Arka kissa!

Löytyskö kellään apuja?

Minulla siis on entuudestaan n.kuusivuotias leikattu narttu jonka elämäntoveri kuoli jokin aika sitten, meidän vanhasta piiasta tuli onneton ja päätin ottaa sille kisun kaveriksi. Meille muutti vajaa kuukausi sitten narttu, joka on elämänsä ikana kokenut kovia.
Meidän vanhempi kissa antaa sille tilaa ja viettää paljon aikaa omissa oloissaan niinkuin aina, välillä pyörii uuden tulokkaan edessä ja miakuu hennolla äänellä, mutta uusi tulokas vain sähisee sille, ilman mitään syytä, pelkää siis kuollakseen vaikkei meidän vanhus ole siihen mitään syytä antanut. Kerran olivat samanaikaisesti ruokakipolla, kun minä siinä välissä olin ja molemia samaanaikaan silittelin alku näytti lupaavalta, mutta sitten uudempi tulokas sähisi vanhuksellemme joka lähti tiehensä. Kessan uudempi kisu jopa kakkasi allensa pelosta kun vanhus vaan käveli ohitse.
Uudempi kisu on nyt viikon ajan saanut ruokailla omissa oloissaan, mutta nyt alkaa tuntua siltä että se koittaa vallata koko alakerran omakseen. Vanhus kyllä pitää puolensa jolloin nuorempi kisu osaa väistää, muutaman kerran on tapeltu, tosin kumpaankaan ei ole sattunut, sen verran kokemusta minullakin kissoista on.

Mahtavatkohan nämä kisut tulla joskus toimeen?
Uudempi kisu on tosiaan pelastettu paikasta jossa toinen kissa oli repinyt siltä korvista palasia ja siltä puuttui osittain jopa selästä karvat. Niin pahasti se on nokkiinsa saanut ja asunut sen kissan kanss kahdeksan kuukautta!!!. Itse ajattelen että se ajallaan tottuu tuohon vanhukseen, koska on niin suuremmoisen kiltti, mutta saako kissalta ikinä traumoja pois????

Pitäisikö minun lopettaa hänen oma ruokkimispiste ja laittaa molemmille samat säännöt? Koksa todellisuudessahan vanhus meillä lauman johtaja on, paitsi nyt kun toisella on erisäännöt??

Piti vielä mainita että meillä on myös iso koira jonka tämä uusi tulokas on ottanut hyvin kaverikseen ja nukkuvatkin aina vieretysten.

Auttakaa joku? :D
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Anna kissalle aikaa sopeutua uuteen kotiin. Feliway-haihduttimesta olisi varmaan apua.
Kissa sopeutuu omalla aikataulullaan-älä yritä pakottaa.

Äänestä
  • Meillä on ollut koko ajan Feliway pistorasiassa, samalla annan kissalle täydennysrehuna tuota serene-um calm valmistetta, aikaisemman ylipelokkaan kissan kanssa todettu erittäin hyväksi, esimerkiksi ilotulituksen aikaan =)

    Hyvältä minusta se näyttää, ymmärrän toki että uudella tulokkaalla on kauhea stressi miettien vanhaa paikkaa, mietin vain etä saako kissalta ikinä tuollaisia traumoja pois.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


j__enni kirjoitti:

Löytyskö kellään apuja?

Minulla siis on entuudestaan n.kuusivuotias leikattu narttu jonka elämäntoveri kuoli jokin aika sitten, meidän vanhasta piiasta tuli onneton ja päätin ottaa sille kisun kaveriksi. Meille muutti vajaa kuukausi sitten narttu, joka on elämänsä ikana kokenut kovia.
Meidän vanhempi kissa antaa sille tilaa ja viettää paljon aikaa omissa oloissaan niinkuin aina, välillä pyörii uuden tulokkaan edessä ja miakuu hennolla äänellä, mutta uusi tulokas vain sähisee sille, ilman mitään syytä, pelkää siis kuollakseen vaikkei meidän vanhus ole siihen mitään syytä antanut. Kerran olivat samanaikaisesti ruokakipolla, kun minä siinä välissä olin ja molemia samaanaikaan silittelin alku näytti lupaavalta, mutta sitten uudempi tulokas sähisi vanhuksellemme joka lähti tiehensä. Kessan uudempi kisu jopa kakkasi allensa pelosta kun vanhus vaan käveli ohitse.
Uudempi kisu on nyt viikon ajan saanut ruokailla omissa oloissaan, mutta nyt alkaa tuntua siltä että se koittaa vallata koko alakerran omakseen. Vanhus kyllä pitää puolensa jolloin nuorempi kisu osaa väistää, muutaman kerran on tapeltu, tosin kumpaankaan ei ole sattunut, sen verran kokemusta minullakin kissoista on.

Mahtavatkohan nämä kisut tulla joskus toimeen?
Uudempi kisu on tosiaan pelastettu paikasta jossa toinen kissa oli repinyt siltä korvista palasia ja siltä puuttui osittain jopa selästä karvat. Niin pahasti se on nokkiinsa saanut ja asunut sen kissan kanss kahdeksan kuukautta!!!. Itse ajattelen että se ajallaan tottuu tuohon vanhukseen, koska on niin suuremmoisen kiltti, mutta saako kissalta ikinä traumoja pois????

Pitäisikö minun lopettaa hänen oma ruokkimispiste ja laittaa molemmille samat säännöt? Koksa todellisuudessahan vanhus meillä lauman johtaja on, paitsi nyt kun toisella on erisäännöt??

Piti vielä mainita että meillä on myös iso koira jonka tämä uusi tulokas on ottanut hyvin kaverikseen ja nukkuvatkin aina vieretysten.

Auttakaa joku? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu