Ei voi mennä huonommin...

Nuo fyysiset oireet ovat yhtydessä tuohon henkiseen ongelmaasi. Ei sinussa mitään fyysistä vaivaa ole. Kerro kaikestä lääkärille. Tarvitset pitempiaikaista apua.

Lisätäämpä lisää, ku ei muualle ''mahdu''.

Oireet jatkuneet aivan hemmetin rasittavasti. Jatkua jomotus kadonnut, mutta vaihtunut toispuoleisiksi ''iskuiksi''. Rintakivut pahentuneet aivan hemmetisti, ja nyttenhän niitä sydäninfarkteja alkanu pelkäämään, vaikka tietäiski, että johtuu ahdistuneisuudesta ja niskan jumiutumisesta. Käsissä vieläkin tuntuu välillä pakotusta ja puuduttavaa tuntoa. Vatsakipu on kasvanut kokoaikaiseksi. Nyt täl viikolla alkanut klo. 2-4 välillä heräämään ja heti joku oire vahvistuu ja tunti unta menee siin.

Tänään ois ollu liikunnassakin jotain kuntotestiä, joka kohdistuu aikalailla hartia-alueelle, joten jätin ne väliin ja valehtelin tulokset, koska en todellakaan halunnut pahentaa näitä kipuja niskakipujen takia. Siksihän mulla alkoi niskan jumiutumista, ku nää samat testit oli.

Sitten tämä henkisen puolen ongelmat. Kuten kaikki tietää, niin tänään on ystävänpäivä. Päivä, jolloin selviää, kuka on kaveri ja kuka ei. Koulussa oli perinteinen halisydän, eli halaa, niin saat nimen ''sydämmeen''. Ite en pitänyt semmosta, mutta kukaan ei kysynyt nimeänsäkkään lappuunsa. Ulkoisesti näytän, ettei tää päivä kiinnosta, mutta sisäisesti olo tuntuu aivan helvetin yksinäiseltä. Tottahan mulla on paras kamu ja sitten pari muut, joiden kanssa koululla ''hengailee'', mut kuitenkin. Luokkalaisetkaa ei puhu mitään, paitsi ainoastaan, kun on jotain pakko sanoa tai ilkkuu. Olen bändikerhonkin melkeimpä jättänyt tämän takia, kun bändin muut jäsenet ei muusta mulle mainitse ku kerhost ja valittavat heti, ku en tule. Ihmekseen eivät tänää, ku en eilen mennyt. Vissiin tympyyneet meikäläiseen.

Sentää en ole missään vaiheessa itselle mitään aiheuttaa, päinvastoin. Kokoajan pelkään, että millo noutaja iskee, ja siksi näihin rintakipu/selkäkipu/päänsärky keskityn nii tarkasti.

Se, että on yksinäinen ja nollaolo, on tuo tulevaisuus aika harmaan olone. Miten mä voin jonnekki men töihi, jos kukaa ei ees haluu puhua mulle vapaaehtoisesti? Entä sitten kumppani? Kuka kehtaa katella ylipainoista nollaa?

Nää kyl masentaa aivan järettömästi. Sen sanon, et ilman perhettä en olis tässä puhumassa omista murheistani. Muuten, jos joku haluaa jutella tästä asiasta, niin se olisi enemmän kuin mielellään. Olis mukava puhua jonkun muunkin kanssa, jolla olis kokemuksia ahdistuksen pohjalla olosta.

-Lonely_young, vaikka ng puuttuu.

Heippa! Mullakin joitain samoja oireita sinun kanssa. Ahdistusta on ja paljon, vaikea mennä töihin jne... :( Jos haluat jutella, otathan yhteyttä [email protected]

Hei. Laitoin sähköpostii muttet oo vastannu.

Ja taas tänne kirjotan, mut kukapa näit lukee. Omaan tuskaani näit kirjottelen.

Kivut jatkuu. Päänsärky, joka ilokseni oli pois pari viikkoo, on palannut pahempana kuin koskaan, jatkuva ohimon ja oikeanpuolen jomotus ei lopu ei millään. Rintakivut pahentuneet sietämättömiksi ja siitähän se paniikki iskee, ku illal tulee semmoset kivut, et kuolla pelkää. Eilen tunsin kurkussa tunnetta, niinkuin joku möykky painaisi kurkkuani (onko siinä ny henki- vai ruokatorvi), ja heti kilpirauhasta tunnustelee, ja paniikki iski, ku struumaa epäilemään lähin. Äitihä rauhoitteli, et ei sul ole kyl semmost, mut ite olin vahvasti sitä mieltä, vaikkei se selvästi näkynyt.

Nyt tänään kärsitty masennusta. Olen hiihtolomalla, eli nythän mulla on vapaa-aikaa. Aamu meni pelatessa ja relatessa, mutta puolenpäivän jälkeen iski se. Ei mieltä pelata tai tehä ylipäätänsä mitään. Samalla, kun siitä kärsin, itken myös erästä asiaa. Omistan pienen koiran, joka on jo 10,5v. Sillä on toisessa silmässä harmaakaihi, ja toisessa alkava. Lääkärissähän sitä käytettiin viikonloppuna, joka kertoi asian ja sanoi, että toisen silmän sokeutuminen on vain ajan kysymys. Se voi tulla nopeastikkin tai sitten koira kerkiää menehtyä ennen sitä. Pelko täytti mieleni, koska tuo silmä mielestäni harmaantui joulunjälkeen, eli 2kk sitten. En tiedä miksi aloin ajatella koirani menetystä, mutta itku siitä tuli. En kestä sitä tunnetta, että jonainpäivänä mun rakas koira on poissa mun luota. Ajatuskin masentaa ja pistää kyyneleet valumaan poskille kuin putous konsanaan. Tuo koira on ollut olemassa puolet elämäni ajasta, joten kiintymys siihen on valtava. En voi missään nimessä kuvitella sitä ilman itkua, että jonain päivänä käyn kävelyllä tai tulen koulusta ilman, että iloinen koira on ilahduttamassa minua. En halua päästää koirastani koskaan irti. Siksi olen joskus, tai useastikkin, miettinyt, että olisko se ratkaisu, että en kärisisi nuita menetyksiä, vaan tekisin sen, mikä alkaa i:llä ja loppuu a:han. Mutta tuokin on väärin, nimittäin en voi hylätä äitiäni.

Olen siis vähän niinkuin 2 seinän sisällä. Toinen seinä on fyysiset kivut ja toinen on henkiset kivut jotka painavat minua kasaan. Oloni on aivan järettömän surkea ja ainoa mitä haluaisin on, että tämä kipu loppuisi ja voisin jatkaa elämääni, ja sitten kun menetys tulee, ottaisin sen vastaan ilman turhia kipuja. Pelko siitä, että romahdan silloin on suuri.

En tiedä mikä tässä auttaa. Olenko niin huonoilla asioilla pilattu, kuten tunteikas, läski, ujo, hiljainen, pelokas ja ruma, että minua rangaistaan näistä? Milloin tämä loppuu?

-Lonely_you (aivan järetön nikki :/)

Joskus itsellä ollut hiukan tuota samaa, paniikkikohtauksia, yleistynyttä ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Siihen päälle kun vielä laittaa nk. hypokondrian (josta voit lukea oheisesta linkistä) niin olo on kokolailla tukala.

Hypokondriasta linkki...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypokondria

Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä linkki...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yleistynyt_ahdistuneisuushäiriö

Tutustu alkuun noihin ja hanki aika psykiatrille, koska psyykenlääke on valitettavan usein se ainut vaihtoehto joka auttaa.
Omalla kohdallani se oli haloperidoli, eli serenase, mutta sinulla se saattaa olla jokin muu: sama lääke ei välttämättä sovi kahdelle eri ihmiselle.
Kuitenkin pitkään useita eri psyykenlääkkeitä käyttäneenä haloperidolia suosittelen, joten kannattaa konsultoida hoitavaa lääkäriä ja selvittää onko sinun kohdallasi tällä valmisteella indikaatio mm. ahdistuksesi hoidossa.

Haloperidolista yksi linkki...

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far12162

Haloperidolista toinen linkki...

http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=764&d=17334&i=JANSSEN_SERENASE_SERENASE-tabletit

Haloperidolista kolmas linkki...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Haloperidoli

Lääkettä voidaan käyttää ns. sedatiivina, eli rauhoittamaan psykorelaksanttina hyvinkin pienillä annoksilla, esimerkiksi 0.5 mg 2x vrk
Itse käytin serenasea nimenomaan lähinnä psykorelaksanttina, tuskaisuuteen, ahdistukseen sekä harhaluuloihin, mutta myös masennukseen se auttoi.
Ennen kuin löysin haloperidolin, kokeilin kymmeniä eri lääkkeitä, enkä saanut niistä juuri mitään apua, jos kohta ei-toivottuja vaikutuksia kylläkin

Parempaa kevättä!

Kiitos vastauksista. Koirasta olen äitini kanssa puhunut ja hän on kanssa miettinyt sokeutumista, mutta tietää, että koira selviää ilman näköä, mutta siltikin itseäni pelottaa se, että öisin koira päästetään ulos pissille, joten jos huono tuuri käy, joku voi ajaa sen päälle, varsinkin kun nykyään se nuuskii penkkoja urakalla. Aina kun kuulen, että äiti tai isä käyttää koiraa, itsellä tulee paniikki ja nousen katsomaan ikkunasta, että eikai se jää alle.

Tuo hypokondria on erittäin vahva syy näihin oireisiin. En ole ennemmin huomannutkaan tuommoista häiriötä. Hyvin nuo hypokondrian tuntomerkit täsmää, koska pienestäkin vedän kuolemansairauden esille. Myös masennusta olen huomannut itsessäni. Tuossa on, että potilas ei voi mitään peloilleen, ja itse oon sen huomannut. Tiedän, että nuo kivut ois jo vieny, jos olisivat niitä miksi luulen, mutta siltikin paniikki iskee pienestäkin kivusta.

Joo hoitoon ollaan menos, kunhan miekkari osaisi hommansa. Loma nyt valitettavasti on, nii ei ole sen kanssa yhteyksissä, koska hänellä on tuo lähete nuorten lääkärille, josta todennäköisesti lähete tutkimuksiin ja psykiatrille. Pään kuvaus ja ehk jotain muutakin.

Hei kaikki. Olen jo pitkään etsiny ahdistukseeni hoitomenetelmää löytämättä mitään kunnollista. Jos sattumalta tiedät hyviä keinoja, niin ole hyvä ja kerro siitä blogissani

http://ahdistunut.wordpress.com

Anteeksi nyt kun tulen ihan tietämättömänä tänne kirjottelemaan, mutta mikäs tuo ahdistus on, koska kun luin tuota, niin minulla on paljon noita samoja ongelmia.

Jwit, hoitokeinojahan on jokunen. Jollekkin ei sovi se, mikä toiselle sopii jne. On nuita lääkeitä, joil mieltä parantaa, mutta niit en kyl ite mielllää ala vetelee. Psykologil käynti ehk se paras. Puhua ammattiselle ongelmistasi. Itse ajattelin, että jos tuon ahdistuksen syyn selvitän, niin sit parantuisin, mutta turhaan, fyysiset kivut painaa kasaan vieläkin.

Naapurin poika, ahdistus on pelko-tila, jossa koet henkisiä ja varmaan fyysisiä oireita. Ahdistukseen voi myös liittyä masennusta, pakko-oireiden häiriötä, paniikkikohtauksia,sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja muita pelkoja.

http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tunteet/tunteiden_aakkoset/ahdistus

Tuossa se oikeanlainen tietopaketti ahdistuksesta .Fyysisiä oireita siinä ei ole, mutta niitääkin löytyy oirelistoista kun etsiskelee tietoa aiheesta.

Hei,
Tuli mieleen että kun jännittää, niin niskat ja hartiat juurikin jumiutuu.
Hyvän hierojan kun löytää, niin oloa helpottaa takuulla kun hän aukaisee noita jumiutuneita lukkoja sieltä lihaksistosta.

Kirjottelen taas.

Oireet piinaa vielki. Vaik pitäs ol onnellinen, ku hommasin itelle basson tulevaa (?) jatko-opiskelupaikkaa varten ja uuden puhelimenkin hommasin. Silti tänään oli pientä mielen matsluutta. Loppupäivästä oli kokoajan tunne, et jokin on vialla. En tiiä mikä, mut tuntu jotenki kuolevalta. Tuntu et koht sydän sanoo piupait ja stop. Eikai 16v voi, mut kuitenki semmonen olo. Fyysisiki oireit oli kute mahakipu, rintakipu, poltteli rinnan keskel, eli ns kurkus, ja tietenki piäni pään jomotus.

Sitten oli pelkooki. Nimittäin pelko kuolla energiajuomiin. Tän oireilun talkia lopetin joulun niiden juonnin ja pari viikoo sit ratkesin uudestaa. Join esim täl viikol ma-to pullo per päivä. Nyt oon siskon luon ollu pari päivää ja tääl tapana sen poikaystävän kas vetää väh litra per päivä pelejä pelates. Tänään sit oli tunne, et ei kyl mieli tee. Yhen 0,33 bayteryn join ja seki pelotti. Kaveri kummasteli, ku mä en juonu mittää, vaik enne oli tuoppi energyy kouras.

Sen tunnustan, et oon ollu koukus energiajuomiin. En juonu kauheit määrii kerral, mut jopa päivittäin. Huomaamatta erosin siit.

Mua alkaa pelottaa kuolema. Sain ajan nuorten lääkäri-psygille vast ens kuun lopulle. En kestä!!

No mitään kunnon ravitoa energiajuomista ei saa, kaloretia vain mutta ei muita tärkeitä. Tölkki silloin tällöin riittäis.Taisi itsellänikin on tuollaisia pelkoja sinun iässä.

Jälleen tunne, et tänne vois lisäil. Tullu täst mun joku kipu-lista jol muistan oireet tjsp. :)

Eihän nää kivut lähe koskaan. Ehkä jonkunlainen palautuminen maan pinnalle on tapahtunut, mutta viel on ongelmia.

Jostai syyst yleistyny nämä yöl heräykset, jolloin jään hereil kun joku kipu kja pelko. Nytkin on ihmeellinen tunne kurkus. Iljettävä ja kuin ssiellä olis jotain.

Mul on lääkärille aika tän kuun lopus. On ainaki jotai kerrottavaa. On ollu päänsärkyä, rintakipua, mahakipua, käsien kipuilua, sormien puutumista, niskakipu, kylkikipu, näkö- ja puheongelmia, kurkun kipua ja pistelyä, raajojen pisyelyä ja muuta, mut muistikaan ei pelaa.

Odotan kyl lääkärikäyntiä. Saavat luvan pään kuvata ja sydämmen tutkia, ku päivittäin päänsärkyä ja rintakivutkin on pelottavia.

Kaikki nuo oireet ovat tuosta stressistä johtuvia ja ei siis kuoleman vakavia. Olet jo huomannut että noista peloista kirjoittaminen auttaa ja helpottaa. Se energiajuoma on varma syy painon nousuun. Liikunta helpottais varfmaan myös. Hieno juttu kun ostit sen soittimen ja on sellainen hyvä harrastus. Et ole varmaan saanut kovin paljon kannustusta että olet ihan hyvä tyyppi sellaisena kuin olet. Luonteeltas olet varmaan vilkas, mutta jostain syystä olet arkiintuntu etkä luota itseesi.

No mitenköhä tohon stressiin vastaisin. En mielestäni stressaa tai sillee, et jotain asiaa pyörittelen päässäni jatkuvasti, vaan nämä oireet tulivat melkeinpä ilman mitään ennakko-oireita.

Ehkä ainoa aihe, jota mietin, on tuo jatko-opiskelu. Päätin mennä lukioon ja jos oikein hyvin menee, niin se on musiikkilinja. Mutta vaikka pidänkin rumpujensoitosta, ei se luonnistu muiden kuullessa ollenkaan. En tiedä, onko linjalle pääsykokeita, kun ne voi olla tai sitten ei ole, riippuu hakujoiden määrästä. Eräs luokkatoveri, joka on vuosia soittanu kitaraa ja rumpuja ja on kyllä selvästi tuleva rokkistara, sanoi et ei mitään hätää, kyl sinne mun taidoil pääsee, vaikken sitä usko. Jostain syyst on tunne, et jos pääsykokeet, en niis menesty, koska on tuo sosiaalisten tilanteiden pelko ujous. Pääsykokeissa olisi vapaavalintainen soittonäyte, laulunäyte ja sitten jokin nuotesta soitto. Tuo soittonäyte menee helposti, kun jotain aina samoja kappaleita soitellut. Oon ihan jees laulaakki, jos vain kehtaa yrittää. Mutta tuo nuoteista soitto on sitten se täystuho. En ole koskaan soittanut pianonuoteista, vaan nyt kun koulussa bassoa kokeillu, on sanoituksessa kirjattu nuotit kirjaimilla.

En tiedä, onko tuo energiajuoma nyt paljoakaa lihottanu mua, kun aina oon ollu pyöreä. Nyt ehkä ku pituutta tullu, on tuo omena-muoto lähteny. Liikuntaa kyllä jotenki esil. Käyn melkein päivittäin lenkil ja keskiviikkoisin on säbäkerho, jos aina tulee hiki.

Kyl mää jotain mielihyvää ehk kirjottelusta saan. Vaikka koenkin, että kuka ny näit lukee ilman nauramat, kirjotan niit kuitenkin. Voi ainakin lääkärille näyttää, jos kehtaa, et tämmöst itel.

Joo eihän tuota kannustusta tule muualt ku äidilt. Koulus vaa vittuillaa, vaik luulevat mua sinisilmäseks, mut kyl mä vittuilun tunnistan. Siks vähä pelottaa, et jatkuuko lukios.

Mut joo, jospa joskus tääki loppuis.

Täs tuli mieleen pari epänormaalia ongelmaa joista en ole maininnut joten voisin ku muistan. :)

Mun käsiala on aika suttusta ja sitä ala-asteella yritettiin korjata tuloksetta. Mutta jostain syystä mulla voi jäädä kirjottaessa ä:stä tai ö:stä viiva/pisteet kokonaan pois. Joskus kirjotan ne o/a:n ylhäälle vahingossa, mut ne yleensä huomaan ja pyyhin. Opet kyl sanonu, varsinkin äikän, et mihi ä:n pisteet jäänyt.

Toinen ongelma on tullu vasta. Semmone, et puhun, nii joku sana tulee muuna ku pitäis esim. ajan autolla, vaik pitäs sanoo pyöräl. Jotenki se vaa tulee ja siy korjaan.

Onko nämä normaaleja ongelmia? Vai sitten jotain aivotoimintaan liittyvää?

Kirjottelen jälleen. Ollu nyt 2 aivan peestä kaivettua päivää, et tekis mieli huutaa tjsp.

Eilen meni normaalisti mutta liikuntatunti pilasi aivan kaiken. Liikunnassa oli telinevoimistelua, eli jollain rautatangolla ois pitäny seistä käsien varas ja joku kieppi tehä ja sit pienel pompul jonku tasapaino-tukin (nimi kateis :/) pääl kävel ja laskeutuu jollai ihme asennolla. No mulla on niin huono tasapaino ja hartiat kipeet, et kummastakin kieltäydyin. Vitutuksen takia opelle keskariakin näytin. Muutenhan se ois menny vaan sil, et ois v-tuttanut etten osaa mitään, muttakun eräs narsistinen kaverini alkoi ns. vittuilemaan, että hän tekee kaikkea ja tuo paska ei mitään tee. Sitä jauho opettajalle koko ajan, ja arvatkaa vituttiko. En ole eläissäni halunnut niin paljoa ketään vetää turpaan, ja vielä kaikkien edessä. Olin melkein jo leipasta, mutta osasin rauhottua.

Tuntihan meni siinä, että melkeinpä seisoin ja mietin vain itsekseni. Olin aika masentunut, ja ekaa kertaa todella mietin itsemurhaa. Tuli tunne, että ei mun kannata elää, ku näin perseest elämä on. Muttakun en voi sitäkään tehdä. En voi olla niin itsekäs, että jättäisin äidin ja koirani. Se olis liian itsekästä.

No kuitenkin siitä sitten mentiin tähän päivään. Samanlailla meni alkupäivä, mutta nyt olikin musiikkia toiseks vika tunti. Ei siin mitään, mutta kun meidän valinnaisen musiikin tunnilla on mukana koulun tuleva rokkistara. Kova leuhkimaan omilla taidoilla ja aina opastaa, vaik ei se kyl mitään auta. Tunnustan, että on tehny mieli haistattaa sille, ku jotain ihme paskaa opastanu, ku hän osaa, ja muut ei.

No tänään meni silleen, et lähdettiin harjottelemaan jotain kappaletta ja mulla on rummut, mutta on muitakin jotka soittaa samas tsibalees rumpui. No halusin antaa niille vuoron, nii eikö tämä ala vittuilla, että on sul aika paska asenne. Kun olin hakemassa musiikkilukioon, nii ei tolla asenteella mihinkään päästä. Teki mieli sillo kyl sanoo, et no helppoo sul, ku et omista luonteenpiirteitä ujous, pessimistisyys ja mielenterveytenäsi ei ole sosiaalisten tilanteiden pelko.

Kuitenkin kappaleen vedin, aika surkeesti vaan komppia soittaen. Kotona osaan vedellä fillejä ihan hatusta, mutta koulus ei tule ei millään. Sekin, että mulla on kotona melkein huippu-sähkörummut ja koulus perustason akustiset, vaikuttaa soittoon. Noiden akustisten ääni on jotenkin korviin pistävä, ja aivan surkea mielestäni sähkiksiini verrattuna. Siksi aina, kun crashia soitan, nii akusitisilla ei onnistu, kun pikku virhekkin kuulostaa maailmanlopulta.

Meni itel nii hermot tjsp, et lähin kotiin, enkä menny toiselle musiikin tunnille. Laitoin vaan opelle viestin, et mennään kotiin opettelee, ku koulus ei toimi.

Ujous pessimistisyys sosiaalisten tilanteiden pelko = Paska elämä.
Toi on mun mielipide. Ei mitään uskalla tehdä, kun on ujo, on itselle kritiikkinen ja sitten on pelko että mokaan.

Tekee kyl mieli jättää menemät koko saamarin musiikkilinjan kokeisiin. Ei musta ole muusikoksi, vaik kuinka ois intoo.

Ei saa antaa periksi. Olin itse suht samassa tilanteessa yläasteella. Olin se hiljainen ja sosiaalisesti vähän rajoittunut poika joka ei hengannut "coolien" kanssa. [nyt 24v].

Tuntuu varmaan ärsyttävältä kuulla tätä kokoajan mutta ei kannata välittää P*skaakaan mitä muut sinusta ajattelee tai jos jotkut aukovat päätänsä / urputtavat. He ovat vaan niin epäitsevarmoja ja purkavat pahaa oloaan muihin.

YA jälkeen minulla alkoi helpottaa kun ammattikoulussa oli paljon aikusempi fiilis. Jäi ne sätkiä imevät luuserit sinne yläasteelle 10 luokalle ja minä jatkoin elämää.

Toivottavasti jotain apua. Luen kyllä ketjuasi jos vastaat tai haluat keskustella :) Tsemppiä !

Kiva, että joku vastasi. Totta puhuakseen tullut aika yksinäinen olo.

Periksi en ole antamassa. Vaikka kuinka potkii elämä päähän ja kivut vain jatkuu, koitan siltikin pärjätä. Nytkin kauhea mahakipu ja päänsärky niin kova, et näköä haittaa. Päänsärky kyl johtuu siit, et sählykerhos pelasin juomatauotta sen puol tuntia, nii oli vähä pyörryttävä olo lopussa.

Kyllä tuo toisten ihmisten päänaikominen ottaa ittee aika paljon. Itse kun olen sellainen, että mielessäni, joskus jos yksin nii puhun itselleni :P, käyn kaikki asiat läpi ja niit sit harmittelen itselleni. Pidän aikalailla kaiken loukkaavan omana tietonani.

Joo eihän tuosta perjantain lintsauksesta ilman opettajan marmatusta selvinnyt. Ei oikein ope pitänyt, että jätin tunnin väliin vain siksi, että suutuin itseni soittotaitoon. Se on vain niin, että akustisil ei onnistu, mut sähkörummuilla menee kuin 10 vuotta soittaneella. Oli kyllä aika suuttunut ope itsekkin ja kehotti olemaan rennompi itselleni ja olematta niin kritiikkinen itselleni. Kehui kyl taitoa, vaik jotai ihme peruskomppia vaan paukutan. Tuli kyl tunne, et mielistelee vaan.

No hän kysyi, suutuinko eräästä toisesta asiasta tälle kyseiselle tulevaisuuden rokkikukolle. Vastasin tietenkin, että hän haukkui asennettani, josta suutuin. Pahinta tässä oli, että kertoessani melkein purskahdin itkuun. Olen sen verran tunteellinen, että vähääkään surullisen asian kertominen itkettää jne. Olis ollu noloa alkaa pillittää siinä open eessä, mutta muualle kahtomisella siit selvisi. Ihmettelen, et ope ei paljoo hätkähtäny tuosta asiasta. Vissiin sitä mieltä, että antaa vain parempien haukkua toisten asennetta. Ois tehny mieli sanoa, et helpoo se on saamari soitel, ku on tämmönen ujous pessimistisyys sosiaalisten tilanteiden pelko- hattutemppu. Ei siis todellakaan sovi muusikolle/näyttelijälle. Vähästäkin alkaa jänistää.

Mutta joop. Täs pitäis viel tiedottomana pari viikkoo elellä. Ei ens, vaan sitä seuraavan viikon alussa aika tuonne lähetteellä haetulle lääkärille. Jospa siel sais selvitettyy, onko aihetta jatkotutkimuksiin, kuten magneettikuvat, sydänkäyrän tutkiuttamien tai sitten mahan tähystystä. En kyllä usko, mutta on nuita kuolemantauteja ollu nuoremmillakin.

Jospa täst viel jotenki saadaan elämä kuntoon. Uskon kyl, ettei tuo päänaikominen mua kohtaan lopu ya:n jälkeen, kun lukioon meen. Sinnehän melkeinpä kaikki pissikset ja urpot menee, ku ei omaa ammattia tiedos (ei pahal lukion opiskelijoille/hakijoille).

Ja eikuin jatkuu särkypäivitys. Kirjotan, et muistan nämä hetket, kun lääkäriaika tulee.

Tänään on ollut ihmeellistä ongelmaa. Jotenkin ''napsuu'' oikeella puolen takaraivoa. Semmosta kipua, et sykkii, mut ei voimakkaast, vaan jotenkin napsuvasti. Samal on näköhäiriötä ollut. Jotenkin pitää tarkemmin katsoa kuin ennen nähdäkseen samanlailla. Kerran huomasin selvän kaksoiskuva-kohdan, mut uskon sen olevan siit, et piilolinssit vääristi hieman. Käy joskus kun hieron silmiä ja sen jälkeen katson.

Jotenki enemmän ja enemmän alkaa vaikuttaa, et päässä jotain vikaa. En ihmettelis, jos magneettikuvat näyttäis jotain kasvainta. Mietin kyl, et missäs ne oksettavat olot on? Eiks ne pitäis olla vähintään tämmöisis tilanteis?

Mitenköhän tästä eteenpäin. Jotenkin tuntuu, että aina tulee uutta kipua.

Kunhan saat tutkitettua mahdolliset fyysiset sairaudet poissulkumielessä,niin henkinen olosi vakaantuu varmasti.Pelot,jännittäminen ja stressi ovat tukalia päälle osuessaan,jostain tuli mieleen paniikkihäiriökin mutta nämä vaan maallikon ajatelmia.
Olen samaa mieltä,että ei kannata vaivata mieltään kenenkään urpon kommenteilla.Kuulostaa siltä,että sinulla lahjoja kannujen taakse,jatka sitä.Kotona soittaessasi saat varmaan samalla purettua pahaa oloasi ja energiaa hyvällä tavalla.
Kerro lääkärissä kaikki mieltäsi askarruttavat asiat ja tuntemukset.

Kiva, et vastasit. Uskon myös, et tää piina loppuu, ku tietää kipujen syyn. Mielestäni hengiset ongelmat ovat takana, mutta fyysiset jyllää. Kauhee oikeenpuolen päänsärky ja nyt rintakipua vasemmalla. Taaskin pelottaa hiukan. Tiedän, että olen edellisistäkin kivuists selvinnyt, mutta entä jos...
Se on mielessä. Kuitenkin viikko viel pitäis selvitä, ku ens ma lääkäri. Saa nähä, et laittaako tutkimuksii mut meen tietenki, jos laittaa.

No en tiä onko kui hyvä soittaa rumpuja, mutta vuoden kokemukseen verrattuna ihan hyvin. N. 90% itse opittu ja loppu koulus. Kyl mul menee komppi ku komppi. Ainoastaan tempo ongelmana, mut eipä juuri haittaa.

Tympii vain, et päivittäin kipua ja silti koitan jaksaa. Moni varmasti ois ajat sitte jo käyny lääkäris mut mie vaan ootan. Se vast tympis, jos löytyski jotai ja lääkäri toteais, et oisit tullu aijemmi hoitoo, nii selviäisit paremmi.

Mut no, jospa tuon viikon jaksais.

Joo taas kirjottelen. Olis maanantaina lääkäriaika, et sillo pääsis ainaki jollekki ammattilaiselle valittaa 4kk kipuja.

Rintakivut ehkä vähän rauhottunut, mutta siltikin on. Päänsärkyä päivittäin, tälläkin hetkellä aivan kauhea jomotus oikealla puolen ja jotain näköhäiriötäkin pukkaa iskee. Ei hitto toivottavasti olis vaan migreeni. Vatsakivut kyl aika rauhoittunut, enää harvoin tulee kipukohtauksia.

Oon saanu jotain intoo elämään. Oon alkanu skypettää oman Propilkki-tiimin kans, nii on jotain iloo saanu iltoihin. 3 iltaa peräkkäi oltu pilkkiä huitomas ja puhumas paskaa tiimiläisten kanssa. Samalla on koulu vähä kärsiny, unohtu maantiedon tehtävätki tekemät kokeeseen lukeminen. Oli pikkuse paskat housus tänää koulus.

Mut joo maanantaina sit lääkäriin. Vois kyl kertoo, et tämmösen aiheen oon kirjotellut ja siel on aikalailla kaikenlaist kipuu ajallisestikkin. Toivottavasti ei tule huonoja uutisia, mutta en kiellä jatko-hoitoihin menoakaan. Ehkä pään kuvauksiin pitää men ja ehkä sydänkäyrää mittamaan, mut mennään, jos pitää.

Tuli mieleen, että korvakipuakin on, mutta varmaan johtuu siit, et saamaristi korvavaikkuu, ku ei ite voi puhistaa, ku nestemäinen ei toimi ja pumpuli tunkee vaa syvemmälle. Terkkarin piti puhistaa, mutta eipä vittu puhistanut.

Jo koeta jaksaa sinnitellä maananaaihin. Toivottavasti ottaa vastuullisesti asiasi. Sitten maanantaina olet jonkinverran "viisaaampi" ja tiedät mitä jatkossa asioiden eteen. Kerro rehellisesti ja arkailematta.

Pääsinki sanomast, et henkiset ongelmat hävinnyt...

Tämä päivä alko vähän ihmeellisissä merkeissä. Tunsin hyvää mieltä, pelkoa, surua samaan aikaan. Olin aamu kahteen asti pelannut ja jutellut skypessä, niin siinä tuli hyvä mieli jutelles ja pieni suru ongelmia kertoen. Pelko tuli siit, et talo sen verran harva, et kuuluu vanhempien makkariin puhe, et suuttuivatko.

No olihan ne kuullut ja äiti pauhasi siitä. Sanoi, että naputus ei haittaa, mutta puhe kyllä, kun kuuluu selästi seinän läpi. Isä ei sanonut mitään, eikä kyllä muutenkaan puhu, mutta varmasti vihainen, sen voin taata.

No tänään mietin sitä, niin masennus iski. Ei oikein tee mitään mieli tehdä. Itkettää vain. Ehkä johtuu siitä, että taas kielletään jotain kivaa (ei ole siis eka kerta). Olis mukavaa jutella toisten ihmisten kaa, varsinkin tämmösenä hetkenä, mutta kun kielletään.

Hitto eikö alamäki jo lopu? Eka muistoki elämäst on, et oon ollu leikkaukses 2 vuotiaana palovamman takia, et ei se alussakaa ollu helppoo.

Joo poliklinikalla käyty. En ihan tuollaista odottanut. Oli paikalla lääkäri ja joku psykologi. Tuntu, niiku ois tullu jonnekki AA-kerhoo tai olis mielisairas. Ei tod. tullu tunne, et on fyysisten oireiden takia paikalla. Mutta no kuitenkin siellä tunti meni jutellessa. Kerroin henkisistä ongelmistani ja jotain muutakin. Kerroin mistä lähteny ja mitä tuntemuksia jne. Ja mitäs siitä sitten jäi käteen, lisää puheaikaa. Nyt tämä psykologi on tulossa käymään kotipaikkakunnallani (käy yhden adhd-henkilön luona, joka on kuristanut melkein yhden oppilaan hengiltä). Tuli tunne, et laittakaa saatana viel mielisairaan leima ohtaa.

Ei siinä mitään, mutta en ihan ajatellut, että juttelemalla tästä selviäis. Oisin kuvitellut, että ois tutkittu kaikki sairaudet läpi, onko mahdollisesti, ja sitten puhuttu, jos johtuu henkisesti. En kyllä koe paljoa henkisiä ongelmia enää, ehkä nuita masennuksia kerran kuissa.

Ja ei kuulostanut, että ihan parilla kerralla onnistuu. Nimittäin puhuttiin, että olisi hyvä mun käydä lukion kautta koulun aikana tai jälkee tuol samaisessa poliklinikalla, on sen verran lähellä. Ei saamari et tuli tunne, et vittu kyl sitä hulluks on leimattu tjsp.

Ei siinä mitään, et ihan jees puhuu, mutta oisin mieluusti menny tutkimuksii, ku alkanu puhumaan henkisistä ongelmista. Olis ehk mieltä rauhottanu, et ois tieto, ettei johdu vaarallisesta taudista tjsp.

Oli vähä semmone viilis lähtiessä sieltä, että ei jumalauta, jatkuuko elämä vaa keskustellessa psygeil. En mielestäni oo mikää mielisairas, mut vissiin joo.

Ahistamaan alko, ei voi muuta sanoa.

Juu samaa ongelmaa mullaki oli vielä pari vuotta sitten ja vieläki, mutta ei onneksi enää noin pahana. Ajattelin aina, ettei minusta mihinkään ole, en uskalla tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, kuolen yksin. Asiaa pahensi se, että koulussa, ala-asteelta aina lukioon, löytyi niitä, jotka ottivat oikein asiakseen huomautella ujoudestani ja siitä, että olen yksin, en puhu paljoa. Väilillä teki mieli vain kuolla pois, jättää kaikki, unohtaa. Itkin iltaisin itseni uneen, jännitin kouluun menoa, jännitin kaikkea mahdollista missä jouduin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Sitten lukio loppui, en päässyt opiskelemaan ja masennuin.

Nyt kuitenkin 3 vuotta myöhemmin opiskelen oikeustiedettä ja psykologiaa. Käyn säännöllisesti terapiassa, minulla todettiin vuosi sitten kaksisuuntainen mielialahäiriö. Elämä sujuu ihan hyvin, olen töissä vaatekaupassa, välillä ahdistaa, mutta en aio enää koskaan antaa periksi ahdistukselle, enkä millekkään muulle.

Suosittelen sinulle, että hakeudut psykologin juttusille ja vaikka ensi alkuun juttelet esim. äitsi kanssa tai siskosi kanssa.

Kyllä tilanteesi helpottuu, eikä sinun todellakaan pidä jäädä yksin sen kanssa :)

Kiva, että kerroit oman tarinasi. Voimia sinulle

Joudun täs syömään sanojani. Vaikka jo raivosin, nii loppupeleis iha jees oli käydä. En tänää oikee rintakipuu tuntenu ku kerran. Mut ollu vähä outo fiilis.

Mietin, et tuleeko musta ny mielisairas. Luokani on henkilö joka 9999999% varmuudella henkisest tappais mut vitttuilullaan jos sais tietää, ja on muitakin sellaisia mut ei nii vittuilun mestareita.

Mietityttää se, et sama psygi joka mulle maanantain juttelee, on käymäs periaattees keskustelee henkilön, jolla on adhd ja melkein kuristi kaverinsa hengiltä, kanssa. Tuntuu, et koht itekki o joku pöpi tai vähä-älyinen.

Mut joo, pe ja ma käyn juttelee. Josoa tämä auttais.

PS. Kiitän tiimikavereitani pilkissä tuesta. Tiedän, että luette tämän viestin. Ja hei, tsemppii teille kaikille!!

Jatka vaan juttelua ja plnk:lla käyntejä.Tiedät kuten kaikki palstalaisetkin täällä,ettet sunkaan ole mikään hullu tai vastaavaa,eikä kellään ole syytä tai oikeutta nimitellä sinua .Päinvastoin olet rohkea ja vastuuntuntoinen nuori ihminen kun haluat hoitaa itseäsi ja ottaa asioista selvää.Tyhmää olisi jättää hoitamatta.Uskon,että vointisi vähitellen paranee ja kaikki ikävät oireetkin helpottuvat.Jaxuhaleja !! :)

Noniin jatketaan tätä juttua. Ei ole tullu kirjotettuu, mut kirjotan omast tahost.

Jotenkuten mennyt. Ehk hieman rintakivut rauhottunut, mutta viel tulee kipukohtauksia. Ei viel kaatanut, mut vituttanut joo. Päänsärky jo kokoaikaista ja alkaa nämä näköviat vatuttaa. Ei tunnu näkevän mitään. Toivon todella, et niska syynä. Nytkin kun liikuttelen päätä, nii niskaan käy, varsinkin vasemmalle. Rusahti kerran kunnolla ja silmissä sumeni. Ei vittu et tuntu pelottavalta, mutta ei mitään.

Joo ratkesin taas. Energiajuomaa vetäny jo kahen päivän sisään toista litraa. Ei perkele tuu mitään tästä, mutta ei muutakaa. En polta tai juo alkoholia, nii vedetää energyä. Jokasel aina joku pahe, eiks se mee nii. Niil joil ei, ovat jotain...

Mut joo, maanantaina psygi käy koulul juttelemas. En kyl tiedä, mistä puhuis, mut kävästää ny. On kaveri sentää musiikkimiehii, nii voi jostai jutella :D

Kiva, että vastasit (en tiedä, miksi ei viestisi ole alimpana).

Sama mul. Normaali elämä, mut silti on näytä kipuja (niin fyysisiä ku henkisiä). Olen kyllä avoimesti voinut puhua ongelmistani, ainakin pilkkikavereiden kaa, mut joskus on se suru kurkussa, tunteellinen kun oon.

En tiedä mistä johtuu tämä ahdistus. Tiedän mistä lähti. Lähti siitä, et joululaulajaisissa soittaessa rumpuja vetäsin pienen mokan, joka ei kyllä katsomossa haitannut, mutta itseä harmitti aivan järettömästi. Silloin luovuin itku kurkussa konservatioon hakemisesta. Kyselin, et kuuluko se virhe pahalt, ei kuulema. Mut kuitenkin itse tiesin virheen ja thats it. Siitä lähti tämä oireilu, ainakin jonkinlainen ahdistus.

Onhan näitä ikäviä hetkiä ollut.

elämäni ensimmäinen muistikuva on se, että saunan kiukaassa käsi kärventyy ja kohta äiti vie minut kylmän suihkun alle. Sitten ambulanssilla sairaalaan ja tutkittavaksi. Olin ollut ihonsiirrossa, kun oli sen verran pahasti palanut käsi. Mut kuulemma äiti oli sil suihkul pelastanu mun käden, ja selänkin, ku oli sekin ottanu poltetta, mut onnistunut siirto myös pelasti käteni. Pahiten olisi käyny nii, et selkä ihan kuoppainen ja kättä en saisi liikutettua ollenkaan, mutta kyllä käsi toimii normaalisti ja selkä vielä sileä. Onhan tuo polte-alue aika karun näkönen ja siitä kasvanut iho erinlaista ku normi, mutta toimii kuin normaalisti. Ei kiristä eikä ole kipeä. Ei pitäny karvaa kasvaa, mut kasvaa kyl, eli siirto oli onnistunut.

Aika pieni olin silloin, kun 2-vuotias, mutta ei mitään, ainoastaan kädessä iso palovamma, enkä ole siitä harmiintunut. Itseasiassa olen tuntenut palovammani olevan osa itseäni, semmoinen merkki, että kuka olen. En tiedä miksi, mutta kuitenkin. Sääliä sil keränny, hehheh...

Mut joo, eteenpäin mennään. Mielisairaana eletään jos pitää. Mut olis kyl hemmetin mukava tietää, jos mul olis joku sairaus tai kasvain pääs. Ei oli mukavaa, et viimeisinä päivinä sit menisin lääkärii, ja totuus paljastuis. Lääkäri vaa toteais, et oma vikas, ku et aijemmi tullu. Ei hyvä sillo.

Joo en tajunnu laittaa vastausta tänne alle suoraan, my bad.

Ymmärrettävää on tuo mistä ahdistuksesi liikkeelle lähti, mutta tärkeää on, ettei jää sitä murehtimaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tiedän hyvin sen, että kun mokaa jotenkin niin aina ajattelee, mitä jos noi muut huomas, mitä ne nyt oikee ajattelee, mitä jos jotai ja jotain ja ahdistus kierre on valmis. Ihan inhimillistä, mutta tosiassiassa kukaan ei enää seuraavalla viikolla muistakkaan mitä tapahtui, jos oli pieni moka. Tietenki itse sen muistaa ja miettii kaikenlaista. Ja etenkin, kun olet nuori niin tällaiset asiat tuntuu todella suurilta. Muistan itsekkin jonkun esitelmän ala-asteelta. Piipitin, ihan kirjaimellisesti, siellä koko luokan edessä, kukaan ei saanut selvää mitä puhuin ja olin punainen kuin tomaatti. Nykyään osaa jo nauraa sille, mutta ei se esim. vielä lukio aikana kauhean huvittavaa ollut.

Puhuminen auttaa ja jos tuntuu, ettei pysty puhumaan, niin kirjoittaminenki on hyvä vaihtoehto. Kun ne ajatukset saa paperille tai jonkun toisen kanssa jakaa ne,niin olo kevenee ja usein huomaa että on tehnyt pienestä asiasta jotain käsittämättömän suurta.

Ja hyvä, että sinulla on kavereita joille pystyt puhumaan :)

Joo kirjottelen taas.

Paniikki iski ja aika kovastikki. Pitkää meni ilma paniikkia.

No täs rupesin nukkuu ja maannu jo hetken. Yhtäkkiä ihmeellinen kipu oikeen jalan jalkateräs. Kuin ois joku poksahtanu. Ei kivulias mutta uus. Ny pientä pakotusta nilkan kohal ylöski asti. Aika pient mut tuntuvaa.

Tein virheen ja googletin. Ekana veritulppa jes! Oon kyl illast litran kofeiinijuomii litkiny ja pelannu. Kauhee paniikki. En voi tehä mitään. Odottaa vaa mite käy.

Pelottaa saatanasti...

Tavallinen suonenveto ja sen jälkeen tramppi. Ei sen vakavampaa. Kiva että kohtaukset ovat ollet pois pitempiä aikoja. Siitä se helpottaa ja alkaa paranemaan päin.
Hyvää vappua!

Joo, semmonen tais olla. Uus kipu, nii paniikki iski. Ku tuo saamarin nettiki antaa vaa niit negatiivisia tauteja.

Joo tänään on sitte vituttanut enemmän, ku monee viikkoo. Ehk tänä vuonna ei nii paljoo vituttanut.

Mikää ei onnistu, vittuillaa vaa päi naamaa, päätä särkee nii vitusti. Oikeest rumaa tekstiä tulee, mutta ihan sama, ainaki menee perille viesti.

Tänään kaikki tuntunut, että ei onnistu. Pelaaminen, ihan mitä vain, on nii peehen vajonnu, et huhhuh.

Sitte vittuilut. Tänää koulus tunnil päi naamaa haukutaa dorkaks, idiootiks jne. Arvatkaa tekikö mieli käydä lätäsee turpaa? Ei kyl voinu, ku jos oisin vetäny, oisin ite saanu väh. viideltä turpaan. Et ei auta taaskaa muuta, ku niellä tätä paskaa.

Päänsärky aivan jumalaton. Ehkä on tuota jännityspäänsärkyä, ku iltaa kohden voimistuu, mut toispuoleista wtf?? Oikeen puolel, kuten aina melkei, kauhee jomotus.

Sitte viel, ku tuo puhelinki sekoaa, nii heitto seinää on aika lähel. Soittamaan ei pysty, kun ei lähde edes soittaa, tai jos rupeaa, nii pätkäsee heti, tai sit alkaa joku ihme porina-ääni. Viel ku tuo nettikää ei toimi puhelimes, nii voi vittu. Jää sit iltarämpläys väliin, vituttaa nii perkeleesti.

Oon aika peliriippuvaine, ku alkaa peliki vituttaa, mut ei elämä muualle ulotu. Ei kavereita irl, ei harrastuksia, ku sählykerhon jälkee aina paskafiilis ja musiikkikerhonki vetäjä nii hanurist (vihaan sitä yli kaiken, ku nii lesottaja), et eipä siin muuta ole.

Koitettu alkaa kaverustaa pilkkikavereiden kaa, mut vähälle jääny. Jos olis 18v, nii tiedos ois vuosisadan mökkibileet, mut vittu eipä ikä riitä.

Suoraan sanottuna VITUTTAA!!!!!

Kirjottelenpa taas, tullu täst jonkunlainen blogi, mut kaippa se täälki menee...

Normisti menee. Kipuja tulee ja menee ja mieliala vaihtelee. Millo on jees ja millo v-tuttaa nii paljo, et pää räjähtää.

Mua alkaa jo pikkuhiljaa pelottaa tämä päänsärky. Yleensä on oikeellapuolen, mutta paikka vaihtelee aikalailla. Nyt o vasemmalle puolen ''levinnyt'' särky. Myös tämä näköhäiriö alkaa mietityttää enemmän ja enemmän. En tiedä onko mulla näköhäiriö vai johtuuko tämä siitä, että oikea silmä todennäköisesti on se johtava silmä ja se paljon huonompi kuin vasen. Ero on suuri.

Sitten kerron jotain rintakivuista. Ne ovat muuttuneet nopeimmiksi, mutta erittäin ihmeellisiksi. Saattaa yhtäkkiä, esim jos jotain nostan tai liikahdan, iskeä ja se käy hetken. Niinkuin repäiseisi jotain. Sitten vielä sitä normaalia jomotusta, joka on pientä, mutta tuntuvaa.

Sitten muita. Ihmeellisesti käden kivut yleistyny. Koko käden matkalta aina välillä tulee kipuja. Joskus kämmenen kohdalta, joskus kyynärpää-alue ja joskus olkapään kohdalta. Kumpaakin kättä, ehkä enemmän oikeaa.

Mielialat sitten. Olen koittanut elää normaalisti, mutta siltikin kivut ain ''pysäyttää'' päivärytmin. Joskus mietin tulevaisuuttakin, ja sekin joskus jopa itkettää.
Olen sen verran pessimisti, että en odota suuria.
En voi oikee mihinkään mennä, kun ei ole mopoa, ja senki haluisin. Se harmittaa, mut pelkään siinä, et kolarin mopol ajaisin, jos kortin ajaisin.
Koiran menetys kolkuttaa ''päivittäin'' mieltäni. Sen miettiminenkin, hetkellinenkin, alkaa itkettää. Olen vaan nii itsekäs, etten haluaisi siitä luopua koskaan.

Mut joo, eteenpäin mennään. Itkettää jo tää elämä, mut kun kerran eletään, nii jatketaan. Psygillekkään en paljoo kerro, vaan sillekkin hehkutan hyvää elämää, vaik se on p:stä.

Tukee saatu, kiitos siitä. Se tuntuu hyvältä, että joku välittää (nuo tiimikaverit ny ylinpinä), mut jotenki tuntuu, et ei tuo netinvälinen välittäminen oo jotenki ihmeellist. En sano, et kaikki prkl tänne, mut emt. Lisää juttelua, nii hyvä tulee :D

Taas tuli pitkä ja kummallinen viesti, ku lopetuksen jälkee ain uutta alotan, mutta jospa joku viel lukee tätä...

Et semmost elämää... Paistaispa se aurinko joskus munki kasaan....

No kiva et joku lukaskelee tätä.

Nyt tuli mieleen, et vois kertoa jotain palovammasta. Täst saisi novellin tehtyä, mut kerron kuitenkin, kun tätä joku kerran lukeekin.

Eli olin 2v kun tapahtui tämä tapaturma. Saunassa oli siskoni ja äitini kanssa. Itse olin vannassa uiskentelemassa. Yhtäkkiä lauteet kippaa (sisko tai äiti laittoi painoa lauteiden laitaan), kun edelliset lauteet olivat vain 2 putken päällä. Siitä itse kaaduin suoraan kuumaan puukiukaaseen. Kuulema oli selkä osunut, mutta olin oikealla kädellä ottanut tukea. Nopeasti äiti vei minut kylmän suihkun alle ja suihkutti vettä selkääni pelastaakseen selän palovammoilta. Isä soitti ambulanssin ja pian se tulikin. Sisko jäi lauteille istumaan, ja oli ollu nii kauan, et joku täti oli tullu hakee sen. :D.

No siitähän paikalliseen keskussairaalaan tutkittavaksi. Todettiin selkä ihan kunnolliseksi mutta oikeassa kädessä iso palovamma (oliko 3. asteen, kuintekin suurin aste). Siitä sitten isonpaan sairaalaan tutkimuksiin (paljastan, että oli kuopion yliopistollinen sairaala). Todettiin, että ihonsiirto välttämätön. Leikkauksella siirrettiin reidestä ihoa käteen. Leikkaus oli onnannut. Kättä hoidettiin vielä viikko eteenpäin. Oli päivä ollut niin, että ei saanut liikuttaa ollenkaan.

Kotiin päästiin, mutta jokapäivä piti käydä sairaalassa vaihtamassa sellainen geeli tuon palovamman päälle. Meni kuukaus-pari, et sai silleen, et ei tarvinnut lähteä kaupunkiin asti 2x päivässä tuon takia. Kuitenkin viikottain kävin lääkärillä, joka aina tarkisti tilanteen. Lopulta käsi toipui täysin. Ei mitään kireyttä, kipua tai muuta sellaista, vain iso palovamma.

Siitä on jo sellainen 14 vuotta ja palovamma on siltikin. Kun käsi on kasvanut, on palovamman ympärille kasvanut iho aivan erinlainen vasemman käden ihoon verrattuna. Reidessäkin on (oli vielä joskus) selvästi näkyvä väriläiskä, josta iho siirrettiin.

Laitan vielä kuvan palovammasta. Aika pöljää, mut kuitenkin voi jokainen todeta, millaisesta kyse.

http://aijaa.com/kogeqn


Tälläinen tarina. Eka muisto elämästä, eikä mikään iloinen. Tuskaa muistan palavasta kiukaasta, sairaalareissuista, niistä pitkistä päivistä maata sängyssä käsi roikkuen jossain telineessä.

Joop jotain teki mieli lisäil, nii laitellaan.

Tänään on vapaapäivä. Huomenna olis koulua, mutta en mene, koska tänään sisko hakee mut kaupunkiin. Tarkoituksena majoittua loppuviikko ja sit käydä maanantaina lukion musiikkilinjan pääsykokeis. Täytyy tunnustaa, et vähälle jääny treenailu sitä varte, mut menee miten menee. En ole harjotellut laulua paljo yhtää ja enpä ole vapaavalintaista kappalettakaan miettinyt.

Tänään alko päivä sit ihmeellisesti. Pieni kurkkukipu nielaistessa. On ennen tämmöinen poikinut kunnon kurkkukivuksi. Nyt vähä pelottaa, et menee viimeistään se laulukoe pieleen, ku kurkku tulee kipeeks.

Sitte vähä ihmeellisempi juttu. Nimittäin nyt ollu 2 päivää järetön elohiiri oikees silmäs. Melkei kokoajan luomi tai silmän oikeakulma väpättää ja ärsyttää kyllä. Oikea silmä on paljon huonompi kuin vasen, ja vieläpä on todennäköisesti ''johtava silmä'' eli kovilla on näkökin. Kerran pari olen huomannut oikean silmän kaksoiskuvaa, mutta uskonut, että johtuu piilareista, kun ollut varmaan jo kolmatta viikkoo putkeen silmissä. Käytän kokopäiväisiä piilareita, ettei tarvi aina aamulla ja illalla alkaa sarhaa niitä silmiin ja pois.

Aluksi tuota elohiirtä oli vasemmas, mut nyt oikees. Vasemmas ei todellakaan ollu näin pitkää. Se oli vaan kerran pari päiväs ''väräyskohtaus'', mutta oikees on kerran kaks minuutis/puoles minuutis.

Mikäköhä lie...

Mut joo, tänään vielä kotona ja illal siskon kaa kaupunkii. Sit harjoittelen laulamist ja ilmasoittoo, nii olis jotenki valmiin maanantaina menee pääsykokeisiin. En kyl usko, et pääsen, mut kantsii ny kokeil, jos vaikka oliski semmonen, et normilinjal olis enemmä juttuu musiikkiin liittyen ku muil :D

Pikku virhe tuli. Piilarit ollu 3 kuukaut, ei viikkoo. Ei edes karhasta nämö piilarit viel :)

Katotaan, et päästäänkö kokeisiin asti, nimittäin pahin pelko kävi toteen. Ensimmäisen kerran vuoteen olen taudissa. Todennäköisesti nuhakuume. Kurkku kipeä, nenä vuotaa jatkuvasti ja on tukossa, voimaton olo, lämpöä 37 asteen paikkeilla (normaalisti 35-36 astet). Ja tämä ei vissiin päiväs kahes mee ohi.

Tympii kyl, jos tän takia pilaantuu koko pääsykokeet. Eikai sinne voi nuhaisena ja voimattomana mennä lauleskelee käheel äänel ja soittaa rumpuja, ku hyvä et peruskompin täs voimatilas taitat.

Ei auta muutku, et jos huomen on vielki samat fiilikset, laitan sähköpostia menemään, jossa kysyn, että onko mahdollista joskus toiste käydä kokees. En usko, et pystyy, mut pakko on kysyä.

Oon kyl miettiny, et en menis ollenkaan, vaikka olisin terve. En tiedä mistä johtuu, mutta tullu semmonen tunne. Ehkä tämä ahdistus tai joku muu tuo tommosen esille. Oon jättäny Konservatorioon haun pois, nii miks viel tämäkin? Mikä tässä ny estää toteuttamasta unelmaani??

Olo ihan paska ja pahenee vaan...

Joo jotain laittelen tässä...

(tänään) maanantaina mul siis pääsykoe lukion musiikkilinjalle. Tällä hetkellä ei jännitä yhtään, enemmänkin tympii. Olen erittäin laiskasti harjoitellut sinne. En ole paljoa laulanu kappaletta enkä en ole valinnut kappaletta jota soitan. Olen kyl sitä mieltä ollu, et laulukappaleen osaan, kunhan vain sanat muistan. Mielestäni kappaleen painoitukset jne. osaan ihan jeesist. Kappaletta en osannu oikeen valita, kun joka kappalees oma heikkouteni. Toivottavasti saisin vetää ns. soolon, eli soittelisin ihan muuten vain jotain...
Toivottavasti edes haastattelu menis hyvin, et jotai sympatiaa tulis, joist pinnoi sais, plus sit veisin itsetekemät rumpukapulat sinne, nii jospa niistki jotain hyötyy olisi.

Täs on ollu aika paljo vapaa-aikaa ny, ku torstaista asti ollu freetimea kylliks. On kerenny aika paljo miettii asioitki. Nyt ymmärsin ehkä ekaa kertaa, mikä ahdistaa mua erittäin paljon...

Miten voi menehtyä. Oon pennusta asti ajatellu, et kuolla voi vain tapaturmassa, vanhuuteen ja sairauteen. Näistä tapaturma vain veisi nuorena. Mutta nyt kun elänyt enemmän, on alkanut kuulemaan enemmän ''tappavia'' asioita. Sen tiesin, että tupakointi tappaa, mutta et myös tupakoitsijan ympärillä olijatkin ovat vaarassa, jos hengittävät tupakan savua, luulin luomea iha vaarattomaksi, mut saamari jos häplit sitä, voi tulla melanooma, syöpä voi melkei missä vaan tulla, suuri kofeiinimäärä on tappava, ja muuta semmost, jota pentuna ei todellakaan kerrota.

Sitte seki, et jos vaikka pientäkin kipua etsiskelet netin kautta, syytä sille, nii saamari löytyy heti jotain kuolemantauteja. Se rassaa ihan perkeleesti, enkä ihmettele, jos paniikki siitä tulee.

Sit ennen ajattelin, että välittömästi tarkottaa sitä, et tällä punaisella sekunnilla, mut tuol kipuja etsien ku lukee, nii se tarkottaa, et samana päivänä tjsp. Niiku onko se välittömästi vai joskus...

Tuntuu, et mite hemmetissä voi selvitä edes 60vuotiaaksi, ku pullaanki voi kuolla, jos vaikka siihe tukehtuu. Ahdistaa miettiäkki, että hetkessä voi tapahtua jotain kummallista.

En tiedä onko tämä ainoa mikä ahdistaa, vai muutakinko liittyy. Mut ylipäätänsä kaikki liittyy tähän. Painoniki huolettaa just menehtymisen takia, kun ylipainoisil suuri riski joka asias, prkl!!

Vo että pikkulapsena olikaan niin helppo elää, kun ei tiennyt, mitä se elämä oikeasti on...

Joo kirjotan lisääkin. Ei ole tähän väliin kommentoinut kukaan, mutta uskon, et joku näitä lukee..

Tänään siis kävin musiikkilinjan pääsykokeissa. Aluksi täytin lapun, jossa kysyttiin nykyistä musiikkisoittoa, tulevaisuuden suunnitelmia, miksi hain ja sit piti viel tehä pieni essee aiheesta ''minä musiikkilinjalla opiskelemassa''. Toivottavasti musaope sai harakanvarpaistani selvää, sen verran oli kova into kirjottaa, et ei paljoo tollottanu miten kirjottaa.

Sitten olikin kokeen aika. Aluksi juttelin opettajan kanssa. Kyseli näitä samoja asioita. Vastasin aika samanlailla.

Sitten oli soiton aika, ja rumpukapulat kaivoin. Toivottavasti jotain huomiota sain, kun itsetehdyt kapulat oli mukana. Lukiolla oli rolandin -sähkärit mukana. Oli kyllä tainnut rummut hieman kärsiä, kun oli haitsu-pelti vaihettu padiksi ja snarenakin toimi normaalinkokoinen kangas-padi.

Aluksi oli, että piti soittaa jotain kappaletta. Itse en keksinyt mitään kappaletta. Onneksi ope hyväksyi, että soitan mitä itselle tulee mieleen. Soitin aika ihmeellistä komppia. Siinä aina parit fillit jne. En tiedä mitä mieltä oli, mutta ainakin näytin, et osaan muutakin kun peruskompin.

Sitten oli nuoteista soitto. Ope antoi a3 paperin, jossa oli 9 komppia. Ne oli yllättävänkin helppoja, ja ope ei melkein uskonut, että olen vain kerran nähnyt nuotteja. Mielestäni rumpunuoteista on niin helppo nähdä komppi, kun käyttää vaan järkeä.

Sitten laulu. Se oli se vaikein osa, kun kurkkukipeenä ollut ja nenä vuotanut, ja siten menny toi harjottelukin vähälle. Kuitenkin lauleskelin sen. Meni mielestäni aika huonosti, kun ei pysynyt vire koko kappaletta kasas. En kyllä oikein osaa laulelmamaisia kappaleita laulaa, vaan ehkä tuo rokki menee enemmän mun äänelle.

Toivon kyl, että rumputaidot vakuutti opettajan. Harvinaisen vähän mua jännitti, ja se oli hyvä asia. Tietenkin musiikkilinjalla on kuoro-kurssi, mutta kyllä mun ääni varmaan kuoroon mahtuu :D


Mutta taas tulee mukaan neg. asiaa. Nimittäin on pieniä kiputiloja tiheään tahtiin. Niitä tulee yläkropan alueella, käsistä ylävatsaan. Syynä voi olla se, että viikonloppuna vedin aika paljo kahvia ja energiajuomaakin meni toista litraa. Plus menny aikalailla tuo nukkuminen vähällä. Jos laskeskelen täs to-su välisii öit, on keskiarvolta 7h nukuttu per yö. Viime yö oli tiukin, 3-6;30 nukuin.

Oon tyytyväinen pääsykokeeseeni, mutta vasta kesäkuun puolivälis näkee, kannattiko hakea.

Mut ei se elämä siltikään vielä loistavaa ole. Kivut vie jären aina iskiessä.

Pitkästä aikaa kirjoittelen. Ei ole muistanu/kehdannut kirjoitella, kun onhan täs tullu valitettua ja sääliä kerättyä jo liikaakin, vaik mukavaahan se on tukea saada.

Nyt on melkeinpä alkanu se oikee elämä liikkuu. Vaik tietenkin elämä on aika päähän potkivaa, on päivittäisestä ahdistuksesta päästy eroon. Välil tulee päänsärkyä, joka tuntuu milloin missäkin limakalvolla(jos nyt nimen oikein muistan), mut aina uskos, et kyl ohi menee. Rintakipuja jonkunverran, mut sama homma niiski, et menee se varmaan ohi. Mahakipu taas yleistyny, nii pient mahasyövän pelkoo ollut.

Tänään oli viimeinen päivä peruskoulus. Tokarin sai, johon en ollut kyl tyytyväinen. Keskiarvo oli siin 8.15, mut kolmessa aineessa tipahti numero, pitkäs musas, ruotsis ja atk:ssa, ja siin viel kaks numeroa. Oli välitokaris 4 kymppii, nyt vaan 2. Pisti v-tuttaa, kun 2 numeroa tiputetaan ilman siitä mainintaa...

Mut joop alkuviikko meni aika kivasti, nimittäin oli kolmen päivän luokkaretki, joka alko ma ja päätty to aamulla 2 aikaan, kun saavuttiin vasta silloin kotiin. Luokkaretken kohteena oli Tukholma. Turun kautta Viking Linen yöristeilyllä Tukholmaan, siel päivä, ja Toisel laival yöristeilyllä takaisin Turkuun.

Ehkä elämäni parhainpia reissuja. Tukholmassa käytiin Gröna Lundissa, kaupoissa tuhlaa kruunuja, Sergelin torilla ja kateltiin nähtävyyksiä. Mahtavaa oli.
Turussa käytiin Flow Parkissa. Siel en aluks aikonut käydä yhtään rataa, mut kuitenkin kaverin avustuksella rohkaisin itseäni ja menin sen 3 rataa ison liukuvaijerin. Mahtavaa oli sielläkin. Lopuksi viel ennen kotiinpaluuta käytiin kunnon ravintolassa syömäss viikinki-aiheista ruokaa ja paluumatkalla käytiin Ideaparkissa tuhlaa ne viimeisetkin pennit.

Viimeisel 100km itkin enemmän, kuin moneen kuukauteen. Oli niin vaikeaa lopettaa näin mahtava reissu. Varsinkin, kun eräs luokkaretken valvojista piti puheen, hän toivotti hyvää loppuelämää. Se painui niin kovasti sydämeen. Mitä se on? Tuleeko se olemaan hyvä? Sitä itkin ja pidätin itkua, kun muut yrittivät nukkua. Kotiin palattuanikin menin suoraan takapihalle vetämään henkeä ja itkemään. Mua aina itkettää, kun joku hauska tai hyvä loppuu, tai joku pitää koskettavan puheen. Itken melkeinpä joskus, jos joku kannustaa.

Oon liian herkkä, sen tunnustan. Sekin saattaa mua yksinäisyyteen johtaa, kun en koskaan pysty ole itkemättä, jos joku loukkaa pikkusenkaan tai puhuu musta hyvää. Se on vaan semmonen asia.

Mut jospa tuonne lukioon pääsis uusia ihmisiä tapaamaan ja jospa siel ei heti sais turpiin...

Mulla ei kovin pitkä sietomittari ole koskaan ollut sosiaalisen kanssakäymisen kanssa, aika pian se viisari menee punaiselle ja ihmisten kanssa oleminen alkaa ahdistamaan, haluaisi omaan rauhaan. Tästä syystä esim. armeijassa meinasi polla levitä kun siellä ei omaa rauhaa pahemmin ollut muualla kuin vessassa. Onneksi pääsin selkävaivojen verukkeella sieltä pois, vaikka tosin nyt ihmettelen miksi se asia piti sellaiseksi naamioida. Nyt menisin varmaan reippaasti sanomaan että "terve, mulla sekoo pää täällä, mites tehtäs?" ja eiköhän silläkin olisi vapautus, "hullun paperit" tippunut.

Ei isommin teetä vaikeuksia soittaa jonkun asian takia johonkin, mutta puhelimeen vastaaminen on jostain syystä ahdistavaa. Korkeintaan sen yhden kaverin soittoihin vastaan mutta kaikki muut oudommat menee helposti ohi ja ajattelen että jättävätpä viestin vastaajaan jos jotain kuolemanvakavaa asiaa. Eihän sinne kukaan koskaan viestejä jätä, kaikilla muilla ihmisillä tuntuu olevan joku ihme vastaaja-ahdistus ja aina pitää ehdottomasti saada elävä ihminen langan päähän?

Kaupassa käynnitkin ahdistaa, tuntuu että ihmiset kyylää jokapaikassa ja itse tietysti yritän suunnilleen seiniä pitkin katsekontakteja vältellen edetä paikasta toiseen. Kaipa se ahdistus näkyy päällepäin niin siksi katsotaan ja ihmetellään että mikä ihme hörhö tuokin, onko se suunnittelemassa pommi-iskua tai jotain.

Mikähän merkitys tälläkin avautumisella, no tulipa nyt sepustettua.

Joo kirjotan taas...

Tänään taas illal mietiskellyt, kuten aina, elämääni. En pidä sitä kovin valoisena enkä muutenkaan hyvänä, kun näin peetä ollu jo puol vuotta. Mutta nyt se vasta kauhistui.

Kokoajan oikealla puolen tuntuu pieni, mutta ärsyttävä kipu. Niinkuin joku möykky siel painaisi. Heti kun mietin vähäänkään muuta, kuin normaalia päänsärkyä, alkoi paniikki. Heti pisti kihelmöimään ja paniikki kasvoi. Mietin, et nyt pämähti verisuoni poikki tjsp.

Ja mikä loppureaktio, kun rauhoituin.... itkukohtaus.

Sitä ei voi moni käsittää, et tätä menty jo puol vuotta. Rintakipua, päänsärkyä, mahakipua ja muuta kipua pelätty jo kokonainen 6 kuukautta.
Muistan vielä elävästi, kuinka kotona puol kahentoista aikaan illasta vuoden 2012 vikana päivänä mietin, että selviänkö edes seuraavalle vuodelle, mut onha täs oltu jo 6kk, mut en hehkuta yhtään. Jatkuvaa tulevaisuudenpelkoa, kipua ja muuta, mikä olisi monenkin heikon jo romauttanut, minutkin jo.
Äidille alkanut tympii, et joka päivä puhun kuolemasta. En tiedä miks aina sen otan puheeks, oman kuoleman siis, mut se tulee aina.

Mä en vaan tiedä, missä vika. Lopetin psygilki käynnit aika lyhyee kun en jaksanut käydä siel avautuu. Tiesin jo alust lähtien, et ei se muuta mitään. Mielelliset ongelmat on jonkunlaiset, esim. negatiivisuus itseäni kohtaan, mutta ei se psygil käynti täs tilantees auta.

Todellakin toivon, et lukio parantais luottamustani. Jos lukios, osa ees, oppilaat hyväksyis mut, nii ehkä alkaisin pitää itsestäni jossain määrin.

Mut joo... v-tuttaa ja itkettää...

Heipsis vain. Ehkä aika kirjoitella jotain tänne, kun yl kuukausi taukoa ollut.

Ahdistus kivut vieläkin tallessa. Itseasiassa pahentuneet joissain määrin. Rintakipu nykyään kivuliaampaa ja pysäyttäväämpää. Päänsärky aikalaille hellittänyt, mutta on vieläkin. Mutta eräs kipu on todellakin alkanut jo pelottaa...

Kipu tuntuu alavatsan alapuolella. Niinkuin sukuelinten yläpuolella. Kipu on ns. nipistys, joka kestää sen 5s. En ymmärrä mikä se on. Joskus tuntuu keskellä ja joskus sivulla, mutta korkeuskohta on aikalailla sama. Siksi pelottaakin, että onko suolistossa jotain?

Tän kuukauden aikana on alkanut pelottaa hampaiden terveys. 14 ikävuoteen asti pesin hampaita aika huonosti. Illalla harjasin ehkä 10sekunttia, ja joskus saatoin sen 1min. Hampaani olivat aika koetuksella, kun 10 happohyökkäystä noin päivässä joutui kestää. Tällä hetkellä reikiä, plakkia ja muuta törkyä täynnä ja ruskeathan ne ovat. Nyttemmin kun on vissiin ientulehdus on alkanut pelää paradontiittia. Sehän on sairaus, jota on alettu tutkia, onko yhteys sydän- ja verisuonitauteihin, ja niinhän se on. Siksi pelottaakin. Olen alkanut pestä 2 kertaa päivässä ja aika huolellisesti, mutta riittääköhän tuo.

Mutta joo eletään tässä viel. Kivut on ja pysyy... ei voi mitään... valitusta kyl tulee iteltä, ja se harmittaa itseäkin.

Pakko kirjottaa!!

Nyt tuli paha kipu. Tossa rupesin nukkuu, nii kauhee polte rintalastan takana. Olo muuttu paniikiksi. Sykkeen tunti rintaan koskettamalla. 2min kesti kunnes loppui kun nousin ylös kävelee. Kuitenkin vielki vasemmal päin pient kipuu.

Eikai sydäri? Söin kyl ilta-ajelul himoiten 100g tulisia chilipähkinöit et siitäkö johtuu? Polte vähä sama kui poltti suuta.

Elämäni kovin poltekipu. Toivon todella että on jotain refluksitautiin liittyvää eikä sydänsairauteen. Apua en saa ku yö jo ja vanhemmat unes.

Auttaskohan sua semmonen vähän fatalistinen suhtautumistapa, että aina kun se sairaus tai paniikki siitä iskee niin ajattelet että SELVÄ, nyt jos tulee noutaja niin saa tulla, mitään en sille mahda! Siis oikeastihan et mahtaisikaan :) Meillä on ne elonpäivät tietty määrä ja on tavallaan ihan hullua siis pelätä jokaista rasausta että onko se kuolemaksi kun jos on, niin sittenhän se on ja hei, sehän on sitte ohi koko leikki! :D Sitä paitsi varmasti vielä mielesi perukoilla tiedät että mielen ja ruumiin yhteys on uskomaton eli kaikki oireesi johtuvat ja pahenevat psyykkisen tilasi mukaan. Voihan siellä olla myös ihan sellaisia syitä kuin päänsärky = seuraus liiasta energiajuomien lipittelystä (sama vaiva on liikaa kahvia juovilla) ja etenkin jos ei sitten saa sitä "annostaan" mihin keho tottunut plus sitten ne niska-hartia-jännitykset jotka jumiuttaa myös rintalastan = voi tulla jopa rytmihäiriöitä (vaarattomia!!). Tai stressi aiheuttaa närästystä = rintapolte = stressi = lisää närästystä... Kyllä sinä vielä tuolta nouset, älä käperry vaivoihisi äläkä kotiisi, harrasta ja yritä avautua maailmalle vaikka vähän pakoltamallakin, kunhan et käperry. Ja pyydä apua aktiivisesti. Ja tärkein: SINÄ olet oman elämäsi ohjaaja. Voit tehdä mitä ikinä haluat, älä koskaan anna sairauksiesi, henkisten tai fyysisten olla este. Koska sinä ohjaat. SINÄ.

Kiitos tosta viestistä. Tottakai mä yritän, mut ei sille voi mitään, kun kipu niin kova.

Nyt tullu vähän suunnitelmien muuntamista. En ehk sittenkään muuta omilleni. Isäni lähtee todennäköisesti syyskuussa kolmeks kuukaudeks länsirannikolle päin töihin ja siten äiti jäisi yksin kotiin. Lupasin äidille, et jouluun asti voi olla kotona sen kans, mut sit etin kämpän. Jospa sillon olis halvat yksiöt tarjolla.

Kokeilen samal, lähteekö ahdistus, kun isä lähtee. Isänhän takia yleensä en tee joitain asioita ja muutenkaan en ns. pidä hänestä. Kun äiti ei ole niin tiukka, niin jospa saisin valvoa myöhään ja sillee, joita en normaalisti arkena saa tehdä. Mut kuitenkin lähden isän tultua yksikseen asustelemaan, se o aika varmaa...

Mut joo, eteenpäin mennään. Kattoo, saako ens maanantaina heti turpaan lukiossa.

Minä oon kans ollut aina tosi herkkä (itku ja nauru on lähellä).
Nuorempana se harmitti ja hävetti, mut ei enää.
Nyt mä ymmärrän, että on hienoo olla tunteva ja semmonen, että asiat koskettaa.
Tässä maailmassa on ihan liikaa kovuutta ja välinpitämätömyyttä.
Joten itketään kun itkettää ja nauretaan kun naurattaa!
Tsemppiä sulle! :)

Kiitos tsemppauksesta. Nyt kyl on taas nii p*skaa, et pakko kirjotella.

Lukio alkanut huonosti. No friends at all. Ei kukaan puhu mulle, vaik en kyl niillekkää puhu, ja ei ehk hyvää kuvaa saa must jos aina puhelint kattelen.

No kirjojenkin kans ongelmaa. Ajattelin, et ipad ois hyvä, mut paskat: Kukaan ei käytä sitä. Vituttamaan alkoi! Kai sit saa käyttää, mut jotenki tuntuu vituttavalta olla ainoa. Oon saanu valitustakin siitä, että mitään en osaa päättää ja niin edelleen. Tekis mieli hankkii oikeet kirjat, mut siitäpäs se vittuilukorkki kotona aukeaa.

Sit täs sisko käski laittaa viestii paikalliselle opiskelu-asuntojen välittäjälle, että otetaan solu-asunto. No hetipä sieltä tuli, että olis vapaana yksi. Nyt sit vittuilaan, et päätä jo, otatko.

Sitten lukion pakollinen liikunta. Karmeaa. Heti kahen viikon pääst Cooper-testi. Ai juma et tekee hankalaa juosta ees 1 kiekka. Tulee semmonen jännä olo, ja sit rupee maailma katoo ja sydän pumppaa. Sit viel, et 2. jaksos on uintia!!! Ei vittu täl kropal. Ahdistaa jo valmiiks. Pittääkö täs käydä lääkäris hakee joku selvitys, et mis vika. Oon tutkinu, et rasitus-astma aika mahdollinen, koska aina hapen puute ongelmana ja alkaa köhittää kun urheilee.

Ei vittu alkanu hyvin lukio. Vaikeet tulee olemaan. Häpeen nyt sitä, miten lihotin itseni pentuna....

Joo pakko purkaa johonkin tätä ahdistusta, ja yllättäen paikka on täällä.

Joo eli ahdistaa aivan saamaristi. Huomenna olisi 3 oppiainetta, joista läksyi tuli, ja ei yhestäkään kirjoja viel ees ostettu. Kirjakaupas ei ole ja postikaan ei ole tuonut perille. Ahdistaa, kun etupenkis istuu ja ei kirjoi, nii ope ei oikee mukavasti kato.

Sitten on niitä aineita jotka ahdistaa järettömästi.

Liikunta. Vitsi meillä on jo heti cooper-testi. Ei oikeest mun kunnon kestä ees kilsaa sitä 12min hölkätä. Ahdistaa vitusti miettiikki, mit muut ajattelee, jos sen puolet juoksen mit toiseks huonoin. Sit ens jaksos jotain uintii. Ei hitto mun kroppaa kantsi katsoo ja hävettää jo nyt.

Musiikki. Helkkari ajattelin, et rumpuja pääsisin päristelee, vaan ei. Hitto jotain kitaran soittoo ja nuottien kertausta. Ope kysy, et osaattehan nuotit. No en todellakaan! Ihmettelen, et mite päästi sisää, jos piti osata nuotitki. Herrajumala. Ja sit viel ilmotteli, et tänä lukukautena käytävä ylimääräisenä yksi kuoro- ja kolme orkesteri-kurssia. Eli prkl menee nyt nii, et ma-to joka päivä 8-16. Ei jessus ehk kestä.

Ahdistaa aivan suunnattomasti. Odotan kauhul jo huomista. En jaksanut nytkää ees paljoo kirjottaa, vaik ois tullu väh. 2x enemmä.

3 kuukautta ilman minkäänlaista kirjoitusta. Ei ole tarkoitanut, että olisin jotenkin parantunut, mutta ei vain ole jaksanut/muistanut kirjoittaa...

Koulu menee miten menee.. En mä pidä lukiota sellaisena etappina, et se on päästävä läpi hyvil arvosanoil, vaan että se on 3 vuotta elämääni ja sen vedän läpi miten ny vaan voin. Ruotsia en ymmärrä yhtään, filosofia tuntuu päänkutistukselta ja musiikissakaan ei suju. Laulua opetellaan, mutta jostain syystä en vain yksinkertaisesti saa puhdasta laulua enää...

Mut muuten taas aivan tätä helvettiä... ahdistaa sairaasti koulun takia ja muutenkin. En saa kyl mitään aikaseksi ja sit ku sais, nii epäonnistuu... projekteista tänäkin vuonna yhtään ei ole loppuun asti päässy viemään kunnialla. Prkl vituttaa nii saatanasti.

Terveyskin taas huolettaa. En elä todellakaan terveellisesti. En syö aamupalaa koskaan ja illal se on mikroruokaa ja limpparia/energiajuomaa. Koulus tietysti lämmin ruoka ja maitoa, et se ees. Energiajuomaa menee pullo päivässä erään pelin parissa aina illalla.

No miksi huolettaa... hengityksessä koen aina syvässä hengityksessä outoa kipua. Niinkuin en saisi sitä vedettyä syvälle. Päässä tuntuu pistäviä särkyjä, eli ihan sormella ne tuntee. Sitte viä se, että rintakipuu on vähentyny mut aina vas. puolella, ei helvetti sentään...

Mä en tiedä mitä enää tehdä. Oma kämppä menos alta, kun en saanut opintolainaa, ahdistaa, koulu ei oikee vedä puoleensa, harrastukset kusee. Kalastuskin meni siihen, että ei sitä kyytiä paikoille ja rumpujen soitto kussu siihen, että jalkojeni kunto tipahtanut ja ei oikee intoo soittaa sen takia..

Sen tiedän, että tässä tilanteessa jotku olisivat menneet siihen vaaralliseen pisteeseen, mutta kun mä en vaan voi.

Jotenki sellane olo oli täs kuukaus sitte, et jätän lukion kesken ja haen kalastaja-ammatin opetukseen etelä-suomeen, mut tuskin sitäkään voin tehdä. Ainoo asia mihi ois intoo mut siihenkään ei voi panostaa...

''Follow your dreams'' Mut kun ei pysty... Itkettää...

Jatkan tätä tänään sitten...

En puhunut nukkumisestakaan... Olenko päässyt edes viikonloppunakaan 8h paremmalle puolelle unen määrässä. Valvon viikonloppuna myöhään ja nousen heti kun silmäni auki saan, eli n. 10-12 aikaan... Arkena normaalisti se nukkuma-aika on 00-07, et eipä siin.

Mut tänään muuttui asiat vähän... nimittäin minun mummoni nukkui pois. Hän joutui vast ikään sairaalaan hoidettavaksi vakavan halvaantumisen takia. Ennemmin jo hän joutui ns. hoitokotiin hoidettavaksi, koska omassa kodissaan maalla hän ei voinut elää yksin, koska kohtauksia tuli siellä... Mutta nyt on mummini nukkunut pois. Minulla ei ole häneen ollut yhteyksiä melkeinpä 10 vuoteen, mutta kuiteskin mummo on aina mummo. Itken myös isäni puolesta, koska nyt hänen toinenkin vanhempansa on poistunut keskuudestamme. Isäni on aika karski mies, mutta uskon, että ei se kotona nytten ihan ilman itkua ole, äidistäni puhumattakaan..

Mutta noo... kaikki nukkuu aikanaan pois... toivon vain, että minulle vielä tärkeämpi mummo ja rakas koirani ei kuolisi vielä moneen vuoteen.. aikani on niin vaikeaa nyt, joten ei kiitos sellaista...

Tällee taas avauduin pikkuisen. Laittakaa ihmeessä kommenttia jotka luette tätä koska ei tämä kirjoittaminen ole enää mukavaa, kun tuntuu ettei kukaan näitä lue. :(

Testosteronin puute aiheuttaa miehellä kuvailemiasi oireita. Käy mittauttamassa tasosi.

vi*un kermaperseet. ei olis tätäkään maata sotien jälkeen teidänlaisillanne rakennettu. mies kaatunu rintamalla, elukat, pellot, mökki, 10 lasta, ei juoksevaa vettä, mukavuuksia, sähköjä. siinä ei omiin napoihin keritty paljoa tuijottelemaan tai miettimään että uskallankos mä nyt lähteä, mennä, tehdä. nykyajan pullamössötyypit on siis niiin helvatin ärsyttäviä. white trash.