Mitoitukset saavat mullistuksia aikaan

LevankiLiisa

Siivoustyö perustuu mitoitukseen. Asiakas pyytää tarjouksen siivousfirmalta. Firma ja asiakas suunnittelevat ja sopivat miten usein siivotaan. Firma tekee suunnitelman pohjalta asiakkaalle mitoituksen ja tarjouksen. Asiakas valittaa tarjouksen maksavan liikaa. Firma pudottaa hintaa ja siivousaikaa, mutta ei vähennä töitä, koska haluaa asiakkaan itselleen. Asiakas hyväksyy tarjouksen ja sopimus astuu voimaan. Firma lähettää siivoojan, joka juoksuvauhtia siivoaa sopimuksen mukaan yrittäen tehdä samalla laadukasta tulosta.

Tuttu tarina!

Mitoitukset ovat saaneet aikaan hirveän kilpailutilanteen firmojen välillä ja tästä tilanteesta kärsivät eniten siivoojat. Mitoituksesta on toki hyötyäkin jos se osataan oikein tehdä. Turhat työt jäävät pois ja työn voi suunnitella helpommin. Tilat tulisi mitoittaa totuudenmukaisesti vaikka räätälöimällä mitoitus niin tarkaksi kuin mahdollista, mutta sitä eivät firmat tee, koska heille raha on tärkeämpää kuin siivoojan terveys.

Meille on tehty mitoitus vuosia sitten ja totesimme ettei se toimi työpaikassamme. Työpaikkamme toiminta on hyvin hektistä ja siivouksemme perustuu "tarpeen mukaiseen siivoukseen". Nyt kenenkään ei tarvitse juosta, perussiivouksien tarve on vähentynyt, työaika on sama kuin ennen ja kaikki kohteet siivotaan kerran viikossa, jotkut useimmin, siis tarpeen mukaan. Mikä tässä on parasta, sairauslomat on vähentyneet huomattavasti ja tästä työstä jopa nauttii nyt eri tavalla.

2

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peikko

      voi kun meilläkin ois noin :D

    • SIIVOOJA VUODESTA-82

      TOTTA. OON KUNNALLA TÖISSÄ. OSA ALUEISTA ON MITOITETTU, OSA EI. MINUN ON JA SE MIKÄ OTTAA PÄÄHÄN ON ETTÄ JOLLAKIN ON SAMANKOKOINEN ALUE KUN MULLA MUTTA KOKOPÄIVÄNEN JA MULLA VAAN PUOLIPÄIVÄNEN, MITOTUKSEN JÄLKEEN. KOULULLA ALUEET SUURENI HETI KUN NE ALKO MITOITTAA. ENNEN VANHAAN EI TUNNETTU 3-7 TUNTISIA KOHTEITA, VAAN KUN IHMINEN OTETTII TÖIHIN NIIN SE OLI AINA KOKO PÄIVÄ.JA PERUSPESUT, IKKUNAT YM. SIIVOUKSET TEHDÄÄN NORMAALIN TYÖAJAN PUITTEISSA.4T/PÄIVÄ JOSTA 20MIN.PERUSTEELLISEMPAAN SIIVOUKSEEN. ONKO TÄÄ LAITAA? HULLUHAN MUN TÄYTYY OLLA KUN EDES SUOSTUN TÄHÄN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe