Ongelma

Ostimme asunnon 4 perheen rivitalosta. Autokatos-
paikkoja on 4:lle autolle.
Ongelma on se, että meillä on 2 autoa, eikä toi-
selle tahdo löytyä paikkaa.
Talossa 2 perhettä on tehnyt yhtiön pihalle omalla
kustannuksella 2 sähköpaikkaa, koska heillä aika-
naan oli aikuisia lapsia autoineen kotona. Nyt
tuntuu siltä,että nuo paikat ovat heidän, eikä meidän toiselle autolle löydy paikkaa. Toinen ottaisi vuokraa ja toinen pitää paikastaan huolta
pysäköimällä välillä katokseen ja välillä pihapaikkaan.
Mitä teen? En haluaisi rettelöidä. Mielestäni rivitalossa kaikki osakkaat ovat samanarvoitsia, varsinkin, kun kaikki 4 asuntoa ovat samankokoisia, eli osakkeita on kaikilla sama määrä. Antakaa hyviä vinkkejä miten menetellä asiallisesti. Kiitos etukäteen.
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omakustanuksella tehdyt lisäpaikat ovat varmasti luonnollisesti niiden omistuksessa, jotka ne ovat itselleen tehneet. Siitä on varmasti jotenkin sovittu taloyhtiönne kanssakin, että he ovat omalla kustannuksellaan tehneet ne paikat ja ne ovat myös heidän. Siitä ei kannatakkaan hirveästi alkaa rettelöimään, voi jäädä toiseksi.

Se on totta että kaikki osakkaat ovat rivitalossa samanarvoisia, etenkin kun kyseessä on yhteinen taloyhtiön omaisuus, kuten 4:n auton autokatos. Ylimääräisistä autoista pitäisi päästä sopimukseen muulla tavoin osakkaiden kanssa. Tai sitten pistät pystyyn toiselle autolle omalla kustannuksella sähköpaikan, niin kuin muutkin ovat tehneet. Kai pihassa sen verran tilaa riittää? Tässä kai lienee asiallisemmasta päästä ratkaisuja, ilman rettelöinin tarvetta - jos osakkailla riittää yhteishenkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaksi autoa kirjoitti:

Ostimme asunnon 4 perheen rivitalosta. Autokatos-
paikkoja on 4:lle autolle.
Ongelma on se, että meillä on 2 autoa, eikä toi-
selle tahdo löytyä paikkaa.
Talossa 2 perhettä on tehnyt yhtiön pihalle omalla
kustannuksella 2 sähköpaikkaa, koska heillä aika-
naan oli aikuisia lapsia autoineen kotona. Nyt
tuntuu siltä,että nuo paikat ovat heidän, eikä meidän toiselle autolle löydy paikkaa. Toinen ottaisi vuokraa ja toinen pitää paikastaan huolta
pysäköimällä välillä katokseen ja välillä pihapaikkaan.
Mitä teen? En haluaisi rettelöidä. Mielestäni rivitalossa kaikki osakkaat ovat samanarvoitsia, varsinkin, kun kaikki 4 asuntoa ovat samankokoisia, eli osakkeita on kaikilla sama määrä. Antakaa hyviä vinkkejä miten menetellä asiallisesti. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu