RandomTyyppi

Jonain päivänä saan kostoni tavalla tai toisella. Te jotka olette tehneet minulle näin paljon vahinkoa saatte tuta raivoni. Jotkut sanovat että puheeni ovat vain uhoa teille sanon. Että vaikka en ole vielä tehnyt mitään se ei tarkoita ettenkö tulisi tekemään. Sinä päivänä kun uskallan ottaa riskin poliisien suhteen veri tulee virtaamaan tavalla tai toisella
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuh okei

Äänestä

Pelottavaa kerrassaan

Äänestä

Halu kostaa on täysin ymmärrettävää ja oikeutettua kiusatulle, itsekin on siitä kokemusta, siis sekä kiusaamisesta että kostonhalusta. Mutta harkitse vielä.

Itse nimittäin käsitin, että kostosta on oikeastaan kiusaajalle enemmän hyötyä ja minulle haittaa kuin toisin päin. Suurimmasta osasta kiusaajista tulee joka tapauksessa alkoholisteja, ns. tiskirättejä hellan ja nyrkin välissä (tytöt), narkkareita yms. Kiusatuilla sen sijaan on usein paremmat eväät menestyä elämässä, jos vain todella jaksavat. Ja minusta sinun kannattaisi jaksaa. Kiusatuilla on hankalaa (kiusaamisesta johtuvat mahd. mielisairaudet, lähes varmat traumaoireet ja kaikki muu paska) mutta sellainen kokemus voi jossakin vaiheessa elämää olla myös eduksi, sillä silloin myös kestää stressiä yms. paremmin, ja on ylipäätään enemmän kokemuksia. Jos kiusattu todella haluaa, hänestä voi tulla huippumenestyjä, kiusaajasta harvemmin.

Jos kostat, kiusaaja vain toteaa: ''Vitun hullu nörtti, kato nyt miten se. . .'' Tai mikäli olet tappanut hänet, toteaa ympäristö samoin. Samalla myös hankaloitat työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi, sillä kostosi luo entistä huonompaa mainetta kiusatuille, jotka vain ilmaisevat pahaa oloaan. Sinä joudut vankilaan ja mielisairaalaan, ja loppuelämäsi on pilalla.

Joten ei kannata, jos suoraan sanon. Ja sanon tämän siis itsekin rankasti kiusattuna. Mutta ymmärrän kyllä sinua täysin. Mutta siitä huolimatta, parhaiten kostat menestymällä. Usko huviksesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


324F kirjoitti:

Jonain päivänä saan kostoni tavalla tai toisella. Te jotka olette tehneet minulle näin paljon vahinkoa saatte tuta raivoni. Jotkut sanovat että puheeni ovat vain uhoa teille sanon. Että vaikka en ole vielä tehnyt mitään se ei tarkoita ettenkö tulisi tekemään. Sinä päivänä kun uskallan ottaa riskin poliisien suhteen veri tulee virtaamaan tavalla tai toisella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu