Hei kun olet selvillä näistä asioista paremmin kuin monet ,niin onko laillista ajattaa % palkalla ? Halvaksi tulee ainakin yrittäjällä, jos 30% auton tuotosta . Palkka siitä sitten ,autoilija laskee mitä kuuluu sitten muutetaan sitä päivärahoiksi,ei veroja tarvii maksaa kummankaan,eipä paljon kerry kyllä eläkekassaankaan ,eikä verottajalle.
87,lle
% palkkako
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
TES määrittelee sallitut palkkaustavat, tuollainen ei ole sallittua
Esim meidän firmamme laskuttaa asiakasta seuraavilla määritteillä
Ajetut kilometrit
Käynnit
Noudot (lavahinta)
Laatikkomäärät
ja ns. myöhästymismaksu jos lähtö leipomolta on myöhässä
Itselleni kävisi todella hyvin, että saisin kilometreistä, käynneistä, lavoista, laatikoista, ja myöhästymisestä tietyn määrän palkkaa, olisi myös oikeudenmukaisempi pomolle, mutta tällainen palkkaustapa ei ole sallittu
Vaikea pitää "taloudesta kiinni" kun laskutus koostuu noin monesta asiasta, mutta palkka vain tuntien mukaan.
KIITOS vastauksesta.
Tosin ITSE olen sitä mieltä että työnantaja ja työntekijä voisi itse sopia palkkauksen vapaasti.
Voisi esim sopia 15€/tunti sisältäen kaikki lisät
Tai että voisi sopia esim. että pomon 16v poika hoitaa osan palkan maksusta luonnossa tms.
Toki nyt jotkut maksaa esim 15€/tunti sisältäen lisät, mutta silti työntekijä voi hakea tuon 15€ päälle vielä kaikki lisät, vaikka olisi itse allekirjoittanut tuon sopimuksen.
Esim Keskon ajoja ajava kuljetus E Järvinen tarjosi tuollaista palkkaa, ajattelin että olisi mennyt, ajanut esim vuoden, ja sitten hakenut oikeuden kautta lisät tuohon 15€ päälle, olisi tullut hyvät "lomarahat" mutta keskon ajot nyt on persiistä, ajoi niitä millä firmalla vain
Joo aika outoa että,E.Järvinen tarjoaa omaa poika tuntipalkan lisäksi,mitähän se nuori ajattelee tai sen kaverit kun ne lukee näitä kirjoituksia ei kannata kirjoittaa ihan mieä mielessä liikkuu. Siitä ihan samaa mieltä keskon ajot on tosi syvältä.
Keskon ajot olisi järkevää, jos päästäisi eroon siitä "paperisodasta" nyt kun täytyy monelle lomakkeelle laittaa montako rullakkoa/välilevyä/lavaa on jätetty/otettu takaisin, ja jos joutuu käsin kantamaan, tulee lisäksi merkitä kollimäärät, painot, kellonajan, auton tiedot, kilsat yms.
Lisäksi täytetään yhteenvetoa johon tulee kaikki nuo tiedot rahtikirjan ja asiakkaiden tiedot yms yms.
Ja kuittaukset tietenkin jokaiseen alppuun, ja kopiot sinne ja tänne
Järvinen itse meinasi, että lastaukseen ja paperitöihin menee sama aika
Eli jos keskolla olisi käytössä nykyaikainen kuljetustietokone, ja ei lainkaan papereita, niin homma voisi olla ihan kivaa, eli kun jätetään rullakko, ammutaan rullakon viivakoodit, ja merkataan käsin paluukuorma, jos pitää käsin prukaa merkittäisi vain kollimäärä, tarvittaessa kynällä kuittaus näyttöön
Ja kone osaisi itse antaa muut tiedot, mutta eihän nyt 2013 vuonna sentään KESKOLLA tuollainen toimisi