Käytättekö hattuja?
Pojanpoikani pääsi eilen ripille. Meidän naisten – luullakseni yleinen – tapa on tällaisiin tilaisuuksiin osallistumisten yhteydessä tuskailla, mitä yllensä laittaisi. Sitä ei sattumoisin kuitenkaan minulla nyt ollut, koska kaapissa roikkui valmiina tällaisten tilaisuuksien vaate, ”mummomekkoni”. Se on tummansininen, jossa pienenpieniä valkoisia pilkkuja, jakussa kapeat valkoiset tereet reunoissa ja hihansuissa. Hankin sen aikanaan ensimmäisen lapsenlapseni ristiäisiin, siis v. –88. Vaate onkin ehtinyt nähdä kuudet ristiäiset ja nyt kahdet rippijuhlat, muihin tarkoituksiin en sitä ole käyttänyt.
Siinä seisoin kokopeilin ääressä katsastaen pikaisesti kokonaisuutta – minulla on paha tapa jättää kaikki viimehetken varaan – kun välähti, josko muutama vuosi sitten häihin hankkimani lierihattu mallaisi asuun. Tikkailla ylähyllyille, puhalsin kenties olemattomat pölyt – ja hattuhan oli juuri jakkupukuni värinen… Antaisinko vielä tuon sivussa olevan valkoisen ruusunkin tuossa olla? Annan. Kokopeilini kertoi, että minulla oli sievä vaatekokonaisuus. Ei muuta kuin menoksi.
Pihalla porhaltaessani minulle hymyiltiin ”Minnekäs sitä nyt ollaan niin menossa?” - Niin. Kyllähän jo peilikuvassa äkkiseltään katselin itseäni myös ns. Amerikan serkkuna, mutta en antanut sen vaikuttaa. Olin nyt tällä mielialalla ja sillä siisti. Halusinko vain koketeerata? En. Vaan ilahduttaa itseäni ja kanssaihmisiäni. Ilahdutinkin, komean pojanpoikani kanssa kilpaa... ;))
Miksikähän tuo muoti suosii nykyään hatuttomuutta? Kuvaako se tuota kuuluisaa vapautumista vai on vain muodin oikkuja!? Halvemmaksihan se tietenkin tulee. Eikä mahdollinen frisyyri lätsähdä.
Minulla on suorastaan ikävä aikanaan Londonista kirppikseltä ostamaani kirkkaanpunaista lierihattuani (valkoisen takin kanssa), kun en rohkene sitä enää käyttää…
Oletko Sinä hattuihmisiä?
Sunnuntaipakisemista
9
509
Vastaukset
- Klara
Minä ostin kerran ulkomaanmatkallani upean kirkkaanpunaisen villaviitan ja matkakumppanini "pakottivat" minut ostamaan myös viittaan kuuluvan lierihatun.
No, käytämättähän se hattu jäi, tähän pärstään kun ei sovi minkäänlainen hattu.
Kokeiltu on kaiken maailman mallit.
Kyllä olisi ihanaa koketeerata erilaisilla hatuilla. - señora lyyli
sie olet ollu komia ilmestys ko rippijuhlis olit,näen sen ihan silmissäin. minun mielestä sie ihan oikea oppisesti olit pukkeutunut. se on hyvin nätti tuommon sininen mekko,valkoset kanttaukset tekkee sen rakkaan näköseks.
enne vanhaa 40 luvul noita kanttauksii oli paljo. minul on myös viel jälellä tummansininen koko mekko jossa on valkonen kaulus,lyhyet kyynärpäähän olevat pussihihat jossa on pikkee kankaasta kanttaus.piän sitä parempana mekkona.
juhlavii ja arvokkaisii juhlii pannaa aina hattu, niin mie oon lukent. onha presitentti halonenkin sen nyt hyväksynt, hänel on nykyää hattu, ko on löytänt sopivan mallin. alussa virkakautenaa hää esiinty hatutta, se ol paha rotokollavirhe.
kaikille naisille ko ei hattu sovi.mutta ilman hattuu ei niin korkeessa asemassa olevo voi esiintyä, se on piettävä vaikkei sopiskaa. :))
tykkään kovasti hatuista. mutta lierihattuu en voi pittää ,tai sitte se pittää olla hyvin kappeelierinen.
pienel ihmisel iso lierihattu on koomisen näkönen:))
levvee lieri hattu on minust hyvin naisellinen ja ehottomasti pitäsin jos olisin 10 sentii pitenpi.
amerikan meerikin on niin hurmaava isossa lierihatussaa että,hää ko on isokokonen hänel ei pienet hatut sovi,sitä mieltä itse on.
minust taas kommeelle naiselle soppii mikä vaan.:))
sinul ko on makkuu pukeutua, laita vaa oman makun mukkaan päälles.minnuu ko tullee vastaa nainen punasessa lierihatussa ja valkosessa takissa nykäsen kyl sinnuu hihasta ja esitän ihailuni.:)
nätti pukeutuminen on myös silmän iloa ohikulkijoille. ihmisen pittää pukeutua sellasiin vaateisiin missä viihtyy. ja melkee joka nainen visii viihtyy hatussa.
lähen nyt jehupojan kanssa ulkoilemmaa. hattu päässä tietenkin. kolean sään takkii se on täs kotipihalla vaan villareuhka.
terveisin lyyli- MUMMELI1
Harmikseni minkään mallinen hattu ei käy naamaani.
Siksi on tyydyttävä olemaan paljain päin juhlissa.
Tykkään kyllä tälläytyä pienempiinkin tilaisuuksiin vähän paremmin kuin arkena.
Isäntä joskus naljailee kun joutuu koruja laittamaan kiinni.
Juhlavaatteiden takia on painokin pidettävä kurissa kun ajattomat tyylikkäät vaattet käyvät muuten vuosia.
Nyt tänään pitäisi sovittaa hautajais mekkoa ,saa nähdä onko tiukka kiitos kesäherkkujen.
- Helena
Kiitos osallistumisistanne. En oikein jaksa uskoa, etteikö teille Klara ja Mummeli1 hattu sopisi, saattaa olla vain sellainen tunne. Muistan kyllä, kun nuorempana tyttöjen kanssa hassuteltiin hattukaupassa erilaisilla malleilla eikä mikään ollut sopiakseen.
Keski-iällä minusta hattu-fani tuli. Omieni lisäksi tallessa on pari äitinikin hattua sekä isän pari mustaa borsalinoa, joista toinen oli nyt rippipojan kutreilla vähän aikaa, kun hassuteltiin.
Sinun, Lyyli, arvelinkin pitävän hatuista. En minäkään suuren suuri ole, silti kukkamekon kanssa saatan käyttää leveälieristä mustaa olkihattua maalla ollessa. Tämä kaupunki-käyttäytyminen on nyt tässä suhteessa tehnyt tenää, kun pitää vähän ottaa huomioon yleinen käytäntö.
Kun illat tässä viilenevät, saatankin pukeutua kehoituksestasi valkoiseen ulsteriini ja punaiseen hattuuni ja muistakin nykäistä hihasta, olisi kiva tavata.
Villareuhkastasi puheenollen, minuahan on vaikea tunnistaa arkiminästä "menominään" eli reuhkaillaan!- Klara
Sen verran vedän sanojani takaisin tuosta hatuttomuudesta, että talvellahan on ihan pakko pitää päähinettä ettei loputkin aivot jäädy.
Minä en ole koskaan löytänyt itselleni sopivaa talvihattua, joten pari vuotta sitten ratkaisin ongelman ja aloin virkata baskeria.
Neulonut olen paljonkin, mutta en oikeastaan koskaan virkannut ja kun ei minkäänlaista mallia ollut, piti virkata "koekappaleita" muutaman baskerin verran, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen.
Nyt minulla on aikamoinen kokoelma erilaisia baskereita, ei malliltaan, mutta väreiltään ja erilaisista langoista.
Kaulaliinan saatan ensin neuloa ja sitten virkkaan siihen väreiltään sopivan baskerin tai valmiina ostettuun huiviin etsin sopivanvärisen langan ja virkkaan siitä.
Suosin suuria huiveja yksivärisinä tai suurikuvioisina, kaulaliinat saatan myös neuloa raidallisina.
Näin saan aika edullisesti erilaisia asustevaihtoehtoja.
Usko pois, Helena, kyllä valmishatut on tarkkaan soviteltu ja sopimattomiksi havaittu.
Lankahan ei mene koskaan hukkaan, vaikka työstä tulisikin "susi". Tekeleensä voi purkaa ja tehdä vaikka kuinka monta kertaa uudelleen. No, vähän langasta riippuen tietysti. - pioni
Klara kirjoitti:
Sen verran vedän sanojani takaisin tuosta hatuttomuudesta, että talvellahan on ihan pakko pitää päähinettä ettei loputkin aivot jäädy.
Minä en ole koskaan löytänyt itselleni sopivaa talvihattua, joten pari vuotta sitten ratkaisin ongelman ja aloin virkata baskeria.
Neulonut olen paljonkin, mutta en oikeastaan koskaan virkannut ja kun ei minkäänlaista mallia ollut, piti virkata "koekappaleita" muutaman baskerin verran, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen.
Nyt minulla on aikamoinen kokoelma erilaisia baskereita, ei malliltaan, mutta väreiltään ja erilaisista langoista.
Kaulaliinan saatan ensin neuloa ja sitten virkkaan siihen väreiltään sopivan baskerin tai valmiina ostettuun huiviin etsin sopivanvärisen langan ja virkkaan siitä.
Suosin suuria huiveja yksivärisinä tai suurikuvioisina, kaulaliinat saatan myös neuloa raidallisina.
Näin saan aika edullisesti erilaisia asustevaihtoehtoja.
Usko pois, Helena, kyllä valmishatut on tarkkaan soviteltu ja sopimattomiksi havaittu.
Lankahan ei mene koskaan hukkaan, vaikka työstä tulisikin "susi". Tekeleensä voi purkaa ja tehdä vaikka kuinka monta kertaa uudelleen. No, vähän langasta riippuen tietysti.baskerikin jonkunlainen hattu.
Itse pidän baskeria,virkkaan itselleni,myös toisille.
Pipo tai myssy,on myöskin lempipäähine.
Jotenkin ne on rennomman oloisia,minusta hattu vaatii "pukeutumista",jos vedät farkut ja toppatakin,ei oikea hattu ehkä istu.
Tämä taas on maku juttu,josta ei sovi kiistellä.Turkin,ulsterin kanssa hattu on omiaan,mutta myös edellä mainitut käyvät.
Joskus kesällä olisi kiva herrastella olkihatulla ja onkin minulla sellaisia ,kaksikin,mutta jäävät usein naulakkoon. Ehkä tottumusta puuttuu ,pionilta. - Liena
Klara kirjoitti:
Sen verran vedän sanojani takaisin tuosta hatuttomuudesta, että talvellahan on ihan pakko pitää päähinettä ettei loputkin aivot jäädy.
Minä en ole koskaan löytänyt itselleni sopivaa talvihattua, joten pari vuotta sitten ratkaisin ongelman ja aloin virkata baskeria.
Neulonut olen paljonkin, mutta en oikeastaan koskaan virkannut ja kun ei minkäänlaista mallia ollut, piti virkata "koekappaleita" muutaman baskerin verran, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen.
Nyt minulla on aikamoinen kokoelma erilaisia baskereita, ei malliltaan, mutta väreiltään ja erilaisista langoista.
Kaulaliinan saatan ensin neuloa ja sitten virkkaan siihen väreiltään sopivan baskerin tai valmiina ostettuun huiviin etsin sopivanvärisen langan ja virkkaan siitä.
Suosin suuria huiveja yksivärisinä tai suurikuvioisina, kaulaliinat saatan myös neuloa raidallisina.
Näin saan aika edullisesti erilaisia asustevaihtoehtoja.
Usko pois, Helena, kyllä valmishatut on tarkkaan soviteltu ja sopimattomiksi havaittu.
Lankahan ei mene koskaan hukkaan, vaikka työstä tulisikin "susi". Tekeleensä voi purkaa ja tehdä vaikka kuinka monta kertaa uudelleen. No, vähän langasta riippuen tietysti.Ei taideta enää nykyaikana osata purkaa ja käyttää lankaa uudelleen.
Olen itse purkanut monasti jonkun aikaisemman työni ja kutonut uudelleen.
Äiti teki sitä myös usein viimeisinä vuosinaan aikansa kuluksi.
Minä en ehtinyt siihen aikaan paljon sukkia enkä muitakaan asusteita kutomaan ja sanoinkin usein äidille ettei hän jouda kuolemaan, mistä lapseni sen jälkeen saisivat sukkansa ja lapasensa.
Kyllähän niitä äidin purkamia ja uudelleen kutomia lapasia ja sukkia riittikin useaksi vuodeksi.
Innostuin itsekin jälleen kutomisesta, enkä osannut telkkuakaan katsoa ilman kudinta.
Nyt en enää kudo enkä pura vanhoja kun sydän ei anna "lupaa". - Helena
Liena kirjoitti:
Ei taideta enää nykyaikana osata purkaa ja käyttää lankaa uudelleen.
Olen itse purkanut monasti jonkun aikaisemman työni ja kutonut uudelleen.
Äiti teki sitä myös usein viimeisinä vuosinaan aikansa kuluksi.
Minä en ehtinyt siihen aikaan paljon sukkia enkä muitakaan asusteita kutomaan ja sanoinkin usein äidille ettei hän jouda kuolemaan, mistä lapseni sen jälkeen saisivat sukkansa ja lapasensa.
Kyllähän niitä äidin purkamia ja uudelleen kutomia lapasia ja sukkia riittikin useaksi vuodeksi.
Innostuin itsekin jälleen kutomisesta, enkä osannut telkkuakaan katsoa ilman kudinta.
Nyt en enää kudo enkä pura vanhoja kun sydän ei anna "lupaa".jatkan Sinulle vielä, että hiukkasen samanlaisia vaiheita minunkin elämässäni on ollut. Äiti meille sukat, lapaset, myssyt kutoi, kun itse olin työntäyteinen. Nuorempana kudoin paljonkin. Äiti purki, minä kudoin.
Kun sitten eläkkeelle päästyäni kerran päätin yllättää 5- ja 6-vuotiaat lapsenlapseni kutomalla paksut, monenkirjavat villapaidat joulupukin konttiin - kudoin ne parissa kuukaudessa, TV:täkin katsellessani löhöasennossa - sain "sydärin". Sen jälkeen kutomiset on kielletty.
Kaikkea hyvää toivottaen Helena
- Liena
Olen ollut vähän sairaaloinen, enkä oikein paljon ole innostunut kirjoittelemaan.
(Anteeksi aiheesta poikkeus)
Kuitenkin tuosta hattuasiasta tuli mieleeni nuoruudessani sattunut tapaus.
Siihen aikaan käytettiin hattuja ja minäkin ruokatunnillani kävin ostamassa hienon samettipintaisen melko kirkkaan tummanvihreän hatun.
Mutta kun menin työpaikalleni ja toiset näkivät hattupussini, niin väkisin yksi tyttö otti sen, pisti hatun päähänsä ja juoksi nauraen ympäri salia.
Siitä kimpaantuneena minä en käyttänyt sitä hattua moneen vuoteen ja kun sitten viimein sen päähäni asetin, sain jokaiselta kehuja kuinka kaunis hattu olikaan.
Kaunishan se olikin ja sopi minulle hyvin, mutta tuo "juosten esittely" sai minun kuvittelemaan vaikka mitä.
Tykkäisin vieläkin käyttää hattua, mutta kun ei kukaan muukaan.......
Pipo kylmillä ilmoilla vai päähän ja sitten mennään-----------
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283