Sain eilen tietää että olen raskaana 11viikolla.. Olen ainakin 5 kertaa ollut juhlimassa kaverieni kanssa.. Olenko aiheuttanut jotain vakavaa lapselleni?? Voiko raskaus keskeytyä?? Onko monille käynyt näin mutta silti synnyttänyt terveen lapsen??
Pilasinko vauvani elämän?
280
21640
Vastaukset
- kesällä syntyy
Kaikki on mahdollista ihan alkoholittomankin lapsen kanssa. Sinun raskautesi on kuitenkin kestänyt jo niin pitkään, että pahin keskenmenovaara alkaa olla ohitse. Minulle lääkäri sanoi viikolla 8-9 että nyt voi sitten alkaa lopetella sitä alkoholin käyttöä. En usko että lapsellesi on käynyt kuinkaan kun vieläkin sinnittelee ;) Pidättäydy nyt kuitenkin alkoholista jatkossa.
- mitä hääää
Thä.....ihme lääkäri sulla.Me suunniteltiin raskautta pitkään,en tosiaankaan olis juonu raskaana.Voi olla kurjia seurauksia sillä.Kannattaisi jutella asiasta neuvolassa,osaavat siellä parhaiten neuvoa.
Toivotaan että kaikki on hyvin :) - rakkaudella xxx
Toivottomalle,
relaa, rauhoitu ja ajattele positiivisiä ajatuksia.
Lopeta alkoholin käyttö ja syö yliannoksella lisäravinteita, esim. foolihappoa ja muitakin vitamiineja. Kalsiumia, rautaa, mutta ei samalla kertaa. Siis D-vitamiini kalsium, rauta C-vitamiini.
Kaikki on hyvin, mitään pahaa ei ole tapahtunut, mutta pidä huolta itsestäsi, jooko?
Älä välitä ilkeistä viesteistä, sinun tärkein asiasi voi hyvin, jos sinäkin voit! - isoo päää
kyllä viina on lapsen pään tuhonnut.todennäköistä on että tulee vesipää.eli sellainen ufon näköinen isopäinen joka on nestettä täynnä.saattaa olla ettei tule koskaan oppimaan muuta kuin juomista.
- mummeli 69
isoo päää kirjoitti:
kyllä viina on lapsen pään tuhonnut.todennäköistä on että tulee vesipää.eli sellainen ufon näköinen isopäinen joka on nestettä täynnä.saattaa olla ettei tule koskaan oppimaan muuta kuin juomista.
ei kannata peloitella kyllä aika moni käyttää alkoholia tietämättä että on raskaana niin kävi minullekin en uskonut tulevani enää raskaaksi koska edellisestä oli jo 12vuotta .terve tyttö tuli vaikka olin jo yli 42vuotias.onnea odotukseen raittiina loppu aika
- mammaaaa
rakkaudella xxx kirjoitti:
Toivottomalle,
relaa, rauhoitu ja ajattele positiivisiä ajatuksia.
Lopeta alkoholin käyttö ja syö yliannoksella lisäravinteita, esim. foolihappoa ja muitakin vitamiineja. Kalsiumia, rautaa, mutta ei samalla kertaa. Siis D-vitamiini kalsium, rauta C-vitamiini.
Kaikki on hyvin, mitään pahaa ei ole tapahtunut, mutta pidä huolta itsestäsi, jooko?
Älä välitä ilkeistä viesteistä, sinun tärkein asiasi voi hyvin, jos sinäkin voit!"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
- hep1
mammaaaa kirjoitti:
"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
Ööööö, mitähän hittoa? Aloittajahan sanoi, että sai vasta muutama päivä sitten tietää, jotta on raskaana. No mitenkähän olisi siinä tapauksessa tajunnut välttää alkoholin käyttöä? Haloo! Että kukkahattutädit voisivat taas pitää mielipiteensä omanaan, kun ei edes aloitusviestiä viitsitä lukea. Aloittajahan oli HUOLISSAAN nimenomaan sen takia, kun on raskaudesta tietämättään mennyt juhlimaan, ja sen myötä juomaan alkoholia. Aloittajalle tsemppiä, ja kysy tästäkin asiasta rohkeasti lääkäriltä :)
- rakkaudella xxx
mammaaaa kirjoitti:
"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
Hei mammaaaa,
oletko niin "hyvä äiti", kun haluat lytätä tulevan äidin? Ehkä omat lapsesikin? Hyvätapaisena ihmisenä voisit kertoa odottajalle jotain vähän kauniimpaa? Opettele käytöstapoja, mutta
kaikkea hyvää sinullekin! - fatima 1
isoo päää kirjoitti:
kyllä viina on lapsen pään tuhonnut.todennäköistä on että tulee vesipää.eli sellainen ufon näköinen isopäinen joka on nestettä täynnä.saattaa olla ettei tule koskaan oppimaan muuta kuin juomista.
taidat olla melko sairas ajatus maailmaltasi!!!
- terveydelle
rakkaudella xxx kirjoitti:
Toivottomalle,
relaa, rauhoitu ja ajattele positiivisiä ajatuksia.
Lopeta alkoholin käyttö ja syö yliannoksella lisäravinteita, esim. foolihappoa ja muitakin vitamiineja. Kalsiumia, rautaa, mutta ei samalla kertaa. Siis D-vitamiini kalsium, rauta C-vitamiini.
Kaikki on hyvin, mitään pahaa ei ole tapahtunut, mutta pidä huolta itsestäsi, jooko?
Älä välitä ilkeistä viesteistä, sinun tärkein asiasi voi hyvin, jos sinäkin voit!Raskaana olevat naiset toivoo, että olisi kuullut tästä aikaisemmin.
Raskaana oleville naisille suositellaan suuresti K2-vitamiinia, näin lapsesta tulee kauniimpi ja paremmin muodostuneempi joka vaikuttaa koko lapsen elämään hampaista alkaen.
Lapsella tulee olemaan ikääntyessään vähemmän tai ei ollenkaan reikiä, ja keho tulee olemaan parempi. Dr. Kate Rheaume-Bleue, nainen videossa, sai juuri äsken lapsen ennen tuon videon kuvausta(jep, k2 taitaa olla todellinen ihmevitamiini) ja hän oli kolminkertaistanut k2-vitamiini annostuksensa raskauden ajan. K2 pitää kunnossa ja pitää ihon loistavassa kunnossa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ET_2w9OOdtY
Monet lääkärit suosittelee K2-vitamiinia pakolliseksi lisäravinteeksi raskaana oleville naisille.
"K2 plays a very important role throughout pregnancy (for the development of teeth for both primary and adult teeth, the development of proper facial form, healthy facial form, as well as strong bones), then again throughout childhood to prevent cavities, and through adolescence as the skeleton is growing."
Lisää tietoa voit lukea esim seuraavasta linkistä:
http://karppaajansuositukset.blogspot.fi/2013/01/k-vitamiini-activator-x-k2-vitamiini-mk-4-vitamiinien-saantisuositukset.html - kokenut K
terveydelle kirjoitti:
Raskaana olevat naiset toivoo, että olisi kuullut tästä aikaisemmin.
Raskaana oleville naisille suositellaan suuresti K2-vitamiinia, näin lapsesta tulee kauniimpi ja paremmin muodostuneempi joka vaikuttaa koko lapsen elämään hampaista alkaen.
Lapsella tulee olemaan ikääntyessään vähemmän tai ei ollenkaan reikiä, ja keho tulee olemaan parempi. Dr. Kate Rheaume-Bleue, nainen videossa, sai juuri äsken lapsen ennen tuon videon kuvausta(jep, k2 taitaa olla todellinen ihmevitamiini) ja hän oli kolminkertaistanut k2-vitamiini annostuksensa raskauden ajan. K2 pitää kunnossa ja pitää ihon loistavassa kunnossa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ET_2w9OOdtY
Monet lääkärit suosittelee K2-vitamiinia pakolliseksi lisäravinteeksi raskaana oleville naisille.
"K2 plays a very important role throughout pregnancy (for the development of teeth for both primary and adult teeth, the development of proper facial form, healthy facial form, as well as strong bones), then again throughout childhood to prevent cavities, and through adolescence as the skeleton is growing."
Lisää tietoa voit lukea esim seuraavasta linkistä:
http://karppaajansuositukset.blogspot.fi/2013/01/k-vitamiini-activator-x-k2-vitamiini-mk-4-vitamiinien-saantisuositukset.htmlMihinkään hössötyksiin ei raskausaikana tule mennä. Hössötyksistä voi olla haittaa.
Ihan normaali ja terve ruokavalio riittää. Sopivasti liikuntaa ja elämäniloa. - haloo itselles
hep1 kirjoitti:
Ööööö, mitähän hittoa? Aloittajahan sanoi, että sai vasta muutama päivä sitten tietää, jotta on raskaana. No mitenkähän olisi siinä tapauksessa tajunnut välttää alkoholin käyttöä? Haloo! Että kukkahattutädit voisivat taas pitää mielipiteensä omanaan, kun ei edes aloitusviestiä viitsitä lukea. Aloittajahan oli HUOLISSAAN nimenomaan sen takia, kun on raskaudesta tietämättään mennyt juhlimaan, ja sen myötä juomaan alkoholia. Aloittajalle tsemppiä, ja kysy tästäkin asiasta rohkeasti lääkäriltä :)
Toisaalta, ilmeisesti kuitenkaan ei ole vahinko lapsi ? Itse en edes ole ottanut silloin kun olen tietoisesti halunnut raskaaksi, kaiken varalta ja hyvä niin, kun heti on tärpännyt.
- 312222
haloo itselles kirjoitti:
Toisaalta, ilmeisesti kuitenkaan ei ole vahinko lapsi ? Itse en edes ole ottanut silloin kun olen tietoisesti halunnut raskaaksi, kaiken varalta ja hyvä niin, kun heti on tärpännyt.
Täällä taitaa olla aika paljon näitä alkoholin suurkuluttajia liikenteessä,kun tämä teksti saa näin paljon miinusta.
Ei taida enää äidit välittää lapsesta, vaan omista haluistaan? Halutaan lapsi ja halutaan päihteitä, ihan sama mitä sille lapselle käy, harmitellaan vasta myöhemmin jos tulee jotain vastaan.
Tiedän tapauksen jossa äiti ryyppää kummatkin raskaudet. Saa kaksi kehitysvammaista. Nyt voivottelee miten hänellä on niin huono tuuri, miettii jo kolmatta raskautta, jos sitten onnistuisi terve lapsi.
Jos suojaamatonta seksiä harrastaa ja raskaaksi tahtoo, niin silloin pitäisi lopettaa kaikki päihteet ja keskittyä siihen, että se lapsi saa parhaam mahdollisen alun. Itseasiassa paras olisi, jos puoli vuotta ennen raskaan aloittamista jo lopettaa päihteet ja haitalliset aineet ym.
Mutta ei, kun nykyajan ihmiset on minä minä ja minun halut. Lapsihan se siinä lopuksi kärsii äidin virheet. - juhlat tärkeimpiä
312222 kirjoitti:
Täällä taitaa olla aika paljon näitä alkoholin suurkuluttajia liikenteessä,kun tämä teksti saa näin paljon miinusta.
Ei taida enää äidit välittää lapsesta, vaan omista haluistaan? Halutaan lapsi ja halutaan päihteitä, ihan sama mitä sille lapselle käy, harmitellaan vasta myöhemmin jos tulee jotain vastaan.
Tiedän tapauksen jossa äiti ryyppää kummatkin raskaudet. Saa kaksi kehitysvammaista. Nyt voivottelee miten hänellä on niin huono tuuri, miettii jo kolmatta raskautta, jos sitten onnistuisi terve lapsi.
Jos suojaamatonta seksiä harrastaa ja raskaaksi tahtoo, niin silloin pitäisi lopettaa kaikki päihteet ja keskittyä siihen, että se lapsi saa parhaam mahdollisen alun. Itseasiassa paras olisi, jos puoli vuotta ennen raskaan aloittamista jo lopettaa päihteet ja haitalliset aineet ym.
Mutta ei, kun nykyajan ihmiset on minä minä ja minun halut. Lapsihan se siinä lopuksi kärsii äidin virheet.Valitettavasti olen samaa mieltä. Ihan pelottaa ajatella mihin tämä maailma on menossa, kun alkoholin käyttöä ymmärretään liian paljon. Ja kyllä on kumma, että selitellään, ettei tiennyt olevansa raskaana, kuin vasta 11 viikolla, ei hyvää päivää...Ja viisi kertaa sinäkin aikana juhlinut, mites sitten kun lapsi syntyy, mihin se laitetaan että pääsee juhlimaan ?
- nasiystavän ystävä
juhlat tärkeimpiä kirjoitti:
Valitettavasti olen samaa mieltä. Ihan pelottaa ajatella mihin tämä maailma on menossa, kun alkoholin käyttöä ymmärretään liian paljon. Ja kyllä on kumma, että selitellään, ettei tiennyt olevansa raskaana, kuin vasta 11 viikolla, ei hyvää päivää...Ja viisi kertaa sinäkin aikana juhlinut, mites sitten kun lapsi syntyy, mihin se laitetaan että pääsee juhlimaan ?
Mun naisystävä oli viikolla 20raskaanan ja ei sitä itse tiennyt ,niinkin voi käydä . hällä ei ollut oireita ja kuutausisetkin tuli vielä.
- AikuinenN47
hep1 kirjoitti:
Ööööö, mitähän hittoa? Aloittajahan sanoi, että sai vasta muutama päivä sitten tietää, jotta on raskaana. No mitenkähän olisi siinä tapauksessa tajunnut välttää alkoholin käyttöä? Haloo! Että kukkahattutädit voisivat taas pitää mielipiteensä omanaan, kun ei edes aloitusviestiä viitsitä lukea. Aloittajahan oli HUOLISSAAN nimenomaan sen takia, kun on raskaudesta tietämättään mennyt juhlimaan, ja sen myötä juomaan alkoholia. Aloittajalle tsemppiä, ja kysy tästäkin asiasta rohkeasti lääkäriltä :)
Joo, nimenomaan NÄIN: jos on edes mahdollista, että on tullut raskaaksi, ei pidä käyttää alkoholia. Mutta, älä huoli, sillä: "Kohtuullinen alkoholinkäyttö raskauden alkuaikana ei aiheuta lapselle vahinkoja yhtä helposti kuin on luultu, kertoo tuore tanskalaistutkimus. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
BJOG-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan raskaana oleva nainen voisi juoda raskauden alkuvaiheessa jopa kahdeksan alkoholiannosta viikossa ilman, että lapselle aiheutuu vaurioita. BJOG on gynekologian ja synnytysopin tutkimuksia julkaiseva lehti." Joten sen mukaan ei huolta kunhan nyt pidättäydyt loppuvaiheessa alkoholin käytöstä. - rtyujhg
312222 kirjoitti:
Täällä taitaa olla aika paljon näitä alkoholin suurkuluttajia liikenteessä,kun tämä teksti saa näin paljon miinusta.
Ei taida enää äidit välittää lapsesta, vaan omista haluistaan? Halutaan lapsi ja halutaan päihteitä, ihan sama mitä sille lapselle käy, harmitellaan vasta myöhemmin jos tulee jotain vastaan.
Tiedän tapauksen jossa äiti ryyppää kummatkin raskaudet. Saa kaksi kehitysvammaista. Nyt voivottelee miten hänellä on niin huono tuuri, miettii jo kolmatta raskautta, jos sitten onnistuisi terve lapsi.
Jos suojaamatonta seksiä harrastaa ja raskaaksi tahtoo, niin silloin pitäisi lopettaa kaikki päihteet ja keskittyä siihen, että se lapsi saa parhaam mahdollisen alun. Itseasiassa paras olisi, jos puoli vuotta ennen raskaan aloittamista jo lopettaa päihteet ja haitalliset aineet ym.
Mutta ei, kun nykyajan ihmiset on minä minä ja minun halut. Lapsihan se siinä lopuksi kärsii äidin virheet.Kehitysvammaisuus ei johdu alkoholin käytöstä. Alkoholin käytöstä seuraa FAS-oireyhtymä. Kun jo kaksi lasta kehitysvammaisia, on vika luultavimmin äidin ja isän yhteensopimattomammissa geeneissä.
t. Kehitysvammaisten äiti, joka ei koskaan ole juonut pisaraakaan. - miettimisen aihetta
rtyujhg kirjoitti:
Kehitysvammaisuus ei johdu alkoholin käytöstä. Alkoholin käytöstä seuraa FAS-oireyhtymä. Kun jo kaksi lasta kehitysvammaisia, on vika luultavimmin äidin ja isän yhteensopimattomammissa geeneissä.
t. Kehitysvammaisten äiti, joka ei koskaan ole juonut pisaraakaan.FAS- lapset on kehitysvammaisia; Raskaudenaikainen alkoholialtistus on yksi suurimpia kehitysvammaisuuden aiheuttajia länsimaissa"
Ja sitten näille päähäntaputtajille :
"Sikiön vaurioituminen riippuu raskaana olevan naisen alkoholin nauttimistavasta, sikiön alkoholialtistuksen kestosta suhteessa raskauden kestoon ja naisen viikossa käyttämästä alkoholimäärästä.
Alkuraskaudessa (erityisesti 4. - 8. raskausviikoilla) alkoholinkäyttö saa aikaan epämuodostumia sikiössä, koska raskauden alussa kehittyvät ihmiselimistön tärkeimmät elimet. Tyypillisimpiä epämuodostumia ovat sydänviat, munuais- ja virtsatiepoikkeamat, monisormisuus sekä luuston ja nivelten kehityshäiriöt." - sika
mammaaaa kirjoitti:
"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
huuli/kitalakihalkio ova ehkä näkyvimmmät, pystytään hoitamaaan kirurgisesti.
Ja sanaa bentsoita Diapam aiheuttavat samaa.
onnea perheejatkeelle - sika
isoo päää kirjoitti:
kyllä viina on lapsen pään tuhonnut.todennäköistä on että tulee vesipää.eli sellainen ufon näköinen isopäinen joka on nestettä täynnä.saattaa olla ettei tule koskaan oppimaan muuta kuin juomista.
Sama tuli mielen et jos viinaggenmi siirtyskin geneeetttisesti, hui äläkääny tolllai
- karppajat=passkaa
terveydelle kirjoitti:
Raskaana olevat naiset toivoo, että olisi kuullut tästä aikaisemmin.
Raskaana oleville naisille suositellaan suuresti K2-vitamiinia, näin lapsesta tulee kauniimpi ja paremmin muodostuneempi joka vaikuttaa koko lapsen elämään hampaista alkaen.
Lapsella tulee olemaan ikääntyessään vähemmän tai ei ollenkaan reikiä, ja keho tulee olemaan parempi. Dr. Kate Rheaume-Bleue, nainen videossa, sai juuri äsken lapsen ennen tuon videon kuvausta(jep, k2 taitaa olla todellinen ihmevitamiini) ja hän oli kolminkertaistanut k2-vitamiini annostuksensa raskauden ajan. K2 pitää kunnossa ja pitää ihon loistavassa kunnossa.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=ET_2w9OOdtY
Monet lääkärit suosittelee K2-vitamiinia pakolliseksi lisäravinteeksi raskaana oleville naisille.
"K2 plays a very important role throughout pregnancy (for the development of teeth for both primary and adult teeth, the development of proper facial form, healthy facial form, as well as strong bones), then again throughout childhood to prevent cavities, and through adolescence as the skeleton is growing."
Lisää tietoa voit lukea esim seuraavasta linkistä:
http://karppaajansuositukset.blogspot.fi/2013/01/k-vitamiini-activator-x-k2-vitamiini-mk-4-vitamiinien-saantisuositukset.htmlJus joo, jos linkissä edes vihjaistaan että kysymyksessä on karppaajien suosima juttu niin on syytä pysyä kaukana moisilta sivustoista. Kysypä karppaajalta ihan mitä vaivaa, sairautta hoitoa tai mitä tahansa niin sieltä löytyy, ei ole sellaista vaivaa johon karppaus ei tehoaisi ja johon heillä ei ole 100% varmuudella toimivaa keinoa. Syövät, kihdit, MS-taudit, diabetes.... kaikki paranevat karppaamalla.
Karppaajien ruoka on niin niukkaravinteista että he syövät lisäitamiineja kuin muut leipää. Tavallinen normiruoka riittää hyvin.
Mitä hampaisiin tulee, syynä hampaiden reikiintymisalttiuteen vaikuttaa se, saako lapsi-iässä (0-3 vuotta) tietyn bakteerin suuhun joka sitten kehittää plakkia. Siltä voi välttyä jos ei pussaile vauva sulle, ei syö samoilla ruokailuvälineilla ja sellaista. Tällaista ainakin arvellaan. - adsdsdaaaaaaaa
rtyujhg kirjoitti:
Kehitysvammaisuus ei johdu alkoholin käytöstä. Alkoholin käytöstä seuraa FAS-oireyhtymä. Kun jo kaksi lasta kehitysvammaisia, on vika luultavimmin äidin ja isän yhteensopimattomammissa geeneissä.
t. Kehitysvammaisten äiti, joka ei koskaan ole juonut pisaraakaan.Voi saatana miten kliseistä. "EN MÄ JUONUT ALKOHOLIA JA SAIN KEHITYSVAMMAISIA LAPSIA, ELI EI ALKOHOLI AIHEUTA KEHITYSVAMMAISUUTTA"
Eli paska argumenttisi perustuu vain ja ainoastaan sille, ettet JUURI SINÄ juonut alkoholia raskauden aikana, ja sait silti vammaisia lapsia. FAS ja FAE on omat juttunsa, mutta kyllä alkoholi aiheuttaa myös ihan puhdasta kehitysvammaisuutta! Usko tai älä, jopa vaikka SINÄ et alkoholia nauttinutkaan! - ei karppaaja
karppajat=passkaa kirjoitti:
Jus joo, jos linkissä edes vihjaistaan että kysymyksessä on karppaajien suosima juttu niin on syytä pysyä kaukana moisilta sivustoista. Kysypä karppaajalta ihan mitä vaivaa, sairautta hoitoa tai mitä tahansa niin sieltä löytyy, ei ole sellaista vaivaa johon karppaus ei tehoaisi ja johon heillä ei ole 100% varmuudella toimivaa keinoa. Syövät, kihdit, MS-taudit, diabetes.... kaikki paranevat karppaamalla.
Karppaajien ruoka on niin niukkaravinteista että he syövät lisäitamiineja kuin muut leipää. Tavallinen normiruoka riittää hyvin.
Mitä hampaisiin tulee, syynä hampaiden reikiintymisalttiuteen vaikuttaa se, saako lapsi-iässä (0-3 vuotta) tietyn bakteerin suuhun joka sitten kehittää plakkia. Siltä voi välttyä jos ei pussaile vauva sulle, ei syö samoilla ruokailuvälineilla ja sellaista. Tällaista ainakin arvellaan.ootko ihan helvetin tyhmä vai esitätkö vaan? Leipä se vasta niukkaravinteista onkin. Taitaa kateus jyllätä kun kakkostyypin diabetes kyykyttää ja pullaa vedetään päivät pitkät.
- pillerit
AikuinenN47 kirjoitti:
Joo, nimenomaan NÄIN: jos on edes mahdollista, että on tullut raskaaksi, ei pidä käyttää alkoholia. Mutta, älä huoli, sillä: "Kohtuullinen alkoholinkäyttö raskauden alkuaikana ei aiheuta lapselle vahinkoja yhtä helposti kuin on luultu, kertoo tuore tanskalaistutkimus. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
BJOG-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan raskaana oleva nainen voisi juoda raskauden alkuvaiheessa jopa kahdeksan alkoholiannosta viikossa ilman, että lapselle aiheutuu vaurioita. BJOG on gynekologian ja synnytysopin tutkimuksia julkaiseva lehti." Joten sen mukaan ei huolta kunhan nyt pidättäydyt loppuvaiheessa alkoholin käytöstä.Raskaaksi voi tulla vaikka käyttäisi ehkäisyä. Pillerit ovat kyllä melko varmoja, mutta eivät nekään takaa sataprosenttisesti etteikö raskaaksi voisi tulla.
Onko ehdotuksesi siis että jos harrastat seksiä niin et juo? Joopajoo.. - Turhia syytökisä
mammaaaa kirjoitti:
"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
Hän EI TIENNYT olevansa raskana, niin ettei se häneen vika ollut, joskus ehkäisykin pettä, ei se raskaus aina suuniteltu ja vuosia edukädeen varauduttu ole.
- k4rkl3s
mammaaaa kirjoitti:
"Ilkeät viestit" ovat vain aikalailla oikeassa. Ei kovin hyvän äidin tapaista mitä ap teki. Kait se alkoholi on niin ihanaa.
AP ei tiennyt olevansa raskaana, u cumslut
- fsfsaaaa
nasiystavän ystävä kirjoitti:
Mun naisystävä oli viikolla 20raskaanan ja ei sitä itse tiennyt ,niinkin voi käydä . hällä ei ollut oireita ja kuutausisetkin tuli vielä.
No tuo on paskapuhetta. Jos kuukautiset tulis niin se alkio olis tullut mukana.
Kuukautisten aikana juuri se seinämä irtoaa ja poistuu elimistöstä johon se lapsenalku kiinnittyy. - skörä
fsfsaaaa kirjoitti:
No tuo on paskapuhetta. Jos kuukautiset tulis niin se alkio olis tullut mukana.
Kuukautisten aikana juuri se seinämä irtoaa ja poistuu elimistöstä johon se lapsenalku kiinnittyy."Alkuraskauden aikana jopa neljäsosalla naisista on niukkaa verenvuotoa. Sitä on useimmiten joko n. viikon päästä ovulaatiosta (kiinnittymisvuoto), silloin kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa (ns. valekuukautiset) ja/tai raskausviikolla 6-7 (istukan kehittymiseen liittyen)."
perhevinkki.net - Jep...
juhlat tärkeimpiä kirjoitti:
Valitettavasti olen samaa mieltä. Ihan pelottaa ajatella mihin tämä maailma on menossa, kun alkoholin käyttöä ymmärretään liian paljon. Ja kyllä on kumma, että selitellään, ettei tiennyt olevansa raskaana, kuin vasta 11 viikolla, ei hyvää päivää...Ja viisi kertaa sinäkin aikana juhlinut, mites sitten kun lapsi syntyy, mihin se laitetaan että pääsee juhlimaan ?
"Ja viisi kertaa sinäkin aikana juhlinut, mites sitten kun lapsi syntyy, mihin se laitetaan että pääsee juhlimaan ?"
Aivan. Alkoholin käyttöään ei voi muuttaa lapsen takia mitenkään. Se pysyy väistämättä samana, kuin ennen äitiyttä. - RUNSASravinteinen
karppajat=passkaa kirjoitti:
Jus joo, jos linkissä edes vihjaistaan että kysymyksessä on karppaajien suosima juttu niin on syytä pysyä kaukana moisilta sivustoista. Kysypä karppaajalta ihan mitä vaivaa, sairautta hoitoa tai mitä tahansa niin sieltä löytyy, ei ole sellaista vaivaa johon karppaus ei tehoaisi ja johon heillä ei ole 100% varmuudella toimivaa keinoa. Syövät, kihdit, MS-taudit, diabetes.... kaikki paranevat karppaamalla.
Karppaajien ruoka on niin niukkaravinteista että he syövät lisäitamiineja kuin muut leipää. Tavallinen normiruoka riittää hyvin.
Mitä hampaisiin tulee, syynä hampaiden reikiintymisalttiuteen vaikuttaa se, saako lapsi-iässä (0-3 vuotta) tietyn bakteerin suuhun joka sitten kehittää plakkia. Siltä voi välttyä jos ei pussaile vauva sulle, ei syö samoilla ruokailuvälineilla ja sellaista. Tällaista ainakin arvellaan.Sinä "karppajat=passkaa" et vain tiedä, mitä hyvä karppiravinto on.
Se on toiselta nimeltään runsasravinteinen ruokavalio ja siinä ei nimenomaan syödä mitään sellaista, missä ei luonnostaan ole runsaasti proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita. - Loukkaantunut4
sika kirjoitti:
huuli/kitalakihalkio ova ehkä näkyvimmmät, pystytään hoitamaaan kirurgisesti.
Ja sanaa bentsoita Diapam aiheuttavat samaa.
onnea perheejatkeelleEi todellakaan minun huulikitalakihalkio johdu alkoholista. Äitini on aina ollut 100% absolutisti, joten pidäppä mölyt mahassasi jos et tiedä mistä huulikitalakihalkiot johtuu!
- onnellinen äiti
isoo päää kirjoitti:
kyllä viina on lapsen pään tuhonnut.todennäköistä on että tulee vesipää.eli sellainen ufon näköinen isopäinen joka on nestettä täynnä.saattaa olla ettei tule koskaan oppimaan muuta kuin juomista.
Heippa! Tässä teille suuri ihmeteltävä asia, olin rv 24 3 kun sain tietää olevani raskaana ja koko alku vaiheen elin 18 vuotiaan alkoholi vaikutteista elämää joka onneksi loppui kun ultrassa näytölle pamahti pieni vauva.. itkin ja itkin joka päivä miten voinkaan pilata jonkun pienen ihmisen elämän turhan alkoholin avulla mutta kun vauva syntyi hän oli aivan terve ja jokainen raaja löytyi ja mitään hänestä ei puuttunut tai ollut "rikki" tai vammautunut ja nyt hän on jo 2,5v ja edelleen terve ja normaalisti kasvanut.. en väitä etteikö alkoholi tee pahaa ja suosittelisin juomaan vaan suositukseni on lopettaa heti ja alkaa elämään terveellistä elämää mut loppujen lopuksi se on ylempi herra joka määrää mikä millainenkin on ja miten asiat menee.
- Anonyymi
312222 kirjoitti:
Täällä taitaa olla aika paljon näitä alkoholin suurkuluttajia liikenteessä,kun tämä teksti saa näin paljon miinusta.
Ei taida enää äidit välittää lapsesta, vaan omista haluistaan? Halutaan lapsi ja halutaan päihteitä, ihan sama mitä sille lapselle käy, harmitellaan vasta myöhemmin jos tulee jotain vastaan.
Tiedän tapauksen jossa äiti ryyppää kummatkin raskaudet. Saa kaksi kehitysvammaista. Nyt voivottelee miten hänellä on niin huono tuuri, miettii jo kolmatta raskautta, jos sitten onnistuisi terve lapsi.
Jos suojaamatonta seksiä harrastaa ja raskaaksi tahtoo, niin silloin pitäisi lopettaa kaikki päihteet ja keskittyä siihen, että se lapsi saa parhaam mahdollisen alun. Itseasiassa paras olisi, jos puoli vuotta ennen raskaan aloittamista jo lopettaa päihteet ja haitalliset aineet ym.
Mutta ei, kun nykyajan ihmiset on minä minä ja minun halut. Lapsihan se siinä lopuksi kärsii äidin virheet.Tyttärelläni oli kierukka ja tuli raskaaksi. Ei tiennyt, että oli irronnut. Se siitä ehkäisyn varmuudesta. Jos haluaa elää varman päälle ei voi juoda yhtään alkoholia, vaikka käyttäisi ehkäisyä. Tai sitten pidättäytyä vallan seksistä, ellei tietoisesti yritä lasta. Toimi näi itse, kun olet kerran haluat muita mollata.
- Riski on olemassa
Suoraan sanottuna sikiön tärkeimmät elimet kehittyvät juuri ensimmäisellä kolmanneksella. Tällöin alkoholi voi olla erityisen vahingollista. Toki muulloinkin, mutta esim tuo että ryyppää raskausviikolla 8-9 voi aiheuttaa ihan mitä vaan. En usko, että lääkärisi tarkoitti (kesällä syntyy) tuolla lauseella sitä, että tähän asti olet voinut ryypätä mielin määrin, vaan sitä, että nyt viimeistään jos ei ennen ole älynnyt.
Keskenmeno, elimelliset epämuodostumat, oppimishäiriöt, keskittymisvaikeudet myöhemmässä iässä.. kaikki ovat mahdollisia jos alkoholia käyttää raskauden aikana. Alussa, keskellä tai lopussa. Tämän voi tarkistaa ihan mistä tahansa asiallisesta lähteestä.
On myös hyvin mahdollista, että synnytät terveen lapsen. Ultrassa sitten selviää rakenteet pääosin jne.
Tämä tyly viesti nyt siksi, että itse olen ainakin lopen kyllästynyt hyssyttelemään, taputtelemaan ja hyysäämään näitä alkoholin suurkuluttajia. Kyllä 11 viikon sisällä 5 kertaa on sitä. (Jos juhlissa on käytetty yli viisi alkoholiannosta kerrallaan) Omakin terveys tuossa voi jo mennä.- klu klu klu
>>...näitä alkoholin suurkuluttajia. Kyllä 11 viikon sisällä 5 kertaa on sitä. (Jos juhlissa on käytetty yli viisi alkoholiannosta kerrallaan)
- on sitä ennenkin juh
11 viikon aikana voi saada muitakin myrkkyjä kuin alkoholia. Jotkut asiantuntijalääkärit eivät suosittele kovaa meikkiä, hiustenvärjäystä, lentämistä (avaruusssäteily), jne .... ei alkoholi ole ainoa vaara.
Aloittaja voi mennä neuvolaan keskustelemaan miten loppuraskaus eletään puhtaasti.
Lapsessa ei ole välttämättä yhtikäs mitään vikaa, näin luulen, jos aloittaja nyt vain elelee kaunista puhdasta elämää ja nauttii vatsan kasvamisesta.
Onnea ! Kyllä sinä terveen lapsen saat !! - faeffffffffffff
klu klu klu kirjoitti:
>>...näitä alkoholin suurkuluttajia. Kyllä 11 viikon sisällä 5 kertaa on sitä. (Jos juhlissa on käytetty yli viisi alkoholiannosta kerrallaan)
Ja se antaa sulle kivan pikku luvan juoda itse leka kossua päivässä, mitäs parista maksakirroosista. Ällöttävä ihminen.
- kesällä syntyy
Varajeesukset ovat nyt neuvoneet sinua: vauvan elämä on vaakalaudalla.
Kiva tämä palsta kun saa niin kannustavia ja lohduttavia viestejä. Eiköhän neuvolanväki voi hoitaa sen ripityksen sitten jos siihen on aihetta.- toukka
Ihan asiallisia vastauksiahan nuo, aloittaja kysyi, onko aiheuttanut juomisellaan vauvalleen jotain.. Ja niin se vaan on, että kyllä se on mahdollista, että alkoholin käytön vuoksi vauvalle voi tulla kehityshäiriöitö, oppimisvaikeuksia yms. tai sitten ei tule, ei sitä kukaan voi tietää varmaksi. Aloittajaa neuvoisin kääntymään tässä asiassa neuvolan puoleen. Ja pakko sanoa, että minustakin tuollainen alkoholin käyttö on runsasta, jos tosiaan juo joka toinen viikko itsensä humalaan, vaikka ei olisi raskaanakaan, niin tuskin tekee kenenkään elimistölle hyvää.. Toivotan nyr kuitenkin onnea aloittajalle raskauden johdosta, ethän enää käytä alkoholia, kun tiedät raskaudestasi. Missään tutkimuksessa ei ole 100% varmuudella sanottu, miten pienikään määrä alkoholia vaikuttaa vauvaan vai vaikuttaako ollenkaan.
- olen toivoton
Tuli huomattua että ei tääkään palsta voi olla asiallinen.. Jos joku nyt miettii et miks nyt vasta sain tietää raskaudestani.. Niin asia on sellainen että menkkani ovat aina olleet todella sekaisin ja minulla ei ollu mitään oireita paitsi että mahani oli todella kipeä.. Siksi meninkin lääkäriin ja siellä selvisi että olen raskaana.. Nyt en missään nimessä koske alkoholiin.. Minua kaduttaa kauheasti jos olen pilannut lapseni elämän juomisellani.. Olisin vain halunnut tietää muiden kokemuksista tälläisessä asiassa..
- Äly hoi tomppelit
Et ole aiheuttanut mitään vahinkoa vauvallesi, olet käyttänyt alkoholia niin aikaisessa vaiheessa, että ei mitään hätää!!
Naurettavia hurskastelijoita ja tietämättömiä kommentaattoreita taas tälläkin palstalla.
Voisitte pikkusen miettiä mitä vahinkoa ja turhaa huolta aiheutatte tuollaisella aiheettomalla pelottelulla.
Muissa maissa käytetään viiniä ruokajuomana, ei se mitään myrkkyä sentään ole täällä Suomessakaan. - ööö++öö
No itse voisin todeta, että sain teitää omasta raskaudestani myös aika myöhään. Muutaman kerran olin siis raskaana ollessani aika tuhdissa humalassa ennekuin sain tietää odottavani, mutta raskaus eteni hyvin ja ultrassa näytti kaikki olevan kohdillaan.. En siis todellakaan myös koskenut enään alkoholiin, kun sain tietää odottavani.
Nyt on täysin terve 8 kuukautinen pikkuinen :) Joten elä hätäile. Kaikki on aina mahdollista, mutta uskon, että sinun lapsellasi on kaikki ihan kunnossa. Ultrassa näkee tilanteen parhaiten. - vauvatäti
Minusta olet saanut aivan asiallisia vastauksia. Kysyit, mitä voi tapahtua. Sinulle on vastattu. Kukaan ei voi tietää saako terveen lapsen tai saako raskaus päättyä onnellisesti syntymään. Elätkö nyt ensi kertaa elämän realiteettien kanssa yhdessä?
Kukaan ihminen ei voi tietää varmaa vastausta odottajan ahdinkoon ja huoleen silloinkaan, kun elämä raskauden aikana on ollut oppikirjojen mukaista. Siitäkin huolimatta mitä tahansa voi käydä. Elämä on epävarmaa eikä se, että joku kävisi täällä kertomassa ettei hänen vauvalleen ainakaan tapahtunut mitään rankasta juopottelusta huolimatta, takaa etteikö sinun vauvallesi voisi käydä pahastikin näiden viiden kerran seurauksena.
Ja vaikka näitä toivomiasi lohdunkertojia ilmaantuisi tänne sata, se ei silti tarkoita yhtään mitään sinun tapauksessasi. Olen pahoillani, että joudut kokemaan syyllisyyttä, mutta minusta se on tilanteessasi hyvin terve ja jossain mitassa myös tarpeellinen, inhimillinen reaktio.
Toivon, että tämä huoli ei kuitenkaan valtaa elämääsi niin, että aiheutat stressilläsi vauvalle ongelmia. Et tiennyt raskaudestasi, joten anna itsellesi anteeksi ja nauti odotuksestasi!
PS. Lapsesi elämä ei todellakaan ole pilalla, vaikka hänellä olisi oppimisvaikeuksia tai vaikkapa kehitysviivästymä tai -vamma. Nyt on sinulla todellinen ihmisenä kasvun paikka. - xfgxfgfx
Äly hoi tomppelit kirjoitti:
Et ole aiheuttanut mitään vahinkoa vauvallesi, olet käyttänyt alkoholia niin aikaisessa vaiheessa, että ei mitään hätää!!
Naurettavia hurskastelijoita ja tietämättömiä kommentaattoreita taas tälläkin palstalla.
Voisitte pikkusen miettiä mitä vahinkoa ja turhaa huolta aiheutatte tuollaisella aiheettomalla pelottelulla.
Muissa maissa käytetään viiniä ruokajuomana, ei se mitään myrkkyä sentään ole täällä Suomessakaan."Muissa maissa käytetään viiniä ruokajuomana, ei se mitään myrkkyä sentään ole täällä Suomessakaan."
Ja kun suunnitellaan raskautta, niin esimerkiksi ruokaviinin suurkulutusmaassa Ranskassa jokainen lääkäri sanoo että alkoholista pitää pysyä erossa kun lasta aletaan tekemään.
Alkoholi, on se sitten koskenkorvaa pullosta, shottina tiskiltä, tai ruokapöydältä viininä, on äärimmäisen haitallista nimenomaan ensimmäisen kolmanneksen aikana.
Siinä ei ole mitään asiatonta sanoa näin, koska niin asia vain on. Asia ei siitä muutu miksikään. En edes ymmärrä tuota että joku kokee sen muka asiattomana keskusteluna jos kertoo faktat. Missä pumpulissa te oikein olette eläneet ja millaisten lääkäreiden kynsissä te olette oikein olleet jos lääkärit eivät ole varoittaneet alkoholin vaaroista?
Toinen tosiasia on se että me emme tiedä mitä haittaa aloittajan humalat ovat voineet aiheuttaa. Ehkä ei mitään, mutta mahdollisuus siihen kyllä on olemassa. - alkoholipaapojat
Et halua totuudenmukaisia vastauksia vaan pehmeitä paapovastauksia. Käytit alkoholia juuri yhdessä kriittisimmistä ajoista lapsen kehityksessä.
Ärsyttää kun paskat äidit ja kaikki mikä liittyy alkoholiin annetaan anteeksi tuosta vain. Jos 11 viikon aikana on ollut puolet viikonlopuista känässä niin onko silloin oikea ihminen hankkimaan lapsia. - Tango & Cash
Älä synnytä. Se on järkevintä mitä voit tehdä, olit juonut tai et.
- selvänä eteenpäin
alkoholipaapojat kirjoitti:
Et halua totuudenmukaisia vastauksia vaan pehmeitä paapovastauksia. Käytit alkoholia juuri yhdessä kriittisimmistä ajoista lapsen kehityksessä.
Ärsyttää kun paskat äidit ja kaikki mikä liittyy alkoholiin annetaan anteeksi tuosta vain. Jos 11 viikon aikana on ollut puolet viikonlopuista känässä niin onko silloin oikea ihminen hankkimaan lapsia.Hän on ilmeisesti vielä nuori nainen, mutta erittäin vastuuntuntoinen kun on kiinnittänyt ihan itse asiaan huomiota !!
Järki tulee päähän lapsen myötä. Aloittaja on niin fiksun oloinen kuitenkin että tuskin haluaa lapsensa näkevän vanhempien alkoholinhuiuruista elämää.
Älkää täällä ruvetko syyllistämään nuorta naista. Ryyppäsin itsekkin nuorena, mutta nykyään humallun korkeintaan tanssista.
Lapseni eivät ole humalaisia vanhempia kinä nähneet. - Dooris4
Tuskinpa tuon vertainen juhliminen on mitään aiheuttanut. Vaikkakaan ei suositella. Lienetköhän ainoa suomen maassa joka raskaudestaan tietämättään on alkoa ottanut. Turha moralisoida. Ihan terveitä fiksuja lapsia ovat tuttunikin saaneet vaikka sattuneet alussa jonkinverran juomaankin. Ei mitään vesipäitä oo kellään....seki johtuu ihan muusta et silleen...Zsemppiä aloittajalle ja noille moralisteille luu kurkkuun!
- Ananbelia
alkoholipaapojat kirjoitti:
Et halua totuudenmukaisia vastauksia vaan pehmeitä paapovastauksia. Käytit alkoholia juuri yhdessä kriittisimmistä ajoista lapsen kehityksessä.
Ärsyttää kun paskat äidit ja kaikki mikä liittyy alkoholiin annetaan anteeksi tuosta vain. Jos 11 viikon aikana on ollut puolet viikonlopuista känässä niin onko silloin oikea ihminen hankkimaan lapsia.Kenellä tässä on tuomiovalta "antaa yhtään mitään anteeksi"? Älä korota itseäsi Jumalaksi. Elämässä tapahtuu ap:n kertomia asioita siksi että elämä on arvaamatonta. Joka sitä ei hyväksy niin makaa vielä jonain päivänä omassa p** askassaan. Älä tuomitse jotta sinua ei tuomittaisi.
Sisarelleni kävi suunnilleen samoin kuin ap:lle ja sai terveen pontevan ihanan tyttölapsen. Nyt vaan lopetat alkoholinkäytön kokonaan ja pidät hyvää huolta itsestäsi raskauden loppuajan.
- aikuistu
Sulle syntyy hyvin vaikeavammainen lapsi mahdollisesti.
Tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Kannattais miettiä et ole valmis äidiksi, koska
juhliminen on tärkeämpää.- Äly hoi tomppelit
Haista sinä ääliö p...a! Kyllä siinä pitää ryypätä koko raskausaika rankasti ennenkuin juomisella saa aikaan vaikeavammaisen lapsen.
Sinä aloittaja, älä vaan ihmeessä usko tällaisia jonkun hullun juttuja. Tällaiset pelottelut viittaa ihmisiin jotka eivät saa omia lapsia. Haluavat pilata toistenkin ilon oman lapsen odotusajalta. - elämänpeliä
Lue kuule tarkemmin. Raskaus on ollut vahinko joka halutaan rakasaten pitää !!
Elämäähän tämä vain on. Lapsi on 98 % varmuudella terve ja hyvä tyyppi. - Dooris4
Aikuistu itse kommentteinesi. Olet hirviö joka ei tiedä asiasta ja pelottelet suotta. Aloittaja keskustele asiasta neuvolassa siellä saat tukea.. täällä on noita turhan paskan jauhajia et sivullistakin ottaa pattiin.
- Hohhohhoijjakkaa
Huomaa, että paljon alkkiksia palstalla. Pakko puolustella omaa juomistaan vaikka millä. Sille joka sanoi, ettei alkoholi ole myrkky, niin voi kyllä se on myrkky. Alkoholin nauttimisesta seuraa humala, joka on myrkytyksen eräs oire. Vakavaa myrkytystilaa seuraa sammuminen ja pahimmassa tapauksessa hengityslama.
Sikiön maksa ei pysty senkään vertaa pilkkomaan alkoholia mitä aikuisen. Sinä, "Äly hoi tomppelit", et millään tavalla pysty kenellekään sanomaan, että vahinkoa ei ole tapahtunut. Et ikinä pysty sellaista takaamaan. Kuten ei kukaan voi varmasti väittää vahinkoa tapahtuneen. Jos joku on tietämätön niin sinä, mikäli tosissasi väität, että ennen 11 raskausviikkoa alkio ei voi vahingoittua. Kyllä alkio voi, koska niillä viikoilla raentuvat elimet (aivot, munuaiset, maksa, mahalaukku, suolisto etc.) ja se on niin taivaantosi, että jos ei sitä tiedä on pahemman kerran yleissivistys mennyt metsään. Hullu olet siis itse ja pahemman kerran. Tässä nyt kuitenkin faktaa. Käy sieltä nyt vaikka alkuun lukemassa, tomppeli. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00943
Aloittaja, hyvä ettet enää juo. Et tiennyt raskaudestasi, joten märehtiminen on nyt turhaa. Ultrassa varmistuu sikiön vointi, joka toivottavasti ja todennäköisesti on hyvä ja hän syntyy terveenä ja potrana tähän maailmaan.- pp00pp
Sinä sanot, että täällä on paljon alkkiksia. Tiedätkö oikeasti, minkälainen on alkoholisti. Ihminen joka on riippuvainen tuosta aineesta ja käyttää sitä päivittäin, usein heti herättyään ja elämä pyörii vain sen alkoholin ympärillä.
- 38+1
"Ultrassa varmistuu sikiön vointi" On vain niiiiin paljon oireyhtymiä ja sairauksia joita UÄ ei tuo sikiöaikana esille. Esim. oppimisvaikeuksia, noin ihan vain esimerkkinä...
- Huoh vain
No oppimishäiriöt ja nuo "noin vain esimerkkinä" vaivat on aika pieniä verrattuna esimerkiksi vammoihin ja syndroomaan. Ultrassa varmistuu rakenteelliset häiriöt, kuten jos aivot puuttuu ym. Oppimisvaikeus ei muutenkaan kenenkään elämää pilaa täysin. Tiedän yhden väitelleen tohtorin, jolla on lukihäiriö. Onneksi vanhemmat eivät tienneet sitä odotusaikana. Ties vaikka joku paukapää olisi vaahdonnut abortista ;)
- vähän tietoa sinulle
Huoh vain kirjoitti:
No oppimishäiriöt ja nuo "noin vain esimerkkinä" vaivat on aika pieniä verrattuna esimerkiksi vammoihin ja syndroomaan. Ultrassa varmistuu rakenteelliset häiriöt, kuten jos aivot puuttuu ym. Oppimisvaikeus ei muutenkaan kenenkään elämää pilaa täysin. Tiedän yhden väitelleen tohtorin, jolla on lukihäiriö. Onneksi vanhemmat eivät tienneet sitä odotusaikana. Ties vaikka joku paukapää olisi vaahdonnut abortista ;)
"No oppimishäiriöt ja nuo "noin vain esimerkkinä" vaivat on aika pieniä verrattuna esimerkiksi vammoihin ja syndroomaan."
Syndrooma=oireyhtymä. Ihan vain tiedoksesi...
http://suomisanakirja.fi/syndrooma - Huoh toistamiseen
vähän tietoa sinulle kirjoitti:
"No oppimishäiriöt ja nuo "noin vain esimerkkinä" vaivat on aika pieniä verrattuna esimerkiksi vammoihin ja syndroomaan."
Syndrooma=oireyhtymä. Ihan vain tiedoksesi...
http://suomisanakirja.fi/syndroomaPieni oireyhtymähän pilaakin ihmisen elämän heti;) ihan vain itsellesi tiedoksi, ettei kaikkea pidäkään nähdä ultrassa. Muuten heikompihermoiset olisivat aivan liian paniikissa ja pelkäisivät jo odotusaikana ala-asteikää kuin ruttoa. IHAN vain TIEDOKSI. En muuten tarvitse tuota linkkiä, koska osaan vierassanat ammattini puolesta, " noin vain esimerkkinä tiedoksi".
- Siis et pilannut
Kokemusta on takana, muutamiakin juomisviikonloppuja raskaana ollessa ihan tietämättömänä raskaudesta, rv. 1-20! Eri lapset, siis ei oireita ja toisilla testi näytti miinusta. Näinkin voi käydä, kun ei vatsaa eikä muitakaan merkkejä.
No kaikki lapset tuli terveinä ja koulumenestys hyvä, myös ammatit ja työpaikat ekoilla hyvät. Tämä nuorimmainen vielä ammattiahakee, enkä juonut pisaraakaan raskausaikana. Hyvä lapsi siitäkin tulee :)- 22+2
Asia selviää ajan myötä, ei nyt. Eikä kukaan, ei lääkäritkään, osaa sanoa miten asian laita on.
- Raskaus on lahja
Miten joku voi olla niin vajakki, ettei tule mieleen ryypätessä että on raskaana rv 20 (!). Siis oikeasti, eikö mitkään hälytyskellot soi kun kuukautiset ei tule jne. Kaikki ne voikin lisääntyä...
- Siis et pilannut
Raskaus on lahja kirjoitti:
Miten joku voi olla niin vajakki, ettei tule mieleen ryypätessä että on raskaana rv 20 (!). Siis oikeasti, eikö mitkään hälytyskellot soi kun kuukautiset ei tule jne. Kaikki ne voikin lisääntyä...
Tarkistin just että oli ekalla eka neuvola rv23! En ollu vajakki mutta nuori. Olin ihan hoikka pitkään. Tottakai epäilin ja kävin kolmesti raskaustestissä, aina näytti miinusta.
Yritin sulkea epäilyt pois ja uskoa testin tulokseen. Ei ollut mitään raskausoireita.
Kuukautiset olivat olleet aina tosi epäsäännölliset, monta kuukauttakin väliä oli ollut.
Näinkin voi käydä, painokaan ei noussut kun jotain 7kg. Terve lapsi tuli, niinkuin edellä kerroin....
No onneksi tuli lapsia kun menkat ovat olleet aina ihanmiten sattui. - EI alkoholille
Siis et pilannut kirjoitti:
Tarkistin just että oli ekalla eka neuvola rv23! En ollu vajakki mutta nuori. Olin ihan hoikka pitkään. Tottakai epäilin ja kävin kolmesti raskaustestissä, aina näytti miinusta.
Yritin sulkea epäilyt pois ja uskoa testin tulokseen. Ei ollut mitään raskausoireita.
Kuukautiset olivat olleet aina tosi epäsäännölliset, monta kuukauttakin väliä oli ollut.
Näinkin voi käydä, painokaan ei noussut kun jotain 7kg. Terve lapsi tuli, niinkuin edellä kerroin....
No onneksi tuli lapsia kun menkat ovat olleet aina ihanmiten sattui.Siis et pilannut. Oletko anorektisen laiha, silloinhan kuukautiset voivat jäädä vaikka kokonaan pois. Mene hyvä nainen gynelle käymään. Ei ole normaalia, että kuuk.n väli voi olla vaikka useita kuukausia. Eikö tuo lainkaan huolestuta sinua?
- pooooop2
EI alkoholille kirjoitti:
Siis et pilannut. Oletko anorektisen laiha, silloinhan kuukautiset voivat jäädä vaikka kokonaan pois. Mene hyvä nainen gynelle käymään. Ei ole normaalia, että kuuk.n väli voi olla vaikka useita kuukausia. Eikö tuo lainkaan huolestuta sinua?
Itsellä on kuukautiset myös ollut aina epäsäännölliset ja ne tosissaan saattaa jäädä pois pariksikin kuukaudeksi. Minä en ainakaan ole mikään anorektikko, eikä mitään muutakaan vikaa minussa on. Me ihmiset vaan ollaan niin erilaisia. Jos joku asia ei mene niinkuin toisella, ei se tarkoita, että sinussa on pakko olla jotain vikaa..
- olen toivoton
Minulla on viikon päästä ultra niin silloin sitten selviää onko vauva ''terve''..
- Voi että...
Ole ihan huoleti :) Et ole "pilannut" lastasi.
Monikaan ei aina alkuvaiheessa tiedä olevansa raskaana, ja ottavat alkkista muutamiakin kertoja. Pääasia että alkoholia et ota tästä eteenpäin.
Hyvä lapsi siitä tulee :)
- Voi tai ei
Onhan tuo alkoholi myrkky. Niin on moni muukin asia sikiölle. Itse söin inkivääriä mielin määrin raskauspahoinvointiin, kunnes sain kuulla, että se voi vahingoittaa sikiötä. Olin sitten loppuraskauden aivan paniikissa ja itsesyytöksissö, vaikka ultra näytti, että kaikki on hyvin. Mitä vain voi tapahtua. Älä syyllistä itseäsi järjettömästi on minun neuvoni, ota vain realiteetit realistisesti. Se on lapselle parasta. JA tietysti se, että teet tästä lähin kaikkesi lapsen suojelemiseksi :).
- onnea
sinun vauvalla on varmasti kaikki hyvin!!! älä kuuuntele noita mouhoojia..
Todella moni juo ennenkuin tietää olevansa raskaana.
nyt huolet pis ja onnea odotukseen!- Äxön
Mäkin juon, mut mä juon janoon vettä ja mehua.
Mä en ymmärrä, että miks aina pitää sitä alkoholia juoda, eikö sitä osata olla juomatta.
Juokaa janoonne vettä, mehua tai muita alkoholittomia juomia.
Älkääkä vaan sanoko, että alkoholia juodaan, että siitä saa mukavan olon, rentouttaa ja saa nautintoa.
Mitä muka siinä on mukavaa, kun juomisenne jälkeen oksennatte ja olo on hirveä, kuten olotilaanne kuvailette juomisen jälkeen, kun ette osaa juoda kohtuudella. - samaa mieltä
Äxön kirjoitti:
Mäkin juon, mut mä juon janoon vettä ja mehua.
Mä en ymmärrä, että miks aina pitää sitä alkoholia juoda, eikö sitä osata olla juomatta.
Juokaa janoonne vettä, mehua tai muita alkoholittomia juomia.
Älkääkä vaan sanoko, että alkoholia juodaan, että siitä saa mukavan olon, rentouttaa ja saa nautintoa.
Mitä muka siinä on mukavaa, kun juomisenne jälkeen oksennatte ja olo on hirveä, kuten olotilaanne kuvailette juomisen jälkeen, kun ette osaa juoda kohtuudella.niin juuri. Nousuhumalassa on hetken rentoutunut ja mukavan irti päästänyt olo ja huolet unhoittuu, mutta nopeesti se haihtuu ja sit jos juo lisää....alkaa vaan väsyttää ja oksettaa, arviointi kyky pettää, käytös häiriintyy ja aamulla on jyrän alle jäänyt olo. Tosi rentouttavaa ja hauskaa!
- äxönjuu
Äxön kirjoitti:
Mäkin juon, mut mä juon janoon vettä ja mehua.
Mä en ymmärrä, että miks aina pitää sitä alkoholia juoda, eikö sitä osata olla juomatta.
Juokaa janoonne vettä, mehua tai muita alkoholittomia juomia.
Älkääkä vaan sanoko, että alkoholia juodaan, että siitä saa mukavan olon, rentouttaa ja saa nautintoa.
Mitä muka siinä on mukavaa, kun juomisenne jälkeen oksennatte ja olo on hirveä, kuten olotilaanne kuvailette juomisen jälkeen, kun ette osaa juoda kohtuudella.hmmm. Itse ainakin juon todella harvoin. Muutaman kerran vuodessa. En koskaan juo itseäni siihen kuntoon, että oksennan tai, että olo olisi hirveä. Joten mikä sinäkin olet sanomaan, että täällä ihmiset ei osaa juoda kohtuudella, kun et toisten juoma tavoista tiedä oikeasti mitään.
Itse käyn väliin viihteellä sen takia, että menen nauttimaan ystävien seurasta, samalla juoden muutaman lonkeron välistä jotain alkoholitontakin. Harrastetaan kavereiden kanssa karaokea ja sen seurassa nämä harvat juomakerratkin menee hyvässä fiiliksessä.
Ja vaikka juon harvoin, silti epäonneksi onnistuin juomaan pari kertaa niin, että jo odotin lastani. Mitään merkkejä ei ollut havaittavissa alussa ja meni aika pitkälle raskaus ennekuin siitä sain tietää. Tottakai se pisti miettimään, olenko voinut lapselleni sitä kautta jotain aiheutta, mutta aika nopeaa neuvolassa rauhottelivat tilannetta ja täysin terve lapsi ainakin itsellä on...
- sdökh
Itselle kävi samoin.. tuli otettua kun en tiennyt olevani raskaana. Kohdallani raskaus päättyi keskenmenoon viikolla 8. Oliko sitten alkoholin syy,, Ehkä .. ehkä ei..
olet ääliö :(
- Edustaja Lanttu
Niin mutta mä näin isoja mustapäisiä lintuja jo kohdun hämärässä illassakin.
- toivotaan näin
Niin olet todella toivoton.
Ai oho sait vaan tosta tietää =) Onko sikiäminen neiteellistä laatua,
jos ei ole niin sitten olet jättänyt ehkäisystä huolehtimatta.
Joten ei se mikään yllätys nyt ollut.
Ei kenelekkään, kukaan ei ole vanhingossa tai tietämättään
tai tahattomasti tullut raskaaksi.- juma mikä ääliö
Väität siis, ettei vahinkoraskauksia ole olemassakaan? Ole hyvä ja todista väitteesi.
Tiedoksesi, että yksikään, siis YKSIKÄÄN, ehkäisymenetelmä EI OLE 100 % varma. Ei edes sterilisaatio. - vastuuta
juma mikä ääliö kirjoitti:
Väität siis, ettei vahinkoraskauksia ole olemassakaan? Ole hyvä ja todista väitteesi.
Tiedoksesi, että yksikään, siis YKSIKÄÄN, ehkäisymenetelmä EI OLE 100 % varma. Ei edes sterilisaatio.No, silloin, jos ei ole 100% varmaa, ei pidä harrastaa seksiäja juoda alkoholia yhtä aikaa.
- mamma kertaa 7
Hei ap! en usko että lapsesi on vammainen , ja ihan mielenrauhan saamiseksi niin varaa aika yksityiseltä ultraääneen. Harvoin alkurasukauden epämuodostumiin voi itse vaikuttaa ,:)
- Absilaattigronia
Millainen mamma oikein mahdat olla kun et tiedä näistä asioista vaikka on sinulla lapsia. Huh huh..
Kuules mamma kertaa 7 -nimimerkki.
Ettei vain lapsesi olisi nukkeja. Voin vain kuvitella millaisia kauhu ja kapinoivia ongelmakakaroita teikäläisellä on. Ei mikään ihme vaikka et myöntäisi asiaa, eikä se edes kiinnosta joten..
Asiaan.
Ulkoiset raajavammaisuus ei kerro vielä mitään mitä on aivoissa. Ultraäänissä ei selviä aivotoiminta. Monella on syntymän jälkeen todettu aivotoiminnassa erilaisia häiriöitä. Jotkut häiriöt tulevat vasta myöhemmin esille.
- Vanha kansa
Jaa, etkö muka tienny olevasi raskaana.
Niinkuin, että raskaaksi tullaan ihan siitä vaan yllättäen.
Kova olet juhlimaan, joten lapsesi on saanut alkunsa kun olet ollut humalassa.
Eihän se muuten voi olla yllätyksenä tämä raskaus, jos olet ollut sukupuoliyhteydessä ja siitähän on raskaus usein seurauksena.
Vai etkö ole ollut siitä tietoinen.
Pitäisihän se sinun tietää, vai taisit olla niin kännissä, ettei sinulla ole asiasta yhtään mitään muistikuvaa ja nyt olet äimän käkenä, että olet raskaana.
Tiedätkö edes kuka on lapsesi isä, no et varmaankaan, kun raskaus on sulle suuri yllätys.
Voi hitsi, mitä uusavuttomuutta.....- Huh kommenttiasi
Raskaaksi voi tulla parina päivänä kuukaudessa ja toiset joutuvat yrittää vuosia ennen kuin tärppää. Eli naiselle ei ole mitenkään selvä aina, että on raskaana. Kaikki kun eivät kärsi pahoinvoinnista ja tuossa vaiheessa mahakaan ei vielä kasva.
- rakkaudella xxx
Vanhaa kansaa
olen minäkin, mutta en noin katkera ja ilkeä.
Vahinkoja on sattunut kautta vuosisatojen kaikille.
- Kaikki tutkitaan
Kannattaa käydä lääkärissä. Ensimmäiset kolme kuukautta ovat kehityksen kannalta olennaiset, mutta jos et ole ottanu mitään alkoholia vahvempaa, tuskin isoa vahinkoa on tapahtunut. Raskaus voidaan keskeyttää vielä n. 20 viikoilla, jos sitä ennen tehtävässä rakenneultrassa näkyy jotain poikkeavaa. Eli yhteys neuvolaan ja neuvolan kautta saa 2 ilmaista sairaalakäyntiä, joissa sikiötä tutkitaan, jos niin siis odottava äiti haluaa.
- kukkanen
On se alkoholi aikamoinen myrkky jo ihan aikuisellekin. Itse käytän hyvin vähän ja jos joskus pari lasia viiniä juo, niin vatsaa vääntää ja heti koko kehoreagoi. Ihmiset jotka juovat paljon ovat ehkä niin turtuneita siihen, etteivät huomaa tai tiedosta sitä samalla tavalla. Mutta sinulle, sen verran, että mitä ikinä sitten tapahtuukin vauvasi kanssa,niin koska et tiennyt raskaudesta, niin ei tarvitse kantaa mitään syyllisyys taakkaa sen takia. Sanotaan, että vasta n. 3 kuukauden iässä "sielu" siirtyy vauvaan, joten jos hän haluaa nyt syntyä, kyllä hän sieltä syntyy jos on niin tarkoitettu.
- fdgjd
Off-topic. Kuka on "niin tarkoittanut"? Ei kai vaan se joku jumala? *tirsk
- Tirsk, aikuistu!
fdgjd kirjoitti:
Off-topic. Kuka on "niin tarkoittanut"? Ei kai vaan se joku jumala? *tirsk
Vaikka elämä ja maailmankaikkeus on niin tarkoittanut.
Olisi ihan aika sunkin tajuta jo pienuutes ja olematon päätösvaltas elämän laajuuden edessä. Kyllä, ei ole sattumaa jos vauva syntyy tai ei, joten ei yhtään off-topic. Monet saa keskenmenon vaikka olisivat kuinka tarkkoja ja terveellisiä tahansa, kun taas toiset ei saa vaikka olisivat olleet narkomaaneja. Ei silti, etteikö olisi tärkeetä huolehtia raskaudesta ja itsestään, on se tärkeää. - fdgjd
Tirsk, aikuistu! kirjoitti:
Vaikka elämä ja maailmankaikkeus on niin tarkoittanut.
Olisi ihan aika sunkin tajuta jo pienuutes ja olematon päätösvaltas elämän laajuuden edessä. Kyllä, ei ole sattumaa jos vauva syntyy tai ei, joten ei yhtään off-topic. Monet saa keskenmenon vaikka olisivat kuinka tarkkoja ja terveellisiä tahansa, kun taas toiset ei saa vaikka olisivat olleet narkomaaneja. Ei silti, etteikö olisi tärkeetä huolehtia raskaudesta ja itsestään, on se tärkeää.U mad?
- nope4
fdgjd kirjoitti:
U mad?
No ei noin pikkuselle voi olla mad.
- vai että tarkoitettu
Tirsk, aikuistu! kirjoitti:
Vaikka elämä ja maailmankaikkeus on niin tarkoittanut.
Olisi ihan aika sunkin tajuta jo pienuutes ja olematon päätösvaltas elämän laajuuden edessä. Kyllä, ei ole sattumaa jos vauva syntyy tai ei, joten ei yhtään off-topic. Monet saa keskenmenon vaikka olisivat kuinka tarkkoja ja terveellisiä tahansa, kun taas toiset ei saa vaikka olisivat olleet narkomaaneja. Ei silti, etteikö olisi tärkeetä huolehtia raskaudesta ja itsestään, on se tärkeää.Kyllä sekä keskenmenoihin että syntymiin on aina jokin muu syy kuin "niin on tarkoitettu". Elämä ja maailmankaikkeus eivät ole mitään tiedostavia olentoja, jotka olisivat "tarkoittaneet jotain tapahtuvaksi".
"Vaikka elämä ja maailmankaikkeus on niin tarkoittanut."
Tämä on vielä pölömpi lause kuin "Jumala on niin tarkoittanut". - aalto valtameressä
vai että tarkoitettu kirjoitti:
Kyllä sekä keskenmenoihin että syntymiin on aina jokin muu syy kuin "niin on tarkoitettu". Elämä ja maailmankaikkeus eivät ole mitään tiedostavia olentoja, jotka olisivat "tarkoittaneet jotain tapahtuvaksi".
"Vaikka elämä ja maailmankaikkeus on niin tarkoittanut."
Tämä on vielä pölömpi lause kuin "Jumala on niin tarkoittanut".Elämä on Tietoisuutta , ihminen vain sen yksi heijastuma.se että olet pienen älysi ja mielesi vanki ja samaistut ajatuksiisi " minä " "minä minä" ei sitä asiaa muuta .
- kalla_faktor
Ei saatana, taas näitä bilettäjä-yksinhuoltajia.. vähän epäilen ettet edes muista pentusi isän nimeä :DD hyvä juttu tietty sen jätkän kannalta, eipähän tarvi jollekin jakarille syytää loppuikää elareita. Et varsinaisesti pilannut vauvasi elämää (jos ei YH:n lapsena elämistä lasketa) mutta omasi melko pitkälti joo. Hajoopa siihen.
- 5+3
No, yhtäpä lailla se mies on jakari, jos lähtee jokaisen matkaan, heh.
- neppiss10
Itselläni kävi samoin,kun tajusin olevani raskaana olin jo viikolla 16 3 ja olin enen sitä juhlinut ystävien kanssa ja menkat ihan normaalit silloin...
Lopetin tietenkin siihen juomisen ja terve lapsi syntyi eikä ultrassa tai missään näkynyt että ei olisi ollut terve.
Nyt lapsi on jo 3 vuotias ja eikä ole ollut kipeä kun kerran :)
Kyllä mullakin kävi mielessä että olen pilannut mutta kyllä se sitten selviää kokeissa jne. - 2 poikasta
No en ainakaan kovin huolissani olisi. Lopetin esikoisen imettämisen huhtikuun lopussa. Minä juhlinkin sitä sitten koko kesän (2x häät, lakkiaiset, synttärit ja sukukokous) todetakseni elokuun lopussa olevani jälleen raskaana. Viikoista ei hajuakaan missä mentiin, mutta sain ä-korttiin viikko 10. Lapsi syntyi maaliskuussa täysin terveenä ja erittäin virkeänä (10 pistettä). Eikä aivoihinkaan mitään tullut epäilyistä huolimatta. On nyt pian 12v ja soittaa lahjakkaasti pianoa ja on luokkansa paras oppilas.
Alkiohan elää oman ruskuaispussin voimin pitkälle, ennenkuin ryhtyy saamaan pääravintonsa istukan kautta. No broblem.
Ja VOUHOTTAJILLE TIEDOKSI! Älkää menkö tuomitsemaan ja pätemään asialla, jota ette ole itse kokeneet tai olko terveydenhuoltoalan ammattilaisia!!!- Tango & Cash
Lahjakkaasti pianoa soittava luokkansa paras oppilas voi olla autisti. Kippis, otetaan sille.
- JaJaJa
Tango & Cash kirjoitti:
Lahjakkaasti pianoa soittava luokkansa paras oppilas voi olla autisti. Kippis, otetaan sille.
Ja mitä siitä sitten vaikka olisikin. Ei autismi tee hänestä yhtään sinua kummempaa ihmistä.
- Tango & Cash
JaJaJa kirjoitti:
Ja mitä siitä sitten vaikka olisikin. Ei autismi tee hänestä yhtään sinua kummempaa ihmistä.
No kyllä nyt hieman kummemman tekee.
Kaikki ihmiset eivät ole saman arvoisia. Eivät ainakaan yhteiskunnalle.
- dr zumba
Et ole pilannut mitään. Vaan siis perinteinen äitiysmalli on juuri sitä, että ne alkuvaiheen raskaudet sitten keskeytyvät helposti, jos on niin sanotusti heikompi alkio vatsassa. Että fitneksen mukaan alkuraskaudessa on ihan hyvä testata se, että jos tulee spontaani keskenmeno, niin sitten ne ovat jotenkin viallisia pikkusikiöitä. Ja vain hyvälaatuiset alkiot sitten jatkavat kasvuaan toivottavasti terveiksi pikku vauvoiksi.
Jos siis alkuvaiheessa juo viinaa, niin vain terveet alkiot jäävät henkiin eikä tule keskenmenoa, vaan nyt varmaankin saat itsellesi terveen vauvan. - jepdajköldsfa
Eihän sitä vasta tiedä kuin kouluiässä, että onko lapsi täysin terve.
- PIRIHUORA olen
Itse olen vetänyt pirit, pilvet, bentsoja, subuu ja viinaa aina niin vitusti! Eikä oo haitannut mitään:D
- Karkeaa pilaa vai
PIRIH.lle. Vitsinäkö ton murjasit? Jos totta, niin onkos lapsesi otettu huostaan? Ellei, niin voi ressukkaa.
- yksi vain.
No, suorat toteamukset asiaan:
-Jos jotain on ollut tapahtuakseen, se on jo tapahtunut. Sille et mahda enää tässä vaiheessa mitään. Et tiennyt asiasta, niin miksi edes syyllistää itseään. Sähän heräsit nyt ja pistit asiat ja arvot kerralla pakettiin heti kun asia tuli tietoon. Se on se oleellisin.
-JA VIELÄ OLEELLISEMPI: Äidin jatkuva stressaaminen ja henkinen epätasapaino ei varmasti auta asiaa. Ihmiskeho on aika monimutkainen ja kokonaisuus niin ns. sielulta kuin ruumiiltaan. Eli jos nyt päivästä toiseen stressaat ja puret panikoiden kynsiä, niin ajattele asia niin että sillä teet VARMASTI haittaa ehkä paljonkin kun se miten voit itse, vaikuttaa suoraan siihen joka kasvaa ja on riippuvainen siitä miten oma kehosi voi. Eli voit ajatella jo niinkin, että nyt otat paineita asiasta jolle et mahda mitään ja tuli yllärinä, mutta nyt tiedät asiasta ja voit vaikuttaa kaikkeen. Jos jatkat panikoimista ja huolestelua niin voit tehdä paljonkin vahinkoa. Ja edelleen korostaen että huolestellen asiasta jolle aiemmin nyt vain et voinut mitään kun et tiennyt, piste.
Joten jos nyt vain rauhoitat itsesi ja palaat tasapainoiseksi normaaliksi odottajaksi... - kaduttaa
Olimme naisystävien kanssa viettämässä ihanaa viikonloppua elokuun lopussa ja ystävän 30v päivää. Meitä oli 5 naista ja mökin omistaja jossain vaiheessa keksi soittaa sinne hänen salarakkaan ja sanoi hänelle , että täällä on 5 naista mutta kaikki varattuja. Kuinkas kävi tunnin päästä ovella oli viisi miestäkin jotka olivat valmiiksi humalassa. Me oltiin käyty saunassa ja miehet menivät sinne porukalla.
Kohta kuului huutoa , että naiset tulkaa tänne eihän sinne kaikki mahtunut. Illan aikana humalluttiin ja jokainen löysi parinsa. Kaikki olivat rakastelleet kunnes eräs mies keksi , että vaihdetaan pareja keskenään minä en olisi halunnut mutta naiset puhuivat ympäri. Siinä rakasteltiin jokaisen kanssa ainakin kerran. Kunnes muutaman viikon päästä tuli hirveä olo aamuisin menin lääkäriin
ja lääkäri tokaisi olet raskaana. Pääni meinasi hajota.
Olmme mieheni kanssa käyttäneet ehkäisyä monta vuotta emmekä edes vielä suunnitelleet lasta. Mieheni oli ihan kauhuissaan mutta totesin hänelle , että ehkäisy on pettänyt. Pelottaa lapsi syntyy alkukesästä ja onko hänessä niin paljon erimiehestä olevia merkkejä , että mieheni epäilee.
Panen kaiken humalan syyksi koska ehkäisy jäi käyttämättä. Kaduttaa ihan hirveästi.- ..............
Ja päätit tässä ketjussa jakaa fantasiasi muista miehistä??
- B-rapun vierailija
Olisit pyytänyt vierasta miestä panemaan B-rapun puolelle, niin tilanne olisi nyt toinen
- faktoja sulle
Humala ei ole syypää. Humala ei tehnyt mitään.
Sinä ihan itse petit miesystävääsi
V I I D E N (5)
eri vieraan miehen kanssa.
Nytkö vielä aiot pelastaa I T S E S I ja maksattaa miehelläsi tämän aviottoman
vahinkojälkeläisesi, jonka isää et tiedä???
Lapsesi oppii tuntemaan ja rakastamaan isänään miestä,
joka ei ole hänen isänsä. Samoin miehesi tätä lasta.
Teet valtavan raskaan petoksen ja tämä asia vaivaa sinua hautaan saakka.
Jonakin päivänä se tulee ilmi tavalla tai toisella.
Joko et kestä enää, hajoat, joudut psykoosiin, puhut unissasi
tai lapsenne esimerkiksi tarvitsee lainaverta tai lahjoituselimen.
Veriryhmä ei täsmää, ohhoh.
He V I H A A V A T sinua sen jälkeen! Kaikki. Sukulaiset, väärät isovanhemmat, kaikki.
***Kerro totuus ja kanna tekojesi seuraukset.***
Älä maksata tätä kammottavaa käytöstäsi syyttömillä osapuolilla.
Pilaat näin viattoman lapsesi elämän, pilaat miehen elämän.
Sen olet jo pilannut.
Olet kyllä todella kuvottava ihminen jos tämä on totta. - älä riehu siinä
faktoja sulle kirjoitti:
Humala ei ole syypää. Humala ei tehnyt mitään.
Sinä ihan itse petit miesystävääsi
V I I D E N (5)
eri vieraan miehen kanssa.
Nytkö vielä aiot pelastaa I T S E S I ja maksattaa miehelläsi tämän aviottoman
vahinkojälkeläisesi, jonka isää et tiedä???
Lapsesi oppii tuntemaan ja rakastamaan isänään miestä,
joka ei ole hänen isänsä. Samoin miehesi tätä lasta.
Teet valtavan raskaan petoksen ja tämä asia vaivaa sinua hautaan saakka.
Jonakin päivänä se tulee ilmi tavalla tai toisella.
Joko et kestä enää, hajoat, joudut psykoosiin, puhut unissasi
tai lapsenne esimerkiksi tarvitsee lainaverta tai lahjoituselimen.
Veriryhmä ei täsmää, ohhoh.
He V I H A A V A T sinua sen jälkeen! Kaikki. Sukulaiset, väärät isovanhemmat, kaikki.
***Kerro totuus ja kanna tekojesi seuraukset.***
Älä maksata tätä kammottavaa käytöstäsi syyttömillä osapuolilla.
Pilaat näin viattoman lapsesi elämän, pilaat miehen elämän.
Sen olet jo pilannut.
Olet kyllä todella kuvottava ihminen jos tämä on totta.Teksti vaikutti ihan normaalilta seksifantasialta, mikä ei ole totta vaan fantasiointia.
- miksi bio niin tärke
faktoja sulle kirjoitti:
Humala ei ole syypää. Humala ei tehnyt mitään.
Sinä ihan itse petit miesystävääsi
V I I D E N (5)
eri vieraan miehen kanssa.
Nytkö vielä aiot pelastaa I T S E S I ja maksattaa miehelläsi tämän aviottoman
vahinkojälkeläisesi, jonka isää et tiedä???
Lapsesi oppii tuntemaan ja rakastamaan isänään miestä,
joka ei ole hänen isänsä. Samoin miehesi tätä lasta.
Teet valtavan raskaan petoksen ja tämä asia vaivaa sinua hautaan saakka.
Jonakin päivänä se tulee ilmi tavalla tai toisella.
Joko et kestä enää, hajoat, joudut psykoosiin, puhut unissasi
tai lapsenne esimerkiksi tarvitsee lainaverta tai lahjoituselimen.
Veriryhmä ei täsmää, ohhoh.
He V I H A A V A T sinua sen jälkeen! Kaikki. Sukulaiset, väärät isovanhemmat, kaikki.
***Kerro totuus ja kanna tekojesi seuraukset.***
Älä maksata tätä kammottavaa käytöstäsi syyttömillä osapuolilla.
Pilaat näin viattoman lapsesi elämän, pilaat miehen elämän.
Sen olet jo pilannut.
Olet kyllä todella kuvottava ihminen jos tämä on totta."Lapsesi oppii tuntemaan ja rakastamaan isänään miestä, joka ei ole hänen isänsä. Samoin miehesi tätä lasta."
HUI KAMALA!!!!! - pirita7
Tota noin,menkääpä pojat ajeleleen taas niillä mopoillanne niin hormoonitoiminta vähän vähenee..
- dsdsdsg
No, eihän raskaus juhlia estä. Sen sijaan juopottelut ja alkoholia sekä tupakkaa ei raskaana eikä muulloinkaan kannata ryystää.
- shasha3
Ei sillä lapsella mitää hätää oo. Kun saa tietää olevansa raskaana alkaa riskiaika. Eli nyt elämäntavat vain mallilleen :)
- äitimummo
Minulla on neljä lasta ja olen juonut kaikkien kohdalla jonkin verran,ennen kuin tiennyt olevani raskaana..jos ei takerruta siihen ,miks en tiennyt niin sanon vaan tämän,et tuollahan nuo kaikki lasta hyvin porskuttaa ja koulut käyty,työpaikat on ja olen tuplamummo...Elämä ihanaa!..Ja vaikka meillä on tyttövauvoilla geeni,joka vaikeuttaa puheen alkamista ja pojilla on suvussa astmaa,niin mitäs sitten...No astma on tietty harmillinen,mutta puhuu nuo lapset ja minäkin niin,ettei puheenvuoroa taho muut saada...Joo mieluumin et tressaa vaa nautit raskaudesta..juttelet ja laulat lapselle,niin syntyy onnellinen muksu...tsemppiä!!!
- Gayjo Comppa
Näin on, onnellinen tuksu on parempi kuin nykyinen. Ostaa vaikka kaupasta patonkia ja dippaa sitä naapurin kanssa kilpaa rupsuttimeen.
- Rakasta pientä
Kehoitan kääntymään lääkärin puoleen selvitä asiasi siellä eläkä hermoile,jos et ole käyttänyt muita aineita ei tämän asian suhteen kannata näihin keskustelupalstoihin kirjoitella ota rauhallisesti mene tutkimuksiin niin saat itsellesi mielenrauhan koska tässä on kyseessä syytön maailmaantuleva pieni ihminen.Sanon tässä ja nyt lopeta alkoholinkäyttö elä pilaa eläämäsi sen tähden.Olen iältäni vähän yli 50 vuotias mies olin pilata oman elämäni alkoholin takia onnekseni ymmärsin lopettaa sen käytön ihminen voi viettää iltaa ilman sitä.Kun rupesin seurustelemaan päätin silloin että minun on lopetettava kaikki hulluttelu enkä ole katunut sitä ratkaisua,olen ollut naimisissa yli 25 vuotta ihanimman naisen kanssa ja lapseni on minulle parasta mitä koskaan olen toivonut.Toivon sinulle kaikkea hyvää,muista tärkein on on se pieni ihminen jos tykkäät lapsista,se on elämäsi ihanin asia.
- Johan on kumma!
Alkio käyttää alkuunsa ruskuaispussia ravinnon lähteenä (ennen istukan valmistusta ja ruskuaispussin syrjäyttämistä), joten ihan alkuajan törpöttely ei vahingoita vauvaa kun ei ole äitin kanssa yhteinen verenkierto. Alkoholi muutamassa kerrassaan ei tee sikiölle kehitysvaurioita vaan pitempi pämppääminen dysfasiaa ja ulkopuolisia merkkejä runsaasta alkoholin käytöstä. Älä juo enään. :)
- Johan on kumma!
http://kaksplus.fi/osio/raskaus-kuukausi-kuukaudelta-12/
Linkistä lisää tietoa.. n 11 viikolla väistyy ruskuaispussi kokonaisuudessaan, joten en usko parhaalla tahdollakaan että nuo muutamat kerrat olisivat aiheuttaneet pysyvän vaurion. Jos on vaurio, niin se on kehityksessä muutenkin tapahtunut.
- äiti84
No mulla kävi samoin,olin 8.viikolla ja juhlinu 3-4 kertaa,ihan väkeviäkin tuli otettua.Yhtenä aamuna tuntu jotain outoa mahassa,supisteluja,en tosin tienny oliko ne niitä ku luulin etten voi saada lapsia,testi näytti plussaa...nyt lapsi on reilu 3-vuotias ja tavattoman ylivilkas,perheneuvolaan tuli kutsu ja aletaan tutkimaan onko hällä adhd.Kummallakaan meistä vanhemmista ei ole eikä suvussa ole,yliopistosairaalassa piti ensimmäinen vuosi jo rampata ku tarkkailtiin lapsen käytöstä sen juomisen takia.Mulle sanottiin vasta että iso osa noista aivomuutoksista(adhd,asperger yms.)selittyy sillä raskaudenaikaisella alkoholinkäytöllä.Toivottavasti sulla käy hyvin ja lapsi on kunnossa:),mie lopetin kokonaan alkonkäytön tuolloin,toinen lapsemme vaikuttas olevan normaali,ei ns.ylivilkas tapaus.Tuo esikoinen ei kykene keskittymään oikeen mihinkään ja ollu monenlaisia ongelmia hänen kanssa :/
- lue enemmän faktaa
tuo spekulaatio sun alkoholin käytön vaikutuksesta lapsesi mahdolliseen autismiin on nyt aika jostain revitty, aivan kuten syöpäpotilaalle vois sanoa suoraan että sun syöpä on sun oma syy kun olet harrastanut paljon irtosuhteita tai asunut new yorkissa tms.Tuo 8 viikkoa on niin varhainen aika että sikiö on suojassa sikiöpussissa en oikein usko teoriaan että lapsen autismi alkon syytä tän vuoksi!
Geeneissä se kulkee, suvussanne voi löytyä montakin diagnosoimatonta eikä aina lapsen diagnoosit ole oikeitakaan, voi olla piirteitä ei täysin aussi. - Äiti84
lue enemmän faktaa kirjoitti:
tuo spekulaatio sun alkoholin käytön vaikutuksesta lapsesi mahdolliseen autismiin on nyt aika jostain revitty, aivan kuten syöpäpotilaalle vois sanoa suoraan että sun syöpä on sun oma syy kun olet harrastanut paljon irtosuhteita tai asunut new yorkissa tms.Tuo 8 viikkoa on niin varhainen aika että sikiö on suojassa sikiöpussissa en oikein usko teoriaan että lapsen autismi alkon syytä tän vuoksi!
Geeneissä se kulkee, suvussanne voi löytyä montakin diagnosoimatonta eikä aina lapsen diagnoosit ole oikeitakaan, voi olla piirteitä ei täysin aussi.Unohtu mainita että mulla oli myös polvileikkaus tuona aikana,nukutuksessa.Raskaus selvis sitte myöhemmin,tiiä sitte miten se nukutuslääke vaikutti lapseen,ainaki se on niin hyperaktiivinen ettei kykene olemaan hetkeäkään paikoillaan,ei keskity syömään,ei nuku kunnolla,yölläkin hereillä höpisee kaikenlaista,ei pysty keskittymään pukemiseen vaan pukea pitää....ja meillä ei suvusta löydy yhtäkään ihmistä jolla olis adhd,ei edes siihen viittaavia oireita kellään niin kyllähän siihen täytyy muu syy olla.
- äiti 74
Äiti84 kirjoitti:
Unohtu mainita että mulla oli myös polvileikkaus tuona aikana,nukutuksessa.Raskaus selvis sitte myöhemmin,tiiä sitte miten se nukutuslääke vaikutti lapseen,ainaki se on niin hyperaktiivinen ettei kykene olemaan hetkeäkään paikoillaan,ei keskity syömään,ei nuku kunnolla,yölläkin hereillä höpisee kaikenlaista,ei pysty keskittymään pukemiseen vaan pukea pitää....ja meillä ei suvusta löydy yhtäkään ihmistä jolla olis adhd,ei edes siihen viittaavia oireita kellään niin kyllähän siihen täytyy muu syy olla.
Hermostossa vaurioita kenties, mutta kyllä siihen voi Omegaöljykuuri vaikuttaa. Älä syötä lääkkeitä, siitä hän menee vielä huonompaan kuntoon myöhemmin.
- Neuvo äiti 84LLe
Äiti84 kirjoitti:
Unohtu mainita että mulla oli myös polvileikkaus tuona aikana,nukutuksessa.Raskaus selvis sitte myöhemmin,tiiä sitte miten se nukutuslääke vaikutti lapseen,ainaki se on niin hyperaktiivinen ettei kykene olemaan hetkeäkään paikoillaan,ei keskity syömään,ei nuku kunnolla,yölläkin hereillä höpisee kaikenlaista,ei pysty keskittymään pukemiseen vaan pukea pitää....ja meillä ei suvusta löydy yhtäkään ihmistä jolla olis adhd,ei edes siihen viittaavia oireita kellään niin kyllähän siihen täytyy muu syy olla.
Äiti 84:lle: Lapsesi elinympäristö pitäisi järjestää mahdollisimman rauhalliseksi. Kaikki välkkyvät valot, melu, voimakkaat tuoksut pois.
Paras olisi jos kantaisitte telkkarin vintille ja tietokoneen käyttö olisi lapselta kielletty. Erityisesti nukkumaan menoa ennen kaikki hälinä pois.
Ravinto vaikuttaa suoraan aivoihin.
Olen lukenut tapauksista joissa adhd-kaksostytöt muuttuivat rauhallisiksi pelkästään kun perhe hylkäsi kaiken ruuan, missä on yhtään lisäainetta, ja tekemään ruokaa suoraan alkuperäisistä raaka-aineista ja suosimaan luomua.
- doctor pepper
Tee abortti välittömästi muuten syntyy vaan yks vatipää lisää!
- t.d,a
siis ootko ihan sairas ihminen et kehotat ihmistä tekemään abortin??
- 10+11
sun äitis olis pitäny tehdä abortti
- 12121
Kannattaa nyt rauhoittua ihan aluksi. Lapsi saattaa olla täysin terve, tai sitten ei. Mitään et enää voi juomisen lopettamisen lisäksi tehdä. Kannattaa opetella muutenkin elämään ilman alkoholia, et sinä sitä oikeasti tarvitse.
- hyi staatana
Häh? 5 kertaa 11 viikon aikana? Karmee juoppo :DDD
- Setämies666
Älä kysy täältä, mene lääkäriin. Sieltä saat riittävät vastaukset. Listaa ensin kysymykset mitä haluaisit tietää. Lisäksi vaikutusta on käytetyillä alkoholimäärillä.
- ....
En usko että on mitään hätää :) Samassa tilanteessa ollut itsekkin kahdesti ja terveitä lapsia kummatkin :) Neuvolassa sanoivat kun kysyin että alkuaikojen rajoissapysynyt juominen ei haittaa.
joo, mutta parasta olisi 100 % savuton JA alkoholiton tuleva äiti, eikös ? vaikka ne siellä niin sanovatkin, se ei ole edes totta, eivät ole kokeneet samaa, vaan juovat it
-se kotonaan ja käyvät ties missä humalabaareissa....ja sitten tungetaan ulos ja ole
-vat HÄPEÄKSI muulle kansalle.
Mutta ihmeitäkin tapahtuu. Joku naikkonen voi ryypätä ja/tai polttaa raskausaikana
-an, ja saa jostakin kumman syystä terveen lapsen.......
Ei ne neuvolassa mitään tiedä tuosta aiheesta, käskevät vain ottamaan, jos itse ha-
luaa. Liekö edes yksikään heistä kunnolla koulutettuja, VALEneuvolanaikkoset, EI TÄDIT. Niihin ei ole luottamistakaan nykyään........- simunaali
Kyllä se juominen haittaa.
Aivan alussa sikiön ja äidin verenkierrot ovat erillään eikä se alkoholi pomppaa erilliseen mahan sisällä olevaan sikiöön muuta kautta. Jos tarpeeksi ajoissa tajuaa olevansa raskaana ja ei ole juonut ihan kauheasti ja jatkuvasti, voi olla että käy hyvin. Joskus käy kaikesta huolimatta, mutta sikiövaurioiden riski on todellinen.
- realiteettejä kehiin
Lääkärit korostavat, että ei tiedetä, paljonko on turvallinen raja alkoholinkäytölle raskausaikana. Sen vuoksi olisi parasta, ettei juo tippaakaan raskausaikana, jottei tarvitse jossitella.
Suomessa vaietaan ihan liikaa niistä raskauksista, joissa vauva syntyy pysyvästi älyllisesti kehitysvammaisena, koska äiti on raskausaikana tissutellut kaljaa tai vetänyt viikonloppuisin koomakännejä. Aiheesta löytyy paljon tutkimustietoa (myös ihan asiallisilta sivustoilta, eikä miltään huuhaa-mustatuntuu-saiteilta).
Esimerkiksi vaikeasti vammaisia lapsia hoidetaan ja tutkitaan Rinnekoti-säätiössä, jonka nettisivuilta on poimittu seuraavaa: " Raskaana olevista naisista noin 3-5% käyttää alkoholia yli riskirajan (yli 10 annosta viikossa), ja sen mukaan Suomessa noin 1800 - 3000 sikiötä vuosittain altistuu alkoholille raskauden aikana. Heistä osa vammautuu vakavasti, osa kohtalaisesti, osa lievästi, ja muutama näyttää selviytyvän ilman merkittäviä vammoja. Selkeäoireisia FAS-lapsia syntyy Suomessa vuosittain noin 100, lieväoireisia FAE-lapsia pari-kolme kertaa enemmän.".
Tiedetään, että ihmissikiössä kehittyy tiettyjä osia tietyssä vaiheessa raskautta. Esimerkiksi alkion sydän alkaa lyödä, kun se on 25 päivää vanha. Jos ryyppäys sattuu juuri tuona päivänä, se voi vaurioittaa sydämen kehitystä. Alkiohan on aluksi tyttö ja siitä alkaa kehittyä hormonin vaikutuksesta sukupuolisuuden kehittyminen tytöstä pojaksi. Sukupuolisuuden kehittymiseen voi tulla häiriöitä, jos alkoholinkäyttö on rankkaa tai sikiö on jatkuvasti myrkytystilassa. Esimerkiksi mikropenis on tavallisempaa alkoholia nauttineiden äitien vauvoilla kuin jos altistusta alkoholille ei ole tullut.
Alkuperäinen kirjoittaja ei voi olla varma, onko sikiö vaurioitunut. Osa häiriöistä (esim. oppimishäiriöt, keskittymishäiriöt) tulevat ilmi joskus vasta kouluikäisenä. Kannattaisi lopettaa alkoholinkäyttö välittömästi ja lopettaa altistuminen muillekin myrkyille (lääkkeet, tupakansavu jne). Ultraääni paljastaa isoimmat rakennepoikkeavuudet, mutta silti syntyy esim. normaaleina pidettyjä vauvoja, joilla syntyessä paljastuu sydänvika.
En halua pelotella, vaan ainoastaan tuoda realiteetit kehiin. Vauvalla on kuitenkin vain se yksi sikiöaika eikä mennyttä voi muuttaa. - vailla vastausta
Olennainen kysymys on kuka on tulevan lapsen isä Tiedätkö sitä edes itsekään ?
Jos asia olisi, niinkuin provo aloittaja antaa ymmärtää luulevansa, niin maailma olisi pelastunut aikoja sitten. Kaikki juoppojen tenavat olisi jäänyt syntymättä. Ikävä kyllä, näin ei ole. Toisaalta olet pilannut lapsesi elämän muuten, sillä 13-vuotiaasta ei ole vielä äidiksi!
No suosittelen olemaan ilman viinaa ja turvautumaan lääkärin puoleen tuon suhteen mutta en usko, että mitään tapahtuu.
Lääkärisi osaa sanoa tarkemmin asiasta kuin edes verkossa neuvoa antava lääkäri, sillä oma lääkärisi kuitenkin pääsee tekemään kaikki tarvittavat testit yms. mitä netissä ei voi tehdä (ainakaan vielä).
Mikäli juhlintasi on ollut älytöntä viinan lotraamista sammumiseen asti on varhaisen tai kuolleen lapsen synnytyksen riski ainakin olemassa, mikäli se taas on ollut hillittyä tipsuttelua niin silloin ei tarvitse kuin vain välttää lopun raskauden ajasta alkoholin nauttimista.
Oma siskoni joi myös alkoholia ja poltti tupakkaa lisäksi ennen kuin tiesi olevansa raskaana ja on onnellisen sekä täysin terveen juuri 3 vuotta täyttäneen tytön äiti :)
Ota asia puheeksi lääkärisi kanssa ja hän kyllä osaa sanoa onko mitään aihetta murehtimiseen.
Suosittelen vielä välttämään stressiä, murehtimista ja ylirasittumista, sillä osa keskenmenoista johtuu myös näistä tekijöistä eli ole onnellinen kun olet raskaana, juttele lääkärillesi ja muista ottaa sopivasti lepoa ja muutenkin rentoutua.
Vielä päätteeksi onnea sinulle ja toivottavasti saatti terveen ja hyvinvoivan lapsen :)niin varmaan mun äidillenikin sanottiin aikanaan, ja mitä tapahtuikaan......? mutta se oli siihen aikaan.....ja lääketiedehän kehittyy koko ajan.....
No, ihmeitäkin tapahtuu, että jos joku tyttö/nainen juo ja/tai polttaa raskaana olles-
saan, että saakin täysin terveen lapsen, mutta riskit on suuremmat saada vammai-
nen lapsi, kuin 100 % savuttomilla ja/tai alkoholittomilla naisilla/tytöillä. Kyllä, alai-
käisetkin tytöt voi tulla raskaaksi....niitä näkee kaupungilla usein liikaakin......ja vielä
vetelevät savut päälle... HYYYYYYYYYYYYYIIIIIIII !! raskaana oleville ei pitäisi myy-
dä ollenkaan tupakkaa eikä alkoholia. Eikä kukaan muu saa ostaa hänelle kumpaa
-kaan koskaan. Se on jo tulevan lapsen häpäisemistä ja oman muun suvun kanssa
, ettei tuleva mahd. alaikäinen tyttö välitä tulevasta lapsestaan senkään vertaa, ja sitten se tuleva lapsi pitäisi antaa adoptioon, kun se on syntynyt.......HopeaLilja76 kirjoitti:
niin varmaan mun äidillenikin sanottiin aikanaan, ja mitä tapahtuikaan......? mutta se oli siihen aikaan.....ja lääketiedehän kehittyy koko ajan.....
No, ihmeitäkin tapahtuu, että jos joku tyttö/nainen juo ja/tai polttaa raskaana olles-
saan, että saakin täysin terveen lapsen, mutta riskit on suuremmat saada vammai-
nen lapsi, kuin 100 % savuttomilla ja/tai alkoholittomilla naisilla/tytöillä. Kyllä, alai-
käisetkin tytöt voi tulla raskaaksi....niitä näkee kaupungilla usein liikaakin......ja vielä
vetelevät savut päälle... HYYYYYYYYYYYYYIIIIIIII !! raskaana oleville ei pitäisi myy-
dä ollenkaan tupakkaa eikä alkoholia. Eikä kukaan muu saa ostaa hänelle kumpaa
-kaan koskaan. Se on jo tulevan lapsen häpäisemistä ja oman muun suvun kanssa
, ettei tuleva mahd. alaikäinen tyttö välitä tulevasta lapsestaan senkään vertaa, ja sitten se tuleva lapsi pitäisi antaa adoptioon, kun se on syntynyt.......Anteeksi nyt vain mutta kehitysvamma on kehitysvamma eikä alkoholi aiheuta sikiössä muuta kuin sen alkoholin aiheuttaman häiriön.
Autismi on kehitysvamma ja alkoholilla ei ole autsimin kanssa mitään yhteyttä eikä myöskään autismin kirjoon kuten ADD, AdHd, Asperger, Tourette ja Dysfasia kuuluviin neuropsykologisiin häiriöihin, itselläni on AdHd eikä minun äiti juonut alkoholia ollessaan raskaana.
Tunnen monta autistia joiden vanhemmat ovat hihhuli absolutisti uskovaisia, alkoholi aiheuttaa sikiölle keskenkasvuisuutta, murrosiän viivästymistä ja fyysisiä kehityshäiriöitä.
Kehitysvamma voi taas johtua perintötekijöistä tai ihan vain kehitys häiriöstä jolle ei vain voi mitään.
Se että lapsi syntyy vammaisena ei tarkoita että vanhemmat olisivat juoneet viinaa, käyttäneet päihteitä yms. jotkut vain syntyvät vammaisina, eikä sinulla ole mitään oikeutta lähteä yleistämään asiaa.
Toiseksi, jos ihminen on vaimmainen niin so FUCKING what? Tiesitkö edes että maailman älykkäin ihminen Stephen Hawkins on vammainen tai sitä että Kimi Räikkösellä on ADHD tai sitä että Stockmannin omistaja on oppimisvaikeuksinen?
Ei kehitysvamma tai neurologinen häiriö pilaa ihmisen elämää, he jotka herjaavat ja morkkaavat kehitysvammaisia pilaavat kehitysvammaisten elämän.- piirre
tuuras.ville kirjoitti:
Anteeksi nyt vain mutta kehitysvamma on kehitysvamma eikä alkoholi aiheuta sikiössä muuta kuin sen alkoholin aiheuttaman häiriön.
Autismi on kehitysvamma ja alkoholilla ei ole autsimin kanssa mitään yhteyttä eikä myöskään autismin kirjoon kuten ADD, AdHd, Asperger, Tourette ja Dysfasia kuuluviin neuropsykologisiin häiriöihin, itselläni on AdHd eikä minun äiti juonut alkoholia ollessaan raskaana.
Tunnen monta autistia joiden vanhemmat ovat hihhuli absolutisti uskovaisia, alkoholi aiheuttaa sikiölle keskenkasvuisuutta, murrosiän viivästymistä ja fyysisiä kehityshäiriöitä.
Kehitysvamma voi taas johtua perintötekijöistä tai ihan vain kehitys häiriöstä jolle ei vain voi mitään.
Se että lapsi syntyy vammaisena ei tarkoita että vanhemmat olisivat juoneet viinaa, käyttäneet päihteitä yms. jotkut vain syntyvät vammaisina, eikä sinulla ole mitään oikeutta lähteä yleistämään asiaa.
Toiseksi, jos ihminen on vaimmainen niin so FUCKING what? Tiesitkö edes että maailman älykkäin ihminen Stephen Hawkins on vammainen tai sitä että Kimi Räikkösellä on ADHD tai sitä että Stockmannin omistaja on oppimisvaikeuksinen?
Ei kehitysvamma tai neurologinen häiriö pilaa ihmisen elämää, he jotka herjaavat ja morkkaavat kehitysvammaisia pilaavat kehitysvammaisten elämän.Ei adhd ole kehitysvamma,se on piirre....ja kyllä vaan alkoholinkäyttö raskaudessa selittää monellakin adhd:n yms. onhan se enimmäkseen perinnöllistä mutta kaikilla ei löydy suvusta noita,on se tutkittu tuokin asia,googlaa vaikka.
- Anonyymi
tuuras.ville kirjoitti:
Anteeksi nyt vain mutta kehitysvamma on kehitysvamma eikä alkoholi aiheuta sikiössä muuta kuin sen alkoholin aiheuttaman häiriön.
Autismi on kehitysvamma ja alkoholilla ei ole autsimin kanssa mitään yhteyttä eikä myöskään autismin kirjoon kuten ADD, AdHd, Asperger, Tourette ja Dysfasia kuuluviin neuropsykologisiin häiriöihin, itselläni on AdHd eikä minun äiti juonut alkoholia ollessaan raskaana.
Tunnen monta autistia joiden vanhemmat ovat hihhuli absolutisti uskovaisia, alkoholi aiheuttaa sikiölle keskenkasvuisuutta, murrosiän viivästymistä ja fyysisiä kehityshäiriöitä.
Kehitysvamma voi taas johtua perintötekijöistä tai ihan vain kehitys häiriöstä jolle ei vain voi mitään.
Se että lapsi syntyy vammaisena ei tarkoita että vanhemmat olisivat juoneet viinaa, käyttäneet päihteitä yms. jotkut vain syntyvät vammaisina, eikä sinulla ole mitään oikeutta lähteä yleistämään asiaa.
Toiseksi, jos ihminen on vaimmainen niin so FUCKING what? Tiesitkö edes että maailman älykkäin ihminen Stephen Hawkins on vammainen tai sitä että Kimi Räikkösellä on ADHD tai sitä että Stockmannin omistaja on oppimisvaikeuksinen?
Ei kehitysvamma tai neurologinen häiriö pilaa ihmisen elämää, he jotka herjaavat ja morkkaavat kehitysvammaisia pilaavat kehitysvammaisten elämän.Ei autismi ole kehitysvamma. Autistisissa on myös normaaliälyisiä (mahdollisesti myös se ääripääkin eli nerot) ihmisiä kehitysvammaisten lisäksi. Ihan tunnettuja Kannerin autismin kirjon henkilöitä on olemassa kuten Temple Grandin, joka oppi myöhemmin puhumaan. Aspergerin oireyhtymän alle mahtuu myös keskivertoja yli 140 äo:n omaavien lisäksi.
Ihmisten mielikuvissa vielä elää se, että Asperger on nerouden merkki ja autistisella on aina älyllinen kehitysvamma. Ne eroaa puheen kehityksen, sosiaalisten taitojen yms. suhteen ja tietysti sekin ero on, että autismin oireet näkyy jo hyvin pienenä, kun taas epäilyt Aspergerista alkaa koulun alkaessa. Tytöillä ja naisilla diagnoosi Aspergerista viivästyy, jos he osaavat pitää oireensa piilossa.
- HULABAPOPPALOORA
Ensinnäkin ota rauhallisesti istu alas ja ota lasillinen ja toinen ja sitten vielä naukku ja sitten vedät perseet ja ajattelet asiaa vasta huomenna.OKEI
- Vas taaja
Olet.
Tee heti abortti.- t.d.a
toinen päävikanen, tee ite itelles palvelus ja oo hiljaa
olisit nyt ensin ottanut selvää ennen, kuin aloit juhlimaan ties mitä......niin mä teki-
sin, jos olisin raskaana.....ja muutenkaan EN juo enkä polta. KOSKAAN. Ja olen ai-
kuinen nainen. Ei vielä omia lapsia omaava. Toiveena olisi..... ja käy ihmeessä ult-
taäänessä, niin saat vastauksen. Mun isolla siskolla on 3 poikaa, joista 2 vanhinta on jo koulussa, nuorin ei vielä, mutta isosisko ja sen mies kyllä juovat. Ja juuri toi keskimmäinen poika on vammainen, kiitos alkoholin.........mikä muu siihen voi olla syynä.......? tuskin luonto tai muu vastaava haluaa lisää vammaisia lapsia/nuoria tä
-hän muutenkin sekopäiseen maailmaan......totta kai sen voi, mutta vain muistaak-
seni 12. raskausviikkoon asti. Kai se onnistuu vielä sen jälkeenkin, mutta siihen tar
-vitaan jo muita keinoja......Vammaisuudelle on miljardeja muita syitä kuin alkoholi, esimerkiksi perinnölliset tekijät (vanhemmat, vanhempien vanhemmat, vanhempien vanhempien vanhemmat jne.) yksinkertaisesti sikiö aikana johtuvasta kehityshäiriöstä, hormooni tasapainosta ja useimmille tapauksille ei ole selityksiä.
Alkoholi ja päihteet ovat pahimmat yhdistelmät, mutta eipä ole hirveän suositeltavaa hirveästi pomppia, käydä vuoristoradalla, altistua stressiin tai järkytyksille.
Alkoholi voi olla osa tekijä, mutta kehitysvamma johtuu kyllä monesta muustakin syystä.
Esimerkiksi ADHD henkilöllä aivojen vastaanotto reseptorit ottavat keskittymiselle tärkeää Dopamiini nimistä välittäjäainetta joko liian vähän tai liian paljon, jos Dopamiinia ei saa tarpeeksi, diagnoosi on ADhd jolloin henkilön on vaikea oppia mitään mikä ei kiinnosta sekä hankala keskittyä kunnolla.
Jos Dopamiinia saa taas liian paljon, diagnoosi on adHd joka on tunnetumpi, sillä silloin henkilö on hyperaktiivinen, ei kykene olemaan paikoillaan tekemettä mitään ja toimii impullsiivisesti hetken mielijohteesta ilman harkintaa.
AdHd henkilöillä kuten muillakin autistisilla ihmisillä, kehokieli, puheenymmärtäminen ja tunteiden ilmaisu on vaikeaa, eli Autistinen henkilö ei välttämättä osaa tulkita eri kasvojenilmeitä tai tajua pitää turpaansa kiinni kun kukaan ei vastaa hänellä kun hän juttelee.
Se taas mikä Autismissa on erikoista on korkea älykkyys, autistiset ovat lahjakkaita asioissa jotka kiinnostavat heitä ja he myöskin tietävät paljon asioista joita heitä kiinnostaa.
Esimerkiksi Albert Einstein (jolla muuten oli Asperger Syndrooma) oli surkea matikassa, mutta fysiikka kiinnosti häntä paljon ja hän onkin nykyäänkin yksi maailman arvostetuimpia fyysikkoja, jonka teorioita yhä opetetaan kouluissa.
"Kun sataa, maa kastuu" yksinkertaisuusteoria jonka Einstein teki jolla selitti että monimutkaisetkin asiat voidaan selittää yksinkertaisesti tai voivat johtua yksinkertaisesta syystä.
Ydinvoimaa, fuusireaktoria, aurinkovoimaa, lämpöenergiaa, vetypommia tai atomipommiakaan ei oltaisi keksitty, ellei Einstein olisi luennoinut atomien toiminnasta ja niiden hyödyntämisestä energiantuotannossa tai aseina.
Eli lyhyesti vammaisuuden ongelmien laajuus ja vakavuus on kokonaan ihmisten asenteista kiinni, jokainen on mitä on.
Jos riski että lapsi syntyy vammaisena on korkea, niin ennemmin kannattaa miettiä antaako lapsen adoptoitavaksi kuin ottaisi abortin, sillä vammaisella lapsella on yhtä korkea oikeus elää ja saada rakastavat vanhemmat jotka huolehtivat heistä, kuin terveelläkin.
- limudisco.
juhliminen ei yleensä ole haitallista tai vaarallista.
tupakan, päihteiden, huumeiden jne käyttö on..
joten millä itseäsi ja lastasi myrkytit, kun olet peloissasi? - hoitaja5
Mene neuvolaan ja kysy neuvoa.
- PomPom78
Itse en käyttänyt alkoholia raskauden aikana. Ultra ja muut tutkimukset näyttivät että kaikki on hyvin. Lähdin synnyttämään ja siellä ei kaikki mennytkään hyvin. Tyttöni kärsi sektion aikana vakavasta hapen puutteesta. Oli hengityskoneessa monta päivää. Sisäelimet eivät toiminnet. Tyttö siirrettiin yliopistolliseen sairaalaan viilennyshoitoon. Tyttö sai epileptisiä kohtauksia ja ison aivoverenvuoidon vasemmalle puolen aivoja. Lääkärit eivät antaneet toivoa. Tyttö kastettiin 3päivän ikäisenä ja mietin silloin että pian tulee hautajaiset. MUTTA pikkuhiljaa tytön vointi parani. Saimme hänet kotiin kun tyttö oli 2 kuukautta. Tyttö on pian 1,5 vuotta. Minulla oli SUURI huoli tytön kehityksestä ja tulevaisuudesta... Sokeus, kuurous, cp-vammaisuus,kuolaava tyttö, pyörätuolissa istuminen kävi mielessä aamuin, illoin päivin ja öin. Mietin mitä vaurioita aivoverenvuoto on aiheuttanut. Mutta rakas tyttö on oppinut kaiken mitä tämän ikäiseltä vaaditaankin. Äidiltä on tippunut iso kivi sydämeltä. Raskaus ja synnytys ei mene aina oppikirjojen mukaan.
- Ylilääkäöri
et ole pilannut lapsesi elämää kokonaan niinkauan kun et tee aborttia. Tietysti puoli pilalla se on jos syntyy vammaisena, mutta vaikea sitä on sanoa miten paljon ryyppäämisesi on lapsen vammautumiseen vaikuttanut.
- mummeli
Älä huoli, lähes kaikki ottavat alussa koska eivät tiedä olevansa raskaana!! Varmasti kaikki on hyvin ja ei muuta kuin nauti odotuksesta, äläkä huolehdi!!! Ihanaa odotusta sinulle!!!
- onko älyä vai ei
milloinkohan nämä alkoholistiäidit saadaan pakkosterilointiin,taas yksi vatipää tulossa
- tsohoo
No niin mutta siinäpä sinulle taas lisää seuraa.
- fega89
tuskin olet...minä sain tietää kans noin myöhään ja tyttöni syntyi täysin terveenä... : ja ei ole tähänkään päivään mennessä ollut mitään vikaa :) kuhan nyt et enään juo :D
- Hjkkjgggffff
Joku tutun tuttu oli tullut teininä raskaaksi epätoivotusti, ja uskonnollisen taustansa takia ei voinut aborttia tehdä. Yritti sitten kaikin keinoin saada keskenmenoa pääosin dokaamalla ja polttamalla ihan vitusti. Ei onnistunut, vaan synnytti täysin terveen tytön. Ihan yksilökohtaista, miten noissa käy. Moni kuluttaa alkoholia ihan normaalisti raskauden ekat viikot siitä tietämättä ja ihan terveitä lapsia ne saa. Myös stressi vaikuttaa lapsen kehitykseen negatiivisesti.
- voi hepulit sentään
Hjkkjgggffff
kuules itse lopetin heti viinan juonin heti seinään kun kuulin olevani raskaana ja mulla on 11kk ikänen pikkunen tyttö kenen takia teen sen elämästä kaikeni oon itse melkein 20 sain lapsen 19 onneks vanhemmat auttoivat itse lapseni hoidin
- närkästynyt
Turha välittää ihmisten kommenteista, jotka väittävät sinua alkoholistiöidiksi. Moni saa tietää raskauden vielä myöhempään kuin sinä, koska monilla raskaus on todella aivan "oireeton". Hyvä esimerkki on tuttavani, joka tajusi mennä lääkäriin vasta kun alkoi ihmettelemään kun vaatteet eivät sovi enää päälle. Tämä ei tee sinusta huonoa äitiä, sillä on todellakin niitä alkoholistiäitejä, jotka ryyppäävät päivästä toiseen aivan raskauden loppuun asti. Vauvalla voi toki olla jotain ongelmia kehityksessä, mutta turha siitä on vielä stressata. Mukavaa odotusaikaa :)
- 16+3
Jos epäröit, kannattaa viipymättä lähteä omaan terveyskeskukseen, saat sieltä lähetteen keskeytykseen.
- sdfsdfewewe
Jotkut imbesillit vetää viinaa koko raskauden ajan ja sikiölle ei käy mitenkään. Uskoisin että AP:n ei nyt kannata vielä huolestua, vaan elää nyt sitten niin terveellisesti kuin vain voi.
- JJKKOOOO
ET PILANUT
- bella5
eiköhän tää alkoholinvastainen tyyppi ole itse vatipää...kirjottelet väärällä palstalla etkä ihan selvä taida olla tai sitten johtuu vaan sun päästäsi. aloittajalle sanon että terve lapsi ja eihän kukaan voi tietää aina alussa olevansa raskaana. ja jos ei terve otetaan vastaan sellsisena kuin on.
- le-ku-ri
Ihan oleellista on, että olet ollut kyseisinä aikoina lasketut kerrat juhlimassa. Et todennäköisesti ryyppää ihan itseäsi änkyrään.
Jos olet tupakoinut, siitä ei tartte välittää. Juhlimassa olet ollut ilmeisesti vain viikonloppuina, tai vastaava tiheys viikolla.
Onneksi lapsi on suojeltu tällaiselta "äidin tyhmyydeltä". Alkuvaiheessa äidit ei aina tajua olevansa raskaana.
Nyt on tärkeää ettet tupakoi etkä enää juhli viinan kanssa.
Kyllä monille on käynyt niin ja vauvat on terveitä.
Ja vaikka olisi miten terve, nuori odottaja, ja tekisi odotusaikana kaiken ihan oikein, voi elämä antaa yllätyksiä.
Onnea odotukseen, menet neuvolaan ja pyydät ultrat. Kerrot juhlimisesi ja huolesi.
Tilaa aika heti lähimpään äitiysneuvolaan. Ensimmäisen ultran aika on juuri nyt. - okkigaam
Voit rauhoittua.
Lapsi lapsiveden keskellä on oikeastaan aika hyvin suojattu ja suodatettu. Kunhan tästä eteenpäin otat rauhallisesta. Onnellista levollista odotus aikaa.
maagikko - le-ku-ri
Luin saamaasi viestiketjua. Mitä h-vetin papupäitä täällä on.
Ihan jokainen raskaana oleva voi saada kehitysvammaisen lapsen. Ei seulat, ikä, elintavat, raskausaika voi siihen vaikuttaa.
Jos käyttää päihteitä ihan simona, niin vaurioitunut lapsi on todennäköinen.
Mutta viikonloppujuhlimiset! Hei haloo!
Alkoholisti ei tällä palstalla huolestu jälkikasvusta. Ei huolestu edes neuvolassa.
Kuulehan nyt hyvä toivoton. Raskautesi on ihan hyvin voimissaan, tilaat neuvolaan ajan, teetät ultrat ja elät nyt terveellisesti. Hirveällä murehtimisella voi ehkä aiheuttaa jopa enempi vahinkoa. Älä murehti, tulevaisuutta suunnittelet, alat varustaa lapsen tuloa loppuvaiheessa, ja suunnitella elämää vauvan kanssa. Terveen tyttövauvan kanssa aloitat opiskelut sitten aikanaan! Onnea - Tuurista kiinni
On äitejä, jotka synnyttävät alkoholin vaurioittaman (FAS) lapsen käytettyään hyvin maltillisesti alkoholia raskauden aikana. On myös todellisia alkoholistiäitejä, jotka saavat täysin terveitä lapsia. Jollakin tavalla ero on äidin omassa aineenvaihdunnassa, perimässä tms. Etukäteen et voi tietää kumpaan ryhmään kuulut ja kokeilemaankaan ei voi lähteä. Vertaaminen muiden äitien raskauksiin ja heidän alkoholinkäyttoonsä ei siten myöskään kerro koko totuutta sinun riskistäsi, vaan turvallisinta on pysyä (tästä lähtien) alkoholista erossa kokonaan.
- tämän päivän
äidit vetää röökiä ja kittaa viinaa raskaana ollessaan.
Ei kai nyt yksi raskaus saa menoa estää, eihän?? - äippppä80
Hei! Itselläni kävi juuri kuten sinullakin :) Viikolla 11 sain tietää olevani raskaana ja siihen asti oltiin kyllä huolella biletetty, ryypiskelty poltettu ja pari pilvisätkää vedetty. Lopetin tosin kaiken kuin seinään heti kun sain tietää asiasta. Lapseni on nykyään 10v terve ja hyvin älykäs. Koulussa pärjää ja on kavereita. Sympaattinen lapsi hänestä on kasvanut eikä kuivaa ihoa pahempaa ole tullut. :) Panikoin itse myös silloin alkuun että mitähän lapsesta kasvaa... Tärkeintä on että tosiaan lopetat heti kaikki paheet ja keskityt itseesi ja lapseesi. Hyvin kaikki varmasti menee! Älä pelkää
- Tango & Cash
Ihanaa, kun äippä on pilvenpolttaja.
- kulttuuri suomessa
En ota aloitukseen kantaa tässä. Minusta on sairasta se että suomessa (jatkuva) "juhliminen" liialla alkoholilla on "normaalia". Oikeasti paljon vähemmälläkin tulee huppeliin, mikäli ei kasvata sietokykyä tahallaan. Alkoholin vetäminen kuin sieni, ei ole normaalia, annoskoko pitää opetella. Jos pitää kapinoida tekee sen muulla kuin vetämällä nk koomakännit. Säästyisi monta sikiötä samalla kun ei juotaisi aina. Myös miesten aivoille ryyppäämisen välttäminen tekisi oikein hyvää, ja jatkuva eri naisten naiminen jäisi vähemmälle. Anteeksi vaan kun näin sanon.
- Pena.
Lasten Maailma 11/2012 -lehdessä on hyvä ja asiallinen kirjoitus nuoresta naisesta, jonka äiti käytti alkoholia raskautensa aikana, aiheuttaen tytölleen FASin.
Suosittelen lukemaan. - olen toivoton
Ihan tiedoksi vaan käytimme ehkäisyä mutta eihän se ehkäise 100% varmasti.. Lapsen isä on veljeni kaveri ja olemme todella läheisiä.. Meistä tulee onnelliset vanhemmat vaikka emme ole yhdessä..
- le-ku-ri
Älä nyt hyvä ihminen välitä näistä vatipäisistä viesteistä.
Odotat ihan normaalia vauvaa, kuten muutkin äidit. Et ole tehnyt mitään väärää. Nyt jos jatkat alkoholin käyttöä ja tupakointia niin aiheutat vaaraa. Mut nyt on kaikki niin hyvin kuin voi olla.
Onnea uusille vanhemmille sitten sinne ihan alkusyksyn tytölle!
Aina kun jaksaa välittää, kaikki on hyvin. - Pena.
Ehkäisystä pari sanaa. Itse olen käyttänyt n. 1000 kpl kondomeja ensimmäisten 25 avioliittovuoden aikana. YKSIKÄÄN ei ole pettänyt, joten kondomi on käytännössäkin 100 % varma, jos sitä oikein käytetään.
Millaista ehkäisyä sinä mahdoit käyttää?
- adeehodeetuottajat
mihin sitä viinaa tarvitaan kertoisko joku !?
en ole eläissäni tarvinnut typerää litkua. Juottako pensiiniäkin ja tärpätiäkin vois kokokiella. sitten on kaikenmailman omituisia kakaraoita yhteiskunna riesana joiden touhuissa ei ole enempää järkeä kuin vanhemmillaankaan.
ja kaverin kaverin kaveri on sitten lapse isä hohoijaa mitä typeriä kaneja.- Shark mac
No mihin televisiota tai autoa tarvitaan? Annas kun arvaan: syöt karkkia. Mihin sinä sitä tarvitset?
Jos haluat tietää, mihin viinaa tarvitaan niin mikset kokeile sitä muutaman kerran?
Hlvetin torvi! - Sivuasia...
Shark mac kirjoitti:
No mihin televisiota tai autoa tarvitaan? Annas kun arvaan: syöt karkkia. Mihin sinä sitä tarvitset?
Jos haluat tietää, mihin viinaa tarvitaan niin mikset kokeile sitä muutaman kerran?
Hlvetin torvi!Viina ja karkki ei ole sama asia, ellei sitten osta liköörikonvehteja.
- ei ole ei
Sivuasia... kirjoitti:
Viina ja karkki ei ole sama asia, ellei sitten osta liköörikonvehteja.
Yhtä paljon niitä molempia kuitenkin tarvitaan, joten vertaus on osuva.
- Eikannatapelätä
Minä otin tietämättäi yhdet 6 grogin kännit raskauden alkuvaiheessa, sen jälkeen en yhtään. Ihan terve tyttö syntyi.
- mno1
Nou hätä. Noin kävi minullekin ekan lapsen kanssa, kun hän tuli ilman "etukäteissuunnittelua". Hän on nyt18, kaikin puolin fiksu lukiolais-poika.
- NÄHNYT & KUULLUT KAI
EI MUNMIELESTÄ TÄLLÄ TULEVALLA VAUVALLA OLE MITTÄÄN HÄTTÄÄ ,, KUNET NYT SIT ENNÄÄ JUHLI ETYKÄ POLTA TUPAKKAA NÄILLÄ SINÄ SIT PELASTAT VAUVASI MUNKAVERI OLI KANSSA RASKAANA EIKÄ TIENNYT SITÄ VIIKOLLA12 SAI TERVEET KAKSOSET JOS EPÄILET KÄY ULTRASSA SELVITTÄÄS ASIASI SILLÄ SIITÄ SELVIÄÄ
- Tango & Cash
Olet onnellisessa asemassa. Saat vielä abortin.
- Jos otat, et aja!
Meillä kävi niin, että emme mekään tienneet raskaudesta. Vaimo kävi juhlimassa aika ankarasti kerran viikossa siinä alkuraskaudesta. Eräänä iltana sitten alkoi järkyttävät kivut ja supistelut. Mitään emme vieläkään tajunneet. Parin päivän päästä oli plussa testissä. Viikkoa en muista. Oltiin onnellisia vaikka minä tietysti miehenä järkyttynyt koska emme olleet suunnitelleet tällaista. Emme edes muistaneet koko supistelua ja niitä kipuiluja ja vuotoja.
Oli mennyt siis jo se maaginen 14 viikkoa ja raskaus tuntui etenevän ihan normaalisti vaikka hivenen ihmettelimme, ettei sydänäänten kuuntelussa kuulunut mitään. Lääkäri sanoi, että laitteissa on vikaa, joten emme epäilleet mitään. Ja nyt oli ultrauksen aika. Näkisimme ensimmäistä kertaa pienen lapsemme.
Ultrassa minua pelotti. En tiennyt miten suhtautua siihen, että näkisin lapsen. Olihan raskaus yllätys ja (yllätys yllätys) meille miehille se raskaus ei aina ole niin mieluisa uutinen (vaikka te naiset niin luulette ja vaikka me esitämme onnellista).
Lääkäri ultrasi ja sanoi sitten ulkomaalaisella aksentillaan että "mitä minä sanota teille? ei normaali raskaus." Lääkäri näytti kuolleen alkion ja mittasi sen ja totesi sen kuolleen juuri niihin aikoihin kun vaimolla menojalka oli vipattanut.
Keskenmeno ei jostain syystä ollut kuitenkaan mennyt oikein, vaan alkio oli jäänyt kohtuun ja raskaus oli siis päällisin puolin jatkunut normaalisti.
Meni pari päivää ja sitten hän syntyi pois....alkellinen protoplasmamöykkyhän se oli mutta meille kuitenkin lapsi - ensimmäisemme. Keskenmenohan on luonnollista ja sitä tapahtuu kokoajan. Meille tämä kokemus oli kuitenkin ensimmäinen ja siksi aika traumaattinenkin. Minä tietysti olin helpottunut mutta myös surullinen.
Mutta ei ongelmat tähänkään loppuneet. Vaimolla kivut jatkui ja minä ryyppäsin sekavaan olooni. Lopulta tuli sairaalareissu ja jouduttiin ottamaan aborttilääkkeet, että se pirullinen keskenmeno menisi lopultakin päätökseen.
Meillä siis keskenmeno kesti noin 10 viikkoa! Eli opetus: jos biletät, huolehdi ehkäisystä! Juu, miehelläkin on vastuu, mutta sinä naisena olet se, joka kärsii tulokset! Ja jos olet miettinyt, että voisit ehkä miehellesi raskautua vaikkapa sitten piruuttasi taikka "vahingossa" (kuten nyt moni nainen "vahingossa" tuntuu raskautuvan) niin ÄLÄ BILETÄ! Ei se viina kuitenkaan mitään niin erikoista ole! Vai onko? Et voi syödä kakkua ja säästää sitä samaan aikaan! Tiedän, että se kuulostaa epäreilulta nykyajan ihmisten mielestä mutta näin nämä luonnon lait menee!
Pahinta tietysti olisi ollut, että lapsi olisikin kehittynyt sikiöasteelle tai syntynyt vammaisena. Luonto hoitaa asiat näin ja raskaushan keskeytyy ihan ilman ryyppäämistäkin todella usein. Jotkut arviot sanovat niinkin hurjia lukuja kuin että puolet raskauksista menee kesken mutta keskeytyminen on usein niin huomaamatonta vuotoa, ettei sitä edes tajua. Mutta minä olen varma, että elämäntapamme vaikutti raskauden keskeytymiseen.
Nyt meillä on lapsi ja se raskaus meni ihan putkeen. Tämäkin oli vahinko, koska sähläsimme ehkäisyn kanssa. Tässäkin vaimo on taas kärsijänä, nimittäin opiskelut ei onnistu kunnolla lapsen kanssa. Minulle taas tämä on ehkä paras elämäni vahingoista, mutta kyllä suosittelisin kaikille, että älkää olko yhtä tyhmiä kuin minä. Miehet, käyttäkää kortsua vaikka se kultanne ripsiä räpsytellen sanoisi, että on ottanut pillerit! Naiset, bilettäkää tai hankkikaa mukuloita mutta ei molempia. Itse te siinä kärsitte! - provo on provo
Voi toivoton-provo, 2,5 kk ja raskaana etkä muka mitään huomannut?
- konjamiinia
Ennen määrättin odottaville äideille lääkkeeksi paukku konjakkia päivässä.
- mummu57
Ennen annettiin konjakkiryyppy synnytyksen helpotukseksi
- näitä riittää,,,,
Oli yksi sukulaislikka "vähän bilettämässä" italiassa.
Ns yllätysraskaus tuli tietoon vasta kolmnnellakuulla.
Mikähän siitäkin lapsesta tulee?
Nykyään kun nämä bilettäjä juhlijat eivät vedä vain viinaa
vaan kaikki huumeet ja mömmöt samaan satsiin.
Sitten veromaksajien elätiksi loppiäksi,jo on menoa. - eläressaa
hohoijaa narkkarit ja alkoholistitkin synnyttää kehitykseltään ihan terveitä mukuloita mitä nyt pienillä vierotusoirella höystettynä että tuskimpa sun muutama juhliminen on mitään aiheuttanu.. sitä paitsi ensimmäisen kahdeksan viikkoahan se on kiinni siinä keltarauhas hormoonissa... elä ressaa... kyllä se olis tullu pihalle jos olis tullakseen ja jotain hätää olis...
- hmm.
Joo mutta missään tapauksessa ei pidä hankkia lapsia, ellei voi olla selvänä. Aloituksessa kerrottiin vahingosta.
- kokenut_909
Nuoret naiset jotka elätte liitoelämää, ÄLKÄÄ HANKKIKO LAPSIA KOSKA ette ole valmiita ottamaan sitä vastuuta jonka lapsi vaatii, lapsen hankinta ei ole yhden illan päähän pisto >>> vaan se on ihmisen elämän tulevaisuus auttaminen huoltaminen.
Puhun koska itse olen kaikki käynyt lävitse, minulla on 2 nuorta miestä aikuisia jo, ja nyt molemmat kyselevät neuvoja, että miten kannattaisi tehdä yms. - yllätysmami
En millään jaksa kaikkia vastauksia tästä lukea, mutta itse kuulun näihin kovasti provosoituihin yllätys -synnyttäjiin, eli tuli juotua ja poltettua satunnaisesti koko raskauden ajan lapseni syntymään asti. Ja oikein terve ja reipas lapsi on, onneksi! :)
- :(...
Tuntuu pahalta lapsesi puolesta. Miksi et ajattele muita kuin itseäsi?!? Olet täysin tietämätön mitä vatsassa tapahtuu mm sydän hakkaa lujaa sikiöllä äidin polttaessa ja häkä lisääntyy veressä, ei meinaa saada pieni happea. Tupakassa on myrkkyjä ja alkoholissa, solutasolla paha juttu kaikin puolin.
- lisäksi.
:(... kirjoitti:
Tuntuu pahalta lapsesi puolesta. Miksi et ajattele muita kuin itseäsi?!? Olet täysin tietämätön mitä vatsassa tapahtuu mm sydän hakkaa lujaa sikiöllä äidin polttaessa ja häkä lisääntyy veressä, ei meinaa saada pieni happea. Tupakassa on myrkkyjä ja alkoholissa, solutasolla paha juttu kaikin puolin.
Keskenmenon vaara on korkea polttaessa.
- yllätysmami
lisäksi. kirjoitti:
Keskenmenon vaara on korkea polttaessa.
Hmm, jospa lukisit ajatuksen kanssa tekstini? Niin, tietämätön olin kyllä mitä vatsassani tapahtui, totta. :D En kyllä tietääkseni kertonut, että näin tekisin jos olisin tietoinen raskaudesta? Joten en tunne tarvitsevani näitä tietoiskuja enää. Kerroin vain oman kokemukseni.
- kylläsaatana
yllätysmami kirjoitti:
Hmm, jospa lukisit ajatuksen kanssa tekstini? Niin, tietämätön olin kyllä mitä vatsassani tapahtui, totta. :D En kyllä tietääkseni kertonut, että näin tekisin jos olisin tietoinen raskaudesta? Joten en tunne tarvitsevani näitä tietoiskuja enää. Kerroin vain oman kokemukseni.
On kumma, jos ei tahau olevansa raskaana.
Oletko jotenkin tyhmä?
T: mies - Pena.
kylläsaatana kirjoitti:
On kumma, jos ei tahau olevansa raskaana.
Oletko jotenkin tyhmä?
T: miesKuinka voi (viisas ?) mies kirjoittaa noin tyhmän tekstin?
- helppis1
Älä enää juo pisaraakaan. Se miksi alkoholia ei kannata käyttää etenkään raskauden alkuvaiheessa, johtuu siitä, että ihmisen keskushermosto kehittyy sikiövaiheen ensimmäisinä kuukausina (muistaakseni ensimmäiset 3 kk).
Muista, että nyt on ainutlaatuinen aika sisälläsi kasvavan ihmisen loppuelämän kannalta. Tämä aika on hänelle elintärkeä, sinulle kyse on muutamasta kuukaudesta. Sinä pystyt olemaan ilman alkoa sen ajan. Vauvallasi ei ole valinnanvaraa. Jos mieli tekee alkoa, lue juttuja FAS-lapsista. Lahjoita lapselle terve fysiikka.
Pidä huolta itsestäsi ja syö B-vitamiinia. Sinulla alkaa upea elämänvaihe ja olet niin onnekas, että saat vauvan! Äitiys on etuoikeus. Tsemppiä sinulle ja odotusajallesi! PYSY EROSSA VIINASTA, HUUMEISTA JA TUPAKASTA. ÄLÄKÄ BILETÄ ENÄÄN
NOIN 19/ 20 VUOTEEN VAAN OTA VASTUU LAPSESTASI.- ninja elena
hei
lohdutus: että jos sikiö vaurioituu 10 ekan viikon aikana niin kyllä se tulee keskenmenona pois! tsemppii! - tiiiii...
olen 7lapsen isä,et oo tehny mitään virhettä nyt vaan hoidat itseäsi hyvin ja syöt monipuolisesti rukaa ja sopivasti,ei tartte kahden erestä syödä,varmaan teistä rtulee hyvä äiti sit kun saat sen lapsen hyvää ja onnellusta odotus aikaa teille kummallekki
Tee abortti...
- minävaaaaaaan
Sikiö on käsittääkseni alttein myrkyille raskauden alussa, loppupuolella tuleva vauva kestää haitallisia aineita paremmin. Alkiolla voi mennä indusointi ja kaavoitus sekaisin. Luin äsken että aika ikäviä juttuja, mitä alkoholi ja tupakka aiheuttaa alkiolle. Kannattaa syödä terveellisesti ja miettiä ehkä lisäravinteita, et varmaankaaan halua että vauvallasi on joku puutostauti...
- enkeleita vain
Tuota ennenkin on juotu mutta ei ole sikiöitä testattu. Jos rauhan haluat voit mennä lääkäriin ja pyytää tekeen niitä tukimuksia sikiön terveydestä tietääkseni viikolle 16 asti näyttäää suuntaa antavaa.
Oikeesti rauhotu jos haluat olla äiti. Jos haluat tästä tekosyyn aborttiin niin tee se. - kahen lapsen äiti
ei se vaikuta sikiöön. tosin kyllä, jos sitä jatkaa.
- miekkiss
Äidillä ja sikiöllä ei ole yhteistä verenkiertoa ennenkuin viikon 10 jälkeen jolloin sikiön ravinnonsaannista alkaa huolehtia istukka, ruskuaispussi surkastuu silloin. En usko että olet tehnyt lapsellesi mitään vahinkoa. Googleta ruskuaispussi raskausaikana ja ole huoleti.
- lissu62
Hei, minäkin otin viinaa raskauden alkuviikoilla ja jopa sammuinkin kerran,koko odotusajan pelkäsin kuollakseni mitä olen lapselleni aiheuttanut, jopa muutamat muistuttelivatkin asiasta. No poika syntyi aikanaan, on nyt 43v, perheellinen, kaksi tervettä lasta. Oli kouluaikana huippuoppilas, nopeasti valmistui d.inssiksi, sai töitä heti valmistuttuaan, tähän asti on ollut hänellä kaikki hyvin. Lapsella voi olla "vikoja"ilman mitään yksittäistä syytä, mutta tietenkin sitä itseään syyttäisi. Älä murehdi etukäteen, vaan nauti raskaudestasi!
- 32222222222222
On tässäkin neuvo.
Minä ryyppäsin, olin onnekas eikä mitään pahaa tapahtunut. Tee sinäkin siis samoin, murehdi vasta myöhemmin!
- Makke-3000
mullakin kävi noin, nyt poika soittaa kehitysvammaisten orkesterissa eli hyvin kävi loppupeleissä
- Sandra-sini
Kaikki on varmaankin ihan hyvin. Mutta lopeta nyt tähän kaikenlainen alkoholin käyttö yms. Lohdutukseksi voin kertoa, että eräs tuntemani nainen käytti odotusiakanaan alkoholia aika lailla , mutta niin vain kävi, että tytär kirjoitti aikanaan kuusi laudaturia ja valmistui hyvään ammattiin. Silti alkoholi on aina riski, oli raskaana tai ei. Esim. alkoholilla on altistava vaikutus mm. eräisiin syöpiin.
- 19+14
Kyllähän tuossa on vähän fentaalin alkoholisyndrooman riskiä. Lapsesta ei välttämättä tule mitenkään fiksu, mutta eipä kaikista voi tullakaan.
- P-Pmaa
Kaikki tulee hyvin, mutta jos poltat tupakkaa, lopeta samaan tien. Ja myös alkohooli.Ei tippaakaan. Onnea sinulle ja kovasti! Itse olen olen äiti ja mummokin jo.
- Yksi isoisoäiti
Lapsi on täynnä elämäntahtoa ensi hetkestä. Lapsi pitää huolen että saa kaiken tarvitsemansa. Älä huolehdi, lapsesi voi hyvin.
Pahimmissakin paikoissa on syntymättömät lapset selviytyneet, äärimmäisissäkin oloissa.
Nyt varmaankin luovut toistaiseksi viihteestä ja bilettämisestä ja huolehdit lapsestasi, sillä sinä olet hänen tukensa ja turvansa vielä kauan, syntymänkin jälkeen.
Nyt on lappsi ensi sijalla. Onnea molemmille. - olen toivoton
Kaikille tiedoksi etä lopetin juomisen ja en edes polta.. En ole ikinä edes maistanut.. Nyt kun en itse voi juoda niin olen kaverini kuskina.. Myös lapsen isä lopetti juomisen.. Hän on minun tukena ja pitää huolta minusta ja masu asukista.. Kiitos kaikille jotka ovat onnitelleet ja niille jotka haukkuvat ja ovat negatiivisia niin voisitte hankki elämän..
- hysteriaako
Ei se kakara siihen pikku tissutteluun ja röökaamiseen kuole.
- lääk.kandi
Tupakointi vaarantaa pahiten lapsen kehitystä. Sillä tupakointi yleensä on päivittäistä ja näin ollen lapsi altistuu kokoajan myrkyille. Aika yleistä että sen seurauksena lapsesta kehittyy keskittymishäiriöinen. Eli jos näin on tehnyt, on jo pilannut todennäköisesti jonku elämän.
- Isoisoäiti
Älä pelottele! Minun aikanani yli puoli vuosisataa sitten tupakointi ei ollut vaarallista eikä siitä varoitettu kuin näön vuoksi. Kaikki polttivat sisällä niin että tupakoimattomatkin olivat passiivisia tupakoitsijoita. Kaikki polttivat. Naistenkin tupakointi yleistyi niinä aikoina, mutta oli sopimatontakin naisten poltella tupakkia ulkotiloissa, ja siksi juuri naiset tupruttelivat joka savukkeen sisällä. Ei mitään tupakkahuoneita edes ajateltu. Totta kai äidit välttivät tupakanpolttoa ja alkoholia ihan oman järkensä neuvomina, mutta ei ihan kamalan pahana pidetty, jos savukkeen joskus sytytti.
Pahaltahan se maistui.
Jos tupakka olisi todella ollut niin ankara myrkky odottaville äideille, ei maailmassa olisi yhtäkään tasaista ihmistä, vaan olisimme kaikki keskittymishäiriöisiä!
Muistelen, että alettiin sitten varoitella odottavia äitejä tupakan vaaroista ja sanottiin, että lapsen paino voi jäädä jopa 150 gr alemmaksi kuin tupakoimattomalla. Minusta se ei tuntunut erityisen pelottavalta, sillä suvussani vauvat painoivat syntyessään 4 kilon paikkeilla.
Itse en kyllä polttanut, jopa tupakan hajukin sai minut pahoinvoivaksi, mikä varmaan on luonnon oma puolustuskeino.
Odottavia äitejä neuvotaan ja ohjataan ihan kaikessa ystävyydessä niin runsaasti, että ensikertalainen saattaa hätääntyä, kuten aloittaja.
Muista kuitenkin, että raskaus ei ole sairaus, ja lapsi pitää kyllä puolensa. Luonto on huolehtinut hänestä hyvin, niin että tavallisella elämänmenolla suoriudut tulevasta ajasta ihan mallikkaasti. - 321111
Isoisoäiti kirjoitti:
Älä pelottele! Minun aikanani yli puoli vuosisataa sitten tupakointi ei ollut vaarallista eikä siitä varoitettu kuin näön vuoksi. Kaikki polttivat sisällä niin että tupakoimattomatkin olivat passiivisia tupakoitsijoita. Kaikki polttivat. Naistenkin tupakointi yleistyi niinä aikoina, mutta oli sopimatontakin naisten poltella tupakkia ulkotiloissa, ja siksi juuri naiset tupruttelivat joka savukkeen sisällä. Ei mitään tupakkahuoneita edes ajateltu. Totta kai äidit välttivät tupakanpolttoa ja alkoholia ihan oman järkensä neuvomina, mutta ei ihan kamalan pahana pidetty, jos savukkeen joskus sytytti.
Pahaltahan se maistui.
Jos tupakka olisi todella ollut niin ankara myrkky odottaville äideille, ei maailmassa olisi yhtäkään tasaista ihmistä, vaan olisimme kaikki keskittymishäiriöisiä!
Muistelen, että alettiin sitten varoitella odottavia äitejä tupakan vaaroista ja sanottiin, että lapsen paino voi jäädä jopa 150 gr alemmaksi kuin tupakoimattomalla. Minusta se ei tuntunut erityisen pelottavalta, sillä suvussani vauvat painoivat syntyessään 4 kilon paikkeilla.
Itse en kyllä polttanut, jopa tupakan hajukin sai minut pahoinvoivaksi, mikä varmaan on luonnon oma puolustuskeino.
Odottavia äitejä neuvotaan ja ohjataan ihan kaikessa ystävyydessä niin runsaasti, että ensikertalainen saattaa hätääntyä, kuten aloittaja.
Muista kuitenkin, että raskaus ei ole sairaus, ja lapsi pitää kyllä puolensa. Luonto on huolehtinut hänestä hyvin, niin että tavallisella elämänmenolla suoriudut tulevasta ajasta ihan mallikkaasti.Hei sinä "fiksu" isoäiti.
Alkoholi tai tupakka ei aiheuta kaikille lapsille kehityshäiriötä, mutta joillekkin se aiheuttaa ja joillekkin ei. SIKSI siitä varoitellaan, koska se jolla se saattaa käydä saattaa olla sinä ja lapsesi.
Jos se tapahtuisi jokaiselle joka tupakoi ja juo raskauden aikana, niin nuo aineet olisivat jo kielletty lailla.
Mutta katsos fiksu isoäiti. Ne SUURENTAA RISKIÄ saada.
- afterlife::
Holtiton kaverini joi muutaman kerran raskauden aikana ja poltti pilveä, ei kuulemma vahingoita?? Ja röökiä ja sai kauniin ja terveen lapsen, käsittääkseni vain alkoholistit saa näitä syndroomalapsia, mutta mikä tahansa on mahdollista.
- eteen päin
Tehty mikä tehty, ei sitä tekemättömäksikään enää saa. Paras siis lopettaa stressaaminen ja suunnata nokka kohti tulevaa. Koskaan ei tiedä mitä käy, voit elää kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta silti kukaan ei voi taata että lapsi olisi täysin terve. Totta kai kannattaa elää lapsen parhaaksi nyt kun tiedät että sellainen on tulossa. Varmaan olet neuvolassa saanut ohjeita joiden mukaan syödä ja liikkua, ylipäätään pitää itsestään huolta, koska silloin vauvakin voi hyvin. Varmaan jo tiesit tänne kirjoittaessasi että näitä vastauksia tulee laidasta laitaan, joten ne joista ei mitään hyötyä tunnu olevan kannattaa kylmästi sivuuttaa. Onnea tuleville äidille ja isälle vaikka tuo termi masuasukki saakin minut henkilökohtaisesti yrjöämään.
http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/244-alkoholi-ja-raskaus
Ja siis, jos ohitit kohdan, niin tilapäinen käyttö ei ole vaarallista lapselle. Ja tämän on myös kätilö 20vn kokemuksellaan minulle kertonut.
Tuossa myös vähän "realiteetteja": http://youtu.be/wdZpF-fQXm0
Voin myös sanoa, että tekemäsi "synti" on kovin heiveröinen siihen verrattuna mitä oikeasti tässä maailmassa tapahtuu :)- killlllsls
Kun kysyt onko monelle käynyt näin. On varmasti käynyt.
Tuo 5 kerran juhlimassa käynti tuskin aiheuttaa enään keskenmenoa. On toki tutkittu sitä ja on tutkittu tätä. Mutta alkuraskauden aikana käydyt kuppilareissut ovat hyvin harvoin syynä sairaan lapsen syntymään.
Keskenmenoon vaikuttaa moni asia, joten voit olla rauhassa kuhan alkoholin käyttö loppuu tähän, kuten uskonkin loppuvan peloistasi kertovasta viestistä.
Tsemppiä loppuraskauteen, paljon on vielä matkaa edessä. Opittavaa lapsella sekä äidillä ja isällä. - Elämä heittelee....
Keskenmeno sanoi yksityinen arvostettu gynegologi ultran perusteella (menkoista laskettun perusteella rv:lla 8), ei näkynyt syke mutta laskettuaika piti hyvin paikkansa. Hukutin sitten murheeni alkoholiin, oikein huolella. Viikko siitä kun olin kuullut että olen saanut keskenmenon menen sairaalaan kohdun tyhjennykseen, ennen kaavintaa lääkäri teki vielä rutiini ultran(vko 9 ja silloin näkyi vahva syke). Ultran tehnyt lääkäri toteaa yllättäen olet kyllä edelleen raskaana eikä tätä raskautta ole syytä keskeyttää. Kun kerroin rajusta alkoholin käytöstä edellisellä viikolla lääkäri ultrasi tarkemmin ja toteaa ei syytä huoleen, mutta enää ei yhtään alkoholia. Shokki oli melkoinen kun kuulin olevani edelleen raskaana! Ikipäivänä en olisi juonut yhtään jos olisin tiennyt yhä olevani raskaana. Kaksi keskenmenoa olen kokenut aikaisemmin. Terveen lapsen synnytin kaikesta huolimatta. Minulla ei ollut minkäänlaisia raskaus oireita ja uskoin gynegologia joka "keskenmenon" totesi. Kaksi lasta olen synnyttänyt ja rakastan molempia lapsiani yli kaiken.
- h......ll
Viikolla 8 sikiön sydän lyö kyllä ja se näkyy ultrassa...
- heke2013
Moi! olet syystä epätoivoinen. ei silti kannata vaipua epätoivoon.
se ei asiaa muuta mihinkään,pinna siinä vain palaa.Ole kuitenkin
luotavaisella mielellä tulevaan. Haluaisin auttaa sinua enemmänkin,
mutta en halua kertoa kaikkea tässä yleisellä pastalla. Kivaa olisi
jos jaksaisit vastata mun sp os.
Terv. heke2013 Hei!
Nyt jos tämä on aito aloittaja niin hienoa, että olet tästälähtien huolehtimassa lapsestasi! Fas-lapsia tulee kun juodaan kunnolla ja rankasti... en luule sinulle käyvän niin!
Hassua on se että päivitellään nykyjuomista, pari sataa vuotta sitten ei edes tiedetty että juomingit vaikuttavat lapseen. Paljon vaikuttaa myös mieliala ja saako tukea. Ei kannata joka jutusta tänne kirjoitella, saa vaan peetä niskaansa.
Vitamiinia kannattaa ottaa ja nauttia raskauden hyvistä puolista! En tiedä olenko saanut K vitamiinia, mutta lapseni ovat maailman kauneimman muotoisia ja heillä on kaikki henkiset lahjat mitä voi kuvitella- varhaislapsuus ja hyvä huolenpito vaikuttavat hyvin paljon lapsiin ja kehitykseen!!! Uskon että sinusta tulee hyvä äiti ja iloitset lapsestasi, annat hänelle paljon ja hän sinulle!!! Onnitteluni, että saat oman lapsen!!!- 1967mum
Minusta on käsittämätöntä miten naiset eivät seuraa omaa fysiologista olemustaan. Minä tunsin hyvin voimakkaasti kun hedelmöitys tapahtui. Sehän tapahtuu 72 tunnin sisällä edeltävistä yhdynnöistä tai yhdynnästä. Toiset voivat tulla raskaaksi yhdestä, mutta minulle tarvittiin 10 vuorokauden sisällä. Toivoisin että naiset seuraisivat kuukautiskiertoaan ja ajattelisivat omaa psyko/fyysistä kokonaisuuttaan.
- kovaa panoa
oliko sama mies joka pani sinua 10 kertaa vuorokauden sisällä?
Ei kyll ole todennäköistä,että lapsi vahingoittuu, kun on niin hyvässä suojassa siellä mahassa..Kunhan ei tosin tavaksi ota koko raskauden ajalle päihteiden käyttöä.. Itse join kerran ihan kivasti enkä edes tiennyt olevani raskaana ja poika on mitä tervein,iloisin, hymyilevin lapsi jonka tiedän.Ikäisekseen nopea ymmärtämään ja oppimaan asioita. Ehdit vielä muuttaa elämäntapoja ja valmistautua elämään lapsesi kanssa,,Syö hyvin, lepää, liiku ja erityisesti nauti siitä raskaudesta. Kun äiti voi hyvin, voi vauvakin :) Onnea ja stemppiä tulevaan vanhemmille ja vauvalle :)
- Jätä myös aspartaami
En usko sikiö on vielä vaurioitunut. Jatkossa voisit välttää tukan värjäämistä, sillä se on haitallista sikiölle. Sekä myös aspartaami, sanokoot neuvolan ihmiset näistä mitä hyvänsä.
Terveydenhuoltolaitoksen vanha jäärä Pekka Puska suosii aspartaamia, siksi neuvolatäditkin kuin apinat höpöttävät: ei haittaa ei haittaa.
Amerikassa on tehty aspartaamista valtaisasti vahinkoilmoituksia, joissa on kirjattu noin 90 eri terveysvauriota sokeudesta lähtien. Jenkeissä makeisten yms valmistajat ovat korvaamassa aspartaamia muilla makeutusaineilla jättiäisten vahinkokorvausvaateiden pelossa.
Itse saan aspartaamin nauttimisesta huonon olon ja päänsäryn.- janne_maybe_normal
aspartaami ja kohta markkinoille tuleva neotaami on pahaksi sikiölle, niinkuin se on pahaksi myös ihan aikuiselle ihmiselle.
- janne_maybe_normal
minusta tuntuu että koska kysyt vastaavaa kysymystä, niin tarkoittaa että olet huolissasi jo nyt vauvasta, joka taas tarkoittaa että lapsesi tulee kasvamaan rakastavan ihmisen kanssa. älä huolehdi turhaa tulevasta koska hänestä kasvaa varmasti hieno ihminen :)
- Ylevät ja ylpeät
Jotkut ne on niin hyviä etteivät ainakaan alkoholia tule käyttäneeksi, ehkä sitruuna perässä antaa riittävästi iloa. Ja sitä ilosanomaa pitää sitten jakaa joka paikassa.
Muuten onkin turha itkeä kaatuneen maidon perään. Varautuminen olis viisasta. - ...
saat vammaisen lapsen
- EL: ak.IM
olen toivoton
Elä murehdi. Stressi on vaarallisempi sille piltille kuin pari drinksua. Ennenvanhaan väitettiin, että raskausaikana tupakointi vaikuttaa lapsen pituuteen. Mutsi ei vetänyt savuakaan kun odotti broidia. Veti kun korsteeni röökiä mua odottaessaan. Olen veljeäni päätä pitempi.
Mutta ehkä kannattaa laittaa se korkki kiinni. - hienoa huomata
kuinka alkoholin käyttö raskauden aikana on suotavaa, melkein jopa
pakollista. Ainakin mitä ketjun teksteistä voisi päätellä.
Sillä lailla immeiset, kyllä huomaa miksi nykyäidit ovat
"ihan vähän" ravalla.
Toivottavasti sosiaaliviranomaiset vievät lapsenne huostaan.
Yhden juoppoämmän käräytin sossuviranomaisille.
Penska vietiin ämmältä väkisin.
No, nyt eukolla on ainakin aikaa ravata paremmin baareissa, kun ei lapsesta
tarvitse huolehtia.- Ämmä ämmää soimaa
Hienoa olet pelastanut lasten elämä! Mutta, kielenkäyttösi puolesta voisit myös joutua suurennuslasin alle.
- sika
demarien vika! Ja kaikkien muiden vika jotka ei kuuluu kokoomukseen
- 404444
Puhu gynegologisi kanssa. Uskoisin, että et ole vielä vahingoittanut lastasi. On varmasti muitakin ihmisiä, joille on käynyt samalla tavalla ja ovat silti saaneet terveen lapsen kunhan eivät ole enää jatkaneet alkoholin käytttöä raskauden aikana.
- klonkku1
Mitä tehdä, jos saa rumia lapsia? Onko peli pelattu vai voiko asialle enään tehdä mitään? Monet ovat sairastuneet masennukseen rumien lapsien takia ja monet ovat tehneet epätoivoisia ratkaisua surmaamalla lapsensa jopa puolisonsa.
- nimim.
"ylevät ja ylpeät"
Olet oikeassa. Raskausaikana tulisi ryypätä ja röökata
niiin maan perusteellisesti. Onhan se tätä nykyaikaa, jolloin millään
ei ole mitään väliä. Pakko ihailla vatipäisyyttä.
Odota, annan tästä mukaan vielä loppuaplodit matkalahjaksi. - muoriliini
Kuten lukuisista viesteistä huomaat on Suomi vatipäitä pullollaan, eikä heidän kaikkien mammat ole ryypänneet raskausaikana.
Nyt kun tiedät, yrität elää ihan normaalia terveellistä elämää sortumatta ylilyönteihin. Kohtuus kaikessa.
jos jotain minä vanha akka olen oppinut, että elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Elä murehdi ja huolehdi. Pidät huolta, ettet enää ole huomioimatta vauvaa valinnoissasi.
Joku vaahtosi aspartaamista, mutta tuskin aspartaamia tulee niin paljoa syötyä normaalissa ruokavaliossa, ellei lipittele light limuja ja mehuja. En vahtisi jokaisen suupalan perään.
Välimeren maassa olisi väki kuollut jo aikaa sitten sukupuuttoon, jos alkoholi vähäisinäkin määrinä vaikuttaisi. ja jos sauna vaikuttaisi, niin suomalaiset olisi kuolleet sukupuuttoon.
Syntymän jälkeiset kasvatukselliset seikat on tärkeimpiä seikkoja, jotka aiheuttaa näitä valopäitä tai vatipäitä lisäävästi.
Välinpitämättömyys, rakkauden puute. - WoeWoe....
Hah hah haa! Ei voi kun nauraa... :D vaikka vakavasta asiasta onkin kyse.. Varmasti noin puolet syntyvistä lapsista on ns."vahinkolapsia"(toivottuja vahinkolapsia), ainakin nuorille ihmisille.. tai mitää lukemia tiedä, mutta todella moni! Ihmiset elävät normaalisti, ottavat kuppia, olevat päissää, polttavat tupakkaa... PITKISSÄ parisuhteissa aikuiset ihmiset ei enään ehkäisystä pidä niin hyvää huolta kuin joskus teininä, koska ajatus "jos se sieltä tulee niin tervetuloa vain"on yleinen. Kesällä istutaa harva se päivä patiolla, mökillä vedetään perskännejä, reissataan, ei oikeen pidetä huoltakaan itsestä kun mässätään herkkuja ja hups! raskaus on alkanut "jossakin vaiheessa" kun ei oikeen edes muista kun on tuo kesäloma mennyt niin lujaa miehen kanssa ;) Näin kävi ja veikkaan että aika monelle on käynyt kanssa ja täällä me ollaan kirjottelemassa suomi24 palstalle ja väitetään kaikki olevamme fiksuja, vaikka todennäkösesti äitimme ovat ryypänneet kun ovat odottaneet meitä. Tästäkö se sitten johtuu että useimmat ihmiset ovat helvetin tyhmiä! :D Odottaja, ole ihan rauhassa, englannissa nuoret odottajat eivät edes tiedä ettei ne saa polttaa tai ryypätä odotusajalla ;) Kunhan lopetat nyt sen juopottelun ja kessuttelun (mikäli oot polttanut..) niin kaikki ok, lapsesta voi tulla vammainen vaikket olis koskaan koskenut viinapulloon. Ps. Ne jotka polttavat mahapystyssä, ihan oikiasti, onko enään oksettavampaa näkyä maailmassa! Siinä ei paljon peitellä tyhmyyttä!
- jeesustella
Onko se äpärä
- Ei HÖLMÖILLE
Tälläiset palstat pitäis lopettaa jos ei osata mollia sellaisia sellaisia ihmisiä jotka haluaisivat todella kysymyksiinsä oikeata tietoa,niin täällä niinsanotut näsäviisaat pölhöt kirjoittelevat kaikenlaista paskaa.Painukaa kaljaa kittaamaan niin ei tarvitse teidän törkeyksiä lueskella elkääkä istuko silloin tietokoneen ääressä.Jos joku todella haluaisi kysyä neuvoa asioihinsa niin pyrkikää olemaan rehellisiä mitä kirjoittelette,olisi se kysyjällekkin lukea selväpäisiä vastauksia
- minkäs teet
Nykyäidit nyt vain tuppaavat olemaan niin perkeleen
uusavuttomia tumpeloita.
Näinkin itsestään selvää asiaa pitää tulla suoli24:lta kyselemään.
Ei raskaus saa olla mikään este baareissa ravaamisille. - tulipahan mieleeni
Taitaa olla ylläpidon laittama ketju.....
- liekö mikään
ihme, kun roskaväki täällä jakaa pipipäisiä neuvojaan faktoina.
Lisää vammaisia ja uusavuttomia kiitos!! - olen toivoton
Ompas hienoa kun näin moni on ''kiinnostut'' ja haluaa puuttua elämääni.. Joku oli myös kysynyt että jos lapsestani tulisi vammainen tai ei niin terve.. Minua se ei haittaisi.. Olen niin onnellinen kun minusta tulee äiti ja että lapseni isä on vastuullinen ja ihana ihminen.. Jotkut myös haukkuivat minua itsekkääksi.. Miten voin olla itsekäs jos pidän lapsen joka oli kyllä vahinko mutta ihana vahinko olikin.. Meidän elämässä kääntyy uusi sivu :) Nautin raskaudestani ja pidän elämästäni juuri tälläise.. Voitte kirjoittaa tänne jos haluatte mutta minä en jaksa enää lukea enkä stressata tätä asiaa.. Kaikille vain hyvää jatkoa..
- Ei alkoholia
Kerronpa jutun joka oli sattunut jo ennen minun syntymääni. Ja siitä on jo kohta sata vuotta, siis tapauksesta , ei minun syntymästäni,
Vanhemmillani oli tapana sunnuntaisin käydä kyläilemässä erään perheen luona.
Tällä rouvalla oli monta lasta ja kaksi niistä täysin jälkeen jääneitä kehityksessä.
Nämä olivat poikia mutta myös yksi tytär oli niinkuin vähäisen.
Siihen aikaan kun nämä lapset olivat syntyneet, joskus vuosina 1890- 1915, ei varmastikaan lasten äiti saanut mistää alkoholia joka olisi olisi ollut syynä lasten kehitysvammaisuuteen,
Sitten myöhemmin tämä tytär(joka oli niinkuin vä'hän--)meni naimisiin , sai kaksi poikaa, kaksi tyttöä, tytöistä tuli fiksuja , opiskelivatkin, pojilla oli mlemmilla huulihalkio ja muutenkin "vähän".
Olen ajatellut mistähän nämä kaikki sattuivat samalle suvulle, olisikohan geeneistä johtuvaa.
Vanhalla äidillä oli nämä pojat (hölmöjä, sanottiin siihen aikaan) neljä tytärtä fiksuja . Vain tämä yksi tytär synnytti kehitysvammaiset pojat, ja tyttäret olivat täysin normaaleja.
Tiedän ja tunnen ihmiset (tai olen tuntenut) ei ole juttuni keksittyä,
Itsekin olen jo syntynyt ennen talvisotaa. Kyllä sää varmasti synnytät terveen poikavaavin:) Siis tuo poika oli vain leikkimielinen arvaus:) Mulla on yksi tyttö ja yksi poika. Mulla kävi samalla tavalla ku sulla ja silti mulla on terveet lapset. 4-vuotias ja tyttö vielä alle vuoden. Kannattaa nauttia sen verran kuin pystyy (paljon), vaikka luultavasti jokaisella odottavalla on huolia. Et ole tehnyt mitään väärää. Aika moni käy juhlimassa ja tietty juhliminen jää (riippuu vanhemmista.). Miekin olen turhaan ollut ahdistunut, vaikka mulla on hieno poika ja pikkuinen tyttö. Et ole tehnyt pikkuvaaville harmia. Onneksi annat ihanan vaavin tulla ja huolehdit hänestä hyvin. Tsemppiä!
Mie olin siitä erikoinen, että tunsin ne hedelmöitykset. Kaikki ei tunne ommaa kehhoo. Mulla oli raskauden aikana myös lämpimämpi olo. Saisipa kolmannen lapsen
- Kuka on noin TYHMÄ!
SIIS miten joku voi OLLA NOIN vastuuton!!!!!! Oletko pipi päästäsi ap?
Toivon että saat vammaisen lapsen,niin opit vastuusi!- haistajo...
kuule luepa sinä iha huvikseen toistamiseen mitä ap kirjoitti! Mikä siinä on että monillekaan keskustelun lukijoille ei mee jakeluun ap:n viestin pointti?????
Hän ei tiennyt olevansa raskaana!!
Ja jos joku on vastuuton niin sinä kun tulet näinkin julkisesti toivottamaan toiselle vammaista lasta!! Olet varmaan joko ihan pentujokapuhuumitäsylkisuuhuntuo-tyyppiä taikka sitten itse olet saanut vammaisen lapsen josta olet katkera ja toivot muille samaa vastoinkäymistä elämään.
LAPSELLISTA. Sinä se olet pipi päästäsi. - haistettu on
haistajo... kirjoitti:
kuule luepa sinä iha huvikseen toistamiseen mitä ap kirjoitti! Mikä siinä on että monillekaan keskustelun lukijoille ei mee jakeluun ap:n viestin pointti?????
Hän ei tiennyt olevansa raskaana!!
Ja jos joku on vastuuton niin sinä kun tulet näinkin julkisesti toivottamaan toiselle vammaista lasta!! Olet varmaan joko ihan pentujokapuhuumitäsylkisuuhuntuo-tyyppiä taikka sitten itse olet saanut vammaisen lapsen josta olet katkera ja toivot muille samaa vastoinkäymistä elämään.
LAPSELLISTA. Sinä se olet pipi päästäsi.miten aikuinen ihminen voi tulla tietämättään raskaaksi ? naitu kun ollut sammuneena sohvalla vai, aina kun ottaa housut pois se vaara on olemassa
- haistauudelleen
haistettu on kirjoitti:
miten aikuinen ihminen voi tulla tietämättään raskaaksi ? naitu kun ollut sammuneena sohvalla vai, aina kun ottaa housut pois se vaara on olemassa
Huoh...
Elämään mahtuu paljon vahinkoja : ) ymmärtänet sen sentään..
esimerkiksi e-pillerit eivät ole mikään sata ja yksi prosenttisen varma ehkäisy, vaan aina on se pieni mahdollisuus tulla raskaaksi.
JA .... edelleen ..... pointtihan nyt oli että miten lapsi voi siellä masussa nyt.
EI se, miten lapsi on saanut alkunsa....
huomannet eron, vai pitääkö rautalangasta vääntää... ??
- elämä yllättää...
Minä sain tietää olevani raskaana viikolla 20 ja sitä ennen ollut monen monta kertaa juhlimassa ja polttanut tupakkaa....juopottelu tyssäsi tottakai kuin seinään raskaudesta kuultuani ja loppu odotus aika meni tietysti pelätessä pahinta :( mutta sain kumminkin terveen poika vauvan kuka tällä hetkellä on viisi vuotias eikä edelleenkään ole tullut vastaan mitään ongelmia :D
- seksikäs daunari ;)
Vaimmaiset on aika keharei :P
- wsdefrtgyhujkiloöp
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10831287
Raskaudenaikainen mielialalääkkeen käyttö aiheuttaa lapselle oppimisvaikeuksia, myös vaikeuksia tunne-elämässä.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/313917/Aidin masennuslaakitysta epaillaan riskiksi sikiolle
Odottavien äitien masennuslääkkeiden käyttö saattaa haitata syntyvän lapsen terveyttä. Tutkijat selvittävät parhaillaan neurologisten kehityshäiriöiden yleisyyttä lapsilla, jotka ovat sikiöaikana altistuneet SSRI-lääkkeille. – Eläinkokeet viittaavat siihen, että sikiön keskushermosto voi olla herkkä lääkkeille jo keskiraskaudesta alkaen, kertoo erikoislääkäri Heli Malm Huslabista.
Raskaana olevien naisten masennuslääkkeiden käyttö on yleistynyt tuntuvasti viime vuosina. Etenkin SSRI-lääkkeiden käyttö on lisääntynyt, sillä niillä on vähemmän haittavaikutuksia verrattuna vanhoihin masennuslääkkeisiin.
SSRI-lääkkeet lisäävät aivoissa erään mielialaan vaikuttavan välittäjäaineen, serotoniinin, pitoisuutta.
– Välillä tuntuu, että SSRI-lääkkeitä käytetään leväperäisesti työstressin tai vähän epämukavan olon hoitoon. Ne eivät kuitenkaan ole yleislääkkeitä, toteaa Malm.
http://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/86/raskaus_ja_imetys_-_haitalliset_laakkeet
- kysymys
Tiesitkö saaneesi munaa?
- älä välitä
kisko viinaa ja röökiä vaikka kaksin käsin.
Kyllä ne pennut terveinä syntyy, jos on syntyäkseen.
Älä välitä noista jeesustelijoista, ne on vaan kateellisia sulle. - Kerrasta poikki
Vaimo otti alkuraskauden aikana kielloista huolimatta YHDEN kerran alkoholia, 6 siideriä, lapsella oppimisvaikeuksia, muut lapset normaaleja.
- Joopajoooo
Joo, varmaankin opvaikeudet johtuvat kuitenkin jostain muusta kuin tuosta kerrasta...:) olet. Kuitenkin aika SIKA ettäpäästitvaimon juomaan;)
Ystäväni sai tietää vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella. Terve, kaunis tyttö. Onnea odotukseen! Kaikki on varmasti hyvin!
- samaa mieltä
Onnea, tsemppiä ja haleja blaablaaabllalallbll.......ja muuta tyhjänpäiväistä
paskanjauhantaa.
Viinaa, viinaa tsatsatsaa...
Kannattaa aina tehdä asiat päinvastoin, kielloista välittämättä. - hoh,hoijakkaaaaaa
Aloitus on ihan selkeä provo.
- suomalaiset.com
En itse ole äiti tai ole ikinä ollut raskaana, mutta sen verran kun luki näitä kommentteja, niin ei ole kovin ystävällistä porukkaa. Keskustelun aloittaja, ei halunnut tietää voiko juoda vielä vaan halusi tietää onko lapselle tapahtunut jotain vakavaa. Hän oli huolissaan lapsensa terveydestä! Ja täällä te vaan soimaatte häntä, kun hän joi 5krt?? Jos hän olisi tiennyt että on raskaana ihan alusta alkaen, niin en usko, että olisi juonut tippaakaan..Joten toivon, että jättäisitte sellaiset kommentit pois ja ajattelisitte vähän miltä hänestä tuntuu. Itsestäni tuntuisi aika paskalta jos en olisi tiennyt että ehkäisy on pettänyt ja pamahtaisin paksuksi ja olisin juonut alkoholia sinä aikana tai polttanut tupakkaa. Ja sitten vielä kaikki jotain "oot ihan huono äiti kun joit!" "sun lapsesta tulee kehitysvammanen ja sen on sun vika!" Että niin, tee niin toiselle kuin haluaisit itsellesi tehtävän. AAMEN.
- Lopettakaa jo
Sitä se vapaa media on etenkin naiset ovat petoja toisilleen. Kasvotusten nähdessä puhetyylikin muuttuisi ?
- Keskustelukulttuuri?
Pistääpä täällä silmään lähes täydellinen keskustelukulttuurin puute, en tosin kyllä muuta odottanutkaan. Sen toteaminen, ettei lapsesta välttämättä tule vammaista yhden ryyppykerran perusteella (fakta) ei tarkoita sitä, että puolusteltaisiin raskaudenaikaista alkoholinkäyttöä jotenkin yleisesti. Moni voisi yrittää kehittää hieman sisälukutaitoa, aloituksen lukeminen ja ymmärtäminen kun ei koskaan ole pahaksi.
Muutenkin on aika hyytävää, että jotkut oikein toivovat jollekulle vammaista lasta ja muita vastoinkäymisiä. Toivon että kyse on pelkästä provokaatiosta; kyllä katkeruudella ja pahantahtoisuudellakin pitäisi jokin raja olla. - vanhemmuus hukassa
Tuskin mitään peruuttamatonta on tapahtunut. Kysy mieltä huojentaaksesi lääkäriltä tai neuvolasta. Ja mikä on liikaa raskauden aikana sitä ei kukaan oikein tiedä. Ranskassa tms. niin ja toisaalla näin ja ihan tervepäisiä syntyy. Alkoholia ei kuitenkaan suositella. Samoin pahaa voi saada aikaan steressi, huono ruokavalio tms. Jos tuo on vain aloittajan murhe niin pieneltä tuntuu, toki ymmärrettävää ja aiheellista kysyttävää. Täältä vaan saa useimmiten pahan mielen...
Tärkeämpänä muutaman alkuvaiheen tietämättömän juhlimisen sijan pidän että miten sitoututunut on lapsen myötä elämää muuttamaan, kasvattamaan. Kasvatus on monilla nykyajan vanhemmilla aivan hukassa ja sen näkee esim. koulussa. Annetaan tehdä mitä vaan ja se ei luo turvaa. ULKOISTETAAN KASVATUS, HALLOOOO...se on vanhempien ja kotien tehtävä ensisijaisesti!!! Ei annetta lapsen päästellä suusta mitä vaan, lasten täytyy tietyllä tavalla kunnioittaa aikuisia ja käskyjä, sääntöjä. Elämä on sääntöjä, tapoja kaikella tavalla sosiaalisessa elämässä: koti, koulu, työ...Syrjäytymisen estoon sääntö numero yksi on rajat ja rakkaus kotona!!!!! - jozzu
Minulla on 11 vuotias poika. Sain tietää olevani raskaana vasta viikolla 10. Lapseni on täysin terve ja fiksu poika vaikka myös otin alkuaikana alkoholia kerran oikein kunnollakin. Siihen se juominen sitten loppui kun sain tiedon raskaudestani. en voi kun ihmetellä joidenkin reaktioita.
- koakoa
Ihan vinkkinä ku näköjään tykkäät ottaa paljaalla sisään ni kaavi ne spermat ens kerralla pois sieltä jos et osaa kortsua käyttää ni säästyy ihmishenki tollasen nymfomaanin sekoiluilta !
- huohh
Voi luoja mitä moralisointia, ap on ottanut 5 kertaa 11 viikon aikana, tämähän on todella vähän näin suomalaisen juomiskulttuurin puitteissa, joten puheet alkoholismista ja vastuuttomuudesta voitte kuopata sinne missä aurinko ei paista. Itse sain ainakin käsityksen, että ap on huolissaan tulevasta lapsesta ja tuskin olisi tippaakaan viinaa ottanut jos olisi raskaudestaan tiennyt.
Lisäksi nämä: miten et muka voinut tietää, että olet raskaana tyypit, 11 viikkoa on vielä kovin lyhyt aika. Oma kuukautiskiertoni on siitä mielenkiintoinen, että saattaa joskus olla jopa puoli vuotta menkat kateissa ja sen takia on kyllä rampattu lääkäreissä, kun ollaan jo varmoja oltu, että raskaana ollaan vaikkei testit mitään ole näyttäneet. Ehkäisy voi pettää vaikka sitä täysin oikein käytettäisiin. On niin paljon näitä kierukka, pilleri, kondomi -lapsia, eikä kierukkaakaan voi kovin väärin käyttää. Ja tunnenpa jopa pariskunnan, jolle lääkäri antoi lapsettomuustuomion, kuitenkin lopulta heidän kannaltaan onnellinen vahinko tapahtui ja lapsi sai kun saikin alkunsa.
Vielä ap:lle, älä huolehdi turhia, moni äiti käyttää ensimmäisinä viikkoina vahingossa alkoholia ja eiköhän kuitenkin suurin osa ihan terveen lapsen synnytä. Enemmän se stressi tällä hetkellä on haitallista ja toinen vinkki, ei kannata tällä sivustolla mitään kysellä, koska näyttää, että tällä palstalla sikiää trolleja enemmän kuin missään muualla.. - mummapumma54
Älä sinä suotta säikähdä, ennen annettiin odottavalle äidille konjakkia että se vauva pysyy siellä mahassa. Joten rauhoitu, se on tärkeintä, ja neuvolasta saat ruokailu ja lisäaineohjeet. Älä rupea mitään ihmelääkkeitä popsimaan eikä yliannostuksia mistään, ilman että neuvola sen tietää. Kaikki varmasti menee ihan hyvin, jos on mennäkseen. Tärkeintä sen vauvan psyykelle on, että itse olet rauhallisella ja iloisella mielellä, ja nukut tarpeeksi, etkä stressaa mistään.
- Alkoholi ja keskenme
Hei ap!
Itse join rv 4 alkoholia "todella paljon". Olin aivan paniikissa, vaikka siis join alkoholia perjantaina ja lauantaina (testi negatiivinen!), ja seuraavalla viikolla testi oli positiivinen.
Harkitsin keskeytystä, koska en halunnut mitään kehityspoikkeamia juomiseni takia. Normaalisti en juo juuri ollenkaan, ehkä kerran kaksi vuodessa. Mutta JUURI tuolloin olimme lomamatkalla.. Lääkärit eivät kuitenkaan tuolla perusteella sitä antaneet. Lapsi oli erittäin haluttu - ja on edelleen.
Kävin ultrassa rv 7 ja 9 - kaikki ok.
NT-ultrassa rv 13 sikiö olikin kuollut.
En tiedä, mistä keskenmeno johtuu. Kukaan ei tiedä. Mutta uskon vahvasti, että JOS se olisi johtunut alkoholistani, niin "Luonto korjaa". Eli jos sikiöllä olisi ollut alkoholin takia kehitysvamma tms., niin asia "hoitui" näin.
Olen erittäin murheellinen, mutta samalla huojentunut. Sillä yleensä alkuraskauden keskenmenot johtuvat kromosomipoikkeamasta tms.
Jos siis alkoholi olisi aiheuttanut sikiöllesi vammoja, pahat vammat varmasti abortoituvat pois (niin kuin minulla?).
Tsemppiä! - voivoi3
Onnea sinulle tuleva äiti! Minullakin on samanlainen tarina 25 vuoden takaa! Tyttäreni on terve ja aina ollut....Perussairaudet sairastettu lapsena! Älä välitä moralisteista täällä vaan nauti siitä, että uusi elämä kasvaa sisälläsi.
- yritä olla murehtimatta
Älä pelkää, juttele asiasta lääkärin ja terveydenhoitajan kanssa. Äläkä lueskele keskustelupalstoilla olevia kauhujuttuja! Jos lapsesi olisi vakavasti viinan vuoksi vammautunut olisi raskaus todennäköisesti mennyt jo kesken. Olen kuullut sanottavan että niin kauan kuin äiti ei edes tiedä olevansa raskaana on sikiö tavallaan vielä hyvin suojassa kehittymässä, ei vielä aivan niin suojaton ja altis myrkyille. Kohta pääset ultraan toteamaan että kaikki on hyvin ja voit lakata tuon asian miettimisen! Toivotaan että kaikki menee hienosti.
- Anonyymi
Kannattaa huolestua. Kaikki sairaudet eivät näy heti.. Esimerkiksi jos purat kylpyhuoneen kaakeleita ilman suojavarusteita ja niissä todetaan olleen asbestia. Menet seuraavana päivänä lääkäriin joka tutkii ja antaa terveet paperit. Noh 10-20 vuotta kuluu ja sinulle alkaa tulla ongelmia hengityksessä. Menet lääkäriin jossa todetaan sinulla olevan Asbestoosi. Tälläin on turha syyttää sitä lääkäriä joka aikoinaan antoi puhtaat paperit! Sama voi olla tässätapauksessa jos juo tai polttaa raskauden aikana. Kaikki seuraamukset eivät näy silloin kuin lääkäri toteaa vauvan terveeksi...
- Anonyymi
Itselläni on Lievä älyllinen kehitysvamma ja on ADHD ADD ja vasta lähellä 40 vuoden ikää työntekijä sanoi olen vaikea ADHD kirjon ihminen ja tällä viikolla ADHD ryhmään oli jakanut Facebook sivuilla, että tutkimus osoittaa nyt löytynyt selkeä syy ennen raskautta d-vitamiini taso jos on matala on yksi syy ja jos äidin veressä on raskauden alussa vielä nikotiinia vähänkin enemmän ja tutkimus kirjoituksessa luki ADHD vauvat syntyy etuajassa ja joutuu tehohoitoon ja matalat apgar pisteet. No nyt kun kehitysvamma kirjan tilasin ei ole ihme, jos ADHD ja Lievä älyllinen kehitysvamma on vaikea erottaa
- Anonyymi
Eli tupakan polttaminen kannattaa lopettaa ennen kuin joku nainen aloittaa lasten teon ja katsokaa, että teidän D-vitamiini taso ei ole matala ennen kuin aloitatte lasten teon. Ja ties vaikka ne ihmiset jotka juovat paljon tai olette masentuneita mistä vetoa, että me kaikki ennen tätä ADHD tutkimus juttuja ollaan joko todettu ADHD ja ne joilla ei ole koskaan todettu ne hakevat alkoholista ja huumeista sen avun. Koska hoitamaton ADHD aiheuttaa masennusta, alkoholin liika käyttöä ja päihteiden käyttöä. Onneksi tämä tutkimus ADHD suhteen nyt on tullut ainakin minun 3 veljeni tietää jos päättää jatkaa sukua niin pitää huolen, että nainen ei koske tupakkaan ja saa paljon d vitamiineja ja tämä meidän suomalaisten alkoholi ongelmat ja masennus ja päihteiden käyttö pian vähenee 20 vuoden päästä
- Anonyymi
Ja aloittaja älä syytä itseä ajattele jos olet ADHD ja sinun vanhemmat ja kaikki edes menneet ihmiset myös. Onneksi nyt tietää naisten D vitamiini tasoa lääkärit tarkkailla ennen raskautta ja tietää sano joillekin naisille, että tupakkaa ei saa polttaa ennen raskautta toivottavasti selvittää naisilta ennen raskautta jo nikotiini tason, että 20 vuoden päästä ne lapset jotka ovat nyt vauvoja voivat katkaista ADHD kokonaan
- Anonyymi
Ei täällä voi kukaan sanoa tuliko vai eikö tullut vaurioita. Menneelle ei tietenkään mitään voi, ja tuskin oli tahallista. Mutta yleisen asenteen soisi olevan tiukempi. Harmittaa tällaset "mäkin join x määrän drinkkejä ja ihan terve lapsi tuli, nyt 3kk vanha" - ensinnäkin tilanteita ei voi yleistää ja toiseksi jotkin vauriot tulevat ilmi myöhemmin. Niin kuin itellä vasta 6-vuotiaana, kun kehitys laahasi jäljessä monella eri alueella.
Älkää juoko jos on mahdollisuus olla raskaana. Ette voi tietää milloin tulee vaurio vai eikö tule. Jos tulee, se on peruuttamaton, elinikäinen. On aika epäreilua päättää toisen terveydestä jo ennen kuin on syntynytkään. Se lapsihan joutuu sitten niiden ongelmien kanssa kamppailemaan yhteiskunnassa, joka ei ole vielä ymmärtänyt näkemään niitä ongelmia ja tulemaan vastaan. Silloinkin vaikka lapsi näennäisesti ulkopuolisen silmin pärjää, ette voi tietää miten paljon pinnistelyjä asioiden saavuttaminen vaatii. Miten ylikierroksilla joutuu aivoilla käymään että sais jotain tolkkua jostain. Se ei teille näy kuin vasta sitten kun siihen väsyy, tulee burnout. Ja sitten ihmetellään missä mättää.
Terveisin FAS-nainen, koko elämän täys burnout.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292404
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181504Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k53917Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10881Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54731
- 18710
- 25699
- 135623