Aloitin seurustelmaan nuorena tyttösenä vailla huolia ja murheita. Omasta mielestäni olin tuolloin rakstunut. Ehkä olinki, kun en silloin vielä muusta tiennyt. Pian kuitenkin minulle alkoi valkenemaan, että kaikki ei ollut hyvin. Poikaystävälläni kului alkoholia yllättävän paljon. Viikollakin. Tyhjiä pulloja/tölkkejä alkoi löytymään yllättävistäkin paikoista. Ei kuitenkaan osannut vielä tuolloin ajatella, että kyse oli jostain vakavammasta.Sillä olisihan se nyt ollut todella noloa mennä kertomaan asiasta jollekkin. Puhuimme kyllä yhdessä ja kerroin huoleni hänellekkin, mutta vastaus oli aina sama. Eli että kyllä minä osaan huolehtia omasta juomisestani. Olin kuulemma turha nalkuttaja. No aika kului ja poikaystäväni meni armeijaan. Tämä aika oli minulle henkisesti todella raskasta, sillä olin tosi mustasukkainen ja ikävöin poikaystävääni. Iltavapaiden aikaan sain kännisiä soittoja, joista ei saanut mitään selvää. Mahdollisuuden tullen pää vedettiin täyteen ja sammuttiin jonnekkin... Kaikki lomatkin meni enemmän ja vähemmän kännissä. Ei ollut yhtään lomapäivää etteikö hän olisi juonut mitään. Itkin ja valitin tästä joka kerta, kun lomat tuli ja meni. Aina luvattiin, että ens lomilla sitten selvinpäin. Minä onneton uskoin aina parempaan huomiseen. No armeijasta päästyään homma jatkui samanlaisena. Ei muutosta. En uskaltanut edelleenkään puhua asiasta kenellekkään. Päivä päivältä touhu alkoi olemaan yhä kosteampaan. Vaikka hän oli töissä hän silti joi työpäivinäkin. Minä jouduin olemaan vastuussa, että hän heräsi töihin. Muutaman aamuna jätinkin tahallaan herättämättä ja hän myöhästyi töistä. Juominen alkoi olemaan sitä, että joka ilta sammuttiin alkoholin voimasta. Yöllä heräsin sitten siihen kun toinen oli kussut housuun. Siivosin kiltisti lakanat ja vaihdoin hänelle kuivat vaatteet hänen siitä mitään tietämättä. Aamulla kaikki oli taas hyvin. Vähitellen otin asian puheeksi hänen sisarusten kanssa, mutta koska perheessä toinen vanhemmista oli käynyt läpi alkoholi helvetin, asia oli tabu. Ja olin vain valehteleva miniä, joka liiottelee. Vuosia vieri ja asiaan ei tullut muutosta. Elin kai tuolloin niin silmät sujettuina ja turrana, etten uskaltanut lähteäkkään. Tiesin kuitenki, että hän joi joka päivä ja ajoi autollakin kännissä. Suhteemme oli hyvin myrskyisä ja jopa väkivaltainenkin. Lähdin opiskelemaan ja tapasin minua parikymmentä vuotta vanhemman naisen joka oli samalla luokalla. Hänellä oli sama tilanne. Hän oli kuitenkin kestänyt kymmeniä vuosia samaa hommaa, ilman muutoksia. Tältä naiselta sain voimaa ja uskalsin avata silmäni. Alkoholismi oli sairaus ja minä en voinut sitä yksin parantaa. Tajusin, että pilaan oman elämäni jos jään tähän. Jaksoin kuitenkin vielä vuoden verran. Viimeinen pisara oli kuitenkin kun jouduin sairaalaan leikkaukseen ja poikaystäväni/mieheni tuli minua sitten hakemaan, hän oli kännissä. Ajoi ratsiaan ja menetti kortin. Olin niin vihainen ja pettynyt. Päätin, että kun paranisin toimenpiteestä, lähden. Meni kuitenkin vielä viikkoja, ennen kuin mitään tapahtui. Oli uusivuosi, takoitus oli olla ihan selvinpäin kotona, mutta kaverit houkutteli juhlimaan. Lähdimme juhlimaan, joimme pidimme hauskaa, kunnes hän sammui illalla jo ennen kahdeksaa. Ja tietysti hän oli kussut housuun. Vieraassa paikassa. Olin ihan raivona ja häpeissään. Päätin, että minähän en jää tähän suhteeseen enään. Mietin pakokeinoa. Päätin mennä toisen miehen sänkyyn., vain kosto mielessä. Olihan hän aiheuttanut minulle niin paljon mielipahaa. Näin ajattelin, kadun tuota tekoa paljon, mutta ehkä ilman sitä en olisi päässyt irti hänestä. Meni pari päivää ennen kuin kerroin hänelle. Ajattelin, että hänen on helpompi olla kuin hän saa jättää minut eikä päin vastoin. Muutin pois yhteisestä asunnosatamme ja aloin elämään omaa elämää. Välillä soiteltiin ja nähtiinkin. Hän ei ollut koskaa selvinpäin vaikka tuli autolla paikalle. Ei mennyt kovin kauaankaan kun kuulin, että hän oli juonut työpaikkansa ja korttinsakkin uudemman kerran. Minulla kävi niin sääliksi tätä ihmisrauniota. Vitsailin kaverillenikin tästä, että ei varmaan mene kauan kuin kuulen, että hän on juonut itsensä hengiltä. No ei mennyt. Suru-uutinen saapui eräänä kauniina kesäpäivänä. En voinut uskoa sitä todeksi. Minut valtasi samantien hirveä syyllisyyden tunne joka ei ole haihtunut vieläkään, vaikka hänen kuolemasta tulee kohta kolme vuotta. Jos olisin voinut tehdä enemmän ja auttaa, olla vaikka enemmän tekemisissä, vaikka joka kerta kun näimme minulle tuli niin pahan olo, että en halunnnut enään nähdä häntä. Olisin vain toivonut hänelle kaikkea hyvää kaikesta huolimatta. Hän vaan ei ollut enään oma itsenä vuosikausiin. Toivon että hän on saanut rauhan siellä jossain. Lepää rauhassa.
Tarina
5
143
Vastaukset
- .,-.,-
Surullinen tarina. Ja niin tuttu suomalaisessa parisuhteessa. Alkoholistia ei kukaan voi pelastaa, jos alkoholisti itse ei halua raitistua. Toisen siinä suhteessa on poistuttava kuvioista jossakin vaiheessa. Tai elää suhteessa josta kuolema hoitaa erotyön!
- Surullinen äiti
Voi miten totta tuo onkaan: "suhteessa toisen on poistuttava kuvioista jossakin vaiheessa" Ja miten vaikeaa se onkaan ymmärtää...
Sitä elää vuosikausia toivossa (turhassa) ja lähinnä sen ihmisen muistossa. Toivoo saavansa vielä sen ihmisen takaisin. Ennemmin tai myöhemmin (ja ilmeisesti myös muilla useimmiten myöhemmin) on sitten pakko tunnustaa, että mikään ei tule muuttumaan. Ainoa vaihtoehto on lähteä. Kertoa lapselle, että nyt me muutetaan. Katsottava lapsen suru. Koitettava itse pysyä aikuisena ja turvallisena.
Ja aina vaan se viina on miehen paras ystävä, jonka puoleen käännytään kun ahdistaa.
Opettavainen tarina. Tuosta suhteesta olisi vain jälkiviisaana kannattanut erkaantua aikaisessa vaiheessa. Puolisolla olisi saattanut olla vielä sen verran ymmärrystä, että juominen aiheuttaa pahasti ongelmia arkielämään. Itse jouduin vaimoni hylkäämänä yksin vuosi sitten. Join vajaann vuoden, lin sen jälkeen hoidossa pari kuukautta. Tuona aikana sain "herätyksen". Nyt olen ollut nelisen kuukautta raittiina ja hyvältä tuntuu. Alan ymmärtää, että tosiaan kaikki menee, jos jatkan juomistani. En ole poikkeus. Kerron mielelläni kokemuksistani (niitä rittää!).
- Kylmät kädet
Olen alkoholistina samaa mieltä siinä, että alkoholisti tulee ehdottomasti jättää, muuten menee omakin elämäsi täysin pilalle.
Toivon omalle ex-avovaimolleni kaikkea hyvää. Olen kuullut hänen urastaan paljon positiivista ja olen iloinen siitä. Tuntisin ahdistusta, jos olisin kuullut, että hänellä olisi alkanut menemään huonommin eromme jälkeen.- lässyn lässyn
Lässyn lässyn.
Laita se korkki kiinni ja lopeta tuo paskan jauhaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 449021
- 785532
Jouluinen bonus VB:ltä 250 ilmaiskierrosta 0x kierrätys min 20e talletuksella
No nyt pätkähti! Ainutlaatuinen tarjous VB:ltä. 250 ilmaiskierrosta peliin Blue Fortune, 0x kierrätys ja minimitalletus14790Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi
En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon384004- 543425
Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella543332Sydän karrella
Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme273185- 422336
- 341982
- 2111764