Mul on ihan hemmetin huono itsetunto. Oon alle 15 ja oon kärsinyt ihan pienestä pitäen jonkinasteisesta alakuloisuudesta. Nyt musta kuitenkin on alkanut tuntuu siltä, että mulla on lievä masennus. Tää mun alakuloisuus ja huono itsetunto johtuu siitä kun mua on eskarista asti moitittu kaikessa. Olin ja oon vieläkin huonoin ja jälkeenjäänein kaikessa. Olin hitain oppimaan lukemaan, oppimaan kellon, oppimaan solmimaan kengännauhat. Ne ns. hoitajat arvosteli mua ja haukku mua huonoimmaksi kaikista. Muistan kun itkinkin koko jutun takia. Vaikka kuinka yritin oppia kaiken mitä muut oppivat niin en silti onnistunut missään. Sitten alko koulut. Olin ekalla luokalla ja opettajat suorastaan huusivat mulle kun luin niin hitaasti. Ne haukku mun käsialaa jne. No mulla oli sitten niin paha olla, että rupesin lintsailemaan. Mua syrjittiin ja kiusattiin eskarista asti. Vedettiin housut alas koko luokan edessä, heiteltiin painavia kiviä mun mahaan ja jalkoihin jne. Aloin saamaan nelosia kokeista jo kolmosella. Mun keskittymiskyky heikenty kokonaan mun alakuloisuuden takia. No sitten syrjiminen ja kiusaaminen jatkui, mutta tällä kertaa nimittelyllä. Haukuttiin läskiksi, rumaksi, possuksi yms. Siinä vaiheessa mun itsetunto mureni kokonaan. Olin lähes aina yksin. Sitten aloin jo pikkuhiljaa suunnitella itsemurhaa. Kutosluokalla lopetin syömisen melkein kokonaan. Itkin joka aamu, päivä ja ilta. Lintsailin koulusta ja häpesin itseni ulkonäköä niin paljon, että käytin huppua aina. No nyt olen seiskalla ja ihmettelen miten vielä edes elän. Oon alkanut viiltelemään päivittäin,suunnittelen itsemurhaa jatkuvasti ja itken kokoajan. Kaiken lisäksi mun erittäin rakas
Mulla on paha olla.
surullinen.......
4133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oho tässä on jatkoa: isoisäni kuoli juuri vähän aikaa sitten ja se vaan pahensi mun oloa. Eli haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä tälle mun alakuloisuudelle?
kerro tosta jollekin, esim koulukuraattorille voit mennä puhumaan. Suretttaa sun puoletsa, mutya yritä ottaa hyvä asenne ja selvitä. Tiedän millasta on kun masentaa, mutta koeta selvitä! Jos haluut, nii voit puhuu mun kaa lisää. Laita vaa sähköpostii tai kikkii. Oon sit tyttö, ja tnä vuonna 15
kannattaa ehdottomasti mennä puhumaan koulukuraattorille. Onko perheessä ketään kenelle voisit asiasta jutella? Todella toivon, että saat pian parannusta oloosi. Vaikka nyt tuntuisikin siltä ettei ole syytä elää niin älä missään nimessä anna sen tunteen viedä voittoa. Olen itse 23 vuotias, myös koulukiusaamista ja masennusta kokenut, ja voin luvata että kaikki kääntyy kyllä paremmin päin. Tiedän itse kokemuksesta, että ylä-asteella varsinkin tuntui siltä että koulu on koko maailma, ja koska en sopinut joukkoon ja minua syrjittiin, ajattelin että koko maailma on minua vastaan. Mutta koulu loppuu, ja sen ulkopuolella on elämää. Näin jälkeenpäin kun mietin niin kaikki koulukiusaajat tuntuvat täysin mitättömiltä, ja melkein käy heitä jopa sääliksi kun kokivat tarpeelliseksi purkaa omaa huonoa oloa toisiin. Ja muista sekin, että ikinä syy ei ole sinussa. Koulukiusaajat yleensä vain aistivat heikomman kohteen, jonkun joka ei pistä takaisin. En tarkoita että kannattaa kostaa tai lyödä takaisin, ei ne koulukiusaajat ole sen arvoisia.
Suurimmalla osalla on tuossa iässä itsetunto-ongelmia, se on iha normaalia. Olen kuitenkin 100% varma ettet todellisuudessa ole ruma, ja tulet itsekin tajuamaan sen ennemmin tai myöhemmin. Minullakin oli erittäin pahoja itsetunto-ongelmia juuri ylä asteella ja ajattelin mm että en koskaan tule löytämään poikaystävää. Nyt olen ollut 3 vuotta onnellisessa suhteessa ihanan pojan kanssa ja olen muutenkin erittäin tyytyväinen elämääni. Olen ihan varma että sinäkin pääset vielä siihen pisteeseen, älä vaan missään nimessä luovuta.
Älä tee oikeesti mitää itsemurhaa! Mä olin kanssa aika masentunu vielä vuos sitte melkei aina, ja suunnittelin itsaria, eikä se kovin kaukanakaa ollu. No nyt yli puoli vuotta myöhemmin mun elämä on alkanu menemää iha älyttömä hyvin ja mietinki välillä et miks mä edes harkitsin koskaa itten tappamista. Säkin tulet vielä joskus miettimää et miks sä edes ikinä mietitkää itsaria. Toivottavasti tämä autto sua. Koita pärjäillä ja iloitse jokaisesta pienestäkin asiasta mikä menee hyvin :)