Lauantai päivä.. Rankka työviikko takana ja viikonloppunakaan meno ei varmasti tule rauhoittumaan. Tiedossa kuskin keikka ex-poikaystävä Henrille, jonka kanssa tosin ollaan oltu eron jälkeen hyvissä väleissä. Ei kai sitä muuten kuskiksi olisi suostunutkaan. Ero ei tosin kummallekaan ollut helppo, mutta näin puolentoista vuoden jälkeen kaikki vaikeudet on selätetty ja uusi elämä alkaa näyttämään merkkejään.
Olin heikkona hetkenä tosissaan mennyt lupaamaan Henrille hakevani tämän poikien baarireissun jälkeen kaupungilta ja heittäväni kolmenkymmenen kilometrin päähän sen kämpille. Tottakai halusin olla Henrin silmissä edelleenkin viehättävä, vaikka erosta onkin jo aikaa. Niinpä minun on käytävä suihkussa ja ehostauduttava kunnolla. Riisun vaatteet ja kävelen verhottomista ikkunoista huolimatta alasti suihkuun, piittaamatta siitä, että naapurit saattaisivat vilahdukselta nähdä jotain. Laitan suihkun sylkemään lämmintä vettä ja vaahdotan aluksi suihkusaippuaa vartalolleni. Vaahdotan luonnonvaaleisiin hiuksiini hopeashamppoota, jotta saan niistä hiukan keltaisuutta pois. Shampoon vaikutuksen aikana minulla on aikaa siistiä karvoitustani ja ajankin samalla sääret, kainalot, unohtamatta sitä kaikkein tärkeintä. Pilluni ajelen posliiniksi ja varmistan vielä kädelläni työni tuloksen miellyttäväksi. Täydellistä! Kietaisen pyyhkeen puhtaan ihoni ympärille ja kävelen makuuhuoneeseen. Pysähdyn kuitenkin vähän ennen makuuhuonetta kokovartalopeilin kohdalla ja pudotan pyyhkeeni lattialle. Katselen hetken aikaa 26-vuotiasta kroppaani, treenaus on alkanut tuottaa tulosta, sillä vatsani alkaa olla jo melkoisen timmissä kunnossa. DD-kokoiset rintani näyttävät upeilta pienenneen vatsani kanssa. Kosketan rintojani ja samalla katseeni ajautuu väistämättä paljaaseen pyhättööni. Minun alkaa tehdä mieli. Otan kolme askelta ja köllähdän sänkyyni. Halukkaana naisena dildoani ei tarvitse kauaa kaivaa, sillä löydän sen nopeasti petauspatjani alta liukuvoidetuubin kera. Puristan tuubista kirkkaan helmeilevän tipan tumman lilan dildoni päähän. Ennen kuin upotan sen sisääni, tunnustelen sormilla pyhättöäni ja samalla ohjaan dildoni parhaimmalle aukolleni. Työnnän sen hitaasti sisään, mutta vain vähän matkaa ja vedän heti takaisin päin, sillä kuvittelen olevani miehen kanssa. Nyt työnnän sitä uudestaan ja taas vähän pidemmälle, kunnes taas vedän dildoa ulospäin pillustani. Kiusaan itseäni, mutta en malta enää enempää, vaan työnnän dildon tällä kertaa kerralla pohjaan saakka. Laitan sen vibran voimakkaimmilleen ja vedän sitä sen verran ulos pillultani, että saan toisen käteni sormia uittaa sisälläni. Työnnän tärisevän dildoni takaisin sisälleni ja toisella, nyt jo kostutetulla kädellä alan hyväilemään jo hieman paisunutta klitoristani. Alapääni tuntuu ihanan pehmeältä, vasta-ajetulta, sillä sitähän se oli. Kosketan klitoristani pyörivin liikkein ja samalla alan pumpata vartaloani ylös alas samalla, kun toisella kädellä liikutan dildoa sisälläni. Koska olen malttamaton, kiihdytän keskisormeni tahtia ja tunnen huipun olevan lähellä. Toinen käteni alkaa työntämään dildoa yhä vikkelämmin sisälleni ja samalla sormeni pyörittää yhä vain kiihtyvää tahtia. Lämpö hiipii vartaloani pitkin ja saan aivan mahtavan orgasmin, joka hyökyaallon lailla vavisuttaa kroppaani. Jään sängylle hetkeksi makaamaan raukeana. Tunteen hiipuessa ohi käyn pikaisesti suihkussa huuhtelemassa kiimalimojani. Suihkun jälkeen kuivaan timmin vartaloni ja puen ylleni parhaimmat stringini ja niihin sopivat mustat rintsikat. Päälivaatteiksi valitsen hieman poveani paljastavan sinisen kauluspaidan ja kiinteää takamustani muotoilevat mustat farkut. Ehostelen kasvojani ja puhelin soi. Se oli Henri. Kello oli vasta vähän yli puolen yön, joten pojat on pitänyt juomisen suhteen kiirettä. Henri kuulosti puhelimessa melkoisen känniseltä, joten todella mukava ilta olisi tiedossa.. Huoh.
jatkuu..
Yllättävä yöpala
4
5666
Vastaukset
- B_L_L
Sain kuin sainkin Henrin kohtuullisen nopeasti keskustan baarista kyytiin, mikä on miehen tuntien suoranainen ihme. Automatkalla joudutaan pari kertaa pysähtymään, sillä mitä ilmeisimmin liian nopea juomistahti alkoi näyttää luonnettaan. Matka oli pitkä, sillä olin rankan viikon jälkeen väsynyt eikä asiaa auttanut se, kun näin Henrin nukkuvan vieressä ja korisevan vaimeasti. Tuulikin pöllytti lunta ikävästi ja pitkiä valoja sai näkyvyyden takia vähän väliä vaihtaa lyhyiksi. Kolmisen kymmenen pitkän kilometrin jälkeen oltiin vihdoin perillä. Oli aika herätellä Henriä. Huterin askelin mies alkoi suunnistaa kohti kotioveaan ja hapuili taskustaan samalla avaimia, jotka pudotti lumiseen maahan. Lukitsin auton ovet ja kävelin perässä poimimaan avaimia. Avasin oven ja Henri kömpi perässä taloon. Saatuaan kengät jalastaan, Henkka meni vessaan.. Odottelin tovin, sillä halusin varmistaa, että kaikki on kunnossa ja mies pääsisi varmasti sänkyyn asti ennen kuin lähtisin. Odotellessa väsäsin Henkalle pari leipää, sillä monen vuoden kokemuksella tiesin, että ruokahalu baari-illan jälkeen on saletisti tallella. Kävin välillä koputtelemassa vessan ovella, mutta mitään ei kuulunut, liekö mies oli nukahtanut pöntölle. Kävin purkamassa peitellyn parivuoteen, joka oli minullekin monen vuoden ajan toiminut nukkumapaikkana. Koska olin kovin väsynyt, otin vaatehuoneen kaapista varatäkin ja tyynyn ja laitoin ne sängylle, vastoin aikaisempaa suunnitelmaani kotiin lähdöstä. En millään jaksaisi ajaa kotiin, niipä uskoin, ettei Henkka panisi pahakseen, että yöpyisin täällä, varsinkaan, jos tämä nukkuisi koko yön vessan puolella. Riisuin vaatteeni ja tapani vastaisesti jätin päälleni kauluspaitani alla olleen topin ja stringit. Normaalisti tykkään nukkua täysin alasti, mutta "vieraassa" paikassa vaatteet lienevät paikallaan.. Kävin vielä ennen peiton alle käpertymistäni vessan ovella, mutta turhaan. Palasin sänkyyn ja ei aikaakaan, kun painavat silmäluomet antoivat periksi ja painautuivat kiinni. Nukahdin.
Jossain vaiheessa heräsin siihen, kun vessan ovi narisi ja ovi aukesi. Henkka ei siis vieläkään ollut tehnyt saranoille mitään, vaikka siitä muistin kuinka monta kertaa mainita yhdessä ollessamme. Miehen askeleet liikkuivat keittiöön ja olettaisin, että tekemäni leivät eivät kauaa enää vanhenisi. Syötyään Henkka kömpi makuuhuoneeseen. Makasin sängyssä kyljelläni selkä makuuhuoneen oveen päin. Teeskentelin nukkuvani, ehkä Henkka ei häätäisi minua siten pois sängystään ja saisin rauhassa nukkua aamuun asti ja lähteä ajamaan kämpilleni. Vaatteet tippuilivat Henkan päältä lattialle ja hän köllähti viereeni sänkyyn, tietoisesti tai tietämättään aika lähelle minua. Sitten hän makasi siinä hiljaa. Uskaltauduin rauhassa alkaa taas odottamaan unta. Yöpala ja vessatorkut ilmeisesti kuitenkin tekivät tehtävänsä.. Säpsähdin, kun tunsin Henkan käden käpertyvän ympärelleni ja hänen kroppansa painautuvan omaani vasten. Meillä ei ole ollut lainkaan fyysistä kontaktia sitten eromme jälkeen. Teeskentelin silti nukkuvani, ynähdin vaikeasti ja mukamas unissani vähän liikahdin, kuitenkin niin, että pysyin edelleen selkä Henkkaa päin. Kaikkien odotusteni vastaisesti Henkan käsi alkoi vähitellen, kuin kysellen, liikkuen kylkeäni pitkin ja tunnustellen. Käsi vaeltaa alemmas ja pysähtyy topin alareunaan. Tässä vaiheessa tajuan, että takapuoleni on miltei paljaana, sillä jalassani on vain päälleni jättämät stringit. Sydämeni jättää yhden lyönnin väliin, kun käsi alkaa hyväilemään sileää takamustani ja päätyy vetämään narumaisia stringejäni kohti jalkateriäni. Sydämeni jälleen lyödessä, tällä kertaa sen kiihdyttäessä pysyn edelleen liikkumatta, mutta tilanne kiihottaa minua väkisin, sillä teeskentelin edelleen nukkuvaa.
jatkuu..- B_L_L
Ilman apuani Henkka sai vain vaivoin stringit pois jalastani ja painautui sitten takaapäin yhä lähemmäs, jolloin tunsin kovettuneen kalun paljasta peppuani vasten. Tuota kalua olen niin monta kertaa saanut sisälleni ja joka totisesti hoiteli homman kotiin, kerrasta toiseen.. Nyt mielikuvitukseni alkoi muodostaa kiihottavia ajatuksia tulevasta. En malttaisi odottaa mitä on luvassa, vaikka vähän ounastelinkin tapahtuvaa. Halusin härnätä Henkkaa ja käsien vaeltaessa ympäri kehoani, ja liikahdin hieman kuitenkin asentoni säilyttäen, jotta Henkka säikähtäisi hieman. Henri alkoi kuitenkin käydä kärsimättömäksi ja siirsi voimakkaasti ylempää jalkaani eteenpäin päästäkseen käsiksi posliiniksi ajellulle pillulleni. Oikea käsi alkoikin vähitellen saavuttaa päämääräänsä ja kiihotuin entisestään. Sormet raottivat turvonneita häpyhuuliani ja tunsivat varmasti samalla kiimalimani ihollaan. Olin tilanteesta märkänä ja asiaa kuumensi entisestään sormien työntyminen sisääni. Ne menivät sinne vaivatta, sillä kosteus oli taattu. Henkka alkoi pyörittää klitoristani aluksi vain varovaisesti, ilmeisesti odottaen myöntyvää vastausta. Siirsin ylempää jalkaani enemmän eteen, jotta sormilla olisi enemmän tilaa. Koska olimme olleet yhdessä useamman vuoden, Henkka todella tiesi mistä pidän ja jatkoi klittani pyörittämistä, välillä kiihdyttäen tahtia ja välillä hiljentäen, samalla, kun ote kävi hellemmäksi. Aloin liikehtimään hiljalleen, sillä tiesin tulevani melko pian. Henkka huomasi tämän ja alkoi kiihdyttämään sormiaan entisestään, kunnes aloin vaimeasti voihkia huipun lähetessä. Mahtavaa! Laukesin Henkan sormille ja jäin paikalleni makaamaan, missään vaiheessa kuitenkaan vaihtamatta asentoa. Kuulin Henkan ottavan boksereitaan jalastaan ja jälleen tunsin kovan kalun painautuvan paljasta takapuoltani vasten. Henkka otti pullistuneesta kalustaan kiinni samalla ohjaten sitä häpyhuulilleni. Käsi ohjasi kovettunutta kalua vaossani. Työnsi persettäni Henkkaa vasten kuin myöntävästi vastaten, sillä en malttanut enää odottaa. Halusin tuon kovana sykkivän kyrvän sisääni nopeasti, halusin tuntea reikäni täytettynä ja laukeavan pian uudestaan. Henkka työnsi vihdoin kalunsa takaapäin sisääni ja alkoi varovasti liikuttaa sitä edes takaisin. Aaah, tätä minä olen kaivannut. Työntäydyin yhä vain enemmän ja enemmän kohti Henkkaa ja aloimme liikkua samassa tahdissa. Liikutin toisen käteni klitorikselleni ja aloin pyörittämään edellisestä laukeamisesta vielä kovana olevaa pallukkaa. Toppi päällä minulle tuli pian kuitenkin kuuma, joten keskeytin toimeni hetkeksi ja revin paitani pois päältä. Nyt pääsin jälleen sormettamaan itseäni samalla, kun exäni muna ui kosteassa pillussani edes takaisin ja kädet löysivät paljaat rintani. Nännini nöpöttivät kovina ja Henkka pyöritteli niitä kuin joystickiä. Aloin tuntea kuumia aaltoja ja tiesin laukeavani pian ja sen myötä aloin pitämään aluksi vain vaimeaa voihkintaa. Kun huippuni läheni, ääneni voimistui ja voihkin jo kuin syötävää, samalla sanoen ´pane mua, pane mua kunnolla´. Laukesin räjähdysmäisesti, sillä Henkka työnsi vartensa sanojeni johdosta pohjaan saakka ja roiskaisi samalla itsekin mällinsä syvälle sisimpääni. Jäimme lusikka-asentoon ja nukahdimme melko pian molemmat, raukeina kuin lampaat.
Aamulla heräsin ennen Henkkaa, puin päälleni ja lähdin ajamaan kotiin. Jossain vaiheessa päivää puhelimeeni tuli viesti, ´kiitos yöpalasta, nähdäänhän pian uudestaan?´. Hymyilin ja tiesin, ettei yö varmasti jäisi ainoaksi ”syrjähypyksi” entiseen suhteeseen. - Vanhasuola
B_L_L kirjoitti:

Aamulla heräsin ennen Henkkaa, puin päälleni ja lähdin ajamaan kotiin. Jossain vaiheessa päivää puhelimeeni tuli viesti, ´kiitos yöpalasta, nähdäänhän pian uudestaan?´. Hymyilin ja tiesin, ettei yö varmasti jäisi ainoaksi ”syrjähypyksi” entiseen suhteeseen.kuinka usein,eksän kanssa teette syrjähyppyjä. Oletteko molemmat
sinkkuja vain onko se sitä vanhan rakkauden jälki hoitoa.
- martrixs
Ilmainen vinkki: opettele edes nimeksi kirjoittamaan suomenkielellä! Tutki ihan aluksi, mitä tekstissä on kappalejako.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2603259Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201809Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381332- 811314
- 1041278
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531082Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581055- 1371018
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717977