Virsulandia

Virsulandia on pieni maakaistale
Jäämeren rannalla.
Se on kulkeutunut sinne Volgan
mutkasta Golf-virran suosiollisella
myötävaikutuksella.

Väestö Virsulandiassa on sitä vastoin
täysin eurooppalainen.
Ehdottoman puhdas.
Se on sekä tieteellisesti että
teoreettisesti todistettu.

Virsulandia tuli aikaisemmin toimeen
mämmin ja tervan valmistuksella.
Sittemmin ryhdyttiin mämmistä keittämään
sellua, joka teki Virsulandian
rikkaaksi ja hyvinvoinnista nauttivaksi
valtioksi.

Sitten kansa riehaantui kuluttamaan
ja elämään yli varojensa. Lopullisen
kuoliniskun vauraudelle ja hyvinvoinnille
antoi juustohöylä, joka oli
valtiovarainministeriön ruokalan
esimiehen tohtori Nitsevoon kehittämä
väline tyrannian vahvistamiseksi maissa,
joissa kansa uhkaa viedä saavutetut edut.

Juustohöylän periaate oli yhtä nerokas
kuin keksijänsä. Jotkut tosin väittivät,
että juustohöylä nerokkuudessaan ylitti
huomattavasti keksijänsä. Joka tapauksessa
juustohöylän idea oli säästää kaikilta
yli varojensa eläneiltä ja köhiltä ja siirtää
raha sinne, missä sitä jo ennestäänkin oli.

Ja kiitos juustohöylän, Virsulandia menetti
itsenäisyytensä, rahansa, kielensä, tapansa
ja kulttuurinsa, sanalla sanoen
yhteiskuntajärjestelmänsä perustukset.

Tätä nykyä Virsulandia on palannut
geneettiseen lähtökotiinsa Eurooppaan.
Eräänlaiseksi vasallivaltioksi. Lääninherrat
päättävät vuosittaisissa kokouksissaan
veroista, maksuista ja yleisistä
käyttäytymisnormeista.

Normit säätelevät mm, että Virsulandia
joutuu maksamaan enemmän veroja ja maksuja
kuin se saa takaisin ja sen, että väestö
Virsulandiassa joutuu kulkemaan päivittäin
45 asteen etukumarassa rintamasuunta
etelään ja takatasku kohti Jäämerta.
Vastineeksi tottelevaisuudestaan Virsulandia
saa valita keskuudestaan yhden lääninherran,
jos sopiva ehdokas löytyy.

Virsulandian talous on nyttemmin muuttanut
ulkomaille. Pääkonttorit ovat Grönlannissa,
työlliset Bahamalla laukunkantajina. Taloutta
vaivaa hirvittävä työvoimapula ja
työnantajamaksut ovat aivan liian korkeat.
Samoin työttömyysturvan kesto ja taso ovat
sietämättömät.

Virsulandian pääasiallinen tulonlähde pitäisi
olla piirilevyjen tinaaminen Espoonlahden
rannalla sijaitsevassa teollisuushallissa.
Mutta koneet tekevät samaa kuin työntekijät:
seisovat.

Ministeri Hurja F on esittänyt epäilyn,
ettei työmarkkinoita saada toimimaan, vaan
piirilevyjen tinaaminen täytyy lopettaa.
Oppositiojohtaja Kullervo Astuja kelt.
kysyykin: "Mitenkäs suu nyt pannaan?"
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lukee ko puolee välii

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ironkanki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu