Onko teitä kiusattu?

Hei!

Minä olin koko ala-asteen ja seiska luokan koulukiusattu. Minulla ei siis ollut yhtäkään kaveria, koska kaikki pelkäsivät että joutuvat epäsuosioon jos näyttäytyvät minun seurassa. Yhessä välissä eräs opettaja yritti puuttua asiaan mutta vaikutusta ei ollu. Oma luokanopettaja oli yksi kiusaaja muiden joukossa. Tämä ei siis ole omaa mutu-tuntumaa vaan myös entiset kiusaajat ovat ihmetelleet tätä käytöstä.

No joka tapauksessa ala-asteella minulla ei ollut yhtään kaveria, mutta seiskalla pääsin kahen tytön seuraan. Nämä tytöt tulivat aina puhumaan minulle ilkeitä asioita toisistaan ja samalla esittivät toisilleen muuta. Minua tämä ärsytti suunnattomasti, mutta en välittänyt siitä. Minulle oli tärkeintä olla jonkun seurassa etten ollu/näyttänyt yksinäiseltä. seiskan kesälomalla tapahtui jotain ihmeellistä. Sain kaverikseni (silloin ei todellisuudessa ollut kaveri, nykyään yksi parhaimmista) yhden koulun suosituimman ja "maineeni" nousi. Yht`äkkiä olinkin koulun suosituimpia ja kaikki halusi olla minun kaveri. Minun pahin kiusaajani oli joutunut pilkan kohteeksi ja käytin tilannetta hyväksi. Kostin olemalla ilkeä ja jättämällä hänet yksin. Olin nuori ja typerä. Itsetunto kasvoi huimasti ja opin sosiaaliseksi. Sen jälkeen olen ollut aina "suosittu" ja helppo saamaan kavereita. Nimenomaan kavereita.

vaikka tekstistä voisi kuvitella etten lopulta ole kärsiny tilanteesta, se ei ole totta. Kavereita saan kyllä välillä vähän liiankin paljon, mutta lähelle en niitä uskalla päästää. Pelkään että menetän kaiken, koska en ole ansainnut heitä. Kaikki pelot seurasi perässä kun tutustuin parhaaseen ystävääni. Joka kerta kun oli pientäkin kränää niin pistin välit poikki. Kerran kun sovittiin ja kysyin että voitasko olla taas sovussa, ystäväni itki ja sanoi ettei pysty koska pelkää minun pistävän taas välit poikki heti kun tulee riitaa. Lupasin hänelle etten tee sitä enää. Riitoja tuli vielä senkin jälkeen ja pelkäsin menettäväni hänet (typerää laittaa välit poikki silloin, mutta olin oppinu tämän toimintatavan edellisistä kaverisuhteistani), mutta jotenkin sain pidettyä itseni kasassa. Ystävyys vahvistui. Nykyään tiedostan että tulemme olemaan tekemisissä hautaan saakka. Rakastan tätä ihmistä yli kaiken. Veti minut ylös todella syvästä kuopasta, asiaan liittyy paljon muitakin traumoja.

Nykyinen tilanne on se että minulla on todella paljon kavereita (moni ihmettelee niiden paljoutta), mutta välillä esiin tulee edelleenkin se vanha koulukisattu tyttö, jota kaikki vihasi. Itken itseni uneen, koska olen epävarma ja luulen menettäväni kaiken. En sitä uskalla kenellekään näyttää. Muutamalle ihmiselle olen myöntänyt historian ja he ovat olleet ihmeissään. Eivät ole uskoneet miten minun kaltainen sosiaalinen ja kaikkien naurattaja voi olla entinen koulukiusattu. Se on vain ulkokuorta.

Pahimman kiusaajani kanssa olen pystynyt sopimaan ja olemme molemmat pyytäneet anteeksi käytöstä. Kyselemme kuulumiset aina kun nähdään. Arvet tapahtumista jäi siltikin. Muutama viikko sitten menin entisen kotipaikkakuntani baariin ja tervehdin vanhaa luokkatoveria, tämä totesi minulle haista sinä (vanha haukkumanimi) paska. Vastasin sille että koittais sekin kasvaa aikuiseksi. Muut entiset luokkatoverini sanoivat ettei kannata välittää sen jätkän puheista, siltikin se kirpaisi.

lyhyesti pointtini on se, että kiusaaminen jättää AINA arvet, mutta kaikki ei sitä näytä muille.

Minuakin on kiusattu lähinnä yläasteella. Urheilu pelasti minut suurelta osin kiusaamiselta, koska olin sentään jossain hyvä.

Kiusaaminen oli pientä minun kohdaltani, mutta se vaikutti siihen, että pelkäsin sanomisiani ja suorastaan halusin olla näkymätön. Jos joutui esiintymään tai olla jotenkin esillä, pelkäsin etten nyt herran tähden mokaisi.

Sanoin, että urheilu pelasti, mutta harrastusporukkakin alkoi oirehtia ja valmentaja oli siinä mukana. En osannut määritellä tarkasti, että tämä on kiusaamista vaan nielin jokaisen itkun.

Ei minua lukio- ja ammattikorkekoulu aikana kiusattu, mutta tämä todellakin jätti sellaiset arvet, että minusta kehkeytyi ujo nainen. Olin oikeasti sosiaalinen tyyppi ennen yläastetta ja sain puhua suuni puhtaaksi älyttömilläkin jutuilla.

Onneksi tällä hetkellä työelämässä ja harrastusporukoissa on rento meininki ja olen löytänyt uudestaan sosiaalisen puoleni. Toisinaan seurassa kuiskuttelu ja ikävästi minun puheisiin reagointi aiheuttaa vieläkin mielipahaa. Se tässä lievässä kiusaamisessa on pahinta, kun kiusaajat eivät tiedä, että ovat joskus minua satuttaneet.

Kun olen 5.luokalla,koska 7 oppilaat on uusia tulokkaita luokalleni.Vähän myöhemmin he alkoivat kiusaamiseen minua ja haukuttu juntiksi,nynnyksi.Luulisin kai syystä,että olen ehkä kiltimpi vaikka sisässäni aika kova. 1 vs 7 aika liikaa,mutta kestin 3 vuotta.Toki alussa ahdistuin ja en pian kestäisi..Vuoden kuluttua tulin melko vahvemmaksi ja nokkelan ratkaisun tein,että he rumia sanoja haukkumalla minulle niin pysyn hiljaa ja itkemättä..Sanoin vaan "antaa tulla lisää",että koko ajan pläpätä sitten ehkä 10 kerta tehnyt minulle kun he lopulta antoivat periksi,koska he aika turhaan aikaa hukassa puhutteluun.Kyllä minulla ollut kovia 5-9 luokalla ajalta.Pieleen meni,että 7.luokalla alussa heti rauhoittuneet ja tulleet kavereikseni.Tämän yhdestä kaverini voin sanoa,että hän aika seonnut kun ruvennut minua pahoinpitelyjä minua..Yritin kertoa jollekulle,mutta hän uhkasi vakavalla siksi en voinut kertoa millään.Tämän kaverin kaverit hieman alkoivat ihmettelivät miksen poistua huoneesta minnekään kuin olisin vankina 20 tuntia yhä.On se täysin hullua.Sen jälkeen menetin luottamuksen heidän takia.Ei ole todella helppoa luottamaan ihmistä,vaikka rakastan ihmistä kyllä.Olin 10v ja edelleen olla varovainen uusiin ihmisiin tutustua,mutta hieman tunnen ulkopuolinen kun uusiin ihmisiin tutustuminen aika mahdoton,koska ei yhä tapahtunut.Olen heille kuin ilmaa.Nyt minun vanhat kaverit alkoivat pelkää minua,koska muuttuin kovasti.Myös en enää missään "epäluotettava" henkilöiden kanssa tekemisissä,enkä jutellut heille koska he muuttuneet kyllä jo.Olin yrittänyt 2 vuotta aloitetta jotakin,että saisi uusia ihmisiä tavata tai tutustua,mutta eihän mitään tapahtunut.Yksinäisyyden tunteesta sain jo tarpeeksi,koska olin jo liian kauan.Jos käy niin en voi mitään yksinäisyydelleni.Ymmärrän sinua koska ollaan samassa veneessä.

Siispä eli en enää kaduttaa enkä pelkää jos menettäisin henkilön.Olin 8 vuotta sitten pistänyt kavereiden välit poikki,koska he alottivat iso haloo joka ei pitäisi.Nyt muutamaa kaverini palannut kaverikseni eli näköjään oppineet "läksyn".

Koska olet noin hyvin tilanteesi tiedostanut, niin nyt sinun on aika luopua itsesäälistäsi ja alkaa rohkeasti lähestyä ihmisiä ja näyttää heille tunteesi avoimesti. Heti kun sinulle tulee ahdistava tunne, muuta välittömästi ajatteluasi ja toimintaasi toisenlaiseksi kuin aiempi urautunut tapasi. Saatat yllättyä.

Mua on rääkätty 3vuotiaasta. Semmonen isäpuoli tuli. Ylä-asteella 2 viimeistä vuotta
pojat kiusas(henkistä ja fyysistä). Ylä-asteella 3v. kaksi naisopettajaa kohteli kaltoin eli lähinnä semmosta kokoluokan edessä nöyryyttämistä. 7.luokalla en viitannut ruotsintunneilla, niin ope aina laitto mut vastaan..no 8.- ja 9. luokan sitten viittasin joka-ikiseen kysymykseen, niin enpä sitten koskaan saanut vastata.Kokeissa sain 91/2 ja 10, niin oli eukon pakko nostaa ruotti 6sta kasiin.
Muutin 16v. asuntolaan asumaan , joten isäpuoli rääkkäs enää viikonloppusin ja 18v. muutin kaupunkiin omilleni ja siitä onkin sitten ollut elo nousujohteista :).

Peruskoulussa meni viisi tai kuusi vuotta pelon ja nöyryytyksen merkeissä. Etenkin yläasteella homma räjähti käsiin. Ulkopuolisuuden tunne ja yleinen epäluuloisuus ihmisiä kohtaan on tuttua. Uusiin ihmisiin tutustuminen on niin energiaa syövää ja stressaavaa, ettei sitä edes jaksa etsiä seuraa seuran vuoksi. Siitä sitten seuraa, että on usein aika yksin. Itsetunto on minullakin nykyään ihan muilta osin kunnossa, eikä kiusaamiseni nykyään enää olisi niin helppoa kuin silloin pikkuisena.

sulla on toisenlainen asennoituminen itseesi ja tunteisiisi. Se asettaa tietyt odotukset myös niiltä kenet olisit valmis päästämään lähellesi. Oletko huomannut ett sulla on ikään kuin testejä ihmisille, ajatuksissasi. Läpäiseekö he niitä ja sen mukaan sä rankastikin pyyhit heidät listoilta?
Sulla on itsesuojeluvaisto ymmärettävästi korkeempi kuin helpomman nuoruuden ja elämän eläneellä. Sä olet jo eritasolla kun kohtaat ihmisen ensi kertaa.

Sulla on varmasti tullut paljon henkistä rikkautta ja vahvuutta siitä mistä olet yli päässyt. Sun tarvii ottaa uusi askel ja se on heittäytyminen. Sä huomaat että voit luottaa itseesi jatkossakin, sä tiedät olevasi vahva mut sä et uskalla testata sitä.

Siksi sun on otettava askel siihen suuntaan ettet enää mieti päässäsi liikaa. Sä osaat jo selviytyä ja sussa on avaimet itsesi parantamiseen. Luota siihen ja hyppää. Ne kolhut raapaisee vain sydäntä, ne ei pirstaloi sitä enää.

Mua on netissä nyt 2vuotta 🤓😂