VIRON KORKEIN OIKEUS LINJASI

maassa maan tavalla

Viron korkein oikeus on linjannut, että virolaisyhtiöiden on maksettava Suomeen lähetetämilleen työntekijöille Suomen työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari pitää Viron korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä helpottavana. Se kaventaa virolaisyritysten kilpailuetua suomalaiskilpailijoihin verrattuna.


”Periaatteessa tämä on suomalaisten yritysten kannalta hyvä päätös. Se on hyvä myös virolaisille työntekijöille. Virolaisten yritysten kilpailukykyä se vie”, sanoo Kari.

Viron korkein oikeus on linjannut, että virolaisyritysten on maksettava Suomeen lähetettäville työntekijöille Suomen työehtosopimusten mukaista palkkaa. Viron päätöksestä kertoi ensimmäiseksi Yle.

Tähän asti moni virolainen työntekijä ja virolaisyritys on tulkinnut, että palkaksi riittää Viron palkkatason mukainen palkka. Suomalaisyritysten sen sijaan on jo nyt maksettava Suomen sopimusehdot täyttävää palkkaa.

”Kyllä tällä on merkitystä ja se selkiyttää tilannetta”, Kari sanoo.

Pelisäännöt ovat Karin mukaan nyt samat molempien maiden yrityksille.

Perusteena kansainväliset työlait
Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen tulkitsee Virosta tulleita tietoja varovaisemmin. Hänen mukaansa Viron päätös juontaa kansainväliseen lainsäädäntöön ja Rooman sopimuksen tulkintaan.

Koskisen mukaan vieraaseen maahan lähettävän työntekijän palkkauksessa voidaan käyttää lähtömaan palkkatasoa, jos kyse on lyhytaikaisista komennuksista.

Lyhytaikaisuutta on Koskisen mukaan vaikea määrittää. Muutaman kuukauden tai puolen vuoden sopimukset voisivat olla sellaisia.

5

331

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bolse

      Kyllä ne rosvot keksivät kiertotien alta aikayksikön.

      • Tes-Est=50%

        Takaisinperintä tapahtuu sitten Virossa.


    • nähty on

      Nyt kun saadaan nuo virulaiset rosvot pois rakennuksilta niin alkaa aikataulut pitämään ja laatu paranemaan.

      Hyvästi virun rosvot.

    • Oik.yo.

      No, kerrotaanpa, niin tulee tämäkin asia selväksi.

      Tuossa tapauksessa oli kyse lähetetyistä työntekijöistä, eli yksinkertaistettuna siitä, että virolainen firma on tehnyt suomalaisen firman kanssa sopimuksen siitä, että tämä virolainen firma suorittaa tietyn työsuorituksen. Sitten sopimuksen täyttääkseen tämä virolainen firma on lähettänyt omat työntekijänsä suomeen tekemään kyseisen työn, jonka jälkeen työntekijät ovat palanneet Viroon. Työntekijät eivät siis ole olleet työsuhteessa suomalaiseen työnantajaan.

      Ja sitten tulee jackpot: Suomessa on voimassa laki lähetetyistä työntekijöistä (9.12.1999/1146), jonka mukaan Suomessa työskentelevälle lähetetylle työntekijälle on maksettava yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tämä kyseinen laki perustuu EU:n direktiiviin 96/71/EY, joka velvoittaa jäsenvaltioita säätämään tällaisen lain.

      Tähän Viron korkeimman oikeuden tuomio perustuu, eikä se ole mitenkään "yllättävä uusi linjaus". Juuri noin sen pitääkin mennä.

      Ja huomautettakoon vielä, että jos virolaiset heput olisivat suomalaisen työnanatjan palveluksessa heille pitäisi luonnollisesti maksaa TES:n mukaista palkkaa siinäkin tapauksessa.

    • hyvin pelaako ?

      Onko jo asia käytännössä toteutunut ?

      Muhahhahhahh !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1335
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1061
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      865
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      680
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      659
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      550
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      538
    Aihe