Ostokset EU:n ulkopuolelta

Hei, tietääkö kukaan, että jos tilaa vaikka USAsta esim. jotain valokuvaustarvikkeita niin onko olemassa joku alaraja, jonka alittavan määrän maksavista tavaroista ei peritä tullia?
8199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On, uuden lain mukaan raja on 22 euroa. Siihen sisältyy tavaroiden hinnan lisäksi myös pakkaus- ja lähetyskulut, eli itse tavaroille ei käytännössä saa tulla paljoakaan hintaa, jotta jäisi tuon alle.

Äänestä

Kiitos tiedosta.

Äänestä

Nykyään menee siis käytännössä kaikki tulliin.

Äänestä

Kannattaa katsella vähän aikaa, koska tänään uutisissa oli, että USA ja Eu alkavat käymään vapaakauppaneuvotteluja, aikaa saattaa mennä mutta saattaapi tulla muutos tähän rosvoukseen.

Äänestä
  • Kestää todennäköisesti melko pitkän tovin, ennen kuin mitään konkreettisia vaikutuksia tuolla sopimuksella tulisi olemaan (sikäli kun se joskus saadaan aikaan). Tullimaksut se saattaisi toki poistaa, mutta ALV taitaa mennä edelleen. Vapaakauppasopimus kun ei tietääkseni tarkoita kuitenkaan verovapaata kauppaa. Hyöty kuluttajalle olisi siis nettitilauksia ajatellen suhteellisen pieni, sillä ALV:hän sen suurimman kustannuserän tekee. Tullihan on usein vain muutaman hassun prosentin verran.

    Äänestä

  • 5+5 kirjoitti:

    Kestää todennäköisesti melko pitkän tovin, ennen kuin mitään konkreettisia vaikutuksia tuolla sopimuksella tulisi olemaan (sikäli kun se joskus saadaan aikaan). Tullimaksut se saattaisi toki poistaa, mutta ALV taitaa mennä edelleen. Vapaakauppasopimus kun ei tietääkseni tarkoita kuitenkaan verovapaata kauppaa. Hyöty kuluttajalle olisi siis nettitilauksia ajatellen suhteellisen pieni, sillä ALV:hän sen suurimman kustannuserän tekee. Tullihan on usein vain muutaman hassun prosentin verran.

    Muuan pankkiiri kertoi joskus, että alv kirjoitetaan pienellä, koska se on niin yleinen.

    Turha veroja on kunnitoittaa, vaikka ne verenmaku suussa maksetaan. Ja jollakin keinolla ne Englannin ja Saksan EU-jäsenmaksut on Suomen maksettava ja kansalta kerättävä. Terveiset vaan Kataisen "voitokkaalta" Brysselin reissulta.

    Äänestä

Jeps kun herrat neuvottelee, laitetaan yleensä jokin toimikunta tai muu, ja sen tarkoitus on keskustella mahdollisimman kauan, että saavat palkkaa pidemmän ajan. Ja mitään halvennusta suurta ei varmaankaan tule, mutta taitaa noi tullitkin olla siinä himpun alle 10% ja alv on pyhälehmä, sitä saa ja sitä otetaan, milloin missäkin.

Äänestä

taisi olla ALV:n raja tuo 22 euroa. viime vuonna oli tuplaten isompi. Tullia ei mene alle 150 euron tuotteista. ja siis se 150 euroa ei sisällä postikuluja

tilasin pari viikkoa sitten L-kiskon USAsta. RRS ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostoksille kirjoitti:

Hei, tietääkö kukaan, että jos tilaa vaikka USAsta esim. jotain valokuvaustarvikkeita niin onko olemassa joku alaraja, jonka alittavan määrän maksavista tavaroista ei peritä tullia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu