Olen kuullut, että lapset näkevät aaveita ”herkemmin” kuin varttuneemmat ihmiset. Minulla onkin omakohtainen kokemus asiaan liittyen. Olin lapsi, ikää ehkä pari vuotta. Äitini oli laittanut minut ja veljeni päiväunille, mutta minähän en makuulla viihtynyt vaan ovelana poikana kiipesin pois sängystäni, avasin takaoven säpin ja lähdin omille teilleni seikkailemaan vain kourallinen leegoja hyppysissäni.
Kävelin ehkä noin parin korttelin matkan, välillä pysähtyen heittelemään leegoja vesilätäköihin. Kumma kyllä, mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota leegoja heittelevään pikkupoikaan. Kun siinä kävelin tienpiennarta, niin kuulin jonkun puhuvan minulle. Pian huomasin, että viereisen talon pihalla seisoi vaaleatukkainen, suunnilleen ikäiseni pikkupoika.
Minä tietenkin innostuin uudesta leikkikaverista. Mutta muistan jo tuolloin laittaneeni merkille pojassa jotain hitusen uhkaavaa ja, tätä on todella vaikea selittää, mutta hänen olemuksensa oli jotenkin utuinen kuin hänen ympärillään olisi ollut jokin ”aura”. Tarjosin pojalle leegoja, jotta voisimme leikkiä, mutta poika yritti maanitella minua kiipeämään talon katolle. Kieltäydyin moneen kertaan tästä hullusta ideasta. Muistan että kadun päädyssä oli rekka ja poika uhkaili, että jos en kiipeä hänen talonsa katolle rekka ajaa ylitseni. Hullua kyllä, mutta hän sai minun lapsen aivoni vakuutettua, että rekka tulee ja ajaa ylitseni ja aloin tosissani harkita katolle kiipeämistä.
Mutta juuri sillä hetkellä naapurimme ajoi autollaan viereeni ja otti minut kyytiin, koska äitini oli hätääntyneenä soittanut poliisit ja koko naapuruston etsimään minua kun oli huomannut katoamiseni. Mainitsin vanhemmilleni vain leikkineeni tuon pojan kanssa, mutta mitään tosita lasta minun seurassani ei kuulemma naapurimme mukaan ollut, vaikka muistan miten poika katseli sanaakaan sanomatta kun minut nostettiin autoon. Enkä koskaan tavannut samaista poikaa naapurustossa vaikka asuin koko lapsuuteni alueella.
Tämä tapahtuma nyt vielä melkein 30 vuoden jälkeenkin on todella vahvasti jäänyt mieleeni. Tapasinko kummituksen vaiko kenties demonin ? (johon uhkaava käytös voisi viitata) vai oliko kaikki lapsen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta? Joka tapauksessa asia on minua aina askarruttanut ja halusin sen jakaa.
Kävelin ehkä noin parin korttelin matkan, välillä pysähtyen heittelemään leegoja vesilätäköihin. Kumma kyllä, mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota leegoja heittelevään pikkupoikaan. Kun siinä kävelin tienpiennarta, niin kuulin jonkun puhuvan minulle. Pian huomasin, että viereisen talon pihalla seisoi vaaleatukkainen, suunnilleen ikäiseni pikkupoika.
Minä tietenkin innostuin uudesta leikkikaverista. Mutta muistan jo tuolloin laittaneeni merkille pojassa jotain hitusen uhkaavaa ja, tätä on todella vaikea selittää, mutta hänen olemuksensa oli jotenkin utuinen kuin hänen ympärillään olisi ollut jokin ”aura”. Tarjosin pojalle leegoja, jotta voisimme leikkiä, mutta poika yritti maanitella minua kiipeämään talon katolle. Kieltäydyin moneen kertaan tästä hullusta ideasta. Muistan että kadun päädyssä oli rekka ja poika uhkaili, että jos en kiipeä hänen talonsa katolle rekka ajaa ylitseni. Hullua kyllä, mutta hän sai minun lapsen aivoni vakuutettua, että rekka tulee ja ajaa ylitseni ja aloin tosissani harkita katolle kiipeämistä.
Mutta juuri sillä hetkellä naapurimme ajoi autollaan viereeni ja otti minut kyytiin, koska äitini oli hätääntyneenä soittanut poliisit ja koko naapuruston etsimään minua kun oli huomannut katoamiseni. Mainitsin vanhemmilleni vain leikkineeni tuon pojan kanssa, mutta mitään tosita lasta minun seurassani ei kuulemma naapurimme mukaan ollut, vaikka muistan miten poika katseli sanaakaan sanomatta kun minut nostettiin autoon. Enkä koskaan tavannut samaista poikaa naapurustossa vaikka asuin koko lapsuuteni alueella.
Tämä tapahtuma nyt vielä melkein 30 vuoden jälkeenkin on todella vahvasti jäänyt mieleeni. Tapasinko kummituksen vaiko kenties demonin ? (johon uhkaava käytös voisi viitata) vai oliko kaikki lapsen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta? Joka tapauksessa asia on minua aina askarruttanut ja halusin sen jakaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mielenkiintoista.
Jos se 'mikä lie olikaan' halusi sulle pahaa, niin mulkkuhan se oli, olkoon nyt mikä tahansa, ei sellaisella kannata uhrata enää ajatustakaan.
Pelottava tarina, mutta onneksi selvisit säikähdyksellä!
Joillakin lapsilla on "mielikuvitusystäviä", mutta harva muistaa niitä enää aikuisena. Näkemäsi poika oli varmaankin demoni, koska se halusi tappaa. Vainajahenget eivät ole yhtä aggressiivisia. Olikohan lähipiirissäsi tai naapurustossasi joku spiritismin harrastaja? Tuollainen henki ei tule yleensä kutsumatta.
Tuo oli oikeasti hyvä ja mielenkiintoinen "kummitustarina".
http://www.youtube.com/watch?v=gqynT-deDuo