Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Varjossa 1

- Tuu veteen Hanna-Mari! Tai mä tuun hakemaan sut.
- Ota kiinni ensin.
Hanna lähti juoksemaan pitkin hiakkarantaa. Hänen tummat kiharat hiukset liehuivat takana ja jättivät ilmaan kesän tuoksun.
Riku juoksi Hanna-Marin perässä ja naureskeli itselleen. Tähänkö sitä oltiin tultu. Hän tunsi itsensä jälleen 16 vuotiaaksi. Silloin, sillä samaisella rannalla, hän oli löytänyt Hanna-Marin.

Riku hätkähti kiljuntaan. Hanna-Mari oli kaatunut maahan. Riku juoksi Hannan vierelle.

- Oots sä kunnossa?
- Paremmassa kun sä. Hanna-Mari naurahti ja osoitti vatsalihaksiaan.
- No siinä tapauksessa. Riku sanoi ja nappasi Hannan syliinsä.
Ennen kuin Hanna-Mari ehti sanoa sanaakaan, Riku suuteli häntä koko ruumiin ja sielun voimillaan.
Hanna-Mari vastasi suudelmaan. Heidän ruumiinsa olivat yhtä, he olivat toistensa sielunkumppanit.

Suudelman päätyttyä Riku juoksi Hanna-Mari sylissään veteen. Hän ei päästänyt irti Hanna-Marista, ennen kuin he olivat vyötäröitään asti vedessä.

- Mähän sanoin, ettet sä tarvi uimapukua.
- Niinhän sä sanoit. Hanna- Mari irvisti ja kaatoi heidät veteen.

Noustessaan pintaan Riku kadotti Hanna-Marin näkyvistä.
- Hanna-Mari! Älä viitti hei... Hanna-Mari!
Vastausta ei kuulunut, ja Riku alkoi pelätä jo pahinta.

Juuri ennen kuin Riku ehti sukeltaa, Hanna-Mari nousi pintaan... Alasti.
Maidonvaaleat rinnat kelluivat veden pinnalla.
Riku ei saanut katsettaan irti Hanna-Marista.

Hanna-Mari kietoi kätensä Rikun ympärille ja suuteli häntä. Samalla Riku riisui viimeistä estoa heidän päältään.
- Mulla ei oo mitään mukana...
- Ei se mitään. Hanna-Mari sanoi ja sukelsi veden pinnan alapuolelle.

Hetken Riku mietti, mitä Hanna-Mari nyt oli saanut päähänsä. Sitten se valkeni.

Riku tunsi, kuinka Hanna-Marin pehmeät huulet tarrasivat hänen 25cm.

Riku värähti hiaman, mutta pysähtyi sitten. Hanna-Mari nuoli Rikun sykkivää kalua kauttaaltaan. Sitten hän nousi pinnalle.

Riku tarrasi Hanna-Mariin, ennen kuin tämä ehti sukeltaa uudestaan.
Hän vetäisi Hanna-Marin lähelleen.
Hanna-Mari tunsi, miten Rikun sykkivä kalu seisoi hänen mahaansa vasten.

Riku kumartui hiaman. Hänen huulensa tarrasivat Hanna-Marin maidonvaaleaan rinnan nipukkaan.
Hän pyöritteli sitä suussaan, saaden Hanna-Marin inahtamaan.

Sitten Riku nousi.
Hanna-Marin silmät olivat suljetut.

Hanna-Mari hätkähti. Hän tunsi, miten Riku tunki koko 25cm hänen sisäänsä. Hanna-Mari avasi silmänsä.

- Rik...
-Shh... Anna minä hoidan tämän. Sen sanottuaan Riku liikahti hieman, mikä sai Hanna-Marin värähtämään.

Hanna-Mari sulki silmänsä uudestaan. Hän oli valmis... Hän oli valmis kaikkeen mitä Rikulla olisi antaa.

Riku heilutti lantiotaan laineiden mukana. Hän pyöritti sykkivää kaluansa Hanna-Marin sisällä.

- Voi Riku... Hanna-Mari huokaisi.
Riku alkoi nytkyttää itseään nopeammin, mikä sai Hanna-Marin runtemaan hiaman kipua.

Riku kosketteli hänen klitoristaan kuin vanha tekijä. Hanna-Mari huokaili ja piti tiiviisti silmät ummessa.

Lauetessaan Riku huusi Hanna-Marin nimen. Ranta täyttyi kiihkon huudoista ja intohimosta.

Hanna-Mari ei avannut silmiään. Hän pelkäsi, että jos hän avaisi silmänsä, kaikki tämä loppuisi.

- Hanna-Mari... Oletko kunnossa?
Riku kysyi huolissaan, kun Hanna-Mari ei avannut silmiään.
-Olen.
- Satutinko sinua? Yritin olla varovainen.
- Et satuttanut... Se oli... Ihanaa. Sen sanottuaan Hanna-Mari avasi silmänsä ja katsoi Rikuun.

Tummat tuuheat ripset reunustivat Hanna-Marin syvän sinisiä silmiä. Riku ei saanut katsettaan irti niistä.
Hanna-Mari oli kaikkea mitä hän oli toivonut... Ja enemmänkin.

Sanoja ei tarvittu. He vain tuijottivat toisiaan suoraan silmiin.

- Riku...?
- Niin Hanna-Mari.
- Muistatko sen jutun, että kun katsot silmiini tiedän, jos valehtelet?
- Muistan... Mitä siitä?
- Minulla olisi sinulta kysyttävää.
- Kysy pois.
- Olinko minä yhtään hyvä?
- SInä olit paras! Sen sanottuaan Riku tarrasi vahvoilla käsillään Hanna-Marin tiukkaan syleilyyn.

-Entä minä?
- Riku... Sinä tiedät hyvin, etten minä ole ollut kenenkään muun kanssa.
- Silti...
- Olit paras... Hanna-Mari hymyili ja tuijotti Rikun täyteläistä alahuulta.
Oli sanonta, jonka mukaan, mies jolla on täyteläinen alahuuli oli hyvä sängyssä... Sanonta oli totta... Hanna-Mari punastui ajatuksistaan.

- Miksi punastuit? Riku kysyi
- Ajattelin vain...
-Mitä?
- Että olin unohtanut, että tuollaisia miehiä on vielä.

Riku hymyili, ja sieppasi Hanna-Marin syliinsä.

- Mihin viet minua?
- Rannalle.
- Mitä me siellä teemme? Alasti?
Hanna-Mari punastui tyhmää kysymystään. Mitä alasti yleensä tehtiin.

Riku kahlasi vedessä Hanna-Mari tiukasti syleilyssään. Hän asetteli Hanna-Marin maahan, ja kumartui tämän päälle.

Laineet löivät rantaan, ja huuhtoivat hiakan Hanna-Marin hiuksista.

Aamulla Hanna-Mari heräsi huutoonsa.
Riku juoksi paikalle.

- Oletko kunnossa?
- Olen...
- Taasko se uni?
- Taas...

Riku kääntyi halaamaan Hanna-Maria.
- En anna kenenkään satuttaa sinua enää ikinä... Lupaan sen.

Hanna-Mari muisti vielä sen yön.
Hän oli juuri tulossa töistä. Hän käveli pitkin pimeää kujaa.
Varjo lähestyi häntä... Hanna-Mari alkoi juosta, mutta varjo oli häntä nopeampi.
Se sai hänet kiinni. Hanna-Mari kääntyi, ja sai puukosta mahaansa.
Siitä eteenpäin hän muistaa vain, kuinka varjo, eli joku mies kumartui hänen ylleen, ja repi Hanna-Marin vaatteet hänen päältään.
Loppu olikin vain kiljuntaa ja sinisiä valoja... Muuta hän ei muistanut.

-Aamupala on valmista. Riku sanoi, ja päästi Hanna-Marin syleilystään.
- Tulen ihan kohta... Käyn vain ensin suihkussa.
mene sinä vain.

Rikun lähdettyä, Hanna-Mari riisui itsensä.
Hän tarrasi pyyhkeeseensä, ja käveli kylpyhuoneeseen.

Suihkun höyry peitti ikkunat. Hanna-Marin käsivarsi kosketti hänen mahaansa, ja hän tunsi vielä puukon jäljen.

Hän ei halunnut enää muistaa...Kun poliisit olivat tulleet, Hanna-Mari oli yrittänyt vetää miehen naamaria pois, hän olisi halunnut nähdä miehen kasvot. Ennen kuin poliisi ehti paikalle, mies katosi, kuin varjo konsanaan.

Joka ikinen ilta, Hanna-Mari pelkää, että mies palaa hakemaan häntä.

Suihkussa käytyään, Hanna-Mari kääriytyi pyyhkeeseen. Hän käveli alakertaan, missä Riku jo odottikin häntä...

Mutta Riku ei ollut yksin... Kaksi poliisia oli hänen seuranaan... Mitä he halusivat?

Tässä uusi tarina.
Alistettuna novelli sai niin paljon kehuja, että rohkenin kirjoittaa toisen :)

Jatkanko?
12940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

TOSI HYVÄ!!!
Odotan innolla jatkoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nanna kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu