ei hyvältä näytä

jaaha

Purskemaista häiriösäteilyä aiheuttaa mm. GSM-puhelimet.
Niissä dataa siiretään aikajakoisesti lyhyinä jaksoina eli puhelin säteilee
lyhyen aikaa voimakkaasti ja tämän jälkeen huomattavasti vähemmän,
kunnes taas tulee lyhyt datapurske.
teletekn.

Matkapuhelinten aiheuttamat häiriöt johtuvat siitä,
että nämä muuttuvat sähkö- ja magneettikentät synnyttävät (=indusoivat)
muihin sähkölaitteisiin ylimääräisiä jännitteitä ja
sen mukana suljettuun piiriin virtoja,
jotka häiritsevät sähkölaitteen normaalia toimintaa.
Varsinkin vanhat televisiot saattavat rätistä,
jos matkapuhelin majailee lähellä.
Tämän voi havaita etenkin vanhemmissa puukuorisissa televisioissa.
Uudemmissa malleissa sisuskaluja suojaa edellistä paremmin metallikuori.
Siten tämä Faradayn häkki -rakenne ehkäisee pahimmat kuvan
lumisateet ja äänen rutinat nykyaikaisissa malleissa.
Parhaiten EMC häiriön huomaa vanhoissa,
puukuorisissa televisioissa.
Jos matkapuhelin on soiton tullessa tv:n lähellä,
rätisee television kaiutin.
Näin soiton tulevan jo ennen puhelimen sointia.
Myös huonosti suojattujen monitorien kuvassa saattaa ilmetä häiriöitä
matkapuhelimen soidessa.
TKK

Kolmannen sukupolven kännykkäverkon rakentaminen nykyisen tietämyksen mukaan
on todennäköisesti suuri terveysriski.
Tutkimusaineistoa kännykkäsäteilyn terveys- ja ympäristövaikutuksista on jo paljon,
mutta niiden julkistamista tarvitaan lisää.
Suomessakin on jo nyt tuhansia mikroaaltosäteilyn terveysriskeistä kärsiviä ihmisiä.
Saksan säteilyturvakeskuksen pääjohtaja (31.7 Berliner Zeitung)
kehotti koko väestöä noudattamaan varovaisuutta kännyköiden käytössä.
Vaikka nykyiset turvaohjeistukset, joita matkapuhelimet ja niiden tukiasemat noudattavat,
suojaavat liialliselta mikroaaltojen aiheuttamalta lämpösäteilyä vastaan,
niin on olemassa todisteita siitä, että heikko intensiteettinen pulssimainen säteily,
jota nykyään käytetään, voi aiheuttaa vaikeasti selitettäviä
muustakin kuin lämmöstä johtuvaa säteilyä.
Malmössä 24 000 asunnon kiinteistöyhtiö (MKB) kieltäytyi v. 2001
ottamasta mastoja katoilleen asukkaiden vaatimuksesta terveysriskeihin vedoten.
hels.vihreät valt.aloite

Matkapuhelimet tuhoavat aivoveriesteen

Bertil R. R. Persson Leif G. Salford et al. Lund, Ruotsi Wireless Network 1997; 3: 455-461
Kumpaakin sukupuolta olevia Fischer 344 -rottia altistettiin sekä
jatkuvilla (915 MHz) että pulssimoduloiduilla (1 - 217 Hz) mikro-aalloilla.
Rottien aivoista tutkittiin säteilytyksen vaikutuksesta aivoveriesteen läpi
vuotaneen albumiinin ja fibrogeenin määrät immunohistokemiallisin menetelmin
Altistusajat olivat portaittain kahdesta 960 minuuttiin.
Tulos: Lyhyt altistus mikroaalloille (915 MHz) tuhoaa veriaivoesteen.
Koe tehtiin yli tuhannella hiirellä, kentän vaikutuksesta hiirten aivoihin
pääsi eläinten omaa albumiinia.
Koe on uusittu GSM-900- ja GSM-1800-matkapuhelimilla samoin tuloksiin.
Säteilytetyillä rotilla oli moninkertaisesti kohonneet albumiini-pitoisuudet
verrokkiryhmään nähden.
Merkittävin tulos oli se, että kentät alle 1 mW/kg päästivät enemmän
albumiinia läpi kuin korkeampitaajuiset kentät.
Siksi mastojen energian laskeminen ei auta.
Myös matkapuhelinten käyttäjien lähellä olevat henkilöt voivat altistua.
Mastojen terveyteen liittyvä vaikutusalue saattaa olla suurempi
kuin mitä tähän asti on luultu.
(Euroopan parlamentin kokous Matkapuhelimet ja terveys vuodelta 2000.
No Place to Hide 2000; 2/4)

--------------------------------------------------------------------------------
Matkapuhelimien säteily voi muuttaa solujen toimintaa
Säteilyturvakeskuksen (Stuk) tutkimuksissa on saatu todisteita matkapuhelimen
mikroaaltosäteilyn aiheuttamista biologisista vaikutuksista.
Tutkimusryhmä löysi laajoissa kartoitustutkimuksissaan rakenneproteiinien
ryhmään kuuluvan vimentin-nimisen proteiinin, joka muuttui kännykän säteilyn vaikutuksesta.
Löytö vahvistaa aikaisempia tutkimustuloksia,
joiden mukaan kännyköillä saattaa olla säteilyvaikutuksia solun tukirangan toimintaan.
Solun tukiranka ylläpitää solujen muotoa,
avustaa erilaisissa kuljetustapahtumissa ja vastaa solun liikkeistä.
"Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että matkapuhelinten säteily voi muuttaa solujen toimintaa",
tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski sanoo.
Leszczynskin mukaan tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia,
jotta saadaan selville, voivatko havaitut muutokset vaikuttaa esimerkiksi aivojen veriaivoesteeseen,
joka estää tiettyjen proteiinien pääsyn verisuonista aivoihin.
Säteilyturvakeskuksen mukaan löydöksien perusteella ei voida vielä arvioida kännykkäsäteilyn terveysvaikutuksia.
STT ja Kaleva HT-forum 13.8.04
linkki

--------------------------------------------------------------------------------
Yle uutisoi lyhennetysti ja väärin (ehkä tietoisesti) kyseistä Stuk-uutista 13.8.04
teksti-tv 108 sivullaan, joka on nähtävissä myös internetin kautta.
Otin kyseisestä 108-sivusta taltion printscreen-kuvana, se todistaa väärän uutisoinnin, mikä on aikamoisen vakavaa, jos asianimiäkin vääristellään
ja lyhennetään muutenkin.

Erittäin pitkän ajan päästä yle kyllä lopulta korjasi huomautuksen jälkeen asia-sanan oikein.
(rak.proteiinin nimen)

--------------------------------------------------------------------------------

Saksalainen lehti Zuddeutsche Zeitung mainitsee,että kännykän säteilyn tuottamat riskit
saattavat hyvinkin pakottaa yhtiöitä yhtä mittaviin korvauksiin kuin asbestitapaukset
aikoinaan tekivät.
(sähköpostia 2/04)

Vanhemmat huolestuneita koulun WLAN:sta
Oak Parkissa Usan Illinoisin osavaltiossa koululaisten vanhemmat
ovat haastaneet kouluneuvoston oikeuteen koulaisten terveyden tietoisesta
vaarantamisesta. Syy tähän on langattoman verkon, WLAN:n asentaminen
luokkahuoneisiin.
Haasteessa sanotaan,että koulu on jättänyt huomioimatta todisteet siitä, että
korkeataajuinen sähkömagneettinen säteily tuottaa todellisen ja vakavan
terveysriskin, erityisesti lapsille.
Altistuminen aiheuttaa soluissa dna-vaurioita sekä murtaa veri-aivoesteen, mikä
mahdollistaa myrkyllisten proteiinien pääsyn aivosoluihin.
(Em. hieman lyhennettynä lähteiden tiedoista) Lähde: Reuters 10.10.03 (ja Sähköpostia 2/04)

Kännykkäsäteily aiheuttaa aivovaurioita
Asia on vahvistunut jo 30 vuoden ajan eri tutkimuksissa,
joten teollisuus on tiennyt etukäteen.
esim.
2003, Salford, Persson: 0,002w/kg (koko kehossa) 24 iW/cm2
salford et al Environmental Health Perspective on Line. 1/2003

2002, Tore Aubineau: 0,5w/kg(aivoissa keskim.)
Tore, Aubineau et al BEMS 2002

2000, Schircmacher: 0,3w/kg(soluissa)
et al Bioelectromagnetics (2000): 21:338-345

1990-1994, Neubauer.
1979 ja 1984, Frey.
1977 Usan armeijan tutkijat toistavat NL:n tutkijoiden 1972
tulokset: kännykän taajuisen säteilyn tuottavan aivovaurioita.

Washingtonin yliopiston tutkijat ovat todenneet, että
altistuminen pienitehoisille magneettikentille voi aiheuttaa
pitemmällä aikavälillä vaurioita aivosolujen Dna:ssa.
Tälläisia kenttiä aiheuttavat muutkin laitteet kuin matkapuhelimet.

Uusi tutkimus (Env.health perspectives lehti 2004)
osoitti, että 24 tunnin altistuminen 60hz kentälle
katkaisi aivosolujen säikeitä rotilla.
Ajan tuplaamalla tuhot moninkertaistuivat.

Ruotsin kansanedustajien lehtikirjoitus
julkaistiin 23.3.04 Boras Tidningissa: Mikä ei näy sitä ei ole?
jossa mm. seur:
Umts-verkon mastojen rakentaminen aiheuttaa lisääntyvää altistumista
säteilylle, vaikka henkilökohtaisesti luopuisimmekin kännykän käytöstä

Hollantilainen tutkimus "effects of global com.system radio-freq. on well-being
and cognitive functions of human subjects", oli tuolloin uusin todiste asiasta.
Usein kännykkää käyttävät ihmiset valittavat mm. muistihäiriöitä.
(allekirjoittajina oli 11 kpl eri puolueiden edustajista monipuolisesti)

Veriaivoeste:
on saatu tutkimustuloksia, mm. Lundin tutkijaryhmän toimesta,
jotka osoittavat, että matalatehoinen kännykänsäteily saa koe-eläinten
veriaivoesteen avautumaan. Tällöin veressä olevat myrkylliset aineet
pääsevät aivoihin, mistä seuraa Dementian kaltaisia oireita.

Syöpä:
prof. Lennart Hardell Örebrossa on kyennyt osoittamaan yhteyden aivokasvainten
ja pitkäaikaisen kännykänkäytön välillä.
(Syövän kehittyminen kestää kauan, kuten verrattuna tupakanpolttajien muut vaivat).

Saksalaisessa Reflex-tutkimuksessa havaittiin mikroaaltosäteilytetyissä soluissa
tapahtuneen dna-vaurioita.
Tutkimustulokset olivat ilmeisesti sen verran epätoivottuja, että Reflex-tutkimuksen toistoon
varattu rahoitus on peruutettu.

Äskettäin julkaistussa ruots.tutkimuksessa, jossa selvitettiin
koe-eläinten reaktioita kännykkäsäteilyyn, saatiin suurin vaste
pienillä säteilytehoilla.
Tuo vahvistaa entisestään muita tutkimuksia, joissa on huomattu sekin,
että haitat eivät aina ole suorassa yhteydessä tehoon.
(lähteenä:sähköpostia 2/04)

Unkarilaisen Szegedin yliopiston tutkijoiden mukaan kännykän käyttö alentaa
miesten hedelmällisyyttä.
29.6.04 Eshren (eur. society of human reprod. and embryology)
konferenssi berliinissä julkisti tutkimuksen.

Kännykät eksyttävät kirjekyyhkyn
Lokakuussa 1998 New Yorkissa ja Pennsylvaniassa järjestettyyn kirjekyyhkykilpailuun
osallistui 4000 lintua; niistä ainoastaan 400 löysi perille.
Kaliforniassa järjestetyn kilpailun kaikki 3000 osanottajaa katosivat teille
tietymättömille.
Vielä 1970-luvun lopulla oli harvinaista, että kirjekyyhky eksyi reitiltä.
Sittemmin ilmiö on tullut yhä yleisemmäksi.
Lintujen uskotaan määrittävän sijaintinsa maan magneettikentän mukaan.
Satelliittiyhteyksien ja ennen kaikkea miljoonien matkapuhelimien aiheuttama
mikroaaltosäteily häiritsee lintuja aistimasta magneettikenttää ja ne eksyvät.
Jos teoria pitää paikkansa, on vaara että kännykköjen säteily eksyttää myös
luonnonvaraiset muuttolinnut pois reitiltään.
(tieteen kuvalehti 4/00)

Gsm-puhelimen on todettu häiritsevän niin analogisia kuin digitaalisiakin laitteita.
Suurtaajuinen radiosignaali on ongelmallinen muille laitteille.
Lisäksi gsm-puhelimen radiotielle lähettämä datansiirtonopeus on 33,8kb/s, josta kaikki ei ole
informaatiota. Kyseinen bittivirta (muiden lisäksi) voi häiritä laitetta, jos
laite toimii (mikäli ei ole riittävästi suojattu) suurtaajuusvastaanottimena.

Per Segerbäck oli Ericssonin palveluksessa vuodesta 1977.
1989 hän tuli sähköyliherkäksi.
Samoihin aikoihin n. 30 muutakin insinööriä tuli sähköyliherkäksi.
Per Segerbäck sairastui vakavimmin.
Per palasi töihin työpaikan ja kodin sähkösaneerauksen jälkeen 1992 kokopäiväisesti.
Vuonna 1997 hänelle tuli vaikeammaksi siirtyä työpaikalle, työmatkan varrelle pystytettyjen
kännykkämastojen takia.
Erilaisten vaikeuksien kautta Per joutui muuttamaan maalle.
Vuonna 1999 Ericsson vaati häntä palaamaan työpaikalle, etätöiden jälkeen.
Sillä kertaa hänelle ei tarjottu sähkösaneerattua huonetta.
Ammattitarkastuslaitos puuttui asiaan ja esti hänen sähköyliherkkänä
työskentelemästä ei-suojatussa ympäristössä, silloin Ericsson perui
hänen etätyömahdollisuutensa.
10/99 hänet irtisanottiin. 1/01 työtuomioistuin hyväksyi asian.
Syy oli, koska työntekijä oli sairastumisen aiheuttamien lisätarpeiden takia
huonoa mainosta työnantajalleen.
Työntekijä joutui ulkona liikkuessaan käyttämään mikroaalloilta suojaavaa pukua.
(Ljusglimten 4/00 ja Sähköpostia 1/01)

Genevessä Gsm-tukimastot tuomittiin poistettaviksi
Tuomioistuin päätti terveysnäkökohtiin vedoten määrätä gsm-antennit
poistettaviksi useista asuintaloista.
Viranomaispäätöksen tukena oli 13 lääkärintodistusta, joiden mukaan
asukkaiden oireet liittyivät gsm-mastoihin.
Asukkaille määrättiin maksettaviksi korvauksia alennetun vuokran muodossa 1.1.1999 lähtien
taannehtivasti ja siihen saakka kunnes lähettimet on suljettu ja mastot purettu.
Sveitsissä säteilytasot ovat alhaisempia kuin Suomessa.
(sähköpostia 1/01)

--------------------------------------------------------------------------------
Erilaisia häiriötutkimuksia on paljon. Keräsin hieman asiaa em. artikkelit.
Olen ajoittain kannattajajäsenenä tukenut SSYH ry:tä(Suomen sähköyliherkät ry),
koska tiedottavat ja keräävät tietoa em. asioista.
Vaikka rahasta tekeekin tiukkaa. Em. asioissa ennakointi on viisasta.
Häiriöitä on laidasta laitaan, konehäiriöistä ihmisiin/eläimiin tulevia.
Hyvähän niistä on tietää.

Miksipä sitten tätäkään kirjoittaa tähän, kun kerran häiriöitä on?
Koskeehan ne tätäkin puolta.
Tiedot mennee perille parhaiten "leijonan luolan" kautta kuitenkin, ehkä siksi.
Tärkeää on myös, ettei itselle tule kuluja, kun/jos rikosuhriksi voi olla joutunut
äärettömän raskaastikin täysin tietämättään tavoilla, joista ei vielä edes tiedä.
Perinteistä kansaa olisi hyvä varoittaa myös paperista kautta,
helpoiten huijattavien karjaa.
Tai tiedä häntä, miten huijattava kukakin on.
Siltä sektorilta, mistä otaksuu tietävänsä jotain, on parempi pyrkiä
kertomaan ainakin eteenpäin muillekin, arvokasta tietoa.

5

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruikruik

      Olipa mielenkiintoinen avautuminen. Muutama tietoisku sinulle: Grilliruoasta saa syövän. Tupakasta saa syövän. Alkoholi tuhoaa aivot ja maksan. Lentokone voi tippua taivaalta. Ulkona liikkuminen on vaarallista. Ranskanperunoista saa syövän. Kadulla voi jäädä auton alle. JNE
      Olisiko sinun syytä muuttaa maakellariin syömään porkkanoita?

      • jaaha

        kuka idiootti nyt tupakkaa polttaakaan?
        kuka idiootti nyt alkoholia juokaan?
        kuka idiootti nyt kännykkää käyttää?
        kuka idiootti nyt auton alle tahallaan kävelee?

        muuta itse siis sinne kellariisi.


      • joo-oo

        Eihän ny porkkanoita voi syödä..niissähän voi olla vaikka mitä pöpöjä ;)


    • kah

      Tietokoneen näyttö lähettää röntgen säteilyä.
      Pysy siis kaukana siitä,tai peitä se ainakin lyijy levyillä.

      • jaaha

        kyllähän alkolilla,haulikolla tms. saa tuhoja myös aikaan.
        ei osoita vaan oikein järkeä esittää semmoista vastalauseena.. kännykkä ollut liikaa korvan vierelläkö??

        rikolliset hallitsee...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe