Kaikki asiat ovat niin hyvin kuin olla vain voi. On työtä, terveyttä, oma koti, vapaus..
Hiljattain pääsy irti vuosia mieltä kaihertaneesta epätyydyttävästä parisuhteesta.
Siis asiat ovat ulkoisesti hyvin.
Kaikesta huolimatta yhä harvemmin tuntuu olevan oikeasti hauskaa. Löytyy aihetta nauraa aidosti sydämensä pohjasta. Minkä ihanan rentouttavan hyvän olon tunteen se toisikaan.
En kunnolla uskalla edes tunnustaa, kuinka huomaan toisinaan, että "mikään ei tunnu miltään".
Ikää en suostu syyttämään. Yksinäinenkään en koe olevani.
Onnellisten hetkien häivähdyksetkin huomaa usein vasta jälkikäteen.
Sunnuntaiaamun mietteet taisivatkin olla aika pessimistisiä.
Mutta taistelen negatiivisia tunteita vastaan. Melko pitkälle sitä kuitenkin ihminen itse pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä, siihen on pakko uskoa :-)

Vastaukset 7
Vanhimmat
En tiedä lapsi on auttanut minua hyväksymään sen, että olen tarpeellinen. Vaikka minulla ei olisi jäljellä mitään maallista, minulla on lapsi. Vaikka avioliittoni olisi raunio ja rikkirepivä voima...minulla on ihana lapsi.
kristina30
sama tunne kaikki tuntuu olevan hyvin on kanssa duunia aika terve oma rauha ja rahaakin niin että pärjää kivasti.Mutta jotenkin on sellainen tunne että ei enää naura ei ole hauskaa eikä oikein kiinosta mikään.Onneksi mulla on ihana tytär joka käy mua moikkaamassa ja sen kanssa nauretaan ja on hauskaa hyvä niinkin että elämässä on joskus kivaakin.Mutta tälläistä tää elämä joskus on ei aina voi olla hauskaa ja kaipa tääkin iloksi muuttuu :=)
Samanlaista tuntuu olevan paljonkin liikkeellä.
Kaikki on ulkopuolelle hyvin, ja sitten huomaakin olevansa täällä sivuilla aivan ihmeaikaan. Mikään ei oikein hetkauta ja päivät - viikot menevät vauhdilla. Lasten kanssa tulee elettyä tässä ja nyt, muuten elämällä on vähän sellainen "sitku" meininki. Täytyy vain toivoa, että tuulet kääntyvät ja elämisen aito ilo tulee joskus takaisin.
toivotaan että mekin saatais se elämänilo takaisin ja olis kivaa niinkuin joskus kun odottaisi jotain mukavia asioita kuin pienilapsi
karkkipäivää tai jouluu :=)
Lämmittää mieltä, että samanlaisia tuntemuksia muillakin. Eikä kukaan ole 'toivoton'.
Itsellä ei ole omia lapsia, mutta on onni tuntea muutamia eri ikäisiä pienokaisia.
Ja totta kyllä, juuri heidän kanssaan olen kokenut iloa. Niin aitoja ja rehellisiä lapset vielä ovat.
noi lapset sellainen asia että jos on paha olla niin on ainakin ne jotka tuottavat paljon iloa siihen harmaaseen arkeen jota meillä monilla yksinäisillä on.
Itsekin eroneena ja yh-äitinä ,olen huomannut jotta arki on välillä pelkkää rutiinien suorittamista ...jollei minulla olisi lasta ja hyviä ystäviä ...ei varmaan niitä ilon pilkahduksiakaan olisi...
Kaikille siis neuvoksi ei muuta, kuin välillä kunnon irti otto arjesta !
Tsemppiä syksyyn kaikille!