..pehmeän ja täyteläisen makuisia
PUNAVIINEJÄ.
Ja pehmeän, raikkaan makuisia, ei liian makeita
VALKOVIINEJÄ.
Suositelkaapa
19
1375
Vastaukset
- Koo
Minä olen käynyt Alkon viinikurssit, mutta eipä niistä paljon tainnut mieleen jäädä, kun en harrasta viinejä enkä muitakaan alkoholijuomia. Tiedot ovat unohtuneet.
Nyt olen kuitenkin perustamassa itselleni baarikaappia. Ajattelin siis ruveta keräilemään itselleni erilaisia pulloja, mutta onko jääkaappi oikea säilytyspaikka mm. viineille?
Koskaan en ole maistanut hyvänmakuista punaviiniä. Minusta niissä on liian voimakas maku. Valkoviinit taas ovat maultaan ihan hyviä, mutta ruoan kanssa pitää muistaa aina hankkia makeata valkoviiniä. Muuten voi juoda vähän kuivempaakin.
Muutaman kerran olen ostanut roseviiniä, mikä mielestäni sopii tarjottavaksi myös makeiden jälkiruokien kanssa. Kyllä sitä voi juoda siltäänkin. Se on hyvää. Mitään merkkejä en kuitenkaan tässä mainosta, kun en muista ulkoa.- Koo
Siis tarkoitin, että mielestäni roseviini sopii tarjottavaksi makeiden LEIVONNAISTEN kanssa. Jos makea jälkiruokakakku tarjotaan liköörin kanssa, niin tuntuu siltä, että ainakin likööri on ehkä liian imelää. Voi kai sitä roseviiniä tarjota ruoankin esim. kalan kanssa, vai miten on? Minusta se vain on niin kivan näköistäkin, kun väri on vaaleanpunainen. Se näyttää kauniilta laseissa. Joo, ja en tosiaan ole mikään asiantuntija. Pari kertaa olen jonkun pullon Alkosta ostanut, mutta nyt tähän tulee muutos.
- Jennifer
..minäkin tiedän viineistä aivan liian vähän.
Luononkorkilliset viinit pitäisi säilyttää vissiin kyljellään.(?)
Tuo rose viini kuulostaa ihan mukavalta jonkun jälkiruuankin painikkeena. Muuten jälkiruokaviinit ovat vissiin vähän makeahkoja.
No, toivottavasti joku osaa neuvoa noita hyviä viinimerkkejä, ettei minunkaan tarvitse kokeilla koko Alkon viinitarjontaa..;) - Jennifer
Jennifer kirjoitti:
..minäkin tiedän viineistä aivan liian vähän.
Luononkorkilliset viinit pitäisi säilyttää vissiin kyljellään.(?)
Tuo rose viini kuulostaa ihan mukavalta jonkun jälkiruuankin painikkeena. Muuten jälkiruokaviinit ovat vissiin vähän makeahkoja.
No, toivottavasti joku osaa neuvoa noita hyviä viinimerkkejä, ettei minunkaan tarvitse kokeilla koko Alkon viinitarjontaa..;)..roseviini on tietty yhdyssana..:)
- Koo
Jennifer kirjoitti:
..roseviini on tietty yhdyssana..:)
rosé-viini
roseeviini - Jennifer
Koo kirjoitti:
rosé-viini
roseeviini..no voih!
- Zora
Minä en henkilökohtaisesti viineistä pidä lainkaan mutta kumppanini sanoi edellisen ostamani viinin olevan hyvää. Ostin sen summan mutikassa. Pullon ulkonäön vuoksi =)
Eli ranskalainen viini ja merkki on J.P Chenetin Merlot-Gabernet.
Pullon kaula on lievästi vino ja pullon pinnalle on laitettu tekopölyä. Pulloa ympäröi naru missä roikkuu ruskea pahvinen läpyskä. Ikään kuin pullo olisi monien vuosien takaa kaapissa pitkään seinonut yksilö.
Tykkään ostella baarikaappiin erilaisia viini- ja viinapulloja. Usein valitsen ne pelkän ulkonäön perusteella. Joten noista muista avaamattomista viineistä en voi sanoa mitään, lie mitä kuraa sisältävät =)
Tietty ostan sinne oman makuni mukaankin juomisia mutta kun ne eivät ole noita viinejä.
Chivas Regal ja Royal Salute ym. viskit ja w.s.o.p:n yms. konjakit ovat seisseet jo vuosikausia kaapissa, koska en saisi kirveelläkään niitä alas. Ompahan valinnanvaraa vierailla. Olen oikeastaan viinojen keräilijä. Tallinnasta tuon usein kolmen litran pulloja, jotka ovat komeita koristeita. Pikkupulloja, niitä minipulloja on yli sata sekä tavallisen kokoisia pulloja n. 40. Niille on oma hyllynsä.
Harmi kun enää ei valmisteta , ainakaan tietääkseni niitä baarikirjahyllyjä. Haluaisin sellaisen johon olisi kiva asetella tuo viinamäärä. Ja muutenkin ne ovat juuri minun makuuni. Voih, kun löytäisin jostain sellaisen hyväkuntoisen, siistin, mieluiten mustan.- Mehukatti
Mitäs vastasit jos et ymmärrä tuon taivaallista viineistä? Pitkä tarina ja yksi viinin nimi. Hahhahhaa vittu että naurattaa!
- Zora
Mehukatti kirjoitti:
Mitäs vastasit jos et ymmärrä tuon taivaallista viineistä? Pitkä tarina ja yksi viinin nimi. Hahhahhaa vittu että naurattaa!
Heh,toi oli piristävin kirjoitus koko päivänä. Ainut mikä sai minut nauramaan. Hauskinta siinä oli se että sinua naurattaa "vitusti" kirjoitukseni. Outo huumori sinulla. Mutta älä välitä, omaan itsekkin oudon huumorin. Jatketaan toki listaa ja nauretaan toisillemme niin eletään pidempään.
- Celine
Paljon asiaan ja nimenomaan makuun perehtyneenä tosin vain Italialaisille viineille ja muutamille Espanjalaisille.Kreikkalaisetkin käy.
Punaviineistä suosittelen Pohjoisitalian makuja Eli ihan puhdasta Chiantia.Chianti Classicoa.Ostonimeltään löytyy Chianti ruffinoa,Veronan alueen erikoisviinejä kalliiseen hintaan eli Zenaton Amaronea -täyteläistä. ja hp 25-30e/pullo.Ruffino jotain 9e.Valpollicella Classico myös hyvää punkkua ja sopuhintaan.Nämä viinit ovat laatuviinejä ja omaavat DOC TAI DOGC- laatuviinejä. Bardolino on Gardajärveltä päin ja myöskin hyvää.Sitä löytynee myös rose viininä,mutta en tiedä saako suomesta.Espanjasta tuleva Bodegasin Faustino V on n.8-9e ja laadukasta.Parhaat maut tosin maistuvat tilanteen mukaan ja tunnelman.Paras hintaluokka on siinä 6-9 e.Takuu varmaa sitten,ehkä kalliimmat.
Vakoviinejä Italiasta est!est!est!,Zenaton Lugano,Soave,Cavi dogc.Pääasiassa kuivia ja tai puolikuivia.Yks kiva juoma mihin aikaan vaan on Espanjalainen hyvä Kristal Cava.Kuohuviini,sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.Lähtee hintaan 5-6 e/putelo. - Eliö
Kuei hua cheng chiew on hyvä kiinalainen punaviini, jota ei tosin saa mistään suomessa..
Dragon seal kiinalaista valkoviintä ja punaviintä saa suomesta. Punaviintä en ole maistanut, mutta pidän paljon valkoviinistä. Maku on vähän erikoinen, poikkeava, mutta aikas jännä.
Sake on vähän niin kuin valkoviintä. Erityisen hyvää lämmitettynä (n 40c). Lämpimänä pehmeä maku, ei maistu pahemmin alkoholille, vivahdus valkoviinin makua. Kannattaa kokeilla. Kylmänä se taas ei ole niin hyvää. Sake tarjoillaan pienistä snapsi-laseista.- Patu
Ja ei oo kyllä kovin hyvää.. Maistuu ihan kiljulle, jota teinikemistinä joskus tein :o))
- Eliö
Patu kirjoitti:
Ja ei oo kyllä kovin hyvää.. Maistuu ihan kiljulle, jota teinikemistinä joskus tein :o))
kymmenen pointsia Patulle!
- Mehukatti
Osta aperiittaa.Varmasti teet vaikutuksen.
- Napsu
Jos kukkaro kestää, niin ehdottomasti Faustino I! Vähän halvemmista jenkkiläinen Berenger ja halvemmasta päästä sitten vaikka Sunrise tai Gato Negro. Cabernet Sauvignon on voimakkaampi lajike. Myös Shiraz-viinit yleensä hyviä. Italialaiset ja ranskalaiset mulle tuntemattomampia, koska chileläiset ja espanjalaiset yleensä täyteläisempiä. Paras tapa säilytykseen lienee 14 ja kyljellään..
- Patu
Fetzer on Suomessa hieman hinnakkaampi, mutta takuuhyvä. Berenger myös. Ernest Julio Gallo maistuu myös.
Mä olen hieman huono muistamaan nimiä (en osaa ranskaa pläh), mutta valitsen yleensä punaviinin, joka on valmistettu merlot tai cabernet savignon rypäleistä. Sorps, jos meni noikin väärin, ehh.
Maista mainittakoon USA, Ranska, Italia tai etelä-Amerikan maat. Olen joskus jopa törmännyt hyvään kanadalaiseen.
- vuosi Nuoruudestani
MillCreek merlot...punaviineistä oma lempparini
- n25
Vastaus vaati arkistojen avaamista... hinnat ovat sittemmin jo muuttuneet, vuosikerrat tietysti vaihtelevat ja muutenkaan ei kannata ottaa näitä kovin vakavasti :)
PUNAVIINEJÄ
Lindemans Bin 50 Shiraz (Australia), 9,50 e. Täyteläinen, ryhdikäs, kevyesti voinen, tasapainoinen.
Wolf Blass Shiraz & Cabernet Sauvignon (Australia), 10,19 e. Lämmin, yrttinen, pehmeä, erityisesti porsaanlihan seuraksi.
Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon (Chile), 10,10 e. Täyteläinen, rehevä, maukas, rypäleelle tyypillinen, hieman potkaiseva. Naudanlihan ja juustojen höysteeksi.
Trivento Bonarda (Argentiina), 8,00 e. Mausteinen, viininen, silti kermainen ja lämmin, maukas, erityisesti juustoille.
Oriachowitza Merlot & Cabernet Sauvignon (Bulgaria), 6,30 e. Tarjolla myös pelkkä Merlot mutta suosin tätä yhdistelmää. Pehmeäkö, voinen, rehevä, herkullinen, erinomainen hinta-laatusuhde.
Torneo Gran Reserva (Espanja), 8,00 e. Ei Alkon valikoimissa, mutta laivoilta voi bongata. Taivaallinen, maukkaan täyteläinen viini Tempranillo -rypäleestä.
KUIVIA VALKOVIINEJÄ (no huh...):
Kendermans Riesling (Saksa), 6,99 e. EI luomuversio vaan se toinen. Pelkistetty, pehmeä, hapoton, hedelmäinen, seurusteluviininä tai merenelävien kera.
jos haluaa poreilevamman, niin sitten
Santagostino Catarratto & Chardonnay (Italia), 6,70 e. Voimakas, happoisa, helpohko, vaniljaa ja laventelia, ärhäkkä, kevyen mausteisten kanaruokien seuraksi.
ja jos haluaa _erittäin_ poreilevan, niin siinä tapauksessa tietenkin
Tollo Bianco (Italia) :) - Sommelier
sun tyylitajulla joku don opas vois pelittää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389