Oletteko kuulleet...

lexi

Näistä entisajan traagisista tapauksista, kun jokaiselle lapselle ei tahtonut löytyä isää. Silloin, kun ei vielä tiedetty ja tunnettu Dna:ta.

Opiskeluaikainen oikeustieteen opettajani kerran kertoi tapauksesta ajalta hänen ollessaan assistenttina eräässä raastuvanoikeudessa. Yhden lapsen isyyden selvittämiseksi paikalle oli kutsuttu 12 isäehdokasta, mikä oli tiettävästi Suomen ennätys isäehdokkaiden määrässä. Näitä sitten kuultiin vuorotellen sen selvittämiseksi, kuka todennäköisimmin olisi lapsen isä. On mahtanut olla lapsen äidillä fyysisesti kiireinen tuo yö, jolloin lapsi on saanut alkunsa.

Toisessa tapauksessa pienessä maalaiskunnassa asuva nuorimies oli oikeudessa niinikään isyyden tunnustamisen merkeissä. Kolme naista oli saman yön aikana tullut raskaaksi, jokainen eri pitäjässä. Kaikki nimesivät saman miehen isäksi, toisistaan tietämättä. Oli kuulemma tuomarikin hetken aikaa suu auki, mutta sai lopulta kysyttyä, miten mies on ehtinyt tehdä kolme lasta yhdessä yössä ja vielä jokainen eri pitäjässä. Yksinkertaisena pidetyllä maalaispojalla oli selkeä vastaus; "Herra tuomari, minulla on mopo!"

2

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siitos

      Sinun kannattaisi tutustua ihmisen anatomian ja fysiologian oppikirjaan. Sieltä voisit lukea sen verran seksuaaliterveystietoa, että on tietty aika jolloin nainen voi tulla raskaaksi, eli milloin hedelmöitys voi tapahtua. Ja joskus siittiöt viipyvät tai "pysyvät" jonkin aikaa matkalla hedelmöityspaikkaan. Joten yhdyntähetki ei ole sama kuin hedelmöittymishetki. Mutta sitä eivät sen enempää sinä kuin ne maalaispitäjän isyysselvittäjätkään tienneet.

      Minä puolestani tiedän useita miehiä joille on syntynyt samanaikaisesti useampia lapsia, kaikkia ei kuitenkaan ihan yhdellä kerralla ole siitetty.

      • että

        On miehiä jotka on julistettu oikeudessa lapsen isäksi, vaikka mies on todettu siitoskyvyttömäksi.
        Pohjoismaissa ainakin on kaikki mahdollista ja nimenomaan meillä Suomessa. Nykyisin voidaan isyys vahvistaa vaikka harkintaa käyttäen.
        Kun jotkut ovat ihmetelleet, etteivät olekaan isänsä perillisiä, niin eiku vahvistuttamaan isyyttä. Teitä isättömiä on satoja tuhansia. Pistäkää ranttaliksi ja tukkikaa käräjäoikeudet isyyden vahvistamiskanteella. Muutama maksettu todistaja ja asia on sillä selvä.

        Ei tarvitse välittää KKO:n ennakkoratkaisuista, sillä jokainen isyyden vahvistamistapaus on erilainen l. omanlaisensa. Eikä tarvitse välittää, jos isäehdokas on kuollut, sillä kuolleellekin isyyksiä vahvistetaan.

        Nähkääs meillä Suomessa vallitsee viidakonlaki. Meiltä taitaa puuttua enää vain ennakkoratkaisu kuoleman rangaistuksesta ja kun se saataisiin aikaiseki, niin johan vankilat alkaisivat tyhjetä.

        Mitä muuten tietävät nykyiset kaupunkien isyyden velvittäjät?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe