Yh ei tukiverkostoa

En ole yh,mutta tukiverkostossani on puutteita paljon. Kaverini kaikkosivat syystä tai toisesta jo ajat sitten,osa syynä varmasti paikkakunnan vaihto ja lapsen syntymä. En ole kovin sosiaallinen joten uusien kavereiden saaminen ei ole mullekaan helppoa.
Päiväni menevät uhmaikäisen lapsen kanssa ja se ottaa välillä koville.

Missä te yksinäiset asutte?
Minäkään en ole yh ainakaan vielä,eron partaalla kylläkin.
Tukiverkkoni on olematon,mulla kaksi pientä lasta.

Mä Helsingissä.

Hei,no mä asun Vantaalla. Aiemmin asuin Helsingissä ja sinne ikävöin takaisin, onneksi ei ole pitkä matka :)
Olen teini-iästä saakka muuttanut usein joten mulla ei tosiaan ole kaverit pitkään pysyneet. Aikuisiällä taas tehnyt keikkatöitä joten sitäkään kautta ei ole ystäviä löytynyt.

Olisi niin kiva löytää rentoa mammaseuraa. Sellainen tyyppi kenen seurassa ei tarvii esittää jaksavansa hoitaa kaikki aina niin täydellisesti.

En ole yh, mutta ymmärrän väsymystäsi. Olen itsekin väsynyt 2 lapsen kanssa. Ehkä voisit koittaa kuitenkin lapsen hoitoon laittamista, sillä ehkä saisit töistä muita ympyröitä kuin ainaisen kodinhoidon, edes osa-aikaisesti? Kenties tutustut uusiin ihmisiin tai ainakin saat muuta ajateltavaa. Jätä kaikki turha siivous nyt vähiin. Katsot, ettette nyt ihan p******* asu ja että lapsi on puhdas, syö ja nukkuu. Käykää jossain äiti-lapsi kerhoissa, kyllä niistä voi saada energiaa, vaikka ensin tuntuu turhalta. Oletko sanonut suoraan neuvolassa väsymyksestäsi ja mielialastasi? Onko sinulla masennus, pitäisikö tutkituttaa lääkärillä? Voimia sinne!

Hämeenlinnassa asun ja olen 26v. Virallisesti meillä on siis yhteishuoltajuus, mutta käytännössähän olen yh. Joka toinen viikonloppu isällään, ja vielä näin aluksi ollut vain päiväkylässä, mutta suunnitteilla jo yökylä.

Olen käynyt noissa äiti-lapsi kerhoissa, ja kyllähän se vähän piristää, ja piristää myös lapsen arkea. Mutta tosiaan kun en niin sosiaalinen ole, että ei ole kauheasti tullut juteltua muiden äitien kanssa. Olen ajatellut että netistäkin yrittäisin etsiä uusia ystäviä, mutta ei vaan ole vielä kerennyt, ja vähän epäusko on siihenkin että sieltä ketään löydän.

Olen puhunut neuvolassa joo väsymyksestäni ja mielialastani, ja perhetyöntekijäkin käy, ja käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa, mutta en ole masennusgiaknoosia saanut. Vähän aikaa tossa meni vähän paremmin jo, mutta sitten kun alko oikeesti tuntuun siltä et erosin turhaan niin on ollu vaikeempaa.

Olen hakenut lapselle kevääksi päivähoitopaikkaa ja silloin olisi tarkoitus tosiaan mennä töihin, jos työ löytyy, ja lapsihan menee päivähoitoon vaikka en töitä löytäisi. Olishan se niinkin ihan hyvä et saisin itse levättyä, saisin omaa aikaa ja olis paremmin aikaa etsiä työpaikkaa.

Sittenkun olen vielä sellaista ylihoitavaa tyyppiä lapsen hoidossa.

Yhden vanhemman perheiden liitolla on jäsenyhdistyksiä noin 50 eri puolilla Suomea.

Tutustu järjestöön ja jäsenjärjestöihin.

http://www.yvpl.fi/yhteystiedot/jaesenyhdistykset/
----------

Juu ihan hyvä tuon järjestön sivut, mutta ei minun paikkakunnallani ole toimintaa. Noihin tuettuihin lomiin voisin kyllä ehkä hakea.

Tänään sitten taas vaihteeksi olen ajatellut että ehkä tuo eroaminen oli ihan oikein, mutta kun tämä minun mielipide asiaan tosiaan vaihtuu aika usein ja mietin sitä ihan liikaa. Suurin juttu tässä on se että minusta mä en panostanut tarpeeksi suhteen korjaamiseesn, vaikka ne viat liittyikin mieheen, mutta musta mun olis pitäny myös olla enemmän mukana korjaamassa suhdetta. Mut toisaalta taas ajattelen et ei se olis kuitenkaan mitään hyödyttänyt. Ehkä mä oon vaan niin järjettömän mustasukkanen, kun mies löysi heti uuden. Sillä on käynyt niin hyvä tuuri, et aina kun on ruvennut etsimään naista niin heti on löytynyt, ensin minä ja nyt sitä tää uus.

Sitten lapsen hoidossa on ollut pitkään yksi ongelma, se että lapsi herää vieläkin noin 5-6 kertaa yössä, mutta onneksi nukahtaa aika nopeesti, mutta pitää sitä hyssytellä melkein aina. Onhan niitä sitten tietysti muitakin ongelmia.

En ole lapsen syntymän jälkeen nukkunut kertaakaan yli 6 tuntia putkeen. Aina olen minä hyssytellyt ja tietysti vauvana syötöt. Mies ei koskaa hyssytellyt. Aamullakaan en saanut miehen aikaan koskaan nukkua vauvan heräämisen jälkeen niin että se olisi ottanut lapsen ja mä jatkanut uniani. Vähän aikaa tehtiin niin, mutta kun se meni niin että mies vaihto sit vaipat ja ei viitsinyt vaihtaa päivä vaatteita päälle, vaan jätti yövaatteet. Kyllähän sille nyt vauvana kylmä tulee talvella, kun ei liikukkaan niin paljon ja vanha omakotitalo jossa vähän vetää. Ja toisekseen ei oikein luottanut sen lapsen hoitoon enkä siksi pystynyt nukahtamaan enään aamulla. Nyt onneksi kun äiti on kylässä tai minä heillä voin aamulla jatkaa uniani kun äiti ottaa lapsen.

Haluaisin myös saada meille kunnon päivä rytmin, nyt vain sellainen et pääjutut on selvät. Potalle en ole jaksanut vielä opettaa. 10kk iässä aloitin pottailun mutta noin 5kk päästä lopetin. Siinä oli taas vähän tunteenpurkauksia.

No mutta parisuhde on sellanen missä pitää olla molemminpuolinen panostus siihen että se on toimiva ja kestävä,ja se vaatii välillä paljon ponnisteluja kaiken muun lisäksi lapsiperheessä varsinkin kun lapsi vie niin paljon huomiota. Harmillista on se,että syystä tai toisesta monet suhteet ajautuu eroon ja yhteenpaluut vaatii myöskin molemminpuolista panosta.

Onko lapsesi minkä ikäinen siis?
Meillä tyttö on edelleen vaipoissa,hyvänä päivänä saattaa käydä kyllä potalla/pöntöllä parisen kertaa. Ja ikää tytöllä on 2v7kk. Pottatreenejä ollaan harjoiteltu jo lähes vuoden,välillä pidetty toki pidempiäkin taukoja koska ei niistä mitään muuta ole syntynyt kun huutoa ja kiukuttelua lapsen osalta.
Yöheräilyjä meilläkin on välillä,syynä painajaiset,kuuma/kylmä,jano ja millo mikäkin. Rauhottuu kyllä usein helposti takaisin nukkumaan,mutta itse siinä piristyy niin paljon ettei nukkumisesta tule mitään. Joten tiedän millaista on väsyneenä koettaa jaksaa päivän hommat tehdä ym.

Mulle voi halutessaan laittaa sähköpostia osoitteeseen: [email protected]

Jee, saanko minäkin avautua täällä? Erottiin miehen kanssa viime kesänä, jäin kahden pienen lapsen (2&4v), koiran ja kissan kanssa asumaan okt:n kun mies häipy. Ja jumankauta että voi väsyttää, ei lastenhoitoapua, ei koiranhoitoapua, ei apua missään. Joka arkiaamu herätys klo 5, uni ei tule ennen klo yhtä yöllä. Lapset isällään joka toinen viikonloppu, paitsi jos häntä ei satu huvittamaan ( Luojan kiitos tätä ei tapahdu usein). Ja tosiaan sama ongelma ku alottajalla, sosiaalisten suhteiden luominen/ ylläpitäminen on vaikeaa.
Ah, helpotti. Kiitos ja kuittaus :)

Tiedän tunteen
Anteeksi jos tämä kuullostaa ihan kamalalta, mutta olisiko se parempi, jos luopuisit koirastasi ja kissastasi, tai edes koirasta, kissa kuitenkin helpompi hoitaa. Jaksaisit vähän paremmin pyörittää arkea.

Minua itseäni kiukutti niin suunnattomasti kerran exäni kommentti kun puhuin että on raskasta lapsen ja kodinhoito ja olen väsynyt. Hän sanoi että kyllä se mun nykyinen on ihan hyvin pärjännyt yksinhuoltajana vauva-ajasta asti ja nyt lapsi on 4, ja hänellä on vielä 2 koiraa ja kissa, ja töissäkin on käynyt, en sitten tiedä missä vaiheessa meni takaisin töihin. Onhan niitä joo sellaisia tomeria touhupakkauksia, niinkuin ilmeisesti tämä uusi, mutta on sitten taas niitä ihmisiä jotka on vaan luonteeltaan hitaampia niinkuin minä. Ja sekin tietenkin vaikuttaa miten jaksaa tehdä kotihomman ja lastenhoidot että onko muita murheita elämässä.

Täällä myös tukiverkostot huonot, tai mitättömät.
Asiaa ei helpota sekään että lasten isä eron jälkeen ei enää halua olla lasten kanssa..
On helpottavaa käydä jossain joskus, jossa voi edes hetken keskustella aikuisen kanssa.

Mulla oli kanssa sellanen tunne ja pelkäsin sitä että eron jälkeen isä ei halua enään nähdä lastamme, koska ei usko enkä minäkään usko että hän osaisi ja selviäisi lapsen hoidosta yksin viikonloput. Kun kyselinkin sitten eropäätöksen jälkeen tapaamisista, hän sanoi aina että ei vielä tiedä eikä ole miettinyt asiaa. Hän elätteli silloin vielä toiveita että en haluaisikaan erota. Mutta sitten kun hän tapasi uuden, hoitaa kyllä mielellään lasta joka toinen viikonloppu. Uskon kyllä että silloinkin pääasiassa tämä uusi nainen hoitaa lasta ja isä vain leikkii lapsen kanssa.

Millaisia uunoja teillä on eksinä, etteivät lapsenhoidosta selviydy... kyllä terve ukko yhden tai useammankin lapsen hoitaa.

Mulla ei olekaan terve ukko, epävakaa persoonallisuushäiriöinen.

Tämä avaus löytyi kun tulin etsimään vertaistukea. Olen siis samanlaisessa tilanteessa, paitsi etten ole vaihtanut paikkakuntaa lähimenneisyydessäni vaan vuosia ennen lasta. Asun paikkakunnalla, jossa on ollut harvinaisen vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin, se kun on minulle muutenkin hirveän vaikeaa. Olen sosiaalisesti arka. Sukulaisia ei ole lähimain. Kavereitakin vain kaksi eikä heidän niskoilleen voi lapsenhoitoa sälyttää, se ei ole heidän velvollisuutensa enkä aio sellaista koskaan edes kysyä. Lapseni isästä erosin 4kk sitten pitkän harkinnan jälkeen. Jo raskausaikana huomasin, ettei suhteesta tule mitään eikä hän ole henkisesti kyvykäs isäksi. Kummallista kyllä, sitä ennen en ollut osannut epäilläkään hänen kykyään vanhemmuuteen, olihan hänellä jo kaksi lasta edellisestä suhteestaan. No nyt tässä sitten kärvistellään "yhteishuoltajuudessa". Eli toisin sanoen lapsemme on minulla 95% ajasta ja vain minimaalisen vähän isänsä kanssa. Isällä ei hermot kestä 1,5-vuotiaan temperamenttia ja uhmaa.

Nyt tilanne on se, että minä alan itsekin olla todella väsynyt. Lähes joka päivä ahdistaa ja masentaa, en jaksaisi nousta sängystä ylös, nukkumaanmenoa tulee lykättyä, en jaksa siivota... Olen kiukkuinen ja raivoan lapselleni. Olen hirveä äiti. Olen oikeasti sitä mieltä, että lähes kuka tahansa muu nainen kykenisi olemaan lapselleni parempi äiti kuin minä. Meillä itketään ja huudetaan ihan joka päivä. En jaksa ulkoilla. En pysty luottamaan lapsen isään, että hän pärjäisi lapsen kanssa. Se on nähty niin monta kertaa, että lapsi palaa isän luota minun luokseni itkuisena ja raivoissaan. Lapsen isä on myös aivan avoimesti katunut yhteistä lastamme. Ja isästä näkee, että lapsensa hoitamisen jälkeen hermot on niin piukalla että pieni pökkäisy saattaisi aiheuttaa suunnattoman suuren, pahan purkauksen. Ja sitten taas minun luonani odottaa toinen kaaos. Tiedetään, pahempaakin voisi olla. Lapsella sentään on ruokaa ja puhtaat vaatteet, kuivat vaipat ja säännöllinen rytmi minun luonani. Mutta mihinkään muuhun en nyt kykene. Siivoan kun jaksan eli lähinnä imuroin kerta viikkoon. Onneksi on pyykinpesukone ja tiskikone vaikka vaatiihan nekin oman vaivansa.

Taustalla on minulla masennus, pitkittynyt sellainen. Käyn säännöllisesti juttelemassa sekä perheneuvolassa että psyk.polilla. Jälkimmäisestä ei ole muuta hyötyä kuin lääkityksen uusimiset. Lapselleni olen hakenut päivähoitopaikkaa mutta en sellaista saa ennen kuin olen töissä. Työtä minulla ei ole enkä usko sellaista saavanikaan lähiaikoina. En edes usko kykeneväni työhön.

Haluaisin muuttaa lähemmäs omia sukulaisiani, mutten usko lapseni isän sitä sallivan. Hänen lupansa kun tarvitaan lapsen muuttoon. Vaikka hän ei jaksa eikä kykene olemaan lapsensa kanssa, ei hän halua lapsensa muuttavan kauemmaksikaan. Enkä minäkään heitä haluaisi erottaa, sillä lapsemme ihailee isäänsä avoimesti, vaikka itkuisena kotiin palaakin. (ehkä lapsi ei haluakaan takaisin äidin luo..?) Kunpa tähän joskus tulisi jotain järkeä. Olen yrittänyt etsiä lastenhoitoapua, mutta edes MLL ei toimi paikkakunnallani. En haluaisi lastensuojelun "asiakkaaksi" mutta ei kai tässä enää muutakaan vaihtoehtoa ole...

Täällä kohtalotovero oulusta. Muksu nyt 2v3kk. Erottiin reilu vuosi sitten. Ei ystäviä, ei ketään. Ei lapsenhoitoapua, ei juttukaveria murheita ja iloja jakamaan. :( Jaksuja kaikille. Koetetaan verkostoitua. Pakota ittes juttelemaan jollekin. Ehkä seura ei kiinnosta, mutta mitä menetettävää jos yrittää tutustua? Itsekin yritän tässä pikkuhiljaa kerätä rohkeutta ja tutstuta vaikean eron jälkeen uusiin ihmisiin. Olin jotenkin elänyt mieheni kautta ja huomasin, että omia ystäviä ja ihmissuhteita minulla ei ole.

Hei kaikille jotka kaipaa jotain.

Ajattelin ensin itse löytää lastenhoitoapua mutta kun ei sitä löydy niin kyllähän taas seura mammoista kiinostaisi.

Olen itse jo maagisen 20 vuoden rajapyykin ohittanut ja vanhempi lapsi on jo nelivuotias. Olin ehkä aluksi teiniäiti mutta enään en ole teini :)

Olisi mukavaa löytää seuraa muista pienten lasten vanhemmista niin voisi vaikka vähän vuorotella hoitovuoroja tai vaikka katsella yhdessä kun lapset leikkii keskenään.

Minun on hieman vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin sillä olen aika ujo. Toisaalta myös olen hieman varauksellinen uusiin ihmisiin kun ei voi tietää niiden taka-ajatuksista. Muuten olen hirmu reilu, ajattelen muiden parasta ja yritän olla aina hyvä muille.

En voi sietää juomista enkä polttamista joten ne eivät kuulu tapoihini.

Mutta pelkästään netissä kirjoittelusta ei paljoa tutustu joten ihan live tuttavia etsisin. Olisit mieluiten joko hyvässä parisuhteessa TAI jo eronnut ja exästä eroon päässyt. Omasta mielestäni kamalinta on seurata exänsä perässä roikkuvia jotka ei ymmärrä että on aika elää eteenpäin. Itse ajattelen että exät ei kuulu tähän elämään.

Olisi kiva jos olet TURKU -HELSINKI välialueelta.

Asioiden helpottamiseksi tässä on osoite mihin voi kirjoittaa suoraan: [email protected]

Onnistuin jotenkin tärvään tuon sähköpostiosoiteen ja se meni väärin. Tässä tulee oikea ja pahoihhelut jos joku ehti tuohon väärään kirjoittaan.

[email protected]

Kuulostaa tutulta. Jos haluat juttu kaveria niin laitahan mailia vaikka aluksi
[email protected] poista osoite kun olet ottanut ylös :) jos siis haluat

Mä nyt tietysti saan jonkun tunteettomuus ryöpyn niskaani... Tarkoitus tällä viestillä ei ole kuitenkaan arvostella, vaan ihmetellä.

Olen itse kahden tarhaikäisen lapsen yh (4v ja 2v). Ollut jo vuoden. Ennen eroakin mies teki reissutöitä, ja kävi vain aiheuttamassa viikonloppuisi lisätöitä, joten olen tottunut aina hoitamaan kodin yksin.

Sukulaiset asuvat satojen kilsojen päässä. Ystäviä mulla kyllä on, toisin kuin monella täällä, mutta apua en kehtaa pyytää... Oma vika tietysti. Ehkä sitten jossain isossa hädässä. Suurin osa ystävistäni ovat naimisissa, joten en helposti perhe-elämää viitsi häiritä. Mutta vieraita mulla käy usein.:)

Opiskelen täyspäiväisesti. Lapset siis tarhassa. Rahat on tiukilla, mutta pärjään kyllä.

En tiedä miksi joillekin ystävien löytäminen on vaikeaa. Jokainen vähänkin isompi paikkakunta on täynnä perhekerhoja, lasten tapahtumia jne. Ja tämä nettihän on keksitty. Löytyy myös ihan ystävystymistä varten omia sivuja. Jokaiselle lienee olemassa samanhenkisiä, tai ainakin riittävän samanhenkisiä ystäviä?

Miestäkään ei ole mahdoton saada, jos sellaisen haluaa. Itse en ainakaan ole huomannut, että lapset vaikeuttaisi asiaa mitenkään -ehkä jopa päinvastoin! En tiedä johtuuko sitten siitä, että olen yli 30v, ja haluan myös sen ikäisen miehen, jolla saa jo olla itselläänkin jälkikasvua... Tarjokkaita kyllä pörrää. Mutta viihdyn nyt hyvin yksinkin, ellen sitten satu ihan rakastumaan.:)

Elämä tuntuu tosi helpolta mun mielestä! Pääasiassa. Kun lapset menee nukkumaan, mulla on 1,5 tuntia laatuaikaa omassa seurassani. Luen, katselen töllö, saunon, syön... mitä milloinkin. Joskus vietän leffailtaa ystävän kanssa.

Kotityöt hoituu lasten kanssa yhdessä, toki vaatii hiukan enemmän aikaa. Joskus jos keskenään kovasti nahistelevat, taikka sairastavat, niin alkaahan muakin väsyttää. Mutta en usko että asia olis erilainen, vaikka en yksin oliskaan.

Jos ihmisestä tuntuu siltä että on hidas, niin asioitahan voi opetella. Mieti mitkä asiat pitää hoitaa, ja mikä olisi looginen järjestys. Esimerkiksi kodin hoitoon tulee helposti tehokas rutiini. Ja lasten kanssa on helppoa, kun on selkeä rytmi päivässä. Esimerkiksi pyykit voi lapeilla samalla kun katsoo töllöä, imurointi onnistuu kun nappulat syö iltapalaa, oman rauhallisen hetken tai tovin laskujen maksuun saa pikkukakkosen aikaan, pyykkien laitto kuivumaan on yleensä lapsistakin hauskaa jne.

Ehkä aloittaja nyt väsyneenä vain kokee asiat vaikeammiksi kuin ne ovat.

p.s. Mulla on yksi päivä ilta kahdessa viikossa ilman lapsia. Ja kerran olivat mummolassa viikonlopun. Muuten olen lasten kanssa aina kun eivät ole tarhassa.

Eroneuvokeskus auttaa vanhempia, lapsia ja nuoria kohtaamaan eron.

Tässä linkissä löytyy tietoa Eroneuvokeskuskesta ja sen tarjoamista palveluista lapsille ja nuorille. Selaa ja lue myös muita aiheita.

http://www.lskl.fi/neuvokeskus/palvelut_lapsille_nuorille
---------------