Rikollisten hallussapitämistä luvattomista aseista tuli mielee..

kumiluoteja vaikka

seikka jonka eräs naispuolinen henkilö tuolta pääkallopaikalta alkuun laittoa eli kerrostaloihin yms vapaaehtoiset "leikkipoliisit"..

Tänään luin otsikon lehdestä jossa poliisin ylin johto arveli maaseudun rikosten raaistuvan ja myös haaveili vapaa-ehtoisista apua poliisipulaan maaseudullekin.

Joopa joo..mummon ja papan mökkiin tunkeutuu keskellä päivää, vaikkapa helsingin eteläpuolelta kotoisin olevat miehet ja monella voi olla mutka taskussa, menepäs siihen sitten katuharja olalla sanomaan että "stop nyt"..näkyy poliisillakin olevan usein vaikeuksia pidättää tai rauhoittaa tilanne vaikka heitä on ainakin kaksi ja aseita teleskooppipampusta, kaasusummuttimesta, sähköisestä tainnuttimesta pistooliin käytettävissä niin ei siinä paljoa valtranhaalareissa ja katuharja olalla rikollisia pidätellä saati hätistellä tyhjin käsin pois lähtemään.

Henkensä kaupalla sinne menis ja entäpäs jos jotain sattuis, rikollinen poraisi 9 millisen reiän polveen jua loppu elämäksi olisi polvi mennyttä, kuka korvaisi? Ei minun mielestäni kukaan sillä itsehän sinne olisit vapaa-ehtoisesti pakalle mennyt, silloin vastuunottajia ei kyllä löytyisi vaikka kuinka nämä viisaat esittävät että vapaa-ehtoisia leikkipolliisia vaan maaseudulle ja kerrostaloihin huumeveikkoja pidättämään, höh höö sanon minä.

Ainoa keino on valjastaa reserviläisistä jonkinsortin kodinturvajoukot maaseuduille jotka saisivat kantaa tehtävässään asetta, muutoin ei hommasta tulisi lasta eikä ******.

13

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lahtari­

      Eikös tämmösiä puolisotilaallisia porukoita ollu jo 1918 ja historian opettajalta voi käydä kysymässä kuinka siinä kävi.

      • punikki.

        Niinhän siinä kävi, että punaiset aloittivat vallankumouksen...


      • Verta vuoti
        punikki. kirjoitti:

        Niinhän siinä kävi, että punaiset aloittivat vallankumouksen...

        Joo. Punakaarti oli puolisotilaallinen joukko, joka loppuvuodesta 1917 yltyi veritekoihin. Lopulta kapinaan. Jos vastapainoksi ei olisi muodostettu hallitukselle vastaavia joukkoja, Suomen vapaus ja alullaan olevan itsenäisyys olisi menetetty.


    • kapoko

      Reserviläisillähän oli muutamia vuosia sitten tälläinen vapaaehtoinen poliisijoukko, jonka oli tarkoitus toimia poliisia avustavana osastona esim. onnettomuustilanteissa, etsinnöissä ym. Tarkoitus oli vapauttaa oikeiita poliiseja oikeisiin poliisitöihin eikä juoppojen taksikuskeiksi. Homma käynnistettiin, mutta pian koulutus lopetettiin viranomaiten torpeetoidessa sen alkumetreille jostain syystä. Muutoinkin kansalaisten omaentoinen toiminta oli Halosen kaudella suurta syntiä.

      Valmisteluvaiheessa merkittävimmät periaatteelliset vastalauseet tulivat Suomen rauhanliitto – YK-yhdistys ry:ltä, Vihreältä liitolta ja Vasemmistoliitolta. Puolustusministeriön laatiman lausuntotiivistelmän mukaan Vasemmistoliitto katsoi, että ainoastaan puolustusvoimien palkattu henkilökunta voi antaa sotilaallista koulutusta. Puolue kritisoi myös Maanpuolustuskoulutus ry:n organisaation raskautta ja piti maanpuolustustahdon edistämistä periaatteessa tarpeettomana ja vahingollisena. Vihreä liitto piti tarpeettomana, että valtiovalta puuttuisi vapaaehtoisen maanpuolustustyön epäsotilaallisiin osiin, kuten esimerkiksi vapaaehtoisiin pelastustoimen tai turvallisuusalan yhdistyksiin. Suomen rauhanliitto puolestaan piti lakiehdotusta tarpeettoman raskaana ja pelkäsi sen johtavan erityisesti naisvaltaisten alojen militarisoimiseen. SDP kannatti ehdotusta, mutta korosti parlamentaarisen valvonnan asemaa. Tärkeimpänä muutoksena SDP edellytti, että valtioneuvosto nimittäisi enemmistön Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksen jäsenistä.
      Pelastusalan järjestöt, muun muassa Suomen Punainen Risti, vastustivat sitä, että vapaaehtoinen maanpuolustustyö ulottuisi niiden hoitamalle alueelle, eli rauhan ajan vapaaehtoiseen pelastuspalveluun.

      Eli hyvä asiatorpattiin ennakkoluulohin ja poliittiseen kähmintään.

      Ilmeisesti on paljon "parempi" perustaa paikallisia täysin riippumattomia epävirallisia jokamiehen oikeuksiin perustuvia organisaatioita, joiden toimintaa kukaan ei pysty valvomaan.

    • hiljaiset kylät

      Niin..korpilaki voimaan maaseuduille. Korpilaki jonka toimiessa ei tarvitse asioista raportoida eteenpäin eikä asioista pidetä pöytäkirjaa.

      • Juu, eikä

        konnat sitten enää turhaan kuormita oikeuslaitosta.


    • "konna"

      kyllä me konnatkin osataan korpilakia ja käytetäänkin::::DDD kakkoseks jäätte!

      • On meitä

        tilapäisen lainkuuliaisia vielä onneksi enemmistö.

        Sen jälkeen kun sinä tulet ikkunasta sisään, loppuu lainkuuliaisuutemme.


    • linnanjuhlat

      Vielä ei ole aselaki niin tiukka etteikö jossain torpassa konnat törmää isäntään jolla suhli kainalossa..harmi vaan kun nämä nyky-ajan konnat menevät siitä yli missä aita matalin eli ryöstävät kylien vanhojen mummoja.

      Kyllä se taitaa oikeasti olla niin että nämä pikkukonnat jossain vaiheessa istuvat kiven sisässä ja itkevät siellä mutta jeesus kuulemma pelastaa ja näin näistä pikkukonnista tulee ahkeria marttakerhojen pitsinnyplääjämestareita.

    • oikea laki

      Ehdottomasti korpilaki voimaan ja alan heti itse noudattaan sitä tästälähtien.

      • on se mukava

        levennellä nimettömänä.


    • pentti muilu

      Toinen vaihto-ehto on lapuanlaki tai sitten yhdistetty korpi-ja lapuanlaki.

    • poikien ope

      Kannattaisko teijän paneutua enempi koulunkäyntiin. lukisitte vaikka niitä läksyjä, niin elämä kantaa paremmin tulevaisuudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      436
      3111
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      80
      2375
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      116
      1868
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      194
      1557
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1523
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1512
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1465
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1378
    9. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1371
    10. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1317
    Aihe