Säästä voi aina puhua. Helmikuulle on ennustettu paukkupakkasia. Viisi vuotta sitten sanottiin että talvet eivät enää ole talvia, suojailmoja vain kun kerran ilmasto lämpenee. Onko tämä nyt neljäs lumitalvi, ainakin suksikauppa käy taas.
Alkujuonnon jälkeen minulla on kysyttävää.
Minä ihmettelin eilen kun ennen puolta yötä taivas oli ihmeellisen värinen, kauniin punainen. Katsoin jo Tilannehuoneesta onko Turussa iso tulipalo jossain, ei ollut.
Ulkona käveli pariskunta, joka myös tähyi taivaalle ihmeissään.
Ei se enää iltaruskoa ollut, mutta täysikuu oli kuitenkin pilviverhon takana. Sitä möllöttäjää ei näkynyt, mutta mahtoiko se olla tällaisen ilmiön aiheuttaja.
Alkujuonnon jälkeen minulla on kysyttävää.
Minä ihmettelin eilen kun ennen puolta yötä taivas oli ihmeellisen värinen, kauniin punainen. Katsoin jo Tilannehuoneesta onko Turussa iso tulipalo jossain, ei ollut.
Ulkona käveli pariskunta, joka myös tähyi taivaalle ihmeissään.
Ei se enää iltaruskoa ollut, mutta täysikuu oli kuitenkin pilviverhon takana. Sitä möllöttäjää ei näkynyt, mutta mahtoiko se olla tällaisen ilmiön aiheuttaja.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oli tosiaan oudon valoisat pilvet ja kun raviradan valot ei nyt voinut olla aiheuttajana, niin kuuvalon minäkin arvelin ohuen pilven läpi näkyväksi.
Tosiaan ihmiset hermostuksissaan syyttää ilmaston muutosta liian helposti, leudot talvet ovat aina olleet ajoittain ja näitä erilaisia talvityyppejä on aina ollut.
Nyt sattuu olemaan normaalia talvisempi talvi. Enkä nyt lähde kauppaan vaan otan kameran tuonne metsälenkille mukaan.
Tuo olikin kiva kuulla että ilmiö ei ollutkaan vaan paikallinen. Muuten se ilmiö oli välillä poissa ilmestyäkseen uudelleen. Taisi synkempi pilvi tulla silloin kuun eteen.
Tänään oli viimeinkin lauhempi päivä kuin viime vuoden 27.1. Silloin -11, tänään meillä siinä -5C. Laitan seinäkalenteriin aamulla ulkolämpötilan. Edellisvuotinen on siinä vertailun vuoksi vieressä.
Tänään oli viimeinkin lauhempi päivä kuin viime vuoden 27.1. Silloin -11, tänään meillä siinä -5C. Laitan seinäkalenteriin aamulla ulkolämpötilan. Edellisvuotinen on siinä vertailun vuoksi vieressä.
Eilen illalla huomasin täällä Espoossakin taivaan punertavan jännästi,...ei mitkään pilvet, vaan kauttaaltaan oudon punainen?
Laskeva aurinko pilviverhon takaahan sen aiheuttaa, mutta ei ollut tavallinen näky tuokaan. Olis kyllä kiva tietää mikä aiheutti tuonkin ilmiön ilmakehässä. Silloin Pinatubon purkauksen jälkeen oli tuhkaa ilmakehässä, joka hehkui upeina iltaruskoina pitkään!
Pekka Puska tietäisi tuonkin varmaan, just aamulla katselin mieltymyksellä miehekästä olemustaan!
Ettei sitten Saharan pöly olis tuulten kuljettamaa, vaikka en tiedä , puhtailla hangilla luulis olevan laskeutumaa,...
Sulle taisi sattua mistaaki, tarkoitit vissiin Pekka Poutaa. Miehekkäitä tosin ovat molemmat sekä Puska että Pouta. Puskan asiantuntemus on kuitenkin lähempänä näitä sääilmiöitä. :-))))
Joo, pakko nauraa itselleni,..jos en olis ajatellut tuota ennen kirjoittamista P.Poutaa, niin eikös taas Puska ollut vuorossa :D
Kumma kun ne P.P:t on sekoittuvaisia:D Pidän sääselostajista pirtsakasta Miinasta ja Puskan Pekasta eniten.
Virheistä muistuttelija teki sitten itekkii virheen.
DDDDDDDDD
Ka, niinhä teinki, voi ie !!!!!!!!!!!!!!DDDDDDDDD
Puskan Pekka, etkö opi että se on Pouta ?
Kyllä on höperö, joka väliin änkee ja potaskaa puhuu.
:DDDDDDDDDDDD omaa naurumerkkiäni en sentään sekoita:D
Tuo sää on aina sellainen kestoaihe. Kiva on siitä jatkaa muihin aiheisiin. Kyllä sää on muutenkin suuri tekijä näin ulkoilijan kannalta.
Suljen korvani niistä helmikuun pakkasisita, sillä tähän asti on ollut mieleiseni talvi. Ja jo kevättä tunnen esim talitintin titityystä. Kaikkihan on vastaan otettava. Mutta nuo sääilmiöt taivaalla ovat joskus yliluonnollisia. Muistan sota-ajalta evakossa tulipunaisen taivaan. Silloin lähti kuka kykeni etsimään tulopaloa. Sitä ei ollut. Taivas vaan "itki" verenvuodatusta. Se oli silloin noin -41 suuri puheenaihe.
Forecan sääpalvelu ei ennustanut tämänpäiväistä 0.5C lämpötilaa. Satelliitti-ennustuksetkaan eivät vastaa sitä, mitä omasta mittaristaan näkee.
Tänään on satanut useampaakin laatua, ensin tuli mannaryyniä, sitten ohutta kevyttä lunta ja muuttui vihdoin vedeksi.
Pieni kylätie oli tosi pöpelöinen ja sen pöpelön alla jääpolanteet, pelkäsin että joku tulee vastaan ja me molemmat siirrymme luistelemaan ojaan.
Kevät vasta tulossa ja kura lentää rapaten tuulilasin jos liian lähellä edellä ajavaa, kun perille pääsee muutaman metrinkin pidemmällä välimatkalla.
Talveahan tämä vielä on ja helmikuu lasketaan vielä kovanpakkasen kaudeksi, niin että kevät on vielä kaukana ja monen pakkaspäivän takana.
Nyt tuntuu ihan siltä että sataa tai paistaa mutta kympin uutiset jää näkemättä.
Hyvää Ötyä!
Tuo forecan täsmäsää tuntuu ennustavan reaaliaikaista tilannetta...jos ymmärrätte mitä tarkoitan...muuttavat ennusteen ulos katsomalla sen hetkiseksi..persiistä
Pitkäaikaisten säätilastojen mukaan nyt helmikuun toisella viikolla pitäisi olla talven kylmintä loppukiripiikkiä. Nyt tähänastinen pakkasjakso sattui tammikuulle. Kai sieltä vielä tulee ainakin yksi 15-20 miinusasteen jakso.
Aina välillä saa itselleen tekosyyn huonosta ilmasta sisälle jäämiseen. Muistan erään tuttavani sanoneen, kuinka meillä Suomessa ei sellaista ilmaa ole jolloin ei ulos voisi mennä, kunhan pukeutuu sään mukaisesti.
Tänään on hieno ulkoilusää, on pikkupakkanen eikä edes tuule. Ikkunastani näen ulkoilijoita yksin kaksin ja koiran tai koirien kanssa kävelijöitä.
Koira pitää huolen isäntänsä ulkoiluttamisesta (tuli um mieleen). Kuinka monen terveyttä ja pirteyttä koira okaan ylläpitänyt. Lisäksi "koiraihmiset" tulevat jopa tutuiksi keskenään ja lenkki tuo myös sosiaalisen lisän monen yksinäisen päivään.
Kas, pulkkamäkeen menijöitäkin näkyy menevän läheiseen Makkaramäkeen lastensa kanssa, onhan nyt laskiaissunnuntai.
Säästä voi aina puhua, tämä helmikuu on sellainen pakkas-säiden ennustajien lempikuu. Joka talvi löytyy monta jotka tietää, kyllä se helmi helähtää. Taisi ihan ameriikalainen säätieteilijä tietää, kauheat pakkaset on tulossa tänne Suomeen.
No, ei minusta siltä näytä, jos lie jossakin päin ollut pakkasia, mutta leutoa säätä täällä on pidelly.
Kotipuolessa kertovat miten 1925 tai -noin, olivat helmikuussa hevosauralla peltoja kyntäneet, siis maa oli vielä sulana. Helmikkuun sääennustukset osuvat kaikista huonoiten kohalleen.
Jos ny jostain pitäis narista,
vois alottaa sään parista
muist enää kummonen on aurinko
ylihuomessa sitäkin luvassa
niin kylmää, ett tarkenee vaan tuvassa
No säästäpä hyvinkin, kun lumey on isoina kasoina lkatolta luodessa niin alppiruususta näkyy vain latvaoksat:D Sehän ei siihen ole vaikuttanut, mutta nyt olen pitänyt komentoa pihalla kun nassikat laski mäkeä isosta kasasta,.ja puskaparlani latvat heiluivat pöksyjen lomitse.
Huutelin ääneni lähes käheäksi, vaan ei ne riemultaan kuulleet mitään, kun rullasivat alas mukkelis makkelis kiljuen! Olihan puettava talvivarusteet ja mentävä mukaan :D Siinähän löydettiin isompikin lumikasa, mutta ei ne ymmärtäneet miks'ei saa muutaman surkean oksan takia leikkiä siinä.
Tuo alppiruusu on pihapiirin kaikkein isoin ja komein, olen sitä lannoittanut ja antanut tammenlehtimultaa juurelle, mutta eihän ne sitä muista kesäajasta pienet.
Olin itsekin kasan päällä päätypuolessa ja annoin vauhtia pojille ihan aitaan saakka liukuivat. Sitten jo äitinsäkin tuli huutelemaan kaakaolle ja minä kotiin kahvikupposelle.
Kunhan nyt muistaisivat ens'kerralla, etten halua pensasta murjottavan enään.
PS. oli se muuten ihan kiva katsella sitä riemua ja heittäytymistä, kaivamista ne ei näköjään vielä ymmärrä onneksi:D heippa,..