Mistähän mahtaa johtua, että kuukautiseni alkoivat viikkoa aikaisemmin kuin pillerilaatta edes loppui ja ovat jatkuneet nyt kymmenisen päivää? Olen syönyt näitä pillereitä vajaat kolme vuotta, eikä aikaisemmin ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Alkuun vuoto oli niukkaa ja rusehtavaa, mutta muutaman päivän kuluttua aivan kuin normaali kuukautisvuoto.
Alavatsakipuja on ollut hieman ja lääkärissäkin kävin. Sisätutkimuksessa ei tuntunut kipua, verikokeet tulehdusten ja raskauden varalta olivat negatiivisia samoin kuin sukupuolitautitestitkin. Ultrattu ei ole, jota hieman ihmettelen. Olisiko mahdollista, että tämä on vain ohi menevä hormonihäiriö pillereistä johtuen vai olisiko tarpeen mennä vielä ultrattavaksi mahdollisten myoomien tms varalta? Olen parikymppinen ja papassa olen käynyt reilu vuosi sitten ja kaikki oli ok, nyt vuodon vuoksi en siihen voi vielä mennä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.