Berninpaimenkoira ja australianpaimenkoira samaan kotiin?

Koirat♥

Joo eli voiko ottaa nuo kaksi koiraa samaan kotiin jos hankkii molemmat pentuina? Oon vasta 13v mutta sitten opiskelujen jälkeen kun on asunto ja varma työpaikka niin aijon ottaa nuo kaksi. Ja minulla on paljon koirakokemusta.


Ps. Jättäkää vittuilut sikseen.

8

481

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koirat♥

      Niin ja miten berninpaimenkoira uros eroaa naaraasta. Aijon ottaa ainakin sellaisen :)

    • lskdjflksjglkjg

      Miksipä ei, ainahan koirat tulevat keskenään toimeen, kunhan omistaja/omistajat osaavat hommansa. Isommat koirat sopeutuvat yleensä kaverinsa pieneen kokoon, vaikka suurin piirtein samankokoisista koirista onkin enemmän iloa toisilleen (vapaana juoksemiset jne., iso koira voi vahingossa taklata pienempänsä).

      Oletko muuten se aiemmin huskya hankkimassa ollut tyttö? Yritä nyt ensin löytää YKSI koirarotu, johon perehdyt. Toisaalta rodunvalinta on menossa jo oikeaan suuntaan, hyvä hyvä!

      Suosittelen myös harkitsemaan bernin ottamista uudelleen, ihan vain rodun heikon terveystilanteen vuoksi. Ne on jalostettu liian massiivisiksi omille luilleen ja lähes puolet berneistä sairastaa syövän. Pelkkä pentuiän liukkaille lattioille tai portaiden kulkemiselle altistuminen voi pilata niiden luuston koko loppuiäksi. Kyynärniveldysplasiaa on varsin runsaasti.

      Harkitse vaikka seuraavia rotuja:

      Australiankelpie
      Shetlanninlammaskoira
      Whippet, terve rotu joka on paimenia vaativampi mutta sopii silti esim. agilityyn
      Collie, nahkana tai pehkona
      Basenji
      ...

      Vaikea ehdotella, mitä olet ajatellut niillä harrastaa? Runsas koirakokemus ei kerro, ovatko kokemukseksi metsästys/seura/paimen/terriereistä, tuntemiesi koirien iästä (uhmaikä?), näyttely- vai käyttispuolelta jne. jne. Kannattaa myös miettiä, onko järkevää ostaa koiraa vain toisen seuraksi, ihminen tyydyttää paimenkoiran seurantarpeen loistavasti ja koirakavereita voi hankkia muualtakin :)

    • Maltti on Valttia

      Nyt heti alkuunsa lopetat sen höpötyksen kahdesta koirasta. Yksi koira riittää oikein hyvin kaikkeen siihen mitä aiot koirasi kanssa harrastaa. Nyt sinulla aikaa tehdä sitä mitä jokaisen koiraharrastajan tulisi tehdä. Tutki rotusi kasvattajia, käy näyttelyissä katsomassa niitä. Ja opiskele koiran koulutusta. Ulkoiluta vaikka tuttaviesi koiria. Käy katsomassa koulutuksia, hanki tietoa. Mitä enemmän tiedät sitä paremmin onnistut.
      Kaksi koiraa on jo lauma, ja vallankin jos ottaisit ne pentuina, taitosi ei riitä kouluttamaan niitä. Laumassa aina toinen koira on tärkeämpi kuin ihminen. Ne oppivat toisiltaan paremmin ja mieluummin kuin ihmiseltä. Niistä on enemmän huolta, enemmän kuluja, enemmän ääntä ja ulosteitä, kertakaikkiaan kaikkea koiran hallintaa tuplasti.
      Ja usko pois, minä olen kokenut tuon kaiken. Ja aloitin oman koiraharrastukseni sinun ikäisenä. En omistanut sitä koiraa jonka kanssa harrastin, ja antoisimmat ja opettavaisimmat hetkeni koin sen yhden koiran kanssa. Alussa tekee virheitä, pahojakin, mutta se on ihan luonnollista. Tekemällä oppii. Mutta aloita vain yhdellä koiralla.

    • Koirat♥

      En ole se huskyn haluaja tyttö :) Ja ihan aijon ns. kotikoiraksi ottaa en siis mihinkään näyttelyihin tai agilityyn sillä ne eivät niinkään kiinnosta. Ja en turhaan tuttavien koiria käytä sillä meillä on yksi koira täällä kotona hoidettavana :)
      Oon myös isosiskoni kanssa kouluttanut tuon rakkaan koiramme ja siitä on tulut kelpo 5-vuotias herrasmies :)
      Ja ehkä ootte oikeassa, ehkä se yks koira riittää. Niin ja sen jälkeen kun siskoni muutti pois kotoa niin olen jatkanut tuon koulutusta äitini kanssa.

      • liikuntaa palljon

        Appe ja berni ovat harrastuskoiria, eli ne vaativat aktiivisen omistajan, joka tarjoaa niille paljon liikuntaa ja aktivointia. Niistä ei olla jalostettu sohvaperunoita.


      • liikuntaa palljon
        liikuntaa palljon kirjoitti:

        Appe ja berni ovat harrastuskoiria, eli ne vaativat aktiivisen omistajan, joka tarjoaa niille paljon liikuntaa ja aktivointia. Niistä ei olla jalostettu sohvaperunoita.

        Anteeksi, siis ei appe, vaan aussi :-)


      • ikrjehddf
        liikuntaa palljon kirjoitti:

        Anteeksi, siis ei appe, vaan aussi :-)

        Näin berninomistajana huomauttaisin että berni on isokokoinen rotu ja koiran liikunta pitää olla tarkoin harkittua. Ja luonteesta toteaisin että itselläni on ollut useita bernejä ja luonteet ovat olleet superaktiivisesta sohvaperunaan.


    • Mietintään

      Aussie varmaan vielä enemmän vaatii, tai varmasti ainakin sen saman kuin appe!

      Mitä järkeä on ottaa kaksi pentua samaan aikaan vai käsitinkö väärin?

      Ota se yksi ja tehkää suhteestanne ja elostanne sopuisa ja kiva kaikin puolin, mieti sitten ajan kanssa sitä seuraavaa.

      Ja kyllä, berni on sairas rotu (en mollaa rotua, on muitakin rotuja ja on myös bernejä, joille ei ole tullut mitään ja ovat jopa pitkähkön elämän eläneet).
      Kaikki on loppujen lopuksi arpapeliä - kukaan ei voi taata, että koira ei sairastu tai kanna jotakin sairausgeeniä, sama pätee meihin ihmisiin.

      Mutta ota maltilla sitten tuo koira-asia. Mieti, mille rodulle SINÄ sovit, ei niin, mikä sinun mielestäsi sopii sinulle :)
      Näin saat mahdollisesti ja toivottavasti onnellisen koiran ja sinä olet sen onnellinen omistaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Miltä tuntuu mies

      Onko vedätetty olo
      Ikävä
      61
      435
    Aihe