ehdotus?

No niin, ehdottaisin että me kaikki ihanien karvakuonojen omistajattaret, keskityttäisiin pikkuystäviemme hyvinvointiin,ja lopetetaan nälviminen itseni mukaanlukien. kaikki koirat on hyvinvoinnin arvoisia, oli rekkarit "perstaskussa", tai ei.
24843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Siihen tarvitaan vain muutama tyhmä lapsi ja muutama vielä tyhmempi aikuinen niin soppa on valmis.

No tuskin he kauan jaksavat..

Äänestä
  • Omituista tekstiä seriffiltä, tyhmiä japsia ja vielä tyhmempiä aikuisia? Aika asaton mielestäni seriffin kirjoittamaksi.

    Äänestä

Tätä kannatan minäkin!! Sitähän se on, että kun yksi on yhtä mieltä ja toinen toista, eikä kumpikaan anna periksi, niin jopas on sopassa liikaa suolaa ;) eikä asiassa päästä puuta pitemmälle! Itse olen koko ajan yrittänyt tarkoittaa sitä, että jos meillä sattuisi vahukki, eli väärä uros astuisi väärän nartun, niin...pentujahan ei rekisteröitäisi. Toki itse tietäisin, että olisivat puhdasrotuisia, vaan kun kennelliitto luokittelisi ne seropeiksi, niin ne myös olisivat seropeja, koska niillä ei olisi papereita.

Äänestä
  • täytyy huomata olevansa issukan kanssa täysin samaa mieltä. Väittelyn kuohuissa tulee kirjoiteltua melkoisen kärjistetysti.
    Ikävä kyllä nautin väittelyistä niin netissä kuin ihan livenäkin. Provosoidun helposti ja sitten annan tulla kyllä täydeltä laidalta.

    Äänestä

  • Sakemanni kirjoitti:

    täytyy huomata olevansa issukan kanssa täysin samaa mieltä. Väittelyn kuohuissa tulee kirjoiteltua melkoisen kärjistetysti.
    Ikävä kyllä nautin väittelyistä niin netissä kuin ihan livenäkin. Provosoidun helposti ja sitten annan tulla kyllä täydeltä laidalta.

    kaliiperia tunnutaan olevan ;))
    T.Issukka

    Äänestä

sitähän tämä on,nimettömänä voi tuulettaa oikein kunnolla.
Huomaa eron niissä palstoissa missä kirjoitetaan omalla nimellä,siellä ei paljon tunteet kuumene.

Äänestä
  • johtaa mihinkään! Pienenpieni toivo saattaa olla olemassa...

    Äänestä

Näinhän se on!
Ja kerrankin taitaapi kaikki olla samaa mieltä ;)
Minä yhdyn mieli hyvin joukkoon!

Äänestä
  • loppujen lopuksi olla se periaatteellinen syy siihen, että aina tapellaan? Ei siitä voi tulla hyvä olo kellekkään - vai voiko? Eve muuten, käyhän vastailemassa sinäkin tuohon yhteen tiettyyn kysymykseen!

    Äänestä

jeps jeps! eikä sit haukuta mikskään! eikö niin Issukka?

Äänestä
  • minä muka yksistäni...? Joo sopii mulle, kun en normaalissa elämässä ole milloinkaan ollut se varsinainen riidanhaastaja, mutta...:=))

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    minä muka yksistäni...? Joo sopii mulle, kun en normaalissa elämässä ole milloinkaan ollut se varsinainen riidanhaastaja, mutta...:=))

    ;))

    Äänestä

  • jenny kirjoitti:

    ;))

    ihan oikea vastaus tulla voisi - vai voisiko?

    Äänestä

Nälvimistä tällä palstalla esiintyy varmasti, sopimuksista huolimatta.

Erimielisyyksiä esiintyy niin kauan kuin kaikki ei ole asioista samaa mieltä. Ja oletan että niin kauan kun on erimielisyyksiä niin niin kauan täällä jotkut nälvivät.

Mielenkiinto menee jos kaikki ovat asioista samaa mieltä.

Tosin, aika veemäiseltä tuntuu kyllä kun eräs nimeltä mainitsematon täällä nälvii pienistä kirjoitusvirheistä. Jokaisella on niitä, myös sillä joka mun kirjoitusvirheistä nälvii.

Veemäistä on myös se, että heti, jos on asiasta eri mieltä, tai kertoo faktaa niin samat pari tyyppiä ilmestyy haukkumaan lapselliseksi jne.

Mielenkiinnolla odotan sitä päivää kun täällä menee järki perille kaikille ja kaikki tajuavat muutamista asioista ne totuudet - mutta kun omat käsitykset asioista on mitkä on ja järkipuhe/kirjoitus ei mene perille niin ei mene - siitä se tappelu alkaa.

Itse kirjoitan vaan asioista mitä tiedän, tiedän olevan täyttä totta. Sekin useimmiten kyseenalasitetaan vaikka tekstini olisikin suora lainaus esim. lakikirjan eläinsuojeluosiosta.

Äänestä
  • menetetä, jos yritetään. Olis ihan kiva, jos ns. vakit olis riitelemättä keskenään....ei taida onnistua lopuksi sekään, kun kirjoittaa voidaan ties miten monella nicillä! Tää on tosi mielenkiintoinen juttu, mutta tuleeko oikeasti sopu, niin....
    Meitä on vain muutama vastannut tuohon kysymykseen iästä, niin loppupäätelmäksi jää väkisinkin, että ne joiden kantti ei oikeata ikää kestä paljastaa, ovat juuri näitä hieman yli 10-vuotiaita! Ja juuri nämä lapset saavat aikaan sen, että me muut nälvimme toisillemme aina vain entistä enemmän. Vai mikä on muiden mielipide tähän?

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    menetetä, jos yritetään. Olis ihan kiva, jos ns. vakit olis riitelemättä keskenään....ei taida onnistua lopuksi sekään, kun kirjoittaa voidaan ties miten monella nicillä! Tää on tosi mielenkiintoinen juttu, mutta tuleeko oikeasti sopu, niin....
    Meitä on vain muutama vastannut tuohon kysymykseen iästä, niin loppupäätelmäksi jää väkisinkin, että ne joiden kantti ei oikeata ikää kestä paljastaa, ovat juuri näitä hieman yli 10-vuotiaita! Ja juuri nämä lapset saavat aikaan sen, että me muut nälvimme toisillemme aina vain entistä enemmän. Vai mikä on muiden mielipide tähän?

    Ei lapsilla ole ilmeisesti kanttia paljastaa ikäänsä. Mutta mutta, minä ainakin muistan ne nimet mitkä ovat ikänsä paljastaneet ja muut nimimerkit menevät päässäni lokeroon lapset. Jos ei voi ikää kertoa niin oletan olevan lapsi.

    Noh, onneksi me edes ollaan suunnilleen tappelematta vaikka joissakin asioissa ollaan eri mieltä - tosin ne on niitä suht pieniä asioita. Kyllä sen melko pitkälti ihmisen ajatusmaailmasta huomaa että paljonkos sitä ikää on. Nuorilla on asenne se että kaikki koirat on ihanii, tai sitten se että mulla on seropi, kaikki muut on perseestä. Tai sitten se että mulla on collie, kaikki muut on perseestä.
    Tällaista olen ollut huomaavinani.

    Äänestä

  • Dober kirjoitti:

    Tiedoksi vaan että täältä käsin ei kenenkään ikää voi tietää. Jotkut oikeasti aikuiset voivat olla jälkeenjääneitä ja kirjoitella kuin lapsi ja oikeasti lapsi voi olla älykäs pikkuvanha! Oletteko ajatellut tuota ollenkaan, ennen kuin sanotte jotakin lapseksi?

    iällä ja tavalla kirjoittaa, ei ole mitään tekemista toistensa kanssa.

    Äänestä

  • jenny kirjoitti:

    iällä ja tavalla kirjoittaa, ei ole mitään tekemista toistensa kanssa.

    Sinun mielestäsi.

    Minun mielestäni jo teksti kertoo paljon kirjoittajastaan - aikuiset kirjoittavat aivan eri tyylillä pääsääntöisesti. Aikuisten kirjoittama teksti on lähempänä kirjakieltä kun lapsen/nuoren.

    Jenny, käyhän sinäkin vastaamassa tuohon ikäkysymykseen!

    ja huomasin sunkin ikäs ja YLLÄTYIN todella.

    Äänestä

  • jenny kirjoitti:

    ja huomasin sunkin ikäs ja YLLÄTYIN todella.

    Luulitko nuoremmaksi vai vanhemmaksi?

    Äänestä

  • jenny kirjoitti:

    Tiedoksi vaan että täältä käsin ei kenenkään ikää voi tietää. Jotkut oikeasti aikuiset voivat olla jälkeenjääneitä ja kirjoitella kuin lapsi ja oikeasti lapsi voi olla älykäs pikkuvanha! Oletteko ajatellut tuota ollenkaan, ennen kuin sanotte jotakin lapseksi?

    ja huomannut tiettyjä juttuja - tosin en kenenkään jälkeenjääneisyyttä, päinvastoin!

    Äänestä

  • jenny kirjoitti:

    ja huomasin sunkin ikäs ja YLLÄTYIN todella.

    enemmän kuin positiivisesti - oppia ottaa kannattaa!!

    Äänestä

  • Issukka kirjoitti:

    ja huomannut tiettyjä juttuja - tosin en kenenkään jälkeenjääneisyyttä, päinvastoin!

    kun vihdoinkin on ystävällisempi ääni kellossa.Ihan on kiva mieli,ei enää pumpusta riivi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

henni kirjoitti:

No niin, ehdottaisin että me kaikki ihanien karvakuonojen omistajattaret, keskityttäisiin pikkuystäviemme hyvinvointiin,ja lopetetaan nälviminen itseni mukaanlukien. kaikki koirat on hyvinvoinnin arvoisia, oli rekkarit "perstaskussa", tai ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu