Olen ollut pitkään ihastuneena yhteen poikaan (joka on myös kai ihastunut minuun), mutta en ole sitä enää pitkään aikaan pystynyt näyttämään. Olen ollut jostain syystä allapäin jo pidemmän aikaa, mutta olen kuitenkin koulussa ollut aika normaali itseni. Olen ajatellut, että tuskin hän haluaa seurustella minun kanssani, koska olen allapäin. Omasta mielestä tämä ratkaisu tuntuu oikealta, mutta on minulle vaikea. Haluanko kuitenkin toimia oikein, enkä halua tuottaa mielipahaa hänelle.
Teinkö oikein?
erästyttövain
485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kerro hänelle :)
Näytä sille että sinulla on tunteita häntä kohtaan! Itse poikana voin sanoa että juuri se että tyttö ei näytä tunteita poikaa kohtaan voi saada pojan tuntemaan että ei hän ole enää minusta kiinnostunu.
En vain tiedä, pitäänkö hän minusta tarpeeksi paljon, vai onko se vaan pinnallista ihastumista. Mutta kiitos muutamasta vinkistä.
Jos hän on ollut kiinnostunut sinusta jo pitkään niin silloin luult tykkää luonteestasi jos on näyttänyt kiinnostuksen merkkejä vasta vähän aikaa niin saattaa olla kiinnostunut vain ulkonäöstä harvoin semmoset "pinnalliset ihastumiset" kauan kestää.