Avaimen korjaus

====

Avaimestani putosi se osa josta se ripustetaan avaimenperään, kysyin suutarilta ei voida tehdä mitään kun avain on vanhanaikainen. Miten pärjään niin kauan että saan rahaa uuteen lukkoon.

13

5707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avainasiakaskas

      No mutta jos avain toimii, niin mikäs hätä sulla on. Jos pelkäät avaimen katoavan, säilytä/ kuljeta sitä jossain 'rasiassa'. Jos avain on pieni, mahtuu se esim. muoviseen suklaamunan sisukseen. Siihen saa liitettyä vaikka ripustusnauhan.

    • sitroen.

      Olen korjannut auton avaimia ainakin kolme kappaletta seuraavasti:
      Leikkaa 0,7 mm ruostumattomasta pellistä sopivan kokoinen pala jonka taivutat kaksinkerroin avaimen paksuisen levyn avulla U:n muotoiseksi niin, että avaimen pää sopii taitoksen sisälle. Viilaa sivut haluttuun muotoon ja purseet pois ainakin ulkopuolelta.
      Sitten tarvitaan kaksi parin-kolmen millin paksuista ruostumattoman teräslangan pätkää, esimerkiksi hitsauslangasta.
      Pane avaimen pää taitetun pellin sisään ja poraa koko nipun läpi rst-langan mentävä reikä. Lanka reikään tueksi ja toinen reikä.
      Poraamiesi reikien reunat lyöt hieman sisään pistepuikolla molemmin puolin avaimen ollessa välissä. Ensin teet kuitenkin avaimeen poraamiisi reikiin pienet viisteet isommalla poralla.
      Sitten katkaiset rst-langasta kaksi pätkää niitiksi poraamiisi reikiin (joista olet purseet poistanut ulkopuolelta). Niitit teet hivenen pitemmiksi kuin nipun paksuus ja viilaat niittien päät suoriksi.
      Niitit reikiin ja pikku vasaralla vähän taot. Pieni ja kevyt vasara levittää vain niitin pään, isolla pilaat koko projektin. Lopuksi pistepuikolla niittien päihin molemmin puolin kolot, että ne vielä vähän laajenisivat. Ja taas naputtelet kevyellä vasaralla niittauksen varmistamiseksi.
      Poraa reikä avainrenkaalle ja viimeistele sen reunoista purseet pois.
      Seuraavaksi sekoita Aralditia tai vastaavaa epoksia ja valuta sitä kaikkialle tekemäsi avaimenpään sisälle. Kierrä maalarinteippiä tarvittaviin kohtiin estääksesi epoksin valumisen ulos.
      Purista avaimen pää kahden ehkä 6 mm paksuisen kumilevyn ja metallisten välilevyjen välissä ruuvipenkkiin lujasti niin kauaksi aikaa, että epoksi on täysin kovettunut. Kaksinkertainen paksu muovikelmu avaimen ja kumin välissä estää kumien liimautumisen avaimeen. Kumi ja puristus viimeistelevät avaimenpään kauniin muotoiseksi.
      Epoksin kovetuttua ota avain pois ruuvipenkistä ja viimeistele viilalla.
      Tulee hyvä ja ikuinen! Tosin helpommalla pääset teettämällä lukkoliikkeessä uuden avaimen, mutta kukin tehköön tavallaan. Minä olen tehnyt näitä 3 kpl ja ainakin 15 vuotta nuo ovat kestäneet jokapäiväistä käyttöä.

    • ====

      Tietysti asut toisella puolella Suomea, kaikki tarvikkeet puuttuvat minulta.

      • sitroen.

        Kaikki tarvikkeet saat kaupasta, osan jopa romuista. Askarrellahan halusit, niin siitä vain toimeksi! Kun teet kerralla kunnollisen, niin sitä ei tarvitse korjata koskaan.
        Minullakin toimii v 1988 tekemäni matkaradion virtalähde kuin uutena. Muuntajan käämin itse, tasasuuntaajan autodiodeista, transistori ja muutama muu komponentti rikkoutuneesta auton jännitesäätimestä, virtajohdon kulmaliitin kaupan liittimestä ja epoksista, isommat konkat, zener, katkaisin ja sulake rasioineen kaupasta ja kaikki kasaan tinattuna kiinalaiseen teepurkkiin.
        Toisen samanlaisen tein lestaattisiskolleni (rauta)peltiseen puolen litran kolmosolutpurkkiin, mutta se joutui hukkaan kolarissa. Itselläänkin oli kuukauden taju poissa sairaalassa.


      • Anonyymi
        sitroen. kirjoitti:

        Kaikki tarvikkeet saat kaupasta, osan jopa romuista. Askarrellahan halusit, niin siitä vain toimeksi! Kun teet kerralla kunnollisen, niin sitä ei tarvitse korjata koskaan.
        Minullakin toimii v 1988 tekemäni matkaradion virtalähde kuin uutena. Muuntajan käämin itse, tasasuuntaajan autodiodeista, transistori ja muutama muu komponentti rikkoutuneesta auton jännitesäätimestä, virtajohdon kulmaliitin kaupan liittimestä ja epoksista, isommat konkat, zener, katkaisin ja sulake rasioineen kaupasta ja kaikki kasaan tinattuna kiinalaiseen teepurkkiin.
        Toisen samanlaisen tein lestaattisiskolleni (rauta)peltiseen puolen litran kolmosolutpurkkiin, mutta se joutui hukkaan kolarissa. Itselläänkin oli kuukauden taju poissa sairaalassa.

        Vot.melko tarina.👍


    • lestaatti?

      Minä ainakin olisin tehnyt nuo virtalähteet sähköä johtamattomaan (muoviseen)koteloon.
      Tietysti jo lestaattisiskosi halusi tehdä lähempää tuttavuutta yläkerran ukon kanssa, niin miksi ei sitten peltipurkkikin ole ollut hyvä ratkaisu.

      • sitroen.

        Se pitää vain osata...


    • outoavainjuttu

      Siis jos minä nyt oikein ymmärsin avaimesi on katkennut siten, että se osa avainta, josta väännetään, on irronnut.
      Kuinka vanha avain sitten oikein on? Jos ei se nyt mikään antiikin aikainen ole, niin kai lukkoseppä voi tehdä sinulle uuden avaimen sen entisen perusteella.
      Jos avain taas on näitä vanhoja isoja avaimia, joita on mm. kellareissa ja ulkosaunoissa enimmäkseen, pyydä jotain ihmistä hitsaamaan siihen uusi "kädensija". Se nyt ei paljon kustanna, kun siihen kerran pari hitsillä räkäsee.

      • ====

        Se on niin vanha ettei saada varakappaletta, avaimesta irtosi musta pää ja metalli jäi jäljelle. Jos lähistöllä asuisi citroen-tyylinen henkilö olisi ok.
        Olen kyllästynyt joten odotan kunnes saan rahaa uuteen.
        Lukkosepät eivät suostuneet tähän asti.
        Askarteluni ovat enimmäkseen neuletöitä.
        Ihmettelen eikö mistään saisi valmiina avaimeen liitettävää jatkokappaletta.


    • hitsattava kaiketi
    • hen3kka

      Uudet kuoret löytyy täältä: www.autonavaimet.fi

      • jhdsss

        miksi et laittaisi päätä askartelumassasta. kovettuu itse. saa askartelukaupasta


    • A vain

      Yks konsti olis ihan lukkopihdit. Osta sellaset pienet, niin ei oo paha kantaa mukana. Niillä saa helposti kiinni avaimen päästä. Niille on usein muutakin käyttöä esim. autossa jos jostain säätimestä tms. irtoaa kahva/nuppi.

      tuon tyyliset:
      http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.onlyqualitytools.com/catalog/Irwin/WR.gif&imgrefurl=http://www.onlyqualitytools.com/catalog/Irwin/VISE-GRIP_Locking_Pliers.html&h=158&w=463&tbnid=jyTTMeuxCTO_lM:&zoom=1&docid=bk0ZFykf6fW2sM&ei=ZcaFVNTkMMizUe3AghA&tbm=isch&client=firefox-a&ved=0CFEQMyhJMEk4ZA&iact=rc&uact=3&dur=351&page=10&start=165&ndsp=17

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe