Tuomas Gerdtin tarina
Mies paikallaan
Vastaiskun takuumies
Seppo Porvali: Tuomas Gerdt, Viimeinen ritari, Revontuli 2012
Martti Ahtisaari aloitti käytännön kutsua kaikki Mannerheim-ristin ritarit itsenäisyysjuhliin. Aluksi heitä oli monikymmenpäinen joukko, mutta vähitellen viimeinen iltahuuto kohtasi miehiä ja nyt,
Niinistön presidenttikaudella oli mukana enää viimeinen ritari,
Tuomas Gerdt.
Tuomas Gerdt (s. 1922 Heinävedellä) täytti viime vuonna jo
kunnioitettavat 90 vuotta. Hän on ollut erittäin aktiivinen
puhuja ja järjestömies. Jo 17-vuotiaana hän oli vartiointi- ja evakuoimistehtävissä, koska rintamalle ei nuorukaista vielä
päästetty. Mutta isänmaallinen henki oli hänellä vahva ja sitä
vain lisäsivät hautajaistilaisuudet, joissa Gerdt oli mukana toimihenkilönä ja näki myös lapsuustovereidensa hautajaisia, kun nämä olivat kohdanneet matkansa pään rintamalla.
Jatkosotaan Gerdt jo hyväksyttiin ja hän kunnostautui todellisena ”vastaiskun takuumiehenä” hoitelemalla taistelulähetin tehtäviä ja etulinjan taistelutilanteita. Sanotaan, että Gerdtin
suurin ansio oli kapteeni Tofferin vieminen suojaan, jossa tämä
myöhemmin menehtyi. Mutta mies osasi myös taistelutehtävät
ja oli kuulemma pelkäämätön ja rohkea mies ja ”meni aina
sinne, missä taistelu oli kuumimmillaan”.
Porvalille on kehittynyt hyvä tyyli, kun hän on tehnyt sotiemme sankareista elämänkertakirjoja. Kuivan elämänkertakirjauksen
sijasta hän käyttää paljon dialogia ja sotakirjoille tyypillistä
fiktiivistäkin rakentelua, jossa tietysti on mukana suuri osa aitoa
ja tapahtunutta asiaa. Niinpä hän on Gerdtinkin matkassa aina
nuoruuden päivistä Gerdtin ahdistavimpiin haavoittumis- kokemuksiin asti. Tietysti mukaan on otettu myös
tunnelmapalanen presidentin kutsuilta, joissa taannoin itse Ehrnrooth johti joukkojaan myös juhlapöydässä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta kukas kertoo veteraanien jälkeen
näistä huumaavista voiton päivistä?