Onko sinulla velkaa ?

Velkakierteeseen joutuminen
on verrattavissa onnettomuuteen, siihen joudutaan vahingossa; vastoin omaa tahtoa.

Esim. auto-onnettomuudessa yhteiskunta pyrkii hoitaamaan vahingot,
mutta velkakierteessä PERINTÄTOIMISTOT RYÖSTÄÄ velkakierteeseen joutuneen.

Eli aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia jo ahdingossa olevalle. Ihan sama kun joku tulisi ja myrkyttäisi sairasvuoteella olevan.

Tuliko se nyt selväksi. SAATANA.

Perintä on moraalitonta, vastenmielistä, ala-arvoista, häpeällistä, epäisänmaallista !
4729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaikesta huolimatta kuitenkin lain sallimaa liiketoimintaa joten se siitä. Vähän arveluttavalla pinnalla toimimista tietenkin mutta kun kerran on laki puolellaan niin aika turha ottaa stressiä asiasta jolle ei mitään voi.

Yritystoimintahan se on tuokin, toisaalta sen joiltain osin ymmärränkin. Tietenkin käytetyt menetelmät eivät kaikkein mukavimpia välttämättä ole jos hampaisiin joutuu.

Äänestä

Jokainen ottaa itse velkansa, omasta tahdostaan ja riskit tietäen (tai jos ei tiedä niin on vähä tyhmä).

Ei ole kenenkään muun syy jos on itse mennyt pistämään nimen alle paperiin jota myöhemmin katuu. Firma voi mennä konkkaan ja velat kaatua päälle, mutta se riski on yrittäjän tiedostettava kun lainaa hakee.

Velat on maksettava ja perintätoimistot vain hoitavat likaisen työn.

Vai mitä itse? Jos lainaisit jollekin rahaa etkä saisi rahojasi ikinä takaisin? Painaisitko villaisella ja tarjoisit pullakahvit ja unohtaisit velat?

Sitten on tietysti näitä vastuuttomia kulutusmaanikoita jotka ottavat velkaa vain hommatakseen turhantärkeää romua ja etelänmatkoja - ja voivottelevat kun eivät pysty maksamaan takaisin.

Sanotaan että Suomi on holhousyhteiskunta ja holhouksesta olisi päästävä eroon - eli kukin vastatkoon veloistaan omalla persnahallaan, saatana.

PS. Minulla ei ole velkaa, enkä ole rikas - osaan vain hoitaa rahani ja elämäni semmoiselle mallille ettei tartte ruikuttaa paskaa.

Äänestä

pitääkö sitä velkaa ottaa niin ettei pysty maksamaan takaisin????
Toki on niitä tilanteita et tulee jotain suuria elämänmuutoksia et vaan joutuu siihen tilanteeseen mut sit on taas omaa tyhmyyttä ettei hoida niitä aikaisemmin koska mun tietoni mukaan niistä pystyy sopii sen kanssa kelle sitä velkaa on niin ettei tarvii mennä ulosottoihin asti!

Äänestä

Siis asiahan on näin, että jos otetaan velkaa, se tarkoittaa että on tilanne: juuri nyt ei ole ja tarvitsen välttämättä, mutta hetken päästä on ja sitten palautan.
Jos taas annetaan, se tarkoittaa että ei palauteta.
Jos satun lainaamaan jollekin, kerron heti alkuunsa ehdot.Jos velallinen niistä lipsuu,ensin varoittelen hetken ja sitten toimin.
Tällä kaavalla on toimittu tähän asti ja toimitaan tästä eteenpäinkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


auttaja kirjoitti:

Velkakierteeseen joutuminen
on verrattavissa onnettomuuteen, siihen joudutaan vahingossa; vastoin omaa tahtoa.

Esim. auto-onnettomuudessa yhteiskunta pyrkii hoitaamaan vahingot,
mutta velkakierteessä PERINTÄTOIMISTOT RYÖSTÄÄ velkakierteeseen joutuneen.

Eli aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia jo ahdingossa olevalle. Ihan sama kun joku tulisi ja myrkyttäisi sairasvuoteella olevan.

Tuliko se nyt selväksi. SAATANA.

Perintä on moraalitonta, vastenmielistä, ala-arvoista, häpeällistä, epäisänmaallista !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu