http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/2013/02/1701118/twitteriin-hyokatty---jopa-250-000-tilin-tiedot-vaarassa
Twitter toteaa, että vaikka tietomurto koskeekin vain pientä osaa palvelun käyttäjistä, niin kaikkien kannattaa kiinnittää huomiota riittävän vahvoihin salasanoihin. Yhtiö myös suosittelee käyttäjiä kytkemään Javan pois selaimistaan asiantuntijoiden neuvojen mukaisesti.
Javaa käytettiin taas porttina hyökkäyksen tekemiseen. On se vaan idioottimaista, että Windows tarvitsee moisia apupyöriä nykyaikana.
Ja opetelkaa tekemään riittävän vahvat salasanat kanssa. Vähintään 25 merkkiä, eikä mitään loogista sanayhdistelmää vaan vaikea jono merkkejä ja erikoismerkkejä siten, että murtaminen on melkein mahdottomuus. Salasana on olemassa siksi, että sillä SALATAAN tiedot muilta. Salataan niin siviileiltä kuin viranomaisiltakin kaikki.
Twitter toteaa, että vaikka tietomurto koskeekin vain pientä osaa palvelun käyttäjistä, niin kaikkien kannattaa kiinnittää huomiota riittävän vahvoihin salasanoihin. Yhtiö myös suosittelee käyttäjiä kytkemään Javan pois selaimistaan asiantuntijoiden neuvojen mukaisesti.
Javaa käytettiin taas porttina hyökkäyksen tekemiseen. On se vaan idioottimaista, että Windows tarvitsee moisia apupyöriä nykyaikana.
Ja opetelkaa tekemään riittävän vahvat salasanat kanssa. Vähintään 25 merkkiä, eikä mitään loogista sanayhdistelmää vaan vaikea jono merkkejä ja erikoismerkkejä siten, että murtaminen on melkein mahdottomuus. Salasana on olemassa siksi, että sillä SALATAAN tiedot muilta. Salataan niin siviileiltä kuin viranomaisiltakin kaikki.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joo, piti arvata. Linuks serveri taas hakkeroitu
http://toolbar.netcraft.com/site_report?url=http://twitter.com/
Java kyllä vuotaa ja on totaalisen perseestä, mutta asiakaskoneiden paskat Javat ei voi, eikä saa olla syy siihen että Twitterin linuks palvelin on korkattu.
Fed, tällä kertaa ei hakkeroitu kylläkään serveriä vaan tuo hyökkäys tehtiin iskemällä asiakaskoneiden javan aukkoihin. Serverin hakkerointi olisikin ollut liian itsestäänselvä tapa hyökätä.
Twitter nimenomaan kehoittaa asiakaskoneiden omistajia poistamaan javan koska sitä asiakaskoneen javaa käytettiin hyökkäyksen tekemiseen.
Feliks on katsos sellanen fiktiivinen nollatason asiantuntija. Tolanen menee sille aivan liian vaikeaksi.
Säilyttääkö Twitter asiakkaiden kirjautumistietoja asiakkaiden koneilla???
Yleensä niitä säilytetään siellä palvelimella joka on nyt korkattu.
Palvelinta ei pidä pystyä korkkaamaan vaikka asiakaskoneissa olisi tsiljoona örkkiä ja Javaa.
Kappas, fed ei ymmärrä asiakkaan koneella olevan javan ja koneelle muistiin javan kautta jäävien kirjautumistietojen välistä yhteyttä. java mahdollistaa käyttäjätietojen onkimisen javan aukosta tehtävällä tietojen kopiointihyökkäyksellä. Java on asiakaskoneella aina se heikko kohta johon rikollinen iskee, tai sitten flash.
Tottakai kirjautumistietoja voi kalastella yksitellen asiakaskoneista asentumaan päässeiden haittaohjelmien avulla. Tällaisia tapauksia on lukematon määrä, mutta se ei liity sitten mitenkään siihen palvelimeen.
"Twitterin mukaan tuntemattomat krakkerit ovat hyökänneet sen järjestelmiä vastaan kuluneen viikon aikana."
sun asiantuntemattomuus jo ennenkin huomattu. Miksi yleensä selität asioista, joista et ymmärrä yhtään mitään. Pilikö käskee?
Sinun viestissäsi ei ollut mitään sisältöä. Oletko ihan tyhjäpää?
sinunkin tyhjänpäiväisissä viesteissäsi. Sinä vain olet selvästi mikki$otkun aivopesemä. Tai sitten olet mäsän palkkalistoilla. Veikkaan molempia.
Tai ei tarvitse edes veikata. Tunnetusti se on jälkimmäistä.
Se on jännä, että java on komennettu poistettavaksi jo kauan sitten ja silti Windows-urvelot pitävät sitä koneellaan apupyöränä. Voi itku jos ei nyt satu danske bank toimimaan ilman javaa, silloin vaihdetaan pankkia eikä pidetä javaa koneella. Ja jos se MTV3 paskatuutti ei toimi ilman javaa niin olkaa ilman maikkaria sitten. Se on maikkarin oma ongelma jos tarvitsee pyörittää javan kaltaista skeidaa sivuilla. Danske bank voitaisiin vaikka potkaista rajan yli ruotsalaisten riesaksi.
Java on niin reikäinen tekele, että ainoat jotka huutavat innoissaan kannatustaan javalle ovat ammattirikolliset ja toisaalta poliisit. Se poliisin valtion troijalainen kun ei tartu ilman javan reikiä tai reikää flashissa. Kummatkin kannattaa poistaa koneelta. Venäläinen ammattirikollinen on ihan yhtä paha kuin ammatikseen viruksia levittelevä nettipolisiikin.
Nettipalvelujen tarjoajilta ON nykyään voitava edellyttää html5-standardia ja apupyörät Windowsille pois käytöstä kokonaan.
Mitä sekoilet? Danske Bank (Sampopankki) on ainoa missä tarvitaan Javaa mutta ei sielläkään enää kauan.
http://bit.ly/VkpS5e
MTV3 ei tarvitse eikä ole koskaan tarvinnutkaan mitään Javaa.
Apple poisti Javan haittaohjelmana, myös uusimman Javan:
http://bit.ly/W6iYT4
No voi anteeksi. Maikkari ei sitten tarvitse Javaa, mutta tarvitsee toisen ihan yhtä surkean apupyörän eli Silverlightin. Ja taas on virolaisilla ja venäläisillä hakkereilla kivaa.
Silverlight ei ole koskaan ollut tietoturvaongelma.
Kaikki microsoftin tuotteet ON tietoturvaongelma.
Uskoo ken tahtoo. Jos nettipalvelu on maksullinen, eli käytetään verkkopankkitunnuksia, niin totta kai se silverlight on tietoturvariski silloin. Rikollinen iskee silverlightin aukkoihin onkiakseen jonkun videopalvelun asiakkaan pankkitunnukset.
Jokainen apupyörä on rikollisille tarjottu mahdollisuus ryövätä ihmisten verkkopankkitilit.
Tuolla logiikalla kaikki tietokoneohjelmat ja käyttöjärjestelmät ovat tietoturvariski. Kaikissa on aukkoja ja kaikkia paikataan jatkuvasti.
Silverlightia on sitäkin paikattu mutta siinä ei ole ollut koskaan 0-päivän aukkoa ja paikkauksiakin on tullut vähän, eli kyseessä on laatusofta.
Jos saivarrella haluat niin jokainen nettiin kytketty ohjelma ja käyttis on tosiaan tietoturvariski. Stand alone-laite on suhteellisen turvallinen niin kauan kuin siihen ei tuoda tuntemattomia levyjä tai laitteita ulkopuolelta ilman, että laite/levy tunnetaan varmasti turvalliseksi.
Tyhjänpäiväisen saivartelun aloitti
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11238839/#comment-59782454
Höpöhöpö. OpenBSD:tä paikataan harvoin.
Silverlight ei kyllä ole erityisen laadukas KOSKA:
1. Toteuttaa päällekkäisesti käyttöympäristössään olemassa olevaa tekniikkaa
2. Se on huonosti portattu ja porttautuva
3. Microsoft ei itsekään usko siihen
4. Huonosti yhteensopiva selainten kanssa.
5. Huonosti yhteensopiva käyttöjärjestelmien kanssa.
Eipä niitä nollapäivän aukkoja varmaan paljoakaan ole ollut kun ei tuota käytä kukaan.
1. Niin kuin Flashkin. Oman aikansa juttuja molemmat.
2. Kiviäkin kiinnostaa. Riittää kun toimii Windowsissa.
3. Sen aika meni jo. Vanheneva juttu.
4. Toimii ainakin loistavasti IE:ssä. Firefox 4 oli paska mutta se oli paska muissakin paikoissa.
5. Täysin yhteensopiva Windowsin kanssa.
0-päivän aukkoja ei ole ollut koskaan.
2. Ei tietenkään riitä. Koko webin perusperiaate on ollut aina, että se on saatavilla ja toimiva kaikille ihmisille ja kaikissa ympäristöissä. Lisäksi Windows on marginaalijuttu, kattaa vain 20% tällä hetkellä myytävistä nettipäätteistä.
4. Ei riitä.
5. Ei riitä.
"Silverlight ei ole koskaan ollut tietoturvaongelma."
Itse asiassa kyseinen tietoturvaongelma asennetaan tietokoneelle...
Ei se danske taida winkurassa toimiakaan ilman reikäistä javaa. Paremmissa järjestelmissä on jo iät ja ajat käytetty turvallisempaa javaa.
Tietysti tubutin-trolli rakastaa "ihanasti reikäistä" javaa. Ihanasti vuotaa Java ja toimii siinä Wintoy xp matolaatikossa olemattoman huawei mokkulan kanssa kuin junan vessa, vuotaa varmasti!
Ihanaa kun poliisi voi käyttää javan reikiä!, sanoisi tubutin-trolli. Ja ihanasti tyhjenee tili, raha liikkuu! Sitä mieltä on tubutin-trolli ihan varmasti.
java vuotaa taas ??????
Onkohan "kuukautiset" ?
"Ja opetelkaa tekemään riittävän vahvat salasanat kanssa. Vähintään 25 merkkiä, eikä mitään loogista sanayhdistelmää vaan vaikea jono merkkejä ja erikoismerkkejä siten, että murtaminen on melkein mahdottomuus. Salasana on olemassa siksi, että sillä SALATAAN tiedot muilta."
tämä koskee varsinkin pääkäyttäjillä suhaajia, jotka tyhmyyttään ovat tottuneet sokeasti viljelemään salasanaansa jatkuvasti johonkin tekstilaatikkoon.
ubuntussa suhaillaan oletuksena pääkäyttäjällä ja se ei ole viisasta. tehkää sudo-oikeudeton käyttäjä siihen.