Olen huomannut, että jos joku nuori (10-13 vuotias) kirjoittaa tänne ja kertoo omasta masennuksestaan, niin kukaan ei usko sitä, että masennus on todellista. Ja miksi se ei voisi olla oikea masennus? Miten te muka voitte tietää, että miten masentunut toinen on tai miten paska elämä jollain on oikeasti ollut? Kyllä noin nuorillekkin voi aivan yhtä hyvin tapahtua jotakin kamalaa. Esimerkiksi minä olen 11-vuotias, ja elämäni ei ole ollut parhaasta päästä. Äiti on tehnyt itsemurhan, mua on kiusattu 4 vuotta, mua on syrjitty ja haukuttu, mulla on akne ja vaikka mitä.
Nyt te 16-vuotiaat "elämästä tietävät" voisitte vähän ryhdistäytyä! Te ette ole kaikki-tietäviä jotka ovat käynyt läpi kaiken paskan. Kyllä siis sellaisia voi ollakkin, mutta ette te ainakaan kovin fiksua kuvaa itsestänne anna jos ensimmäisenä väitätte, että "niin nuoret eivät muka voi olla masentuneita, oma elämäni on ollut ihan kamalaa" jne. Yrittäkää jo ymmärtää, että nykyään elämä on ihan perseellään, koska tuli "muoti" ja kukaan ei tiedä asioista yhtään mitään, kiusataan vain ja luullaan itseään kovaksi kun juo, polttaa, vetää kamaa ja pukeutuu huoraksi! Juuri ne vitun 13-16-vuotiaat massateinit.
Joten olkaa hyvä älkääkä menkö selittämään toisille paskaa vaikka ette tiedä toisen tunteista ja masennuksesta yhtään mitään!

Vastaukset 3
Vanhimmat
True story bro!
mut ei ne kaikki "massateinit" polta, juo, vedä aineit tai oo huorii... miettisit säki vähä sitä ennen ku tuut valittaa mistää, jooko :)
No joo, toi on totta :) Ei ne kaikki oo sellasii. Mut kyl aika monet on :/
Niimut massateinit ei varmaa vedä kamaa :D eiks ne oo sellasii ketkä pukeutuu muodin mukaa ja kuuntelee paskaa musaa?????