Mitä koulutus on?

tyhjä pää

Minkä takia minä en koe oppineeni koulussa mitään?

Minulla on ammatillinen koulutus, mutta se on aivan sama, sillä minulle ei jäänyt mitään oppia päähän kyseisestä koulusta. Miksi minä en opi enkä ymmärrä enkä arvosta kouluja? Olin kiinnostunut tuosta alasta ennen kuin menin kouluun, mutta kiinnostukseni alaa kohtaan kuoli ns. koulutuksen aikana. Kun tein kyseisen alan työtä huvikseni vapaa-aikana, se oli mielekästä.

Osaan lukea ja kirjoittaa ja nämä asiat olen kai koulussa oppinut, mutta siihen se oppiminen sitten onkin tyrehtynyt.

Istuin tunnilla käskyjen mukaan, mutta mitään en muista, mitä tunneilla muka-opetettiin. Ok, muutama sana englantia on jäänyt päähän ja matematiikantaidot lienevät jotain kolmosluokkalaisen tasoa nykypäivänä.
Miten olen edes läpäissyt peruskoulun...??

Olenko joku neurologinen poikkeusaikuinen, joka ei vain tajua mistään mitään? Mensan testeissä olen käynyt ja tulos on sieltä yläpäästä. Silti en tajua mistään mitään.
Lapsia en ole osannut auttaa kouluasioissa mitenkään. Onneksi heillä on ollut älyä kouluttaa itse itsensä ja he ovat sisäistäneet saamansa opetuksen.

Ihmettelen, kun jotkut kehuvat opiskelleensa jotain alaa ja olevansa alan asiantuntijoita. Oma suhteeni kaikkeen koulutukseen on negatiivinen. Paikallaan koulussa istuminen oli vain ja ainoastaan _kidutusta_

9

168

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaakko L

      TOSI ON !

    • lehtori49

      Suomessa ei ketään voi opettaja pakottaa oppimaan. Opettaja voi motivoida ko aineen oppimiseen, ei muuta.

      Olet epäilemättä kertomasi perusteella poikkeava yksilö. Jos se sinua vaivaa mene lääkäriin

      • ap.

        Käyvätkö kaikki erityisopetukseen ohjattavat lapset nykypäivänä lääkärissä ennen luokkasiirtoa?
        En haluaisi mennä lääkäriin, vaikka minulla on esim. yliherkkyyttä valolle. Mitä lääkäri voi sille asialle tehdä? Eikö ole parempi, että minä sammuttelen valoja kuin että alkaisin turruttamaan aistejani lääkkeiden avulla?


      • ap.

        Se, mitä minä yritän sanoa, on, että konkretian tulisi kulkea teorian kanssa rinta rinnan, jotta minä pystyisin omaksumaan ylipäätään mitään tietoa.

        Ajatellaan vaikkapa matematiikkaa. 5 potenssiin 2. Tämänkaltainen opiskelu on minulle utopiaa. Mikä heIvetin 5 potenssiin 2? Ok, vastaus on 25, mutta mitä sitten? Missään en elämässäni ole tuota tietoa tarvinnut enkä tiedä tänä päivänäkään, kuka tuota potenssilaskua tarvitsee ja käyttää!

        Eräs inhokkini oli biologia, vaikka siinä oli jotain typerää käytännön käyntiä rannalla. Siitä sitten ongittiin jotain haaviin ja ihmeteltiin, että mitä nyt. Niin, että mitä nyt?


      • ap.
        ap. kirjoitti:

        Se, mitä minä yritän sanoa, on, että konkretian tulisi kulkea teorian kanssa rinta rinnan, jotta minä pystyisin omaksumaan ylipäätään mitään tietoa.

        Ajatellaan vaikkapa matematiikkaa. 5 potenssiin 2. Tämänkaltainen opiskelu on minulle utopiaa. Mikä heIvetin 5 potenssiin 2? Ok, vastaus on 25, mutta mitä sitten? Missään en elämässäni ole tuota tietoa tarvinnut enkä tiedä tänä päivänäkään, kuka tuota potenssilaskua tarvitsee ja käyttää!

        Eräs inhokkini oli biologia, vaikka siinä oli jotain typerää käytännön käyntiä rannalla. Siitä sitten ongittiin jotain haaviin ja ihmeteltiin, että mitä nyt. Niin, että mitä nyt?

        Koulutus on aina ollut teoriaa, joka pitäisi soveltaa käytäntöön, mutta minulle sen pitäisi olla käytäntöä, jota voisi soveltaa teoriaan.


    • http://keskustelu.su

      "Eräs tunnettu kansainvälinen romaanikirjailija sanoi inhoavansa opettajia, koska he yleensä ovat keskinkertaisia ja nitistävät ihmisyyden ja luovuuden ja tekevät maailmasta tylsemmän. Mielestäni hän on oikeassa."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9502879

    • 4+1

      Eikö Juicekin laulanut, että ne jotka ei osaa, ne ryhtyy opettamaan..

      Koulussa ei mitään opi jostain ammatista, se on ihan selvä. Jotain perusjuttuja ehkä mutta kyllä se työ opitaan työtä tekemällä käytännössä.

      Meilläkin on koulussa minun alani opettajia ja kun heitä kuuntelen niin ajattelen että mihin ne ovat jämähtäneet, arkityö ei tosiaankaan kulje noin. Opettajille tekisi hyvää pakollinen jakso opettamansa alan töissä aina silloin tällöin.

    • ap.

      Olin 40 , kun minulle ensimmäisen kerran joku ihminen sanoi, että 'ajattele itse'. Olin aivan hämmästynyt, että miksei kukaan koskaan aiemmin ole tuota minulle sanonut. Siitä päivästä lähtien aloin ajattelemaan itse.

      Työpaikoissa kyllä sanottiin, että 'kato silmillä äläkä silmänrei'illä' ja 'pistä vähän vauhtia siihen hommaan', mutta kukaan ei sanonut koskaan koulussa eikä työpaikoissa, että 'ajattele itse!'

    • seonAAPEESEE!!!

      Kyyninen näkökulma: kasvatustiede on psykologian osa-alue, jossa tarkastellaan oppilaiden käytöksessä merkkejä, joiden voitaisiin vähimmässäkin määrin tulkita indikaatioksi oppimisesta / ymmärtämisestä / ajattelemisesta. Opettaminen on toimintaa, joka opettajan näkökulmasta on opettajan egoa pönkittävää itsesumutusta. Opettajan opettamistoiminnalla ja oppilaan omalla oppimisella ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Se joka haluaa oppia, oppii, mutta se joka ei halua, ei opi. Opettaminen oppimaan auttamisena taasen on lumejargonia, jolla peitellään äsken mainitua vastenmielistä totuutta. Koska opettaminen ja kasvattaminen on vain psykologiaa, niin psykologian tieteellisyys voidaan kyseenalaistaa, koska psykologia on pelkkää mutua, joka voidaan perustella epämääräisellä psyyken käsitteellä. Lahjakkaiden älykkäiden oppilaiden kanssa opettajan ei tarvitse suorittaa opettamistoimenpiteitä, mutta yleensä opettaja on myös näitä lapsineroja paljon tyhmempi, eikä siis voisikaan opettaa lahjakkaita oppilaita. Lahjakkaat oppilaat keskenään käyvät keskusteluja ja sitä kautta oppivat enemmän ja nopeammin sekä generoivat yhä monimutkaisempia oivalluksia. Se on samanlaista kuin esim. antiikin filosofien keskustelut viinin ja seurustelun merkeissä. Opettamisessa ei sitä vastoin ole mitään filosofista. Historiallisesti ottaen opettaminen on ollut enemmän tai vähemmän väkivaltaista, jopa sananmukaisestikin halolla päähän hakkaamista!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      165
      1790
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1330
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      221
      975
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      887
    5. 55
      806
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      747
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      745
    8. 89
      721
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      667
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      622
    Aihe