Saako?

Saako Kela periä takaisin asumistukea kahden kuukauden ajalta tienatuista yli tuhannen euron palkkatuloista, jos vuositasolla se ei oikeuttaisi edes asumislisän määrän alentamiseen? Ja onko oikeutettu takautuvaan asumislisään, jos ollut vaikkapa työsuhteessa, missä tienestit yhtäkkiä ovatkin 0 euroa per kuukausi, kun työnanataja sanoo että ei oo töitä, paitsi parin kuukauden päästä? Suurista summista ei ole kyse, mutta silti. Jotkut läskipäät saa tonneja kuussa asumislisää muiden työikäisten nautimiensa yhteiskunnan tukiensa päälle tosta vaan, niin minusta on loukkaavaa, että minulta tulottomana peritään edellisen syksyn parin kuukauden ajalta takaisin asumislisiä, vaikken yhteiskunnan elätti ole ikinä ollut... Pitäisi varmaan sellaiseksi ryhtyä, niin lopettaisivat alentavan kohtelunsa tavallista pienituloista kohtaan., jota ei koskaan elämässäni ole elättänyt valtio.

Tää Suomi on loukkaava maa.:D Oma perheeni maksanut veroja perse ruvella koko ikänsä nettomaksajina, ja nyt Suomen valtion mielestä minun sopisi kuolla nälkään, että edes sitä vuokrarahasta edes sitä minimiä mikä ei edes kata koko vuokraa, 80% en saisi, vaikka mitään juuri muuta en yhteiskunnalta ole koskaan vaatinutkaan tähän asti, vaan oma perhe ja itse pärjännnyt. Voin kyllä kertoa, että tässä tuloloukussa jo olisinkin kirjaimellisesti kuollut nälkään ilman sukulaisia: ei toimeentulotukea, koska olen opiskelija, ei työmarkkinatukea jollen eroa yliopistosta, ei asumislisää, koska olen ahkera. Kiitti v*tusti,Suomi! Sitte varmaan kieli pitkällä riekutte vielä mun kimpussa, että millaisia veroja maksan perinnöistäni, että sais joku sosiaalitoimistokansan jälkeläöinen ,minun rahoilla koulutuksen... Anteeks minne taviskansan verovarat Suomessa menee? Tässä siitä tuen ja avun puutteesta kärsii nyt tällä hetkellä ihan tavallinen Suomen kansa, eikä ne leipäjonotkaan ole mitään feikkiä, joten ainakin p*skapäät illuusiossa "hyvinvointivaltiosta" elävät vois suksia suohon.

Minä en sosiaalitoimistoon hakemusta laita, koska sieltä tulee kolmen viikon odottelun jälkeen päätös " 13, 99 euroa". Ikinä sellaista oikeusloukkausta ei pitäisi kenenkään nälästä kärsivän joutua kokemaan.
678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jaa ei sua yhteiskunta elätä, mitä se asumistuki sitten on? Vastikkeetonta tukea elämääsi. Ja entäs opintotuki, saat kai sitä opiskelijana. Ja onko käsitteet asumistuki, asumislisä menneet tekstissä sekaisin?

Äänestä
  • Ei kaikki opiskelijat saa opintotukea. Kiitos vain taas v*ttuilusta sinänsä ihan asialliseen nimettömään viestiini; tai ainakin Suomi24- kontekstissa asialliseen, joskin tuohtuneeseen. Opiskelija ei eräänkään sosiaalitoimiston päätösten perusteella saa toimentulotuen perusminimiä koskaan, vaikka ei saisi opintotukea tai mitään yhteiskunnan muuta tukimuotoa ( tyyliin lapsiperhe- etuudet, jne. jne), ts. vaikka ei enää olisi oikeutettu opintorahaan, perusteella ja syyllä, että on "opiskelijan status", vaikka tulot olisivat 0 euroa. Se on hyvin yleistä Suomessa... Asumislisää taas ei saa siksi, että jos vähänkin ahkeroi ja käy töissä, se asumistukikin vähennetään muutamaan euroon, jos on rehellinen ja ilmoittaa heti töihin mennessään muutamankin kuukauden palkkatuloista Kelaan. Työmarkkinatukea opiskelija taas saa hyvin harvinaisissa tapauksissa,eli työttömän statuksella roikkuminen olisi Suomen valtion mielestä kannattavampaa, kuin se, että joku jonka opinnot ovat viivästyneet, edes yrittäisi saada opintonsa valmiiksi. Itse en halua työttömän statukselle roikkumaan, koska minä olen ihan itse opintolainani aikoinaan maisteri- opintoihini ottanut, ja jo nyt opiskeluaikanani joutunut niitä lyhentämään/lyhentänyt, vaikken ole edes valmistunut vielä lopulliseen tutkintooni.

    Ja ei - en ole mikään laiska, vaan minulla on ollut vakava fyysinen sairaus, mistä syystä ainoastaan opintoni ovat venyneet ( ja mihin siihen sairauteenkaan ei valtio ole minua sentilläkään tukenut, paitsi yleisillä Kelan lääkekorvauksilla, omavastuut poislukien). Enkä asu missään kalliissa vuokralukaalissa, vaan siinäkin säästän valtion kuluja, kun asun halvimmassa ,mahdollisessa murjussa, mitä kaupungista löytyy. Ja en tosiaan olisi enää edes hengissä, ilman omien sukulaisteni taloudellista apua, että minulle on ihan turha tulla jankuttamaan valtion rahoilla elämisestä! Sellainen loukkaa minua.

    Tuskin edes jossakin Gambiassa elintaso ja valtion tuet ovat niin alhaiset,. että 190 eurolla valtion kaikki tuet ihmiselle per kuukausi, pitäisi kaikki menonsa kattaa. Nyky-Suomessa opiskelijat elättää opiskelijoiden omat suvut. Tai siis anteeksi 79 euroa on kaikki valtion tuet, mitä minä olen tässä pitkiin aikoihin valtiolta saanut.

    En ole katkera muiden saamista etuuksista valtiolta, mutta on paljon ihmisryhmiä, jotka ei vaadi edes mitään erityistä valtiolta, vaan ainoastaann oikeudenmukaisya kohtelua, joten siinä loukkaa tollanen loisittelupuhe. Ja ilmeisesti sinä minulle vastannut et osaa edes lukea: ilmaisin aivan selkeästi, että minulta on tulottomana peritty takaisin Kelan asumislisää, eli eipätaida sekään etuus olla ihan "vastikkeeton" ainakaan kaikille.

    Äänestä

  • jaah?! kirjoitti:

    Ei kaikki opiskelijat saa opintotukea. Kiitos vain taas v*ttuilusta sinänsä ihan asialliseen nimettömään viestiini; tai ainakin Suomi24- kontekstissa asialliseen, joskin tuohtuneeseen. Opiskelija ei eräänkään sosiaalitoimiston päätösten perusteella saa toimentulotuen perusminimiä koskaan, vaikka ei saisi opintotukea tai mitään yhteiskunnan muuta tukimuotoa ( tyyliin lapsiperhe- etuudet, jne. jne), ts. vaikka ei enää olisi oikeutettu opintorahaan, perusteella ja syyllä, että on "opiskelijan status", vaikka tulot olisivat 0 euroa. Se on hyvin yleistä Suomessa... Asumislisää taas ei saa siksi, että jos vähänkin ahkeroi ja käy töissä, se asumistukikin vähennetään muutamaan euroon, jos on rehellinen ja ilmoittaa heti töihin mennessään muutamankin kuukauden palkkatuloista Kelaan. Työmarkkinatukea opiskelija taas saa hyvin harvinaisissa tapauksissa,eli työttömän statuksella roikkuminen olisi Suomen valtion mielestä kannattavampaa, kuin se, että joku jonka opinnot ovat viivästyneet, edes yrittäisi saada opintonsa valmiiksi. Itse en halua työttömän statukselle roikkumaan, koska minä olen ihan itse opintolainani aikoinaan maisteri- opintoihini ottanut, ja jo nyt opiskeluaikanani joutunut niitä lyhentämään/lyhentänyt, vaikken ole edes valmistunut vielä lopulliseen tutkintooni.

    Ja ei - en ole mikään laiska, vaan minulla on ollut vakava fyysinen sairaus, mistä syystä ainoastaan opintoni ovat venyneet ( ja mihin siihen sairauteenkaan ei valtio ole minua sentilläkään tukenut, paitsi yleisillä Kelan lääkekorvauksilla, omavastuut poislukien). Enkä asu missään kalliissa vuokralukaalissa, vaan siinäkin säästän valtion kuluja, kun asun halvimmassa ,mahdollisessa murjussa, mitä kaupungista löytyy. Ja en tosiaan olisi enää edes hengissä, ilman omien sukulaisteni taloudellista apua, että minulle on ihan turha tulla jankuttamaan valtion rahoilla elämisestä! Sellainen loukkaa minua.

    Tuskin edes jossakin Gambiassa elintaso ja valtion tuet ovat niin alhaiset,. että 190 eurolla valtion kaikki tuet ihmiselle per kuukausi, pitäisi kaikki menonsa kattaa. Nyky-Suomessa opiskelijat elättää opiskelijoiden omat suvut. Tai siis anteeksi 79 euroa on kaikki valtion tuet, mitä minä olen tässä pitkiin aikoihin valtiolta saanut.

    En ole katkera muiden saamista etuuksista valtiolta, mutta on paljon ihmisryhmiä, jotka ei vaadi edes mitään erityistä valtiolta, vaan ainoastaann oikeudenmukaisya kohtelua, joten siinä loukkaa tollanen loisittelupuhe. Ja ilmeisesti sinä minulle vastannut et osaa edes lukea: ilmaisin aivan selkeästi, että minulta on tulottomana peritty takaisin Kelan asumislisää, eli eipätaida sekään etuus olla ihan "vastikkeeton" ainakaan kaikille.

    Eli olet sitten jo yhden tutkinnon suorittanut yhteiskunnan avun turvin? Miten monta tutkintoa suomen pitäisi per henkilö tukea? Eikös se opiskelu suurinpiirtein kuiteskin ole ollut ilmasta, ei olla vaadittu lukukausumaksuja. Kenen rahoista ylläpidetään kouluja ja maksetaan opettajien palkat?
    Vittuillut en ole mitenkään. Itselläni myös ammatti ja opintolainat. Menisinhän minäkin mielelläni uuden tutkinnon suorittamaan jos taloudellisesti kykenisin.
    Mitenkä minun viestistäni luit lois? Tietääkseni en sellaista kirjoittanut.
    Ja taas samassa virkkeessä puhut asumistuesta sekä asumislisästä.Kummasta oikein on puhe?

    Äänestä

  • sekava kysymys kirjoitti:

    No minun tutkintoni eivät kuulu kenellekään, enkä luota teihin minulle tuntemattomiin tässä nimettömässä keskustelussa niin paljoa, että sentään näin paljon näin nimettömänä itsestäni teille minulle tuntemattomille kerrottuani, vielä kertoisin teille tutkintonikin. Sen voin sanoa, että kun maisterin tutkinto on tietty määrä opintoviikkoja, tai siis mitä lie pisteitä ne nykyisin on, niin minä sairastuin fyysisesti vakavasti elinikäiseen sairauteen juuri silloin, kun minulla oli opintotukikuukausia jäljellä enää muutama; mitä seikkaa, jos sinulla yhtään empatiaa on(?), ei kukaan voi taloudellisesti ennakoida, vaikka kuinka säntillinen ja tunnollinen ihminen olisi. Lisäksi koko tutkinto oli suoritettu ja enemmänkin jo silloin, lukuunottamatta maisterin paperit tuovaa viimeistä työtä. No sen jälkeen sitten kun sairastuin, ei minun auttanut muu, kuin roikkua sukulaisteni taloudellisen avun varassa: js olisin lähtenyt hakemaan niitä mitä lie kuntoutustukia, niin olisin leimaantunut varmaan loppuiäkseni, kun en omaa lapsia, en lapsietuuksillakaan koskan ole voinut kuukausittaisi ruokiani ostaa ja jos olisin halunnut sada toimeentulotukea normaalisti ja valtio etuuksia pienituloiselle, minun olisi pitänyt keskeyttää opintoni lopullisesti, mihin en suostunut, koska kyllä minä niitä opintolainojani jo nyt maksan viisikymppiseksi asti. Kukaan opiskelija kun ei elä ja maksa kulujaan nyky-Suomessa pelkällä opintorahalla, jollei sitten roiku keski-ikäiseksi jossakin peräkammarin tyttönä tai poikana vanhempiensa kotona asumalla, ja harvalla koulu sijaitsee oman lapsuudenkodin naapurissa.

    En viitti kirjoittaa enempää tähän nimettömään keskusteluun, koska juri nyt tällä herkellä ja taas, se joku häirikkö sekopää roikkuu mun koneella: mitä v*tttua tarkoitaa, että kun verkkoyhteyskentässä pitäisi lukea, että "lähiverkko- ja internet", niin yhtäkkiä siihen tuleekin teksti, että " vain paikallinen"- verkkoyhteyksien kohdalla, ja aina silloin samalla aikaa mun kone alkaa jumittaa, eli joku yrittää estää minua kirjoittamasta normaalia keskustelupalstaviestiä?

    Äänestä

Saa periä. Sillä sinun on ilmoitettava tulojen muutoksesta välittömästi. Se on ihan sun omista toimista kiinni, miten ne toimii.

Kun menet töihin väliaikaisestikin, ilmoitat Kelaan heti, niin mitään takaisinperintää ei tule.

Kukaan ei saa tonneja per kuukausi asumislisiä.

Äänestä
  • No niin... Nyt taas jumitus ja roikkuminen minun koneellani loppui hetkiseksi, eli voinkin vastata tähän viestiin... Kuule: se on aika monilla suomalaisilla niin ja etenkin monilla matalapalkka-alojen työntekijöillä, että sitä on hieman paha ilmoitella tulojen muutoksesta "reaaliajassa", koska erittäin monet suomalaiset tekevät töitä työsuhteissa/ aloilla, joissa ei kerrota etukäteen ja jossa ei koskaan edes ole tietoa per kuukausi työntekijällä kuukauden alussa, mikä tulee olemaan kuukauden tilipussin paksuus. Muunmuassa monilla osa- aikatyöntekijöillä on se ongelma, eli ei siinä ainakaan työnantajia sorsita, sillä metodilla. Nämä Kelan takaisinperintäsysteemit vaikkapa pienituloisten asumislisistä perustuukin mielestäni siihen vanhentuneeseen oletukseen, että kaikilla työtä tekevillä olisi vakituinen saman suuruinen palkka, tai jokin virka, missä palkka olisi sama jatkuvasti joka kuukausi, mikä muuten on todella harvinaista tämän päivän Suomessa suuren osan veronmaksajien osalta. Ehkä joskus 1970-luvulla oli sellainen Suomi, missä todella työntekijät sitten oli kuukaisipalkoilla, mutta ei enää tämänpäivän riistokapitalistien (anteeksi..)maassa.

    En ole väittänyt, että missään tai kukaan kukaan saisi tonneja asumislisiä, mutta olen kyllä julkisuudesta joskus lukenut, että esim. omissa omistusasunnoissa asuvat asuntojen omistajatkin voivat jotkut saada itselleen sitä tukea ( minusta se tuki on pineituloisten tuki), ja lisäksi on siinä varmaan valton menoen kannalta ainakin jotakin eroa, että hakisiko joku asumislisää pienituloisena vaikkapa Eirassa olevaan vuokra-asuntoon, jonka kuukausivuokra olis 1500 euroa valtion kuluissa, vaiko vuokrakämppään, jonka kokonaisvuokra olis vaikka alle 300 euroa, kun ainakin tulottomillehan ( tosin ei kaikille), asumislisää maksetaan yleensä se noin 80% asunnon kokonaisvuokrasta vuokralla asuville.

    En kyllä minäkään tiedä, enkä ole koskaan tuntenut ketään tai yhtäkään, joka saisi tonneja asumislisää. Se tuki menee nolliin, jos verotulot ovat edes 1500 euroa säännöllisesti kuukausittain. Mutta pienituloisia ja osa- aikatyön tekijöitä jne etc. siinä sorsitaan ja pahasti valtion toimesta, eli kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät tee työtä säännöllisen suuruisella kuukausipalkalla, jos kerran v*ttu joitakin äärimmäisen pienituloisia rokotetaan (kuten usein on) vielä takaisinperinnällä niistä pienistä tuista, joita valtiolta johonkin asumiseen voi saada. Sitä mieltä olen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaaah?! kirjoitti:

Saako Kela periä takaisin asumistukea kahden kuukauden ajalta tienatuista yli tuhannen euron palkkatuloista, jos vuositasolla se ei oikeuttaisi edes asumislisän määrän alentamiseen? Ja onko oikeutettu takautuvaan asumislisään, jos ollut vaikkapa työsuhteessa, missä tienestit yhtäkkiä ovatkin 0 euroa per kuukausi, kun työnanataja sanoo että ei oo töitä, paitsi parin kuukauden päästä? Suurista summista ei ole kyse, mutta silti. Jotkut läskipäät saa tonneja kuussa asumislisää muiden työikäisten nautimiensa yhteiskunnan tukiensa päälle tosta vaan, niin minusta on loukkaavaa, että minulta tulottomana peritään edellisen syksyn parin kuukauden ajalta takaisin asumislisiä, vaikken yhteiskunnan elätti ole ikinä ollut... Pitäisi varmaan sellaiseksi ryhtyä, niin lopettaisivat alentavan kohtelunsa tavallista pienituloista kohtaan., jota ei koskaan elämässäni ole elättänyt valtio.

Tää Suomi on loukkaava maa.:D Oma perheeni maksanut veroja perse ruvella koko ikänsä nettomaksajina, ja nyt Suomen valtion mielestä minun sopisi kuolla nälkään, että edes sitä vuokrarahasta edes sitä minimiä mikä ei edes kata koko vuokraa, 80% en saisi, vaikka mitään juuri muuta en yhteiskunnalta ole koskaan vaatinutkaan tähän asti, vaan oma perhe ja itse pärjännnyt. Voin kyllä kertoa, että tässä tuloloukussa jo olisinkin kirjaimellisesti kuollut nälkään ilman sukulaisia: ei toimeentulotukea, koska olen opiskelija, ei työmarkkinatukea jollen eroa yliopistosta, ei asumislisää, koska olen ahkera. Kiitti v*tusti,Suomi! Sitte varmaan kieli pitkällä riekutte vielä mun kimpussa, että millaisia veroja maksan perinnöistäni, että sais joku sosiaalitoimistokansan jälkeläöinen ,minun rahoilla koulutuksen... Anteeks minne taviskansan verovarat Suomessa menee? Tässä siitä tuen ja avun puutteesta kärsii nyt tällä hetkellä ihan tavallinen Suomen kansa, eikä ne leipäjonotkaan ole mitään feikkiä, joten ainakin p*skapäät illuusiossa "hyvinvointivaltiosta" elävät vois suksia suohon.

Minä en sosiaalitoimistoon hakemusta laita, koska sieltä tulee kolmen viikon odottelun jälkeen päätös " 13, 99 euroa". Ikinä sellaista oikeusloukkausta ei pitäisi kenenkään nälästä kärsivän joutua kokemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu