sekarotuisten tehtailusta

nimetön

Tällä palstalla on ollut hyvin paljon keskustelua sekarotuisilla tehtailusta. Itselläni on kaksi sekarotuista ja kolme puhdasrotuista. Omasta mielestäni sekarotuiset ovat aivan yhtä arvokkaita ja ihania kuin puhdasrotuiset. Mutta silti en voi sietää sekarotuisilla tehtailua. Vaikka seropini ovat todella ihania luonteiltaan niin eipä tulisi mieleenikään astuttaa niitä. Hyväksyn kyllä vahinkopennut, vaikka en kyllä ymmärrä, että miten joku voi olla niin huolimaton, että vahinko tapahtuu. Ja hyväksyn myös sekarotuisten teettämisen MIKÄLI vanhemmat ovat terveitä, siis ihan oikeasti tutkitusti terveitä. Ja mielestäni sukua pitäisi tietää myös melko pitkälle ja tietää myös ainakin isovanhempien terveys.

Itse olen teettänyt useasti rotukoirillani pentuja, olen siis kasvattaja ja rakastan "työtäni" tai oikeammin ehkä harrastustani. Mielestäni on hyvin mielenkiintoista tutkia, että mikä yhdistelmä olisi sopiva ja miten saataisiin aikaan mahdollisimman hyvä pentue kaikin puolin.

Monet ovat minulta kysyneet, että miksi en teetä pentuja sekarotuisillani, koska kuitenkin olisin hyvin huolellinen yhdistelmien valinnoissa ym. mutta tämä johtuu siitä, että en tiedä omien koirieni vanhempien terveydestä paljoakaan, enkä myöskään koirieni isovanhempien terveydestä.

Jos te tahdotte välttämättä teettä sekarotuisellanne pennut, niin harkitkaa tarkkaan, että mikä on sopiva uros koirallenne. Tutkituttakaa narttunne, eli polvet, silmät ym. Olkaa tarkkoja, että myös uroksella on kaikki kunnossa. Selvittäkää uroksen ja nartun sukutaulut mahdollisimman pitkälle. Jos todella tahdotte nostaa sekarotuisten mainetta niin teettäkää sekarotuisilla HYVIN HARKITTUJA pentueita. Nämä kaiken maailman puskakasvattajat ja kun meidän Nappi on niin kiltti- kasvattajat vain huonontavat sekarotuisten mainetta. Kunnollisella ja harkitulla kasvattamisella saatte sekarotuisten terveyttä edistettyä ja mainetta puhdistettua.

Mielipiteitä tahtoisin. Onko joitain muita, jotka ajattelevat samalla tavalla?

8

581

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kahden seropin omistaja

      on teettää sekarotuisella nartullani pennut puolentoista vuoden päästä aikaisintaan. Tiedän koirani molemmat vanhemmat ja niiden isovanhemmat. Koirani vanhempia ei ole tutkittu, mutta oman narttuni meinaan tutkituttaa ennen astutusta (lonkkakuvaus jne.). Tarkoitus on etsiä sulhanen, joka sopisi hyvin nartulleni, mutta päätöksen astuttamisesta teen vasta tutkimusten jälkeen ja sitten onkin se sulhon etsimisen "vaikeus" edessä...

      Näistä vahinkopentueista vielä, että niitä ei tulisi, jos kaikki koirien omistajat olisivat tunnollisia ja tietäisivät missä koira luuhaa..

      Molemmat omat koirani ovat vahinkopentueesta. Vanhempi koiristani sai alkunsa, kun perheeseen tuli muistaakseni uros koira hoitoon ja niinpä sitten eivät aatelleet sen pidemmälle/erottaneet koiria juoksun ajaksi ja niinpä sitten syntyivät kahden rodun risteytyspennut. Nuorempi on ihan puhtaasti vahinko. Vanhemmilla TOSI SUURI KOKOERO!Ihmeesti ne koirat vaan sen onnistuvat silti tekemään..

      Saakos udella, minkä rotuisia koiria kasvatat nimetön?

      • nimetön

        Udella saa aina, mutta aina ei saa vastausta. No ei kait minä sen voin paljastaa. Rotikoita, cairnterrierejä, chow choweja kasvatin joskus, mäyräkoirillani on joskus ollut pari pentuetta myös saksanpaimenkoiria olen omistanut. Mutta nykyään tosiaan on vain rotikka ja kaksi cairnterrieriä. Joten melko moneen rotuun on tullut tutustuttua. Joten kirjo on melko laaja.


    • Dober

      Miksi ette teetä pentuja puhdasrotuisella rekisteröidyllä koiralla/hanki puhdasrotuiste rekisteröityä koiraa millä pennut voi teettää?

      Minä en ymmärrä tätä sekarotuisten jalostusta. Vaikka vanhemmat olisivat kuinka terveitä tahansa. Ei, ei mene jakeluun.
      Jos haluaa kasvattaa niin pitäisi olla valmis sijoittamaan rekisteröityyn rotukoiraan ja mielellään jalostuskelpoiseen yksilöön.

      • Kahden seropin omistaja

        rotukoirilla (ainakin tietyillä) on jo niin paljon sille rodulle ominaisia sairauksia, että en sellaista koiraa halua! Olen kavereiltani kuullut, joilla on sakemanneja ja labukoita, että niiden ei saa antaa hyppiä kamalasti ennen puolta ikävuotta, ettei lonkat vioitu jne. Tämä taitaa ainakin näillä roduilla olla yleinen käytäntö? Tosin törmäsin juuri netissä yhden eläinlääkärin sivuille, joka neuvoo toisin =)

        www.kolumbus.fi/timo.talvio/esittely/asiaa2.html


      • .....
        Kahden seropin omistaja kirjoitti:

        rotukoirilla (ainakin tietyillä) on jo niin paljon sille rodulle ominaisia sairauksia, että en sellaista koiraa halua! Olen kavereiltani kuullut, joilla on sakemanneja ja labukoita, että niiden ei saa antaa hyppiä kamalasti ennen puolta ikävuotta, ettei lonkat vioitu jne. Tämä taitaa ainakin näillä roduilla olla yleinen käytäntö? Tosin törmäsin juuri netissä yhden eläinlääkärin sivuille, joka neuvoo toisin =)

        www.kolumbus.fi/timo.talvio/esittely/asiaa2.html

        Ja sitten meinaat, että jos yhdistetään vaikkapa labukka ja sakemanni niin tulee aivan terveitä pentuja, koska seropithan on mukamas terveempiä. Olisi muuten kiva tietää, että mistäköhän tuokin väite on saanut alkunsa.


      • Pinja
        ..... kirjoitti:

        Ja sitten meinaat, että jos yhdistetään vaikkapa labukka ja sakemanni niin tulee aivan terveitä pentuja, koska seropithan on mukamas terveempiä. Olisi muuten kiva tietää, että mistäköhän tuokin väite on saanut alkunsa.

        minullekin. Isoksi kasvavia koiria ei tosiaan saa hyppyyttää, juoksuttaa portaita tms mikä rasittaisi niveliä.

        Siksipä agilityssäkin on se yhden vuoden ikäraja kaikille koirille; nuorelle koiralle ei tee hyvää rasittaa kasvuvaiheessa olevia niveliä...


    • Eve

      Veit jalat suustani ;)
      Juuri näin sitä minäkin ajattelen!

    • mie.

      Olen kanssasi aika paljon samaa mieltä, mutta vastustan ehkä vielä hieman enemmän sekarotuisten tahallista teettämistä. Uskon, että hyvin monet ovat kanssasi samaa mieltä, mutta itse vastustan vielä voimakkaammin seropien pentutehtailua, koska hyvin hyvin harvoin sinun mainitsemasi "kriteerit" täyttyvät. Ja helppoahan on kasvattajan väittää, että on vahinkopennut, vaikka pentuja oltaisiin harkittukin muutama sekunti. Pidempään harvoin seropien teettäjät harkitsevat.

      Mielestäni sekarotuisille pitäisi tulla samanlainen yhdistys kuin kennelliitto, ja jokaisen joka tahtoo pentueen teettää seropillaan olisi käytävä samanlainen kurssi kuin rotukoirakasvattajienkin ennen kennelinimen saamista.
      Harvat seropien tehtailijat tuskin jaksaisivat vaivautua kurssille, joten tästä olisi seurauksena esim.seropivero eli jokaisesta pennusta kasvattaja joutuisi maksamaan tietyn summan. Tällä saataisiin tehtailijat kuriin ja jäljelle jäisi vain nämä oikeasti kunnolla ja harkitusti kasvattavat. Jolloin seropikanta tervehtyisi, tulisi harkitumpia yhdistelmiä, pennutettaisi todennäköisesti terveempiä seropeja keskenään ym.

      Tällä saataisiin seropien arvostus nousemaan huimasti ja tällöin suurinosa seropien "kasvattajista" jättäisi kasvattamatta, koska heillä ei riittäisi mielenkiinto perehtyä kasvatukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe