Hallintotieteet 2013

Löytyykö palstalta hakijoita?
521850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ite ajattelin hakea!

Äänestä

Täällä myös yksi hakija :) Minne aiotte hakea? itselläni tavoitteena Tampere

Äänestä

hain viime vuonna trelle ja varasijoille jäin eikä tullut paikkaa. tänäkin vuonna varmaan haen yhtenä vaihtoehtona :)

Äänestä

Viime vuonna ensimmäistä kertaa oli monivalintatehtävät ja valintakoe helpottui huomattavasti. Kaikilla on siis mahdollisuudet päästä melko vaivattomasti sisään.

Äänestä
  • Monivalintoja on ollut aiemmissakin kokeissa.

    Äänestä

Valintakoemateriaali tosin näyttää muuttuvan artikkeleiksi. Kuinkahan hyödyllistä olisi lukea etukäteen aikaisemmin pääsykoekirjana ollutta Governancea?

Äänestä

Kirja on niin peruskauraa, että sitä kannattaa ehdottomasti lukea siihen asti, että artikkelit ilmestyvät. Hyvää perustietoa saa niistä kuitenkin :)

Äänestä

Haettu vuonna 2011 ja päästy myös sisään.

Äänestä

vaasaan

Äänestä

Vaasan viime kevään valintakoe oli todella helppo. Lisäksi aineisto oli vain jotain reilu sata sivua. Tuonne pääse todella helposti ja en kyllä luottaisi opiskelija-aineksen laatuun, jos yliopistoon voi kävellä sisään.

Äänestä
  • Kiitos linkistä!

    Onko tuon lisäksi tulossa jotain muuta luettavaa?

    Äänestä

täällä myös yksi hakia treelle! Sinne on päästävä ;) ei ole vaihtoehtoja :D!

Äänestä

Mites palstalaisilla lukeminen edistyy?

Äänestä

ite lukenu artikkelit nyt kerran läpi ja pitäs alkaa tekee muistiinpanoja ja lueskella nyt paljo et jää jotain päähänki.... :D
muut?

Äänestä

Virtojen/paikkojen tilasta on usein kysymys. Vaikein osio on se aineistotehtävä, siihen ei pysty täysin valmistautumaan. Suosittelen että sen tekee valintakokeessa ensin, koska silloin aivot ovat virkeimmillään. Alun tehtävät ei vaadi niinkään ajattelua, vaan sen että muistaa oikean vastauksen.

Äänestä

moi! ite oon nyt just lukenu kerran aineiston läpi, ja pitäs alkaa nyt iha tosissaan lukee.. jotkut teksteistä suht helppoja, mut sit vaikeempiakin oli. aika sekavaa luettavaa.

Äänestä
  • Mitenkäs meni koe? Itse koin aineisto-osuuden melko haastavaksi. Tosin lukeminenkin jäi vähäiseksi :D

    Äänestä

Omasta mielestäni aineisto-osuudet olivat ihan onnistuneita ja mittasivat sitä osaamista. Edellisiin vuosiin verrattuna pidin pelkän kirjan kysymyksiä melkosen haastavia - muutamassa kohdassa mielestäni aika epäolennaista tarkkuutta haettiin lukijalta mutta ehkä tuo räjähdysmäisesti kasvanut hakijamäärä ohjasi kokeentekijöitä tekemään kokeen jossa sitten saadaan kunnon erot aikaiseksi.

Katsotaampi kuinka käy!

Äänestä

Mahtaakohan pisterajat tippua paljon?

Aikamoista pilkunnussintaa oli osa kirjakysymyksistä. Mietin pitkään esimerkiksi sitä, onko "hyvinvointivaltion edeltäjä" rinnastettavissa "hyvinvointivaltion juureen".

Äänestä
  • Juu, tarkkoja juttuja kyllä haettiin.. Melkein oon jo varma, ettei taida tärpätä, vaikka kovin olin muka valmisautunut. Aika meinasi loppua kesken...
    Muistaako joku miten Talvivaara aineistoon liittyvään vastakohta-avaruus kysymys oli muotoiltu.
    Itseä jäi pohdituttamaan riittikö vastauksiksi eri selitykset saastumiselle vai pitikö hakea "sen sijaan, että" vastapareja.

    Äänestä

  • Tatti3 kirjoitti:

    Juu, tarkkoja juttuja kyllä haettiin.. Melkein oon jo varma, ettei taida tärpätä, vaikka kovin olin muka valmisautunut. Aika meinasi loppua kesken...
    Muistaako joku miten Talvivaara aineistoon liittyvään vastakohta-avaruus kysymys oli muotoiltu.
    Itseä jäi pohdituttamaan riittikö vastauksiksi eri selitykset saastumiselle vai pitikö hakea "sen sijaan, että" vastapareja.

    Siis mielestäni se lopun Talvivaara-tehtävä oli muotoiltu niin, että siinä piti listata (7 kpl) kysymyksiä, jotka kysyivät eri vastakohta-avaruuksilla "miksi Kivijärvi on saatastunut?" -kysymystä. Vertaa aineiston s. 137-138.

    Näin sen ainakin itse ymmärsin, oli kyllä aika hämmentävästi asetettu se kysymys.

    Mitenkä muut vastaili siihen?

    Äänestä

  • Oppositiopopulisti kirjoitti:

    Siis mielestäni se lopun Talvivaara-tehtävä oli muotoiltu niin, että siinä piti listata (7 kpl) kysymyksiä, jotka kysyivät eri vastakohta-avaruuksilla "miksi Kivijärvi on saatastunut?" -kysymystä. Vertaa aineiston s. 137-138.

    Näin sen ainakin itse ymmärsin, oli kyllä aika hämmentävästi asetettu se kysymys.

    Mitenkä muut vastaili siihen?

    Juu, niin mäkin sen tajusin... Tyyliin yksinkertaistetusti esim. "Päästö määrä on niin suuri...", "Talvivaara laiminlyönyt luvan as. raja-arvoja..." Nyt rupsein miettiin, että olisiko pitänyt joka selitykseen lisätä "sen sijaan"-ajatus.. eli "Tv laiminilyönyt raja-arvoja, sen sijaan etteise olisi lailinlyönyt niitä" .. (no huono esimerkki, mut tuohon tapaan)Olisiko siis pitänyt vääntää rautalangasta joka kohta.. ei kai? Kuis muut vastaili?

    Äänestä

Tehtävänannossa mielestäni käskettiin muodostaa seitsemän eri kysymystä siitä, miksi Kivijärvi oli saastunut. Esim. Olisiko ely-keskus jotenkin voinut paremmalla ennakkovalvonnalla ehkäistä järven saastumista? Toisin sanoen "miksi Kivijärvi on saastunut" = "yksi syy se, että ennaltaehkäisevässä valvonnassa/testeissä parantamisen varaa". Ei sanatarkasti noin, mutta toivottavasti hahmotitte idean.

Äänestä
  • Joo, voi hitto... nolla bojoo sit taisin vetästä siitä. Mähän nimenomaan keksin vastauksia. Kyllä mua harmittaa.... :(

    Äänestä

Itse vastasin jotakuinkin seuraavalla tavalla. Keksin kysymyksen, jota sitten avasin lauseen tai parin mittaisella selvennyksellä. Yhteensä otin siihen juurikin 7 kysymystä:

Millä tavalla on saastunut? (Mitä saasteita järveen on valunut ja mikä on niiden toimintamekanismi)
Mistä saasteet ovat peräisin? (Mikä on saasteiden alkuperä)
Miksi asiaan ei ole puututtu aikaisemmin? (Miksi julkinen valta ei ole puuttunut ympäristörikkeisiin aikaisemmin)
Mikä on aiheuttanut laiminlyönnit? (Miten tekniikka, toimintatavat tai toimintakulttuuri ovat vaikuttaneet vuotojen syntyyn)

Ei mitään hajua olisiko kysymyksessä sitten haluttu jotain spesifimpää, niin että kysymykset olisi muotoiltu juuri tähän tapaukseen liittyen. Tällä kuitenkin mennään ja toivottavasti saan edes pari pistettä tuosta.

Kokonaisuutena sanoisin, että koe oli kyllä haastavampi kuin viime vuosina. Tällä perusteella pistemäärät varmaan tippuvat jonkin verran, mutta pitää huomioida, että hakijoita oli tänä vuonna noin 1/3 enemmän viime vuoteen nähden. Sikäli sanoisin, että pistemäärät pyörinevät jossakin 40 tienoilla.

Äänestä
  • Paljonkohan oli kokeeseen osallistujia, hakijoita tutkinto-ohjelmaan hakutilastojen mukaan n. 1200...

    Äänestä

  • Wombat13 on varmaan osunut varmaan lähelle :) Itsellä oli kyllä kovasti MUKA hyviä näkökulmia, mutta kysymys muoto jäi unholaan kokonaan... Aika loppui ja hutiloin tehtävänannon kanssa..Toivottavasti en nyt ihan nollille jäisi tarinoineni...

    Äänestä

  • Giif kirjoitti:

    Paljonkohan oli kokeeseen osallistujia, hakijoita tutkinto-ohjelmaan hakutilastojen mukaan n. 1200...

    Laskeskelin, että viime vuonna vain 36% hakeneista osallistui kokeeseen. Jos tätä samaa linjaa noudattelee, niin kokeeseen osallistujia olisi noin 450. Oma koetila oli kyllä aivan täynnä, joka johtuu varmaankin a) siitä, että kokeeseen osallistuvia oli huomattavasti enemmän ja/tai b) siitä, että järjestäjät olivat ennakoineet suuren osan jäävän pois kokeesta ja ikäänkuin tarkoituksella "ylibookanneet" nuo auditoriot.

    Äänestä

Voih.. koe tosiaankin oli haastava.. ainakin viimevuotiseen kokeeseen johon menin lottoamaan.. ottaa hieman päähän kun ei silloin lukenut kunnolla..

melkosta pilkunviilaamista tosiaankin oli ja ne abcd tehtävät.. ei mitään hajua menikö edes lähelle.. :D talvivaaran kysymyksessähän tosiaan pyydettiin kysymyksiä... joten niitä sitten heittelin, mutta en saanut edes kuin 5-6...

ää, pää meinas räjähtää kokeen takia eikä yhtään helpota vieläkään kun ei yhtään tiä pääseekö vai ei..

Äänestä

Noissa ABCD-tehtävissä se väärästä kysymyksestä saatava sakko oli lisäksi aika kova. Siinä aika nopeasti menee miinuksille, jos alkaa vastauksia arvailemaan. Mielestäni noiden olisi pitänyt mennä juuri toisinpäin -1 piste O/V-väittämistä ja -0,5 ABCD-tehtävistä. Nyt nuo O/V-väittämät kannatti poikkeuksetta arvata, koska todennäköisempää oli että saat enemmän pisteitä arvaamalla kuin jättämällä vastaamatta.

Itsellä edessä vielä Vaasan pääsykoe. Ajattelin ensin etten siihen erikseen lue, mutta tulin toisiin aatoksiin tutkittuani millainen tuo aineisto on. Luettavaa alle puolet Tampereeseen nähden ja teksti on lisäksi huomattavasti helppolukuisempaa. Tuli jopa vähän sellainen olo, että teksti oli paikoin "paapovan" yksinkertaista. 60 sivua meni aika helpostikin eilisiltana ja silti aiempien vuosien kysymyksiä lukiessa tuli sellainen olo, että lähes kaikkiin kykenin vastaamaan. Tänäiltana olisi tiedossa vielä viimeinen rutistus, kun pitäisi nuo loput n. 55 sivua saada luettua. Pisterajoja tarkkaillessa näkisin, että Vaasa on selkeästi helpompi kuin Tampere noin sisäänpääsyn osalta.

Vielä sellainen kuukausi pitäisi tuloksia jaksaa odotella. Tampereellahan tuo päivämäärä on 5.7 ja Vaasalla viimeistään 16.7 (mahdollisesti aikaisemmin. Ajattelin, että tulosten saapumisesta riippumatta avaan ne samalla kertaa, mutta saa nähdä maltanko avaamatonta kirjettä kauaa katsella.

Äänestä

eikös niissä abcd väittämissäkin ollut ihan -0,5 väärästä vai luinko sitten ihan omiani?

Äänestä
  • Munki mielestä molemmissa monivalinnoissa, abcd ja o/v, tuli oikeasta vastauksesta +1p ja väärästä 0,5p.

    Mietin aika pitkään viitsinkö vastata siihen kohtaan, jossa väitettiin, että koko kuntasektorin oman pääoman arvo on 33,8 mrd eur, joka piti päätellä siitä, että aineistossa mainittiin pääkaupunkiseudun kuntien yhteenlasketun oman pääoman arvon olevan 12,5 mrd eur, joka taas vastaa 37% koko kuntasektorin vastaavasta.

    Pikkuriskillä vastasin loppujen lopuks kyllä. Vastaushan on helppo tarkistaa laskimella: 12,5/0,37~=33,78 mrd.

    Äänestä

  • Oppositiopopulisti kirjoitti:

    Munki mielestä molemmissa monivalinnoissa, abcd ja o/v, tuli oikeasta vastauksesta +1p ja väärästä 0,5p.

    Mietin aika pitkään viitsinkö vastata siihen kohtaan, jossa väitettiin, että koko kuntasektorin oman pääoman arvo on 33,8 mrd eur, joka piti päätellä siitä, että aineistossa mainittiin pääkaupunkiseudun kuntien yhteenlasketun oman pääoman arvon olevan 12,5 mrd eur, joka taas vastaa 37% koko kuntasektorin vastaavasta.

    Pikkuriskillä vastasin loppujen lopuks kyllä. Vastaushan on helppo tarkistaa laskimella: 12,5/0,37~=33,78 mrd.

    Siis -0,5p väärästä. Hienoa kun ei pysty kirjautumatta editoimaan näitä viestejä...

    Äänestä

  • Oppositiopopulisti kirjoitti:

    Munki mielestä molemmissa monivalinnoissa, abcd ja o/v, tuli oikeasta vastauksesta +1p ja väärästä 0,5p.

    Mietin aika pitkään viitsinkö vastata siihen kohtaan, jossa väitettiin, että koko kuntasektorin oman pääoman arvo on 33,8 mrd eur, joka piti päätellä siitä, että aineistossa mainittiin pääkaupunkiseudun kuntien yhteenlasketun oman pääoman arvon olevan 12,5 mrd eur, joka taas vastaa 37% koko kuntasektorin vastaavasta.

    Pikkuriskillä vastasin loppujen lopuks kyllä. Vastaushan on helppo tarkistaa laskimella: 12,5/0,37~=33,78 mrd.

    Itsekin koin samanlaisen valaistumisen kokeen aikana ja hymy levisi korviin.

    Muistelisin, että siinä IIb tehtävässä olisi ollut joku sellainenkin kysymys, jonka vastaus oli ristiriidassa ennakkomateriaalin ja aineiston välillä. Tätä pitkään mietin, mutta menin sen perusteella mitä ennakkomateriaalissa sanottiin, koska tehtävänannossa ilmoitettiin, että kysymykset perustuvat ennakkomateriaalin artikkeliin X. Lisäksi totesin, että tuo kuntaliitoksiin liittyvä teksti oli enemmän tai vähemmän subjektiivinen mielipidekirjoitus.

    En nyt millään muista mikä tämä kysymys oli. Pitäisi melkein nähdä koe uudestaan, että sen huomaisin.

    Onko kenelläkään mitään havaintoa kuinka nopeasti noita kokeiden kysymyksiä on nettiin pistetty? Tietyissä oppilaitoksissa on ilmestynyt jo samana iltana.

    Äänestä

Laskin kanssa, että tuolla 37%:lla kokonaissummaksi tulee tuo reilu 33 miljardia, mutta mielestäni väite kuului, että Kuntasektorin oma pääoma on yhteensä 33,7 miljardia. Valintakoeaineistossa esiintyneessä lauseessa ei kuitenkaan puhuttu kuntasektorin OMASTA pääomasta vaan pääomista, mihin mielestäni pitää myös laskea vieras pääoma. Tuo 12,5 miljardia oli sen Helsinginminkäliekuntahässäkkäpaskan omaa pääomaa, mikä oli 37% kuntasektorin kaikista pääomista.

Mietin pitkään, onko tämä kompa ja päädyin lopulta raksimaan V:n.

Äänestä

Väite siis kuului mielestäni jotenkin näin:

"Aineistotekstin perusteella Kuntasektorin oman pääoman arvo on noin 33,7 miljardia euroa"

Aineistotekstissä luki jotenkin näin:

"Helsingin seudun kuntayhtymänblaahblaahblaahmikälieolikaan oma pääoma on noin 12,5 miljardia euroa, mikä on 37% koko Kuntasektorin pääomista."

Äänestä
  • Löysin sen artikkelin pienellä salapoliisityöllä, ja tosiaan siinä sanotaan "Suur-Helsinkiin sitoutuisi lähes 20 miljardia euroa pääomia. Konsernin oma pääoma olisi 12,5 miljardia euroa, mikä olisi 37 prosenttia koko kuntasektorin pääomista."

    En löytänyt tilastokeskuksen sivuilta koko kuntasektorin pääomia, mutta satuin löytämään EVAn julkaisusta (http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2013/01/Kuntauudistuksen-korjaussarja.pdf), jota sattumoisin aineiston Bo-Erik Ekström on kirjoittanut. Dokumentin laatikossa sivulta 5: "omia pääomia konsernitasolla*, eli nettovarallisuutta kuntasektorilla oli peräti 34,4 mrd eur.

    *konsernitason oma pääoma = opo vapaat varaukset liittymismaksut, kaikki kirjanpitoarvoin"

    Eli saa nyt nähdä miten se kohta tulkitaan loppupeleissä, mut faktojen mukaan näyttäs siltä, että nimenomaan kuntasektorin oma pääoma olis 34 mrd euron paikkeilla.

    Äänestä

Hakijamäärät ovat ilmestyneet Tampereen yliopiston sivuille. Tänä vuonna kokeeseen osallistui 545 hakijaa eli huomattavasti enemmän kuin viime vuonna.

Vaasan hakeneille ovat myös jo tuloksetkin päivittyneet Yliopistohaku.fi:hin.

Äänestä

Puolenyön aikaan olivat päivittyneet tulokset Tampereen osalta ja tuli opiskelupaikka lunastettua myös sinne.

Äänestä

hyväksytty

Äänestä

hyväksytty!

Äänestä

HYVÄKSYTTY!!

Äänestä

Hyväksytty. :)

Äänestä

Hyväksytty ,)

Äänestä

Hyväksytty ja paikka vastaanotettu! :)

Äänestä

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että minkä ikäistä porukkaa pääsi sisään? itse 21v

Äänestä

Täälläkin pääsi yksi 21 vuotias Tampereelle! Syksyä ootellessa. Onko paljon muualta kuin Tampereelta tulevia? :)

Äänestä
  • 37 vuotta ja Helsingistä tulen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kore13 kirjoitti:

Löytyykö palstalta hakijoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu