Meillä on sekä pentukoira, että jo melko vnha koira. koirat tulevat ihan hyvin toimeen keskenään, mutta pentu kiusaa vanhempaa armottomasti. Tai siis sen leikkiähän se kaulakarvoissa ja kyljessä roikkuminen ja nyppiminen on, mutta vanhempi ei siitä pahemmin innostu.. Tiedän toki että melkolailla kaikki pennut kiusaavat vanhempia ja että se on täysin normaalia jne. ongelma oli kova silloin kun pentu oli ehkä kolmekuinen, mutta nyt sen ollessa 7kk, on tämä alkanut uudelleen. Otteet vain ovat kovin kovakouraiset ja vanhemmalla on selän kanssa ongelmia, niin että voi käydä huomostikin jos pentu oikein hyppää.
Välillä tuntuu että pentu kiusaa vanhempaa vain inun ollesssani lähellä, ja oikein vilkuilee minua. Nyt olen koettanut niin että kiellän oikein reioppaasti, nappaan pannasta kiinni ja vien toiseen huoneeseen jäähylle. Ei kuitemkaan ole oikein auttanut.
Toiseksi mietin että voisiko olla ihan vain huoimion hakua? Lopettaahan se jossain vaiheessa jos en kiinnitä mitään huomiota, niin että voisiko vastaus olla se etten edes vilkaise pentua kun se kiusaa vanhempaa?
Kaiken eniten tuo vaivaa lenkillä, jos molemmat ovat vapaana. Pentu saattaa puolikin kilometriä vain ja ainoastaan roikkua vanhemman kaulassa kovasti muristen.
Vanhempi taas on sellainen tossu, todella alistuva ja antaa nuoremman pompottaa ihan tuosta vain. Niiden väliseen arvoasteikkoon en puutu, sen saavat selvittää itse. Vanhempi ärähtää kyllä aina välillä, ja saattaa näykätäkin, mutta pentu ei välttämättä siltikään lopeta. Luulen että pentu on nyt jo vanhemman "yläpuolella". Minä taas tavallaan suosin vanhempaa, annan ruuan sille ensin, tervehdin sitä ensin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pienempi koira tulossa murkku ikään, joten toi kuuluu tohon tiettyyn ikävaiheeseen tuo ja odotas vaan ku koira täyttää 1v, silloin alkaaki vielä rajummat leikit joilla saattaa olla huonot seuraukset jos et näytä laumassasi että sinä oot pomo. mitäpä jos alistaisit pennun vanhemman koiran edessä, annat sen haistella sen pennun oikee ruahassa, pidät pentua niin kauan kyljellään alistuneena kunnes rauhallinen. itse jouduin tekee tuon nartulleni joka oli samanlainen vanhemmalle koiralle, EI SEN JÄLKEE KIUSANNU MUUTEN! ja etkö voisi pistää pentua heti hihnaan ku olette lenkillä ja se menee kiusaa vanhempaa ni alkaa tajua että joutuu remmiin jos kiusaa vanhempaa. nyt kaikki lähtee susta, omistajasta, jousdut näyttää kaapin paikan! onnea!
Eiköhän tuo vanhempi koira pidä pennun aisoissa, koiran alistaminen ylipäätään koskaan on todella lapsellista ja sairasta touhua. Koirat osaa toisiaan käsitellä ja vanhemman saa aina kotioloissa oven taakse nukkumaan eri huoneeseen. Tuskin kahden koiran monikaan yksiössä elelee.
no jos jaksat pitää tollasta sirkusta ja eri huoneissa pitää. ite haluan muutoksen ja heti ja siksi valitsin alistamisen, mikäs siinä ku toimii. mä oon ainaki iloinen että meillä ei enää nuorempi kettuile vanhemmalle!