssä jälkeen niin kyllä sen tilalle tuli heti toinen ja jne jne. Siellä on kova pula työstä ja työttömiä on paljon eli turistin turvamies on tärkeä ammatti ja sillä saattaa jopa tienata jotakin, edes jotain.
Itse menin halpaan kun hotellin viereisestä basaarista hain yhtä tiettyä paikallista musiikkikasettia, myyjä sanoi hakevansa sen läheisestä kaupungista varastostaan ja tuovansa pikemmiten mutta pyysi bensarahaa meno- ja paluumatkaansa, no annoin bensarahaa yläkanttiin ja luotin häneen mutta sen koommin en sitä basaarin myyjää enää loppulomallani nähnyt saati toivomaani musiikkikasettia. No opinhan siitä.
Hiekkaranta on ihana, luonto ja eläimistö upea, ihmiset hymyileviä ja ystävällisiä, köyhyyttä, köyhyyttä ja kurjuutta. Toki paikalliseen kouluun vein kyniä, vihkoja ja kumeja, puutetta niistä todella oli. Väestölle mikä tahansa kelpasi, vanhat virttyneet sandaalit, likaiset T-paidat, öljyiset rantapyyhkeet, muovipussit, shampoon jämät, ruoan jämät, kaikki otettiin nöyrästi, sydämmellisesti ja kiittäen vastaan. - Gambiafani
Jestas sentään mitä haukkumsta Gambiasta! Aivan ihana paikka, ihanat rannat, ihania ihmisiä pullolaan. Toki varovainen huijareiden kanssa saa olla tuollakin, missäs ei muualla :D Kotun alueella upeita hotelleja, ihania taksikuskeja joista ystäviä on tullut. Sinne haluan uudelleen!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä712388Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711460Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2551425- 831252
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3801222Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3441156