Ei voi olla totta! Ei ei ei ei eiie iee!
Koulu alkaa huomenna. Nyt ahdistaa, masentaa ja itkettää ihan täysillä.
Sinne taas mennä muiden pilkan kohteeksi ja olemaan yksin tas päivästä toiseen.
Kaikki alkoi silloinkun kaverini pettivät minut, eivät enää KEHDANNEET olla kanssani, koska muut haukkuivat minua. Kuulin kerran, miten yksi kaverini sanoi toiselle, joka yritti olla vielä kaverini, että "sää menetät loputkin siitä vähäisestä maineestasi olemalla sen kanssa!" Eli minun kanssa... Niille oli niin suuri häpeä, että olen ujo ja hiljainen, keskiarvoni oli lähellä ysiä, en lintsannut, vittuillut opeille ja ennen kaikkea kun muut meidän luokalta kiusasivat minua, että eivät enää kehdanneet olla kanssai.
Kaiken lisöksi he JA kiusaavat saivat muutkin kääntymään minua vastaan. Kaikki alkoivat pitää tällaista nynnyä outona, eikä kukaan halunnut olla enää kanssani. Olen tunneilla yksin ja välkillä yksin, teen ryhmätyöt yksin, olen liikuntatunneilla paripeleissä yksin, syön ruokalassa yksin. Yksikin kerran sanoi, että ei mennä ton pöytään istumaan oikein kuuluvalla äänellä. IStuin käytävbän penkillä ja ne tulivat siihen vastapäätä istumaan ja tuijottivat minua, kuiskivat ja matkivat jokaista liikettäni jne. Liikuntatunneilla suorituksilleni nauretaan ja he valittavat niillä ja musiikin tunneilla suureen ääneen, että "tuo ei osaa tehdä sitä ja sitä" ja "ope tuo ei osallistu ollenkaan peliin!!" (joo, kuljen kentällä kaksi tuntia muiden mukana, mutta kukaan, ei kukaan, heitä palloa minulle kertaakaan, vaikka olinn kerran YKSIN maalin edessä) ja musiikissa "ope, tuon ääni ei kuulu!!" (lauloin mukana, mutta ne sen sijaan räpläsivät puhelimiaan) ja näissä arvosanani on kummassakin 7 ja musiikissakin, vaikka osaan soittaa pianoa ja opin hetkessä soittamaan mitä soitinta vaan, osaan nuotit jne. (jos saa kehua edes jossain asiassa itseään). Siis opet on kivoja, mutta oppilaat tekevät kaikkensa epäonnistumiseni eteen.
Ne tekivät jopa niin, että MINÄ jouduin kiusaamisesta puhutteluun, vaikka HE olivat vapaa-ajalla sanoneet jollekin jotain ilkeää (jouduin sen takia puhutteluun).
Nyt olen ollut yksin jo monta vuotta. Olen yrittänyt tutustua muihin, mutta sanoessani jotian, tulee kauhea vaivaantunut hiljaisuus, minua on väitetty peräkärrykaveriksi ja muut lähtevät pois, jos minä tulen.
Enää ei oikein edes tee mieli mennä tutustumaan muihin, kun nykyään pelkään niin paljon tuota torjutuksi tulemista ja on niin paljon huonoja kokemuksia.
Enää ei sanallisesti kukaan kiusaa, mutta yksinäisyys on jäljellä... ja vuodesta toiseen yksin oleminen on yhtä kamala asia.
Onko mitään neuvoja? Terkkari ja jotkut opettajat ovat puhuneet tästä minulle, mutta en tiedä, mitä tässätilanteessa voi tehdä.
Eeeeiiiiiiiii!!!!
9
1036
Vastaukset
- kiusattu89
Olen yosi pahoillani.. mulla on vähän samanlaisia kokemuksia paitsi et mä en tosiaankaan oo mikään ysin oppilas. keskiarvo on lähellä seiskaa. Mä en tiiä mistä se johtuu, mutta mä olen myös tosi epäsuosittu tyyppi.Ala-asteella mua on kiusattu paljon ja yläasteellakin.Olen hiljainen, ujo ja helposti loukkaantuva. Liikunnassa ja pallopeleissä oon huono, ja siitä muut tytöt valittaa aina mulle.Minusta on puhuttu pahaa selän takana ja muutenki mulle on sanottu kaikkea ilkeetä päin naamaa.En tosiaankaan oo keksiny sille mitään järkevää syytä. Tosin ei oo olemassakaan järkevää syytä kiusaamiselle, vaikka joku ois kuin ärsyttävä tahansa. Mullaki on koulussa vaan pari kaveria. muut ei varmaan kehtaa olla mun kanssa.
Mullaki alkaa koulu huomenna ja se masentaa kauheesti. Mut onneks on enää vuos peruskoulua. Jos haluat, voit mailailla mulle ossaan: pikkug-fani1989@jippii.fi. Mä tiedän, miltä susta tuntuu! - Hannah
Kyllä se siitä. Itselläni oli torstaina melkein samanlainen tilanne. Pelotti kauheesti mut meni sit kuitenkin ihan hyvin.
Kerroppa huomenna koulun jälkeen sit miten meni. - gimma
minkä ikänen oot? ja mille luokalle meet? mä menin seiskalle just. ala-asteella muakin kiusattiin vähän kun olin aika hiljainen mut ku menin yläasteelle nii alan luonnostaan puhua enkä oo hiljaa niinku ala-asteella.. en tiedä mistä se johtuu.. mut luulen et ehkä siitä ku ala-asteel meiän luokal oli kaks paskaa tyttöö jotka juorus musta aina (toinen oli ennen paras kaverini, mut se suuttu ku aloin olee yhen toisen tytön kaa ku se oli enemmän minunkaltaisempi. mut sekin löysi kyllä oman kaltaisempia kavereita) mut onnee sulle ja toivottavasti koulu alkaa hyvin. nii ja kerro sit miten meni, meinaa eka koulupäivä? :)
- Koulu
Aivan huonosti ja samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta eihän tässä ole vasta kuin yksi päivä mennyt.
Ikääni ym. en kehtaa oikein tähän kertoa.- mä......
mikset kehtaa kertoa ikääsi? oletko joku ikivanha joka käy aikuisena kauppaopistoa vai??
- Koulu
mä...... kirjoitti:
mikset kehtaa kertoa ikääsi? oletko joku ikivanha joka käy aikuisena kauppaopistoa vai??
Siksi, että pelkään, että joku tästä tunnistaisi minut. En ole aikuinen enkä käy kauppaopistoa.
- Kunnallisvaaliehdokas
Itseäni kiusattiin koulussa jonkun verran, mutta kaveriani vielä enemmän. Vasta myöhemmillä luokilla n. 9. luokalle, uskalsin puolustaa kaveriani, kun ajattelin, että itsekin joudun kiusatuksi jos yritän puolustaa. vähän tuli kiusausta, mutta teinpähän oikein mielestäni ja se tuntui hyvältä.
Olenkin päättänyt tehdä asialle jotakin, jotta mahdollisimman moni saisi elää ja olla koulussa itsensä, ilman pelkoa ja kiusaamista.
Olen ehdolla kunnallisvaaleissa Porissa. 1. Teemakseni olen aikonut ottaa koulukiusaamisen vähentämisen Porin kouluissa. Ideoitani kiusaamisen vähentämiseen voisi olla: Ylivilkkaille lapsille(5% lapsista) oma koulu. Kyselyjä kiusaamisen laajuudesta ja vakavuudesta, paljon kiusatuille alueille voisi laittaa joukkoja rauhaa turvaamaan, esim. siviilipalvelusmiehistä, olen kuullut tälläistä jossain jo olevan.
Entä mitä mieltä olette tästä: Jokaisen lukuvuoden jälkeen "Tasokokeet" eli hyvin käyttäytyvät ja menestyvät oppilaat luokalle 2a(esimerkki 2. luokasta) Hyvinkäyttäytyvät huonosti menestyvät luokalle 2b hyvin menstyvät huonokäytöksiset 2c huonokäytöksiset menestymättömät luokalle 2d?
Lisää ideoita saa ehdottaa.
Luultavasti ette vielä saa äänestää, ettekä ole kotikaupungistani, mutta tässä ovat ehdokastietoni:
Joni Jantunen, Pori.- yliopisto-opiskelija
hyviä ideoita sinänsä, mutta odotapas kun saat sosiaalitantat ja ties ketkä vastaasi, jotka sanovat että ihmisten eriarvoistaminen alkaa liian aikaisin ja että lasten täytyy oppia tulemaan toimeen erilaisten ihmisten ja tilanteiden kanssa... "joidenkin lasten tulee vain tottua siihen, että saavat elää helvetissä, kävellä koulusta kotio itkien ja pelätä joka aamu kouluun lähtöä ja kärsiä seuraavat 20 vuotta henkisistä ongelmista, jos ala-asteen jälkeen heitä ei enää kiusata (loppuelämä jos jatkuu lukioon/ammattikoulun läpi), sehän kasvattaa vain luonnetta, onhan se suoranaista sopeutumattomuutta jos ei tämmöisessä tilanteessa, tai näiden "erilaisten, hieman villimpien" lasten kanssa tule toimeen"... huomatkaa yritykseni sarkasmiin...
mutta onnea yritykselle, toivottavasti saat edes huomiota osaksesi...
- Ode
Tosi ikävää! Kiusaaminen ja syrjiminen on valitettavan yleistä. Ei sulla oo mitään hävettävää. Ethän sinä ole tehnyt väärin vaan sun kiusaajat.
Kun toiset kiusaa, on lopulta vaikea tutustua muihin. Sä oot ollut kuitenkin niin rohkea, että oot puhunut muille! Voit olla ylpeä siitä. Kannattaako kuitenkaan kaikkia tuomita kiusaamisen takia? Ei tietenkään!
Muista, ettei sun ujous tee susta muita huonompaa.
Tarvitset vain rohkaisua näyttääksesi sun ihanat puolet. Toisaalta ujoja pidetään usein hyvinä kuuntelijoina.
Sun kiusaajatkin on vielä nuoria, ja niillä on paljon opittavaa elämästä. Onneksi ne voi viisastua tullessaan vanhemmiksi! Yritä jaksaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283