Muistan edelleen erään unen, jossa räjähteli jatkuvasti ydinpommeja. Ne olivat toinen toistaan isompia, ja juoksin muiden ihmisten kanssa niitä karkuun aina kun posahti. Aiheutin niitä itse, siten että ravistelin jotakin astiaa käsissäni, jossa oli hiekkaa. Hiekasta syntyi aina lopulta voimakas hiekkamyrsky, joka lopulta yltyi niin voimakkaaksi astian sisällä, että siitä tuli ydinpommi. Ihmiset taputtivat sille mitä tein, koska se näytti hienolta, mutta aina esitys päättyi ydinpommiin, jota kaikki juoksimme pakoon. Unen viimeinen ydinpommi oli niin iso, että minä ajattelin, etten pääse sitä pakoon vaikka juoksisin kolmen päivän ajan yhtä soittoa lepäämättä kertaakaan.
Ydinpommeja
13
813
Vastaukset
- Karaba
Mikä merkitys unella mielestäsi on, vai onko sillä mitään merkitystä?
Olitko hilpeällä tuulella vai pakokauhun vallassa?
Heräsitkö aiheuttamaasi hajuun?- Turmelus
>> Mikä merkitys unella mielestäsi on, vai onko sillä mitään merkitystä? >>
Uskon, että sillä oli merkittävä merkitys.
>> Olitko hilpeällä tuulella vai pakokauhun vallassa? >>
Olin hilpeällä tuulella ravistellessani hiekka-astiaa taitavasti, ja sitten pakokauhun vallassa, kun pieni hiekkamyrskyni muuttui kaikennieleväksi ydinpommiksi.
>> Heräsitkö aiheuttamaasi hajuun? >>
En. Minä näet noudatan kohtuullista ruokavaliota. Ydinpommiuneni ovat alkuperältään takuuvarmasti myyttisiä. - Karaba
Turmelus kirjoitti:
>> Mikä merkitys unella mielestäsi on, vai onko sillä mitään merkitystä? >>
Uskon, että sillä oli merkittävä merkitys.
>> Olitko hilpeällä tuulella vai pakokauhun vallassa? >>
Olin hilpeällä tuulella ravistellessani hiekka-astiaa taitavasti, ja sitten pakokauhun vallassa, kun pieni hiekkamyrskyni muuttui kaikennieleväksi ydinpommiksi.
>> Heräsitkö aiheuttamaasi hajuun? >>
En. Minä näet noudatan kohtuullista ruokavaliota. Ydinpommiuneni ovat alkuperältään takuuvarmasti myyttisiä.>>Uskon, että sillä oli merkittävä merkitys.>>
Niin minäkin. Et olisi muuten kertonut untasi täällä, enkä minä olisi tarttunut siihen. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni muu on tarttunut uneesi ja saanut siitä sysäyksen - johonkin. Perhosensiipiefekti skulaa ja ehkä ainakin jokunen palstan tämänkertaisista ukkoilijoista saa käsityksen miten magia toimii konkreettisella tasolla. Mitä muuta unesi on saanut aikaan, sitä voimme jäädä vain arvailemaan.
>>Olin hilpeällä tuulella ravistellessani hiekka-astiaa taitavasti, ja sitten pakokauhun vallassa, kun pieni hiekkamyrskyni muuttui kaikennieleväksi ydinpommiksi.>>
Olinkin varma hilpeydestäsi, mutta intuitioni ei oikein sulata tuota pakokauhuasi. Tiedän että juoksit pakoon koska "niin täytyy tehdä", mutta tunsitko aitoa pakokauhua? Siis nimenomaan "kauhua"?
Ehdotankin että demonstroit asian itsellesi uudelleen: hanki musiikkikaupasta "oceandrum" ja tee sillä sama operaatio. Kyseisiä instrumentteja näkyy myytävän ainakin Aleksin ja Fabianinkadun kulmassa olevassa liikkeessä. Uskon että demosi johtaa johonkin mielenkiintoiseen oivallukseen.
Olet aiheuttanut hallitsemattomia hiekkamyrskyjä (Floridan rannikolle?) hillittömällä leikkimielisyydelläsi (Ronald MacDemon?). Millaisia pommeja olet aikaansaanut suhteessasi magiaan? Onko sinulta jäänyt huomiotta, että vaikka "annat mennä" etkä hallitse tilannetta, tekosi aikaansaavat yllätyksellisiä kausaliteettiketjuja? - trepanoma p.
Karaba kirjoitti:
>>Uskon, että sillä oli merkittävä merkitys.>>
Niin minäkin. Et olisi muuten kertonut untasi täällä, enkä minä olisi tarttunut siihen. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni muu on tarttunut uneesi ja saanut siitä sysäyksen - johonkin. Perhosensiipiefekti skulaa ja ehkä ainakin jokunen palstan tämänkertaisista ukkoilijoista saa käsityksen miten magia toimii konkreettisella tasolla. Mitä muuta unesi on saanut aikaan, sitä voimme jäädä vain arvailemaan.
>>Olin hilpeällä tuulella ravistellessani hiekka-astiaa taitavasti, ja sitten pakokauhun vallassa, kun pieni hiekkamyrskyni muuttui kaikennieleväksi ydinpommiksi.>>
Olinkin varma hilpeydestäsi, mutta intuitioni ei oikein sulata tuota pakokauhuasi. Tiedän että juoksit pakoon koska "niin täytyy tehdä", mutta tunsitko aitoa pakokauhua? Siis nimenomaan "kauhua"?
Ehdotankin että demonstroit asian itsellesi uudelleen: hanki musiikkikaupasta "oceandrum" ja tee sillä sama operaatio. Kyseisiä instrumentteja näkyy myytävän ainakin Aleksin ja Fabianinkadun kulmassa olevassa liikkeessä. Uskon että demosi johtaa johonkin mielenkiintoiseen oivallukseen.
Olet aiheuttanut hallitsemattomia hiekkamyrskyjä (Floridan rannikolle?) hillittömällä leikkimielisyydelläsi (Ronald MacDemon?). Millaisia pommeja olet aikaansaanut suhteessasi magiaan? Onko sinulta jäänyt huomiotta, että vaikka "annat mennä" etkä hallitse tilannetta, tekosi aikaansaavat yllätyksellisiä kausaliteettiketjuja?kuulostatte siltä kuin olisitte
- 2sama
trepanoma p. kirjoitti:
kuulostatte siltä kuin olisitte
emme
- Karaba
trepanoma p. kirjoitti:
kuulostatte siltä kuin olisitte
Shhh! Hiljaisuus on kultaa.
- Turmelus
Karaba kirjoitti:
>>Uskon, että sillä oli merkittävä merkitys.>>
Niin minäkin. Et olisi muuten kertonut untasi täällä, enkä minä olisi tarttunut siihen. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka moni muu on tarttunut uneesi ja saanut siitä sysäyksen - johonkin. Perhosensiipiefekti skulaa ja ehkä ainakin jokunen palstan tämänkertaisista ukkoilijoista saa käsityksen miten magia toimii konkreettisella tasolla. Mitä muuta unesi on saanut aikaan, sitä voimme jäädä vain arvailemaan.
>>Olin hilpeällä tuulella ravistellessani hiekka-astiaa taitavasti, ja sitten pakokauhun vallassa, kun pieni hiekkamyrskyni muuttui kaikennieleväksi ydinpommiksi.>>
Olinkin varma hilpeydestäsi, mutta intuitioni ei oikein sulata tuota pakokauhuasi. Tiedän että juoksit pakoon koska "niin täytyy tehdä", mutta tunsitko aitoa pakokauhua? Siis nimenomaan "kauhua"?
Ehdotankin että demonstroit asian itsellesi uudelleen: hanki musiikkikaupasta "oceandrum" ja tee sillä sama operaatio. Kyseisiä instrumentteja näkyy myytävän ainakin Aleksin ja Fabianinkadun kulmassa olevassa liikkeessä. Uskon että demosi johtaa johonkin mielenkiintoiseen oivallukseen.
Olet aiheuttanut hallitsemattomia hiekkamyrskyjä (Floridan rannikolle?) hillittömällä leikkimielisyydelläsi (Ronald MacDemon?). Millaisia pommeja olet aikaansaanut suhteessasi magiaan? Onko sinulta jäänyt huomiotta, että vaikka "annat mennä" etkä hallitse tilannetta, tekosi aikaansaavat yllätyksellisiä kausaliteettiketjuja?>> Olinkin varma hilpeydestäsi, mutta intuitioni ei oikein sulata tuota pakokauhuasi. Tiedän että juoksit pakoon koska "niin täytyy tehdä", mutta tunsitko aitoa pakokauhua? Siis nimenomaan "kauhua"? >>
Kyllä, ihan kunnon paniikkia ja pakokauhua. Minusta tällainen on aivan normaalia shamaanin tiellä. Mitä ajat takaa kysymykselläsi?
>> Ehdotankin että demonstroit asian itsellesi uudelleen: hanki musiikkikaupasta "oceandrum" ja tee sillä sama operaatio >>
Järkevä ehdotus. Kumma etten itse keksinyt tuota. Kenties sen vuoksi, että olen ollut niin persaukinen, ette ole tullut mieleenkään ostaa lisää rumpuja...
>> Onko sinulta jäänyt huomiotta, että vaikka "annat mennä" etkä hallitse tilannetta, tekosi aikaansaavat yllätyksellisiä kausaliteettiketjuja? >>
Kyllä vain, aivan kuin niissä olisi mukana jokin itseni ulkopuolinen äly. On kuule sattunut niin kummallisia yhteensattumia tänäkin vuonna etten edes muistaisi kaikkia yhdeltä istumalta. - Karaba
Turmelus kirjoitti:
>> Olinkin varma hilpeydestäsi, mutta intuitioni ei oikein sulata tuota pakokauhuasi. Tiedän että juoksit pakoon koska "niin täytyy tehdä", mutta tunsitko aitoa pakokauhua? Siis nimenomaan "kauhua"? >>
Kyllä, ihan kunnon paniikkia ja pakokauhua. Minusta tällainen on aivan normaalia shamaanin tiellä. Mitä ajat takaa kysymykselläsi?
>> Ehdotankin että demonstroit asian itsellesi uudelleen: hanki musiikkikaupasta "oceandrum" ja tee sillä sama operaatio >>
Järkevä ehdotus. Kumma etten itse keksinyt tuota. Kenties sen vuoksi, että olen ollut niin persaukinen, ette ole tullut mieleenkään ostaa lisää rumpuja...
>> Onko sinulta jäänyt huomiotta, että vaikka "annat mennä" etkä hallitse tilannetta, tekosi aikaansaavat yllätyksellisiä kausaliteettiketjuja? >>
Kyllä vain, aivan kuin niissä olisi mukana jokin itseni ulkopuolinen äly. On kuule sattunut niin kummallisia yhteensattumia tänäkin vuonna etten edes muistaisi kaikkia yhdeltä istumalta.>>Kyllä, ihan kunnon paniikkia ja pakokauhua. Minusta tällainen on aivan normaalia shamaanin tiellä. Mitä ajat takaa kysymykselläsi?>>
En aja takaa mitään kysymyksilläni, kunhan tutkailen. Jostain syystä aihe kiinnostaa kovasti. En tiedä miksi. Mielestäni tosin paniikki ja pakokauhu eivät välttämättä kuulu shamaanin tiehen. Paniikki ja kauhu kertoo lähinnä järkkyneestä perusturvallisuudesta. Kun on kerran kohdannut kuoleman, ei synny enää paniikkia ja kauhua. Näin ainakin minulla.
>>Järkevä ehdotus. Kumma etten itse keksinyt tuota. Kenties sen vuoksi, että olen ollut niin persaukinen, ette ole tullut mieleenkään ostaa lisää rumpuja...>>
Suosittelen lämpimästi. Ostin itselleni sellaisen aikoinaan ja se on todella meditatiivinen instrumentti. Ocendrumm ei ole ihan mikä tahansa rumpu. Käy kokeilemassa. Uskon että jätät vaikka muutaman aterian väliin sitä kokeiltuasi.
>>Kyllä vain, aivan kuin niissä olisi mukana jokin itseni ulkopuolinen äly. On kuule sattunut niin kummallisia yhteensattumia tänäkin vuonna etten edes muistaisi kaikkia yhdeltä istumalta.>>
Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. Mikäli sinulla on tunne että mukana olisi jokin itsesi ulkopuolinen äly, saattaa kyseessä olla sama efekti, jossa kissa kuvittelee peilin takana luurailevan toisen kissan.
Yhteensattumat ovatkin sitten eri asia. Osaatko muuten ennakoida yhteensattumia? Muistan itse kerran käppäilleeni umpituristina keskellä Lontoota, kun minulle tuli vahva tunne että pian kohtaan jonkun hyvin yllättävän ihmisen. Ja eikö mitä: kulman takana suojatiellä olin törmätä kahteen suomalaiskundiin jotka olin tuntenut jo 15 vuotta. Se oli puhdas yhteensattuma eivätkä matkamme mitenkään liittyneet toisiinsa. En edes tiennyt että kaverit olivat siellä.
Magia toimii jotenkin samanlaisen periaatteen mukaan. En "toivo" vaan "tiedän" että jokin asia toteutuu. Viimeksi hakiessani duunia. Kävelin työhaastatteluun niin että "tiesin" saavani duunin. Niin vain kävi, vaikkei minkään järjen mukaan niin pitänyt käydä. - Turmelus
Karaba kirjoitti:
>>Kyllä, ihan kunnon paniikkia ja pakokauhua. Minusta tällainen on aivan normaalia shamaanin tiellä. Mitä ajat takaa kysymykselläsi?>>
En aja takaa mitään kysymyksilläni, kunhan tutkailen. Jostain syystä aihe kiinnostaa kovasti. En tiedä miksi. Mielestäni tosin paniikki ja pakokauhu eivät välttämättä kuulu shamaanin tiehen. Paniikki ja kauhu kertoo lähinnä järkkyneestä perusturvallisuudesta. Kun on kerran kohdannut kuoleman, ei synny enää paniikkia ja kauhua. Näin ainakin minulla.
>>Järkevä ehdotus. Kumma etten itse keksinyt tuota. Kenties sen vuoksi, että olen ollut niin persaukinen, ette ole tullut mieleenkään ostaa lisää rumpuja...>>
Suosittelen lämpimästi. Ostin itselleni sellaisen aikoinaan ja se on todella meditatiivinen instrumentti. Ocendrumm ei ole ihan mikä tahansa rumpu. Käy kokeilemassa. Uskon että jätät vaikka muutaman aterian väliin sitä kokeiltuasi.
>>Kyllä vain, aivan kuin niissä olisi mukana jokin itseni ulkopuolinen äly. On kuule sattunut niin kummallisia yhteensattumia tänäkin vuonna etten edes muistaisi kaikkia yhdeltä istumalta.>>
Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. Mikäli sinulla on tunne että mukana olisi jokin itsesi ulkopuolinen äly, saattaa kyseessä olla sama efekti, jossa kissa kuvittelee peilin takana luurailevan toisen kissan.
Yhteensattumat ovatkin sitten eri asia. Osaatko muuten ennakoida yhteensattumia? Muistan itse kerran käppäilleeni umpituristina keskellä Lontoota, kun minulle tuli vahva tunne että pian kohtaan jonkun hyvin yllättävän ihmisen. Ja eikö mitä: kulman takana suojatiellä olin törmätä kahteen suomalaiskundiin jotka olin tuntenut jo 15 vuotta. Se oli puhdas yhteensattuma eivätkä matkamme mitenkään liittyneet toisiinsa. En edes tiennyt että kaverit olivat siellä.
Magia toimii jotenkin samanlaisen periaatteen mukaan. En "toivo" vaan "tiedän" että jokin asia toteutuu. Viimeksi hakiessani duunia. Kävelin työhaastatteluun niin että "tiesin" saavani duunin. Niin vain kävi, vaikkei minkään järjen mukaan niin pitänyt käydä.>> Kun on kerran kohdannut kuoleman, ei synny enää paniikkia ja kauhua. Näin ainakin minulla. >>
On ydinpommi siltikin aika hurja juttu.'
>> Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. >>
Minusta kuitenkaan ei.
Ja sitäpaitsi, miten niin peilissä ei muka ole toinen kissa? - Karaba
Turmelus kirjoitti:
>> Kun on kerran kohdannut kuoleman, ei synny enää paniikkia ja kauhua. Näin ainakin minulla. >>
On ydinpommi siltikin aika hurja juttu.'
>> Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. >>
Minusta kuitenkaan ei.
Ja sitäpaitsi, miten niin peilissä ei muka ole toinen kissa?>>On ydinpommi siltikin aika hurja juttu.'>>
No mitäs hurjaa siinä nyt oli? Sehän oli unta.
>> Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. >>
----Minusta kuitenkaan ei.>>>
Olipas.
>>Ja sitäpaitsi, miten niin peilissä ei muka ole toinen kissa?>>
Miten niin siinä muka olis? - Aztharoth Hourupää
Karaba kirjoitti:
>>On ydinpommi siltikin aika hurja juttu.'>>
No mitäs hurjaa siinä nyt oli? Sehän oli unta.
>> Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. >>
----Minusta kuitenkaan ei.>>>
Olipas.
>>Ja sitäpaitsi, miten niin peilissä ei muka ole toinen kissa?>>
Miten niin siinä muka olis?Sinä olet rasittava.
- Karaba
Aztharoth Hourupää kirjoitti:
Sinä olet rasittava.
Tiedän.
- Turmelus
Karaba kirjoitti:
>>On ydinpommi siltikin aika hurja juttu.'>>
No mitäs hurjaa siinä nyt oli? Sehän oli unta.
>> Hmm. Mielestäni kyseessä on eräänlainen valheellinen primitiivireaktio. >>
----Minusta kuitenkaan ei.>>>
Olipas.
>>Ja sitäpaitsi, miten niin peilissä ei muka ole toinen kissa?>>
Miten niin siinä muka olis?>> No mitäs hurjaa siinä nyt oli? Sehän oli unta. >>
Eikö uni voi olla hurjaa?
>> Olipas.
Minusta voisit kirjoittaa jonkinlaisen esseen aiheesta "magia ja primitiivireaktiot". Luulisin, että se auttaisi tekemään perspektiiviäsi ymmärrettävämmäksi kaikille, sen lisäksi että aihe on ylipäänsä kiinnostava.
>> Miten niin siinä muka olis [toinen kissa]?
Siksi, koska myös ns. ensimmäinen kissa on peilikuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327