psyche

Hypnoottiset kasvit

En ole huumeiden käyttäjä, enkä sellaiseksi aio ruvetakaan, mutta minua kiinnostaa turvalliset aineet joilla on mahdollista saada aikaan hypnoosin kaltainen tila. Sekin vain väliaikaisena menetelmänä, kun riittävä syvyys ja tottumus on saavutettu, voi siirtyä äänitallenteeseen kuten hypnoosikasetit tai CD:t tai vain oma ajattelu.

Meskaliinia saadaan peyote-kaktuksesta, mutta niitä kasvaa vain Mexikossa. Kotoperäisiin sieniin en oikein luota kuten kärpässieneen. Tuo meskaliini muuten aiheuttaa vähemmän riippuvuutta kuin esim. alkoholi, tupakka, tai kahvi.

Eli, onko arvon noidilla mahdollisesti tietoa sellaisista saatavilla olevista kasveista joiden avulla hypnoottinen tila joko yksin tai apukeinona hypnoosikasetin kanssa onnistuu.

45

3178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oisko?

      En tiedä tästä kasvista mitään varsinaisesti, muuta kuin että sitä ei ole julistettu laittomaksi, vaikka se vaikuttaa psyykeen.

      Ehkäpä kasvin nimellä löytyisi netistä lisämatskua?

      • Amor

        Salvia divinorumia suositellaan vain omistautuneille psykonauteille, kohtuullisen hevi trippi.

    • Fibonacci

      Koiruoho (Artemis Absinth)

      Älä käytä sellaisenaan, älä koske juuriin. Pese kätesi käsittelyn jälkeen.

      Ei Absinttia turhaan mainita runoilijoiden ja hullujen juomaksi.

      • psyche

        Mikä osa kasvia käytetään, paljonko on turvallista ottaa, minkä kanssa, millainen esikäsittely?

      • Vilja
        psyche kirjoitti:

        ...tämä oikea paikka jutella kyseisestä asiasta? Wiccojen "Harm none" tarkoittaa myös omaa kehoa. Ei kannata käyttää "oikopolkuja" henkimaailman kanssa, koska niitä ei voi hallita. Suosittelen perinteisten transsitekniikoiden käyttämistä.

      • Karaba

        Ja nimenomaan niille hulluille. Katso leffa "Numeromurha". Siinä hemmot vetää absinttia...

      • psyche
        Vilja kirjoitti:

        "Wiccojen Harm none tarkoittaa myös omaa kehoa"

        Hmm.. kuullostaa kovin kristilliseltä. Minusta joskus tuntuu, että koko wiccalaisuus on turhaa, meillähän on jo ev.lut kirkko. Erot ei ole suuren suuret.

        "Ei kannata käyttää oikopolkuja henkimaailman kanssa..."

        Hypnoosi on syvä rentouden tila eikä sillä ole mitään tekemistä minkään henkimaailman kanssa.

        Pitäisihän sinun Vilja tietää jotain noidan yrttitarhasta!

      • Amor
        Karaba kirjoitti:

        Jaa. Ja määku luulin että känniin vaan siitä absintista tulee. Niinku mää epsanjassa aikoinaan - hullun hommaahan se kännin vejäminen on. Mut kaikkee ihmeellistä sitä varmaan oppis jos leffoja kattois.

        Koiruoho ei ole kummoinen psykoaktiivi. Erowid ei ko yrttiä edes mainitse. Tämmöstä tietoo netistä löytyy:
        http://www.egregore.com/herbs/Absinth.htm#Legends

      • Karaba
        Amor kirjoitti:

        Elikkäste shittii. Cannan ja hasan vaikuttavii ainesosii. Niinku. Sit sitä voip kuvitella mimmosee kännii siit sit saa. Jos ny niinkus uskonnollisis seremoniois kännis tahtos.

        Helepompaaha se o hakee äs-marketist kalijaa ku juosta ympär mettii ettimäs jottai lehemän rousteltavas.

        Mieti hei vähä: mitäs jos lehemä vetäs koiruahoo tuol pellol? Siin ois varsinaine sarvipääjumala... Ja pilivesä ku pikkulintu.

        Koiruohon vaikuttava aine on hermomyrkky, joten vaikka se käy niin kuukautiskipuihin, kuin suolistoloisiin, niin se on psyykevaikuitteinen aine.

        Esim. Absinttiahan ei saanut myydä tai valmistaa Suomessa vuosien 1890 ja 2000 välillä juuri psyyke sivuvaikutusten takia. Nytkin Alko Absintti on puhdistettua, mutten silti joisi sitä jatkuvasti.

        Se on muuten loistava ötökkäkarkote. Keitosta 1:10 laimennettuna ja pääsin eroon sokerimuurahaisista autotallissa. Ja sinne oli yritetty jotain Johnson-yhtymän kemikaalia pariinkin kertaan. Koiruohovesi puolestaan sopii kirvojen karkotukseen yrttitarhasta.

      • Fibonacci
        psyche kirjoitti:

        Mikä osa kasvia käytetään, paljonko on turvallista ottaa, minkä kanssa, millainen esikäsittely?

        Itse kasvista tarvitset kuivatut lehdet ja varren (kukinto on paras/vaarallisin osa joten, jos et ole tekemässä hyönteismyrkkyä, jätä se rauhaan), jos et osaa tislata eteerisiä öljyjä (en suosittele aloittelijoille. Öljyt sisältävät PALJON erästä tujoni-nimistä hermomyrkkyä, joten sen laimennussuhde ulkoiseen käyttöön on sellainen 8000:1) suosittelen käyttämään vanhaa Absint- ohjetta. Tarvitset alkoholia liottaaksesi OSAN öljyliukoisesta myrkystä, mutta et liikaa.

        Eli:
        1/2 l maustamatonta votkaa
        2 tl kuivattua ja murkskattua koiruohoa.

        Lisää koiruoho votkaan ja sulje tiiviiseen purkkiin auringonpaisteeseen kahden päivän ajaksi.

        Seuraavaksi lisää murskatut mausteet (tosin ei tarvetta, jos olet vain vaikuttavan aineen perässä, mutta koiruoho on karvasta ainetta), eli 2 tl aniksen siemeniä, 0,5 tl venkolinsiemeniä, 4 kaardemumman kotaa ja muita yrttejä (meirami ja korianteri yleisiä) ripaus maun mukaan. Purkki taas kiinni ja kahdeksi viikoksi lämpimään. Lopuksi siivilöidään. Voidaan makeuttaa fariini sokerilla tai siirapilla.

        Jos et pidä alkoholista lisää alkuperäiseen ohjeeseen 1/2 tl koiruohoa ja laimenna valmis aine sopivasti puhtaalla vedellä. Myös mausteita voi tällöin lisätä maun mukaan.

        Muista. ÄLÄ KEITÄ/LÄMMITÄ VALMISTA AINETTA. En tiedä tätä varmaksi, mutta minulle on väitetty, että tujonin suhteellinen määrä lisääntyy nesteen haihtuessa. En tarvitse vahvistusta tälle väitteelle, joten ei kokeilla. Ja ÄLÄ KÄYTÄ USEAMMIN KUIN MUUTAMAN PÄIVÄNÄ KUUKAUDESSA. Jos mieli tekee viinaa, älä hitossa juo tätä tullaksesi humalaan.

        Ja kuten sanottu, pese kätesi koiruohon käsittelyn jälkeen, se tappaa muurahaisia paremmin kuin RAID.

      • Fibonacci
        Vilja kirjoitti:

        ...tämä oikea paikka jutella kyseisestä asiasta? Wiccojen "Harm none" tarkoittaa myös omaa kehoa. Ei kannata käyttää "oikopolkuja" henkimaailman kanssa, koska niitä ei voi hallita. Suosittelen perinteisten transsitekniikoiden käyttämistä.

        Shamaanit ovat aikojen alusta käyttäneet 'oikopolkuja'. He etsivät ja löysivät, paitsi oikopolut, niin myös mahtavan lääkekaapin, joka kasvaa kaikkialla ympärillämme. Tälläkin hetkellä tutkitaan erästä molekyyliä, joka voi olla mullistava malaria lääke. Ja mistä se löydettiin? Kiinalaisesta luonnonlääkkeitä käsittelevästä kirjasta.

        Eikö jokaisen noidan ja wiccan olisi tunnettava nämä aineet? Oikopolut, ravinto-opin ja lääkkeet?

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Itse kasvista tarvitset kuivatut lehdet ja varren (kukinto on paras/vaarallisin osa joten, jos et ole tekemässä hyönteismyrkkyä, jätä se rauhaan), jos et osaa tislata eteerisiä öljyjä (en suosittele aloittelijoille. Öljyt sisältävät PALJON erästä tujoni-nimistä hermomyrkkyä, joten sen laimennussuhde ulkoiseen käyttöön on sellainen 8000:1) suosittelen käyttämään vanhaa Absint- ohjetta. Tarvitset alkoholia liottaaksesi OSAN öljyliukoisesta myrkystä, mutta et liikaa.

        Eli:
        1/2 l maustamatonta votkaa
        2 tl kuivattua ja murkskattua koiruohoa.

        Lisää koiruoho votkaan ja sulje tiiviiseen purkkiin auringonpaisteeseen kahden päivän ajaksi.

        Seuraavaksi lisää murskatut mausteet (tosin ei tarvetta, jos olet vain vaikuttavan aineen perässä, mutta koiruoho on karvasta ainetta), eli 2 tl aniksen siemeniä, 0,5 tl venkolinsiemeniä, 4 kaardemumman kotaa ja muita yrttejä (meirami ja korianteri yleisiä) ripaus maun mukaan. Purkki taas kiinni ja kahdeksi viikoksi lämpimään. Lopuksi siivilöidään. Voidaan makeuttaa fariini sokerilla tai siirapilla.

        Jos et pidä alkoholista lisää alkuperäiseen ohjeeseen 1/2 tl koiruohoa ja laimenna valmis aine sopivasti puhtaalla vedellä. Myös mausteita voi tällöin lisätä maun mukaan.

        Muista. ÄLÄ KEITÄ/LÄMMITÄ VALMISTA AINETTA. En tiedä tätä varmaksi, mutta minulle on väitetty, että tujonin suhteellinen määrä lisääntyy nesteen haihtuessa. En tarvitse vahvistusta tälle väitteelle, joten ei kokeilla. Ja ÄLÄ KÄYTÄ USEAMMIN KUIN MUUTAMAN PÄIVÄNÄ KUUKAUDESSA. Jos mieli tekee viinaa, älä hitossa juo tätä tullaksesi humalaan.

        Ja kuten sanottu, pese kätesi koiruohon käsittelyn jälkeen, se tappaa muurahaisia paremmin kuin RAID.

        Kiitoksia! Näit vaivaa kun kirjoitit koko reseptin. Pitänee lähteä etsiskelemään ko. kasvia. Googlen kautta löysinkin jo sivuja joissa siitä kerrottiin, mm. kasvupaikoista.

      • Amor
        Fibonacci kirjoitti:

        Koiruohon vaikuttava aine on hermomyrkky, joten vaikka se käy niin kuukautiskipuihin, kuin suolistoloisiin, niin se on psyykevaikuitteinen aine.

        Esim. Absinttiahan ei saanut myydä tai valmistaa Suomessa vuosien 1890 ja 2000 välillä juuri psyyke sivuvaikutusten takia. Nytkin Alko Absintti on puhdistettua, mutten silti joisi sitä jatkuvasti.

        Se on muuten loistava ötökkäkarkote. Keitosta 1:10 laimennettuna ja pääsin eroon sokerimuurahaisista autotallissa. Ja sinne oli yritetty jotain Johnson-yhtymän kemikaalia pariinkin kertaan. Koiruohovesi puolestaan sopii kirvojen karkotukseen yrttitarhasta.

        Huomattavasti lievempi hermomyrkky se on kuin etanolina tunnettu liuotin - jos ollenkaan. Ja psykoaktiivina hyvin lievävaikutteinen, kuten sanoin, lievästi piristävä ja kipua lievittävä. Psykoaktiivisuutta mitataan muuntunein tajunnantiloin, ei sillä, miten suurta tuhoa hermosoluissa saadaan aikaan.

        En minäkään joisi jatkuvasti, mutta nyt juon, hermomyrkkyä.

      • Amor
        Karaba kirjoitti:

        Elikkäste shittii. Cannan ja hasan vaikuttavii ainesosii. Niinku. Sit sitä voip kuvitella mimmosee kännii siit sit saa. Jos ny niinkus uskonnollisis seremoniois kännis tahtos.

        Helepompaaha se o hakee äs-marketist kalijaa ku juosta ympär mettii ettimäs jottai lehemän rousteltavas.

        Mieti hei vähä: mitäs jos lehemä vetäs koiruahoo tuol pellol? Siin ois varsinaine sarvipääjumala... Ja pilivesä ku pikkulintu.

        Mistäs luit että koiruohossa on kannabinoidei? Em määkään, mistään. Luikkona muuten uusimmasta tutkimuksest, et kannabinoidit pienentää ja torjuu aivosyöpiä? Ei kannal madot lähe eikä koiruohol aivosyövät parana, vai tieräks paremmii? Ja pai tö vei, mites hasa muuten cannast eroo?

        Syökne lähmät tosiaan koiruohoo ja? Määku luulin et ne katkerosuoja-aineet on sii matolääkkees nii tehoisii, ettei lähmällekkää maistu. Vai syöknekii sitä matolääkkeeks

        Mut mitäs mää mistää tiärä, kuen lehvoja liiemmin kattele.

      • Amor
        psyche kirjoitti:

        Kiitoksia! Näit vaivaa kun kirjoitit koko reseptin. Pitänee lähteä etsiskelemään ko. kasvia. Googlen kautta löysinkin jo sivuja joissa siitä kerrottiin, mm. kasvupaikoista.

        mut mites se koiruoho edistää hypnoottisen tilan saavuttamista?

      • Fibonacci
        Amor kirjoitti:

        mut mites se koiruoho edistää hypnoottisen tilan saavuttamista?

        Koiruoho oli vaikuttava aine eräissä nk. luonon-noitien keinoissa päästä 'ylempään tilaan, sisälle, tai loveen', kuten usein kerrottiin. Lisäksi se on vaarattomampi (sitä on käytetty jopa mausteena) kuin eräät aineet, joita voisi mainita käytetyn, kuten eräät putkikasvit tai vaikkapa vihreä kärpässieni. Niitä reseptejä en todellakaan levittelisi internetissä, koska en halua kenenkään kokeilevan niitä.

      • Karaba
        Amor kirjoitti:

        Mistäs luit että koiruohossa on kannabinoidei? Em määkään, mistään. Luikkona muuten uusimmasta tutkimuksest, et kannabinoidit pienentää ja torjuu aivosyöpiä? Ei kannal madot lähe eikä koiruohol aivosyövät parana, vai tieräks paremmii? Ja pai tö vei, mites hasa muuten cannast eroo?

        Syökne lähmät tosiaan koiruohoo ja? Määku luulin et ne katkerosuoja-aineet on sii matolääkkees nii tehoisii, ettei lähmällekkää maistu. Vai syöknekii sitä matolääkkeeks

        Mut mitäs mää mistää tiärä, kuen lehvoja liiemmin kattele.

        >>Mistäs luit että koiruohossa on kannabinoidei?>>

        En lukenu. Emmää usko kaikkee painettuu paskaa. Tää tiato on niinku kavereilt. Ne o ihan vitun viksui. Ne tietää kaike. Ainaski Kapu. Mut sen faija onki maikka.

        >>Luikkona muuten uusimmasta tutkimuksest, et kannabinoidit pienentää ja torjuu aivosyöpiä?>>

        Jep. Tuo tiato ei oo mikää kovin uus juttu. Kenelläkää mun kavereil ei oo pattei nupis.

        >>Ja pai tö vei, mites hasa muuten cannast eroo?>>

        Toiset o niiku kukkii ja toiset lehtii. Toiset o rock ja toiset airii.

        >>Syökne lähmät tosiaan koiruohoo ja? Määku luulin et ne katkerosuoja-aineet on sii matolääkkees nii tehoisii, ettei lähmällekkää maistu. Vai syöknekii sitä matolääkkeeks>>

        Sä oot kyl viksu. Siis nimenomaan lehemät vetää niit niinku matolääkkeiks ja sit ne o iha pihalla joka ammu.

        >>Mut mitäs mää mistää tiärä, kuen lehvoja liiemmin kattele.>>

        No mikset kattele? Niist oppii niinku elämää ihan vitust. Kaikkee hyäryllist. Just niinku apsintin reseptei ja sit ton et lehemätki vetää pilvee.

      • Vilja
        psyche kirjoitti:

        "Wiccojen Harm none tarkoittaa myös omaa kehoa"

        Hmm.. kuullostaa kovin kristilliseltä. Minusta joskus tuntuu, että koko wiccalaisuus on turhaa, meillähän on jo ev.lut kirkko. Erot ei ole suuren suuret.

        "Ei kannata käyttää oikopolkuja henkimaailman kanssa..."

        Hypnoosi on syvä rentouden tila eikä sillä ole mitään tekemistä minkään henkimaailman kanssa.

        >Minusta joskus tuntuu, että koko wiccalaisuus on turhaa, meillähän on jo ev.lut kirkko. Erot ei ole suuren suuret.

        Mikäli tutustut lähemmin wiccan, huomaat että erot ovat radikaalit.

      • Vilja
        psyche kirjoitti:

        Pitäisihän sinun Vilja tietää jotain noidan yrttitarhasta!

        Tiedän kyllä, mutta riippuu aivan siitä miten kasveja käyttää. Myrkyllisiäkin kasveja voi käyttää maagisesti esim. Laittamalla ne pussiin ja oven suulle suojaamaan kotia (riippuu tietenkin kasvin luonteesta). Kehoani ja terveyttäni en silti menisi vaarantamaan käyttämällä kasveja sisäisesti, iholla tai hengittämällä yms.

      • Vilja
        Fibonacci kirjoitti:

        Shamaanit ovat aikojen alusta käyttäneet 'oikopolkuja'. He etsivät ja löysivät, paitsi oikopolut, niin myös mahtavan lääkekaapin, joka kasvaa kaikkialla ympärillämme. Tälläkin hetkellä tutkitaan erästä molekyyliä, joka voi olla mullistava malaria lääke. Ja mistä se löydettiin? Kiinalaisesta luonnonlääkkeitä käsittelevästä kirjasta.

        Eikö jokaisen noidan ja wiccan olisi tunnettava nämä aineet? Oikopolut, ravinto-opin ja lääkkeet?

        Totta on, että ihmiset ovat kokeilemalla kehollaan oppineet tuntemaan monia hyödyllisiä kasveja. Ihmiset ovat myös huomanneet, mitkä kasvit ovat ihmisen ruumiille haitallisia. Miksi ottaa riskejä?

        >Eikö jokaisen noidan ja wiccan olisi tunnettava nämä aineet? Oikopolut, ravinto-opin ja lääkkeet?

        Wiccoilla on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Toinen erikoistuu kasveihin toinen Taroteihin ja kolmas Kabbalaan ja joku kaikkiin mahdollisiin. Wiccoilla ei ole mitään pakollista sääntöä tai ohjetta siitä, mitä kaikkea wiccojen tulisi hallita. Sen sijaan wiccojen filosofia tulisi tuntea, jotta kannattaisi edes itseään wiccaksi nimittää.

        Lähes kaikki wiccat, joita olen tavannut suhtautuvat kielteisesti huumeiden käyttöön, juuri sen takia että ne vahingoittavat psyykeä, saavat ihmisen menettämään kontrollinsa henkimaailmassa ja vahingoittavat kehoa. Ja sanon lähes kaikki, koska ihan jokaisen tapaamani wiccan mielipidettä en ole erikseen kysynyt.

        Mielestäni on jokaisen oma asia, mitä tekee, mutta kannattaa silti tiedostaa riskit eikä väheksyä niitä.

        Haluan vain selventää, että wiccat eivät suhtaudu positiivisesti huumeiden käyttöön. Yhtään wiccaa, joka suhtautuisi positiivisesti esim. kärpässienen polttamiseen, en ole tavannut (vaikka eihän sitä tiedä vaikka sekin päivä joskus koittaisi). Ne jutut ovat vissiin yleisempiä tuolla shamaanien puolella.

      • Vilja
        Karaba kirjoitti:

        >>Mistäs luit että koiruohossa on kannabinoidei?>>

        En lukenu. Emmää usko kaikkee painettuu paskaa. Tää tiato on niinku kavereilt. Ne o ihan vitun viksui. Ne tietää kaike. Ainaski Kapu. Mut sen faija onki maikka.

        >>Luikkona muuten uusimmasta tutkimuksest, et kannabinoidit pienentää ja torjuu aivosyöpiä?>>

        Jep. Tuo tiato ei oo mikää kovin uus juttu. Kenelläkää mun kavereil ei oo pattei nupis.

        >>Ja pai tö vei, mites hasa muuten cannast eroo?>>

        Toiset o niiku kukkii ja toiset lehtii. Toiset o rock ja toiset airii.

        >>Syökne lähmät tosiaan koiruohoo ja? Määku luulin et ne katkerosuoja-aineet on sii matolääkkees nii tehoisii, ettei lähmällekkää maistu. Vai syöknekii sitä matolääkkeeks>>

        Sä oot kyl viksu. Siis nimenomaan lehemät vetää niit niinku matolääkkeiks ja sit ne o iha pihalla joka ammu.

        >>Mut mitäs mää mistää tiärä, kuen lehvoja liiemmin kattele.>>

        No mikset kattele? Niist oppii niinku elämää ihan vitust. Kaikkee hyäryllist. Just niinku apsintin reseptei ja sit ton et lehemätki vetää pilvee.

        Poistin jatkoviestin, koska se meni haukkumiseksi.

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Koiruoho oli vaikuttava aine eräissä nk. luonon-noitien keinoissa päästä 'ylempään tilaan, sisälle, tai loveen', kuten usein kerrottiin. Lisäksi se on vaarattomampi (sitä on käytetty jopa mausteena) kuin eräät aineet, joita voisi mainita käytetyn, kuten eräät putkikasvit tai vaikkapa vihreä kärpässieni. Niitä reseptejä en todellakaan levittelisi internetissä, koska en halua kenenkään kokeilevan niitä.

        Oletko saanut koiruohoa koskaan muualta kuin keräämällä luonnosta, ja mitä luulet omasta motiivistani käyttää sitä apukeinona hypnoosiin pääsemiseksi, onnistuuko?

      • Karaba
        Vilja kirjoitti:

        Poistin jatkoviestin, koska se meni haukkumiseksi.

        Eiköhän noidan itsetunto pienen haukun kestä.

        Tietenkin voidaan kysyä, kuuluuko tämän kaltainen keskustelu ylipäänsä wicca-palstalle? Rajanveto on hieman hankalaa varsinkin mikäli keskustelu alkaa sivuta "lentosalvoja" yms. muita wiccaan liittyviä aiheita. Päihteet eivät mielestäni kuitenkaan tällaisia aiheita ole.

        Sen sijaan mielestäni lentosalvoista voitaisiin hyvinkin käydä laajempaa keskustelua ilman sensuuria. Nämä tiedothan ovat jokaisen saatavilla vaikkapa kirjastosta tai sopivalla google-haulla - kunhan muistetaan mainita että kaikki kokeilut ovat omalla vastuulla ja tuloksena voi olla hengenlähtö...

        Eli: onko kenelläkään kokemuksia digitaliksesta? Tappava rohtosormustinkukka voi aikaansaada sydäninfarktin, mutta onko jollain ensikäden kokemuksia lentomatkailusta? Liekö ketään elävää paikalla?

      • Fibonacci
        psyche kirjoitti:

        Oletko saanut koiruohoa koskaan muualta kuin keräämällä luonnosta, ja mitä luulet omasta motiivistani käyttää sitä apukeinona hypnoosiin pääsemiseksi, onnistuuko?

        Koiruohoa saa luonnosta. Itse keräilen sitä eräältä niityltä, mutta älä ota liikaa, jätä muutama kasvi löytämällesi paikalle lisääntymään. Kannattaa etsiä sekaniityiltä ja lehdoista hyvän kasvikirjan kanssa. Kasvaa kokolailla samoilla alueilla, kuin 'Vulgaari' serkkunsa, pujo.

        Ja shamanismi tyyppinen hypnoosi tai suomalais noitien kielellä 'loveen lankeaminen', eli mienlentilan taso muutos pitäisi onnistua. Ei tosin kello neljän ruuhkapussiin juostessa, mutta hiljaisessa paikassa meditoiden.

      • Fibonacci
        Vilja kirjoitti:

        Totta on, että ihmiset ovat kokeilemalla kehollaan oppineet tuntemaan monia hyödyllisiä kasveja. Ihmiset ovat myös huomanneet, mitkä kasvit ovat ihmisen ruumiille haitallisia. Miksi ottaa riskejä?

        >Eikö jokaisen noidan ja wiccan olisi tunnettava nämä aineet? Oikopolut, ravinto-opin ja lääkkeet?

        Wiccoilla on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Toinen erikoistuu kasveihin toinen Taroteihin ja kolmas Kabbalaan ja joku kaikkiin mahdollisiin. Wiccoilla ei ole mitään pakollista sääntöä tai ohjetta siitä, mitä kaikkea wiccojen tulisi hallita. Sen sijaan wiccojen filosofia tulisi tuntea, jotta kannattaisi edes itseään wiccaksi nimittää.

        Lähes kaikki wiccat, joita olen tavannut suhtautuvat kielteisesti huumeiden käyttöön, juuri sen takia että ne vahingoittavat psyykeä, saavat ihmisen menettämään kontrollinsa henkimaailmassa ja vahingoittavat kehoa. Ja sanon lähes kaikki, koska ihan jokaisen tapaamani wiccan mielipidettä en ole erikseen kysynyt.

        Mielestäni on jokaisen oma asia, mitä tekee, mutta kannattaa silti tiedostaa riskit eikä väheksyä niitä.

        Haluan vain selventää, että wiccat eivät suhtaudu positiivisesti huumeiden käyttöön. Yhtään wiccaa, joka suhtautuisi positiivisesti esim. kärpässienen polttamiseen, en ole tavannut (vaikka eihän sitä tiedä vaikka sekin päivä joskus koittaisi). Ne jutut ovat vissiin yleisempiä tuolla shamaanien puolella.

        "Ihmiset ovat myös huomanneet, mitkä kasvit ovat ihmisen ruumiille haitallisia. Miksi ottaa riskejä?"

        Riskejä? Kokeilut on jo tehty tuhansien vuosien aikana. Jos tietää mitä tekee riskejä on vähemmän, kuin eräillä synteettisillä lääkkeillä. Tosin myönnän, että olen joskus itsekkin ymmälläni, kuinka olemme päässeet näin pitkälle tuhoamatta itseämme. Lähes mistä tahansa koristepuutarhasta löytyy ainakin neljä kasvialajia, joissa on tarpeeksi myrkkyjä tappamaan parisataa ihmistä.

        Ja minun ei ehkä olisi pitänyt mainita Wiccoja, mutta noitien tehtävä on ollut alusta asti säilyttää salaisuudet ja tieto. Ja noidat eivät ole shamaaneja, mutta eivät kaikki wiccatkaan ole noitia. Itseasiassa aina kun kuulen, kun Wicca mumisee :"Wiccat kunnioittavat luontoa!", haluaisin ruveta nauramaan.

        "Lähes kaikki wiccat, joita olen tavannut suhtautuvat kielteisesti huumeiden käyttöön, juuri sen takia että ne vahingoittavat psyykeä"

        Huumeita vastustan. Mutta luonnonmukaista lääketiedettä puolestan kannatan. Esim. malarian lähes kaikki lääkkeet ovat olleet kasveista saatavia. Ja malaria tappaa 2,7 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tieto on tärkeää, me palvelemme ja palvellaksemme, meidän on tiedettävä. Ja psyyke vahingoittavat aineet? Niitä ovat lääkkeet täynnä. Aspirinin toinen puoli Spiriinihappo (nimi tulee eräästä kasvista), joka tunnetaan paremmin nimellä salisyylihappo (toisen kasvin nimi), on psyykevaikutteinen. Tiedän ainakin kolme kasvia, joiden vaikutus on masennusta poistava (kahta niistä käytettiin keskiaikaisiin "Love Potion":eihin. Jotka muuten toimivat juuri päinvastoin, kuin nykyisin luullaan). Psyykevaikutuksia on monella hyödyllisellä aineella. Joskus ne ovat tarpeen, joskus niistä on hyötyä. Addiktoivat aineet ovat eri luku, samoin kuin huvikäyttö.

        Ja "Kärpässienien poltoon"? Tuolle nauroin tunnin. Siis ei karpässientä polteta! Tiedän tosin miten sillä pääsee eroon kärpäsistä (siitähän se on (luultavasti) saanut nimensä), eli laitat purkin pohjalle kuivattua ja murskattua kärpässientä, päälle talouspaperi. Ennen käytettiin liinaa, mutta sitä ei ymmärrettävästi uskalla enää käyttää mihinkään muuhun. Lisää vettä niin paljon, että talouspaperi kastuu sellaiseksi läpinäkyväksi ja ripottele päälle tomusokeria. Kun purkki on täynnä kuolleita kärpäsiä, heitä menemään.

      • utelias
        Fibonacci kirjoitti:

        Koiruohoa saa luonnosta. Itse keräilen sitä eräältä niityltä, mutta älä ota liikaa, jätä muutama kasvi löytämällesi paikalle lisääntymään. Kannattaa etsiä sekaniityiltä ja lehdoista hyvän kasvikirjan kanssa. Kasvaa kokolailla samoilla alueilla, kuin 'Vulgaari' serkkunsa, pujo.

        Ja shamanismi tyyppinen hypnoosi tai suomalais noitien kielellä 'loveen lankeaminen', eli mienlentilan taso muutos pitäisi onnistua. Ei tosin kello neljän ruuhkapussiin juostessa, mutta hiljaisessa paikassa meditoiden.

        Minkälainen vaikutus aineella on?
        Tuntemuksia?

      • Amor
        Karaba kirjoitti:

        Eiköhän noidan itsetunto pienen haukun kestä.

        Tietenkin voidaan kysyä, kuuluuko tämän kaltainen keskustelu ylipäänsä wicca-palstalle? Rajanveto on hieman hankalaa varsinkin mikäli keskustelu alkaa sivuta "lentosalvoja" yms. muita wiccaan liittyviä aiheita. Päihteet eivät mielestäni kuitenkaan tällaisia aiheita ole.

        Sen sijaan mielestäni lentosalvoista voitaisiin hyvinkin käydä laajempaa keskustelua ilman sensuuria. Nämä tiedothan ovat jokaisen saatavilla vaikkapa kirjastosta tai sopivalla google-haulla - kunhan muistetaan mainita että kaikki kokeilut ovat omalla vastuulla ja tuloksena voi olla hengenlähtö...

        Eli: onko kenelläkään kokemuksia digitaliksesta? Tappava rohtosormustinkukka voi aikaansaada sydäninfarktin, mutta onko jollain ensikäden kokemuksia lentomatkailusta? Liekö ketään elävää paikalla?

        Wicca on vakava asia, pellet älköön wiccapalstalle vaivautuko.

        Wicca on puhdasta ja valkoista, älkää sitä paheilla ja sottapuheilla sutatko.

        Pelleily saa luvan loppua viimeistään siinä vaiheessa, kun haukkuu moderaattoria pöhköksi. Ja ansaitusti!

        Vilja, anon sulta anteeksiantoa! Et sa pöhkö oo, sanani nöyrästi perun, Amor se on pöhkömpi, varsinainen iriootti!

        PS: vaan pöhköin on tietysti Kabara amiksesta päivää, lentosalvoja haloooooo!!! Laita päähäs se ropellihattu vaan... ;^)

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Koiruohoa saa luonnosta. Itse keräilen sitä eräältä niityltä, mutta älä ota liikaa, jätä muutama kasvi löytämällesi paikalle lisääntymään. Kannattaa etsiä sekaniityiltä ja lehdoista hyvän kasvikirjan kanssa. Kasvaa kokolailla samoilla alueilla, kuin 'Vulgaari' serkkunsa, pujo.

        Ja shamanismi tyyppinen hypnoosi tai suomalais noitien kielellä 'loveen lankeaminen', eli mienlentilan taso muutos pitäisi onnistua. Ei tosin kello neljän ruuhkapussiin juostessa, mutta hiljaisessa paikassa meditoiden.

        Kävin Alkossa aikomuksenani ostaa koiruoholla maustettua Absinth-viinaa, mutta tulin toisiin aatoksiin. Pikku pullo maksoi 24 eur. tosin se oli 60 volttista. Lisäksi mieleeni tuli epäilys, ettei nyky Absinthissa ole enää samaa määrää koiruohoa kuin 1800-luvun "visionäärien" lempijuomassa.

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Itse kasvista tarvitset kuivatut lehdet ja varren (kukinto on paras/vaarallisin osa joten, jos et ole tekemässä hyönteismyrkkyä, jätä se rauhaan), jos et osaa tislata eteerisiä öljyjä (en suosittele aloittelijoille. Öljyt sisältävät PALJON erästä tujoni-nimistä hermomyrkkyä, joten sen laimennussuhde ulkoiseen käyttöön on sellainen 8000:1) suosittelen käyttämään vanhaa Absint- ohjetta. Tarvitset alkoholia liottaaksesi OSAN öljyliukoisesta myrkystä, mutta et liikaa.

        Eli:
        1/2 l maustamatonta votkaa
        2 tl kuivattua ja murkskattua koiruohoa.

        Lisää koiruoho votkaan ja sulje tiiviiseen purkkiin auringonpaisteeseen kahden päivän ajaksi.

        Seuraavaksi lisää murskatut mausteet (tosin ei tarvetta, jos olet vain vaikuttavan aineen perässä, mutta koiruoho on karvasta ainetta), eli 2 tl aniksen siemeniä, 0,5 tl venkolinsiemeniä, 4 kaardemumman kotaa ja muita yrttejä (meirami ja korianteri yleisiä) ripaus maun mukaan. Purkki taas kiinni ja kahdeksi viikoksi lämpimään. Lopuksi siivilöidään. Voidaan makeuttaa fariini sokerilla tai siirapilla.

        Jos et pidä alkoholista lisää alkuperäiseen ohjeeseen 1/2 tl koiruohoa ja laimenna valmis aine sopivasti puhtaalla vedellä. Myös mausteita voi tällöin lisätä maun mukaan.

        Muista. ÄLÄ KEITÄ/LÄMMITÄ VALMISTA AINETTA. En tiedä tätä varmaksi, mutta minulle on väitetty, että tujonin suhteellinen määrä lisääntyy nesteen haihtuessa. En tarvitse vahvistusta tälle väitteelle, joten ei kokeilla. Ja ÄLÄ KÄYTÄ USEAMMIN KUIN MUUTAMAN PÄIVÄNÄ KUUKAUDESSA. Jos mieli tekee viinaa, älä hitossa juo tätä tullaksesi humalaan.

        Ja kuten sanottu, pese kätesi koiruohon käsittelyn jälkeen, se tappaa muurahaisia paremmin kuin RAID.

        Kun surffailin netissä hakiessani tietoa koiruohosta, olin näkevinäni jossain maininnan, että siitä voi tehdä teetä. Hieman kuivattua lehteä kuppiin, ja kiehautettua vettä päälle. Mitä olet tästä mieltä, kannattaako kokeilla?

      • Vilja
        Fibonacci kirjoitti:

        "Ihmiset ovat myös huomanneet, mitkä kasvit ovat ihmisen ruumiille haitallisia. Miksi ottaa riskejä?"

        Riskejä? Kokeilut on jo tehty tuhansien vuosien aikana. Jos tietää mitä tekee riskejä on vähemmän, kuin eräillä synteettisillä lääkkeillä. Tosin myönnän, että olen joskus itsekkin ymmälläni, kuinka olemme päässeet näin pitkälle tuhoamatta itseämme. Lähes mistä tahansa koristepuutarhasta löytyy ainakin neljä kasvialajia, joissa on tarpeeksi myrkkyjä tappamaan parisataa ihmistä.

        Ja minun ei ehkä olisi pitänyt mainita Wiccoja, mutta noitien tehtävä on ollut alusta asti säilyttää salaisuudet ja tieto. Ja noidat eivät ole shamaaneja, mutta eivät kaikki wiccatkaan ole noitia. Itseasiassa aina kun kuulen, kun Wicca mumisee :"Wiccat kunnioittavat luontoa!", haluaisin ruveta nauramaan.

        "Lähes kaikki wiccat, joita olen tavannut suhtautuvat kielteisesti huumeiden käyttöön, juuri sen takia että ne vahingoittavat psyykeä"

        Huumeita vastustan. Mutta luonnonmukaista lääketiedettä puolestan kannatan. Esim. malarian lähes kaikki lääkkeet ovat olleet kasveista saatavia. Ja malaria tappaa 2,7 miljoonaa ihmistä vuodessa. Tieto on tärkeää, me palvelemme ja palvellaksemme, meidän on tiedettävä. Ja psyyke vahingoittavat aineet? Niitä ovat lääkkeet täynnä. Aspirinin toinen puoli Spiriinihappo (nimi tulee eräästä kasvista), joka tunnetaan paremmin nimellä salisyylihappo (toisen kasvin nimi), on psyykevaikutteinen. Tiedän ainakin kolme kasvia, joiden vaikutus on masennusta poistava (kahta niistä käytettiin keskiaikaisiin "Love Potion":eihin. Jotka muuten toimivat juuri päinvastoin, kuin nykyisin luullaan). Psyykevaikutuksia on monella hyödyllisellä aineella. Joskus ne ovat tarpeen, joskus niistä on hyötyä. Addiktoivat aineet ovat eri luku, samoin kuin huvikäyttö.

        Ja "Kärpässienien poltoon"? Tuolle nauroin tunnin. Siis ei karpässientä polteta! Tiedän tosin miten sillä pääsee eroon kärpäsistä (siitähän se on (luultavasti) saanut nimensä), eli laitat purkin pohjalle kuivattua ja murskattua kärpässientä, päälle talouspaperi. Ennen käytettiin liinaa, mutta sitä ei ymmärrettävästi uskalla enää käyttää mihinkään muuhun. Lisää vettä niin paljon, että talouspaperi kastuu sellaiseksi läpinäkyväksi ja ripottele päälle tomusokeria. Kun purkki on täynnä kuolleita kärpäsiä, heitä menemään.

        >Ja "Kärpässienien poltoon"? Tuolle nauroin tunnin. Siis ei karpässientä polteta!

        Tiedän ihmisiä, jotka oat kuivailleet kärpässieniä juuri polttamista varten, jotta se sekoittaisi pään. Ja se toimi. Jopa niin hyvin, että kyseiset ihmiset alkoivait nähdä mörköjä, jotka ryömivät seinistä läpi vahingoittamistarkoituksessa. Ei mikään kiva "trippi".

        Ja luonnonlääkintää minäkin kannatan. Kerään joka kesä kasveja ja kuivatan lääkekäyttöön talvea varten. Sen sijaan en käytä myrkyllisiä kasveja itseeni huumaantumistarkoituksessa.

        Kärpässieni-maitolautanen on kyllä tosiaan vanha hyvä keino, paitsi, jos talossa on eläimiä tai lapsia, jotka saattavat astiasta vahingossa juoda.

      • Kabara
        Amor kirjoitti:

        Wicca on vakava asia, pellet älköön wiccapalstalle vaivautuko.

        Wicca on puhdasta ja valkoista, älkää sitä paheilla ja sottapuheilla sutatko.

        Pelleily saa luvan loppua viimeistään siinä vaiheessa, kun haukkuu moderaattoria pöhköksi. Ja ansaitusti!

        Vilja, anon sulta anteeksiantoa! Et sa pöhkö oo, sanani nöyrästi perun, Amor se on pöhkömpi, varsinainen iriootti!

        PS: vaan pöhköin on tietysti Kabara amiksesta päivää, lentosalvoja haloooooo!!! Laita päähäs se ropellihattu vaan... ;^)

        >>PS: vaan pöhköin on tietysti Kabara amiksesta päivää, lentosalvoja haloooooo!!! Laita päähäs se ropellihattu vaan... ;^)>>

        Eikun oikeesti: onx sul tiatoo rohtosormustinkukast? Mä luin just yhen Witun Wanahan Wiccakirjan, jos sanottii et digitalis on iha miälätön lennättäjä. Tosin sen kanssa pelleillessä voip heittää veivisä.

        Onx tiatoo vai ei? Jos ei oo, nii paskaaks siinä iniset.

      • Vilja
        Amor kirjoitti:

        Wicca on vakava asia, pellet älköön wiccapalstalle vaivautuko.

        Wicca on puhdasta ja valkoista, älkää sitä paheilla ja sottapuheilla sutatko.

        Pelleily saa luvan loppua viimeistään siinä vaiheessa, kun haukkuu moderaattoria pöhköksi. Ja ansaitusti!

        Vilja, anon sulta anteeksiantoa! Et sa pöhkö oo, sanani nöyrästi perun, Amor se on pöhkömpi, varsinainen iriootti!

        PS: vaan pöhköin on tietysti Kabara amiksesta päivää, lentosalvoja haloooooo!!! Laita päähäs se ropellihattu vaan... ;^)

        ..musta ihan väkisin tosikon, kun on aina pakko kommentoida joka juttuun asiallisesti, ettei kellekään vasta wiccaan tutustuneelle tai satunnaiselle uteliaalle tulis ihan kiero kuva asiasta.. ;)

        > Wicca on vakava asia, pellet älköön wiccapalstalle vaivautuko.

        Trollit ei huumorintajuiset kyllä. Kumpaa ryhmää "pelle" tarkoittaa? ;p

        >Wicca on puhdasta ja valkoista, älkää sitä paheilla ja sottapuheilla sutatko.

        Wicca ei ole puhdasta. Eikä valkoista. Wicca ei ole myöskään mustaa, eikä likaista. Wicca on harmaata, joka koostuu siis molemmista, mustasta ja valkoisesta.

        >Pelleily saa luvan loppua viimeistään siinä vaiheessa, kun haukkuu moderaattoria pöhköksi. Ja ansaitusti! Vilja, anon sulta anteeksiantoa! Et sa pöhkö oo, sanani nöyrästi perun,

        Haukkuiko joku minua? En edes huomannut sen sijaan kerron, että poistan viestin, joska kaksi (tai useampaa) keskustelijaa menee keskustelussaan "Sä olet täys idiootti""Taukki""Älykääpiö" tms. linjalle, joka ei rakenna enää keskustelua eteenpäin, vaan saa aikaan pahan mielen ja adrenaliinin nousun vastapuolen keskustelijassa. Henkinen vahingoittaminenkin satuttaa herkästi.

      • Fibonacci
        Vilja kirjoitti:

        >Ja "Kärpässienien poltoon"? Tuolle nauroin tunnin. Siis ei karpässientä polteta!

        Tiedän ihmisiä, jotka oat kuivailleet kärpässieniä juuri polttamista varten, jotta se sekoittaisi pään. Ja se toimi. Jopa niin hyvin, että kyseiset ihmiset alkoivait nähdä mörköjä, jotka ryömivät seinistä läpi vahingoittamistarkoituksessa. Ei mikään kiva "trippi".

        Ja luonnonlääkintää minäkin kannatan. Kerään joka kesä kasveja ja kuivatan lääkekäyttöön talvea varten. Sen sijaan en käytä myrkyllisiä kasveja itseeni huumaantumistarkoituksessa.

        Kärpässieni-maitolautanen on kyllä tosiaan vanha hyvä keino, paitsi, jos talossa on eläimiä tai lapsia, jotka saattavat astiasta vahingossa juoda.

        Ne 'ystäväsi' eivät tainneet olla järjen jättiläisiä? Tai osanneet lukea? Tiedän ainakin kolme kirjaa, joissa on kuvauksia kärpässienten muinaisesta 'huvikäytöstä', eikä yhdessäkään ollut mitään polttamisesta. Ehkä juuri peikkojen takia?

        Ja mitä tulee myrkyllisiin kasveihin, niin suurin osa luonnonlääkinnän kasveista ON myrkyllisiä. Koiruohosta on olemassa reseptejä, joilla torjutaan esim. kipuja ja sen myrkky käy loistavasti suolistoloisten tappamiseen.

      • Fibonacci
        psyche kirjoitti:

        Kun surffailin netissä hakiessani tietoa koiruohosta, olin näkevinäni jossain maininnan, että siitä voi tehdä teetä. Hieman kuivattua lehteä kuppiin, ja kiehautettua vettä päälle. Mitä olet tästä mieltä, kannattaako kokeilla?

        Jos sinulla on kuukautiskipuja....

      • Fibonacci
        Amor kirjoitti:

        Huomattavasti lievempi hermomyrkky se on kuin etanolina tunnettu liuotin - jos ollenkaan. Ja psykoaktiivina hyvin lievävaikutteinen, kuten sanoin, lievästi piristävä ja kipua lievittävä. Psykoaktiivisuutta mitataan muuntunein tajunnantiloin, ei sillä, miten suurta tuhoa hermosoluissa saadaan aikaan.

        En minäkään joisi jatkuvasti, mutta nyt juon, hermomyrkkyä.

        Etanoli olisi loistava unilääke, jos sillä ei olisi sivuvaikutuksia sanoi eräs lääkäri Prisma-ohjelmassa.

        Sitä paitsi Etanoli vaikuttaa ylempiin aivotoimintoihin ja juuri niihin emme halua vaikuttaa etsiessämme parasta tapaa päästä hypnoosiin ja transsiin.

      • Fibonacci
        utelias kirjoitti:

        Minkälainen vaikutus aineella on?
        Tuntemuksia?

        Periaatteessa tujoni hämää sitä aistia, jota neurologit kutsuvat kuudenneksi aistiksi, eli tuntemusta omasta ruumiista ja sen asennosta. Eli mielesi käytännössä irtoaa ruumiista. Jos vielä tiedät perusteet meditaatiosta, ei transsi, loveen lankeaminen tai itsehypnoosi, kutsu muuttunutta tajunnantasoa miten haluat, ole kovinkaan vaikeaa.

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Jos sinulla on kuukautiskipuja....

        ...väärä sukupuoli!

      • Fibonacci
        psyche kirjoitti:

        ...väärä sukupuoli!

        ...Minun vikani ole. Siihen sitä suositellaan.

        Ongelma on, että vaikuttavat aineet ovat öljyliukoisia, joten vaikka ne liukenevatkin (heikosti tosin) yli 60 asteiseen veteen, niin siinä ei ole samaa tehoa, kuin alkoholiin liuotettuna.

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        ...Minun vikani ole. Siihen sitä suositellaan.

        Ongelma on, että vaikuttavat aineet ovat öljyliukoisia, joten vaikka ne liukenevatkin (heikosti tosin) yli 60 asteiseen veteen, niin siinä ei ole samaa tehoa, kuin alkoholiin liuotettuna.

        Tällaisen ohjeen löysin googlen kuvahausta;

        Nopeasti koiruohoryyppy valmistuu laittamalla oksan viinapulloon ja muutamassa tunnissa ilmiömäinen snapsi on valmis tarjottavaksi. Halutessaan sekaan voi laittaa tilkan hunajaa ja muutaman kuminan siemenen.

        Kärsivällisempi nautiskelija antaa koiruohon liota viinassa viikon verran ja sen jälkeen varastoi viinaa niin kauan kuin sielu sietää. Snapsi paranee ajan myötä.

        Tuota en ole ennen kuullutkaan, mutta löysin myt netistä. Täytyypä joskus yrittää, vaikka koiruoho on kyllä niin karvaan makuinen, että taidan pitää mausteet siinä seassa.

      • psyche
        Fibonacci kirjoitti:

        Tuota en ole ennen kuullutkaan, mutta löysin myt netistä. Täytyypä joskus yrittää, vaikka koiruoho on kyllä niin karvaan makuinen, että taidan pitää mausteet siinä seassa.

        Onnistuin saamaan pienen nipun koiruohon varsia, kukintoa ei ollut. Väriltään ovat vaaleampia kuin ruohot yleensä, mutta oppaissa mainittua hopeaista karvapeitettä niissä ei ollut eikä "ryytimäistä tuoksua". Puska josta ne sain oli aika pieni, noin 25cm korkea. Onko siis normaalia, että noin nuorista taimista puuttuu nuo viimemainitut ominaisuudet?

        Kuivatuksestakin kysäisisin sen verran, että oletko itse huomannut mitään eroa käytössä tuoreen ja kuivatetun välillä?

      • Pertti Plasebo
        psyche kirjoitti:

        Kävin Alkossa aikomuksenani ostaa koiruoholla maustettua Absinth-viinaa, mutta tulin toisiin aatoksiin. Pikku pullo maksoi 24 eur. tosin se oli 60 volttista. Lisäksi mieleeni tuli epäilys, ettei nyky Absinthissa ole enää samaa määrää koiruohoa kuin 1800-luvun "visionäärien" lempijuomassa.

        Toivottavasti kukaan ei usko tai lue näitä.

    • Satyyri

      Myös muutama muu kaktuslaji sisältää meskaliinia. Yksi näistä lajeista on Trichocereus Pachanoi (Suomenkielistä nimeä en tiedä) jota voi joskus löytää jopa suomalaisista kukkakaupoista. Itse ostin 3 vuotta sitten kyseisen kaktuksen lähelläni sijaitsevasta kukkakaupasta nauttimistarkoituksessa... Kaktus on kuitenkin vielä elossa, koska päätin aluksi tutustua hieman miedompiin psykedeeleihin (Esim. suomalainen lahoittajasieni, suippomadonlakki). Olen myöskin kiintynyt kaktukseeni sen verran, että uskon etten voisi syödä sitä kylmäverisesti ;)

      Hanki tietoa meskaliinista, ym. Ennen kokeilua. Meskaliini anta täysipainoisen psykedeelisen tripin jonka suuntaa voi olla vaikea kontrolloida. Eli asia ei ole näin yksioikoinen: Nautin kaktusta -> vaivun hypnoosiin. Vaikka meskaliini onkin fyysisesti täysin turvallinen se voi pahassa tapauksessa vääntää mielen aika pahalle mutkalle.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1957
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1685
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1616
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      125
      1432
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe