Pissasakot

Tärmäsin ihan uuteen termiin "pissasakko" ja se on kuulemma sakko joka annetaan koiranäyttelyissä jos koira pissaa siellä. Miten voi olla mahdollista että pentuja edes sitten saa viedä näyttelyyn jos kerta vahinkopissaamisesta voidaan sakottaa? Ei vaan mene mun kaaliin. Toivottavasti tää käytäntö ei ole yleistymässä vaikka vähän tuntuu siltä nyt kun asiasta selvää otin.
45364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Se sakko voi olla kolmekin kymppiä suuruudeltaan ja jos kahdetkin pissat sattuu näyttelyssä niin sehän on jo 60 euroa yhteensä rahaa. :( Ei ole mitään järkeä mennä enää näyttelyihin pentujen kanssa. :(

Äänestä

Pyritään kaitten varmistamaan, että ne pidätyskyvyttömät pinserit, villikset ja protesti/stressipissailevat sakut pysyvät poissa kehistä. Parempi rodulle, kun kuseksijat eivät saa näyttelytuloksia ja joutuvat huonoon valoon - toivottavasti esimerkiksi kuseksija-bichonejen määrä kääntyy tällä ratkaisulla laskuun!

Äänestä
  • No joo, entäs kun näyttely on ulkona ? Olen niitäkin näyttelyitä nähnyt.

    Äänestä

  • ulkokehä kirjoitti:

    No joo, entäs kun näyttely on ulkona ? Olen niitäkin näyttelyitä nähnyt.

    Kyllä koira voi sielläkin protestoida ja pelätä. Tasapainoinen ja sosiaalinen koira ei koe tarvetta kuseksia jatkuvasti ja minne sattuu. Tasapainoinen omistaja taas osaa käyttää koiraansa lenkillä ja tarpeilla näyttelyalueen ulkopuolella tarpeen mukaan niin, ettei vahinkoja satu.

    Eikä sakko todellakaan rajoita koiran näyttelymenestystä, vaan pakottaa näyttelyharrastajat
    a) miettimään: halutaanko maksaa extraa kuseksijan näyttelymeriiteistä, vai viedäänkö näyttelyihin hyväkäytöksisiä koiria, joiden pennuilla ei tule olemaan kuseksimisongelmaa
    b) kouluttamaan koiransa paremmin, eli nuoria ja kokemattomia koiria suojellaan näyttelyiden järkyttävältä stressimäärältä
    c) suunnittelemaan näyttelyreissut tarkemmin, ettei koiraharrastus joudu huonoon valoon ja näyttelyille löytyy sijaa jatkossakin. Koira pitää tajuta lenkittää ennen näytelyä ja sopivasti kierroksien välissä, koirankakkapussien pitää olla mukana ja leikkaamattomien urosten hihnakäytökseen joutuu panostamaan, ettei koipi nouse jokaisen ulokkeen kohdalla.

    Lisäksi merkkailut ja pelkopisut (pökäleistä puhumattakaan!) aiheuttavat työtä ja harmia näyttelyn järjestäjille, ja virkavallalla on oikeus sakottaa keräämättömistä pökäleistä taajamassa jo nyt. Lisäämällä sakottamisoikeus myös näyttelyn järjestäjille voidaan varmistaa näyttelyalueiden saatavuus (virtsalta tuoksahtava näyttelyalue ja kakkojen koristama lähiympäristö ei houkuttele vuokraamaan urheilukenttää toistamiseen), koiranäyttelyjen hyvä imago sekä ehkäistään riittämättömästi valmisteltujen nuorten koirien stressiä. Ja ehkä jopa niiden kroonisesti huonokäytöksisten koirien lisääntymistä.

    Äänestä

  • "Pyritään kaitten varmistamaan, että ne pidätyskyvyttömät pinserit, villikset ja protesti/stressipissailevat sakut pysyvät poissa kehistä. Parempi rodulle, kun kuseksijat eivät saa näyttelytuloksia ja joutuvat huonoon valoon - toivottavasti esimerkiksi kuseksija-bichonejen määrä kääntyy tällä ratkaisulla laskuun!"

    Mätsäreissä joissa näitä sakkoja jaellaan nykyisin, on suurin osa koirista kylläkin ihan vaan sekarotuisia.
    Ja juu on minustakin omituinen SAKKO tämä tällainen pissasakko.

    Äänestä

  • Merkkailija kirjoitti:

    Kyllä koira voi sielläkin protestoida ja pelätä. Tasapainoinen ja sosiaalinen koira ei koe tarvetta kuseksia jatkuvasti ja minne sattuu. Tasapainoinen omistaja taas osaa käyttää koiraansa lenkillä ja tarpeilla näyttelyalueen ulkopuolella tarpeen mukaan niin, ettei vahinkoja satu.

    Eikä sakko todellakaan rajoita koiran näyttelymenestystä, vaan pakottaa näyttelyharrastajat
    a) miettimään: halutaanko maksaa extraa kuseksijan näyttelymeriiteistä, vai viedäänkö näyttelyihin hyväkäytöksisiä koiria, joiden pennuilla ei tule olemaan kuseksimisongelmaa
    b) kouluttamaan koiransa paremmin, eli nuoria ja kokemattomia koiria suojellaan näyttelyiden järkyttävältä stressimäärältä
    c) suunnittelemaan näyttelyreissut tarkemmin, ettei koiraharrastus joudu huonoon valoon ja näyttelyille löytyy sijaa jatkossakin. Koira pitää tajuta lenkittää ennen näytelyä ja sopivasti kierroksien välissä, koirankakkapussien pitää olla mukana ja leikkaamattomien urosten hihnakäytökseen joutuu panostamaan, ettei koipi nouse jokaisen ulokkeen kohdalla.

    Lisäksi merkkailut ja pelkopisut (pökäleistä puhumattakaan!) aiheuttavat työtä ja harmia näyttelyn järjestäjille, ja virkavallalla on oikeus sakottaa keräämättömistä pökäleistä taajamassa jo nyt. Lisäämällä sakottamisoikeus myös näyttelyn järjestäjille voidaan varmistaa näyttelyalueiden saatavuus (virtsalta tuoksahtava näyttelyalue ja kakkojen koristama lähiympäristö ei houkuttele vuokraamaan urheilukenttää toistamiseen), koiranäyttelyjen hyvä imago sekä ehkäistään riittämättömästi valmisteltujen nuorten koirien stressiä. Ja ehkä jopa niiden kroonisesti huonokäytöksisten koirien lisääntymistä.

    Koirat opetetaan tekemään ulos, ja on kyllä erikoinen tapaus, varsinkin urokseksi jos ei merkkaile kun uroksia ja narttuja on ympärillä. Mitäs harmia ulkona pissasta on ?

    Äänestä

  • pulloonko ? kirjoitti:

    Koirat opetetaan tekemään ulos, ja on kyllä erikoinen tapaus, varsinkin urokseksi jos ei merkkaile kun uroksia ja narttuja on ympärillä. Mitäs harmia ulkona pissasta on ?

    Kokoa pihaasi muutama kymmenen koiraa ja anna niiden kuseksia rauhassa ympärilleen. Jatka "tapahtumaa" päivän tai kahden ajan ja mieti sitten, haluaisitko mennä sinne piknikille. Ja voisi tuoksahtaakin vähäsen.

    Olisitte kouluttaneet ne koiranne, niin ei olisi tuollaisestakaan tarvinnut alkaa rahaa nyhtää.

    Sulla on kyllä paha ongelma ja epäilen ettet eläissäsi ole koirien kanssa ollut tekemisissä, mitä telkkarista olet nähnyt. KOIRAT MERKKAA VARSINKIN UROKSET SE KUN KUULUU NIIDEN LUONTEESEEN JA KYLLÄ JUOKSUNARTUTKIN MERKKAILEVAT. Ja pennuilla tulee pissat jos edes vähänkään innostuvat. Tiedän katsos kun noita koiria on useampi kappale ollut ja ainakin täällä sade huuhtelee merkit pois. Tuskin noita näyttelyitä missään piknik paikalla pidetään

    Äänestä

  • Merkkailija kirjoitti:

    Kyllä koira voi sielläkin protestoida ja pelätä. Tasapainoinen ja sosiaalinen koira ei koe tarvetta kuseksia jatkuvasti ja minne sattuu. Tasapainoinen omistaja taas osaa käyttää koiraansa lenkillä ja tarpeilla näyttelyalueen ulkopuolella tarpeen mukaan niin, ettei vahinkoja satu.

    Eikä sakko todellakaan rajoita koiran näyttelymenestystä, vaan pakottaa näyttelyharrastajat
    a) miettimään: halutaanko maksaa extraa kuseksijan näyttelymeriiteistä, vai viedäänkö näyttelyihin hyväkäytöksisiä koiria, joiden pennuilla ei tule olemaan kuseksimisongelmaa
    b) kouluttamaan koiransa paremmin, eli nuoria ja kokemattomia koiria suojellaan näyttelyiden järkyttävältä stressimäärältä
    c) suunnittelemaan näyttelyreissut tarkemmin, ettei koiraharrastus joudu huonoon valoon ja näyttelyille löytyy sijaa jatkossakin. Koira pitää tajuta lenkittää ennen näytelyä ja sopivasti kierroksien välissä, koirankakkapussien pitää olla mukana ja leikkaamattomien urosten hihnakäytökseen joutuu panostamaan, ettei koipi nouse jokaisen ulokkeen kohdalla.

    Lisäksi merkkailut ja pelkopisut (pökäleistä puhumattakaan!) aiheuttavat työtä ja harmia näyttelyn järjestäjille, ja virkavallalla on oikeus sakottaa keräämättömistä pökäleistä taajamassa jo nyt. Lisäämällä sakottamisoikeus myös näyttelyn järjestäjille voidaan varmistaa näyttelyalueiden saatavuus (virtsalta tuoksahtava näyttelyalue ja kakkojen koristama lähiympäristö ei houkuttele vuokraamaan urheilukenttää toistamiseen), koiranäyttelyjen hyvä imago sekä ehkäistään riittämättömästi valmisteltujen nuorten koirien stressiä. Ja ehkä jopa niiden kroonisesti huonokäytöksisten koirien lisääntymistä.

    "Lisäksi merkkailut ja pelkopisut (pökäleistä puhumattakaan!) aiheuttavat työtä ja harmia näyttelyn järjestäjille"

    Ootas nyt. Eli koira ei saa olla enää koira siksi koska siitä on tullut näyttelyväline? Voi vittu sentään sunlaistes kanssa.
    Eikö se jumalauta mene sinne kaaliin että pitää hankkia se posliinikoira ja näyttelyttää sitä ja järjestää näyttelyitä niille jos kerta vahinkoja ei hyväksytä!!!!
    Helkkari mitä porukkaa koiraihmisissä nykyisin on!!

    Miten näyttelyiden järjestäjät edes voivat vaatia jotain niin naurettavaa kuin että pennun pitäisi olla sisäsiisti. Ne koirat kuszeskelee kehiin joka näyttelyssä ja se on ihan normaalia! Sen takia niitä näyttelymaksuja maksellaan että NIISTÄ veloitetaan siivouskulut eikä yksittäisiä henkilöitä rangaista!!!! Ne mätsärit voi pitää hyvin ulkona missä ne ennen olivatkin niin ei tarvitse pitää niitä paikoissa joihin koirien omistajilla on hirveä paine mennä!!!

    Vittu mitä paskaa

    Äänestä

  • mene hoitoon kirjoitti:

    Sulla on kyllä paha ongelma ja epäilen ettet eläissäsi ole koirien kanssa ollut tekemisissä, mitä telkkarista olet nähnyt. KOIRAT MERKKAA VARSINKIN UROKSET SE KUN KUULUU NIIDEN LUONTEESEEN JA KYLLÄ JUOKSUNARTUTKIN MERKKAILEVAT. Ja pennuilla tulee pissat jos edes vähänkään innostuvat. Tiedän katsos kun noita koiria on useampi kappale ollut ja ainakin täällä sade huuhtelee merkit pois. Tuskin noita näyttelyitä missään piknik paikalla pidetään

    Ei ihme että täälläkin on sitten joka postilaatikon kylkikin keltaisena, "kun se vain kuuluu koirien piirteisiin niinku pissiä niinku, en voi ennakoida sen puuhia yhtään kun se on eläin niinku".

    Jos saat ne opetettua sisäsiisteiksi, niin kyllä "näyttelysiisteydenkin" pitäisi onnistua. Se on motivaatiosta kiinni ja nyt kun sakko on olemassa, niin eiköhän ala koirat kouluttautua puoli-itsestään.

    Lue minpin4ever-nimimerkin kirjoittama, ehkä asioita avaava pikku kommentti.

    Äänestä

  • Hyvä koulutus kirjoitti:

    Ei ihme että täälläkin on sitten joka postilaatikon kylkikin keltaisena, "kun se vain kuuluu koirien piirteisiin niinku pissiä niinku, en voi ennakoida sen puuhia yhtään kun se on eläin niinku".

    Jos saat ne opetettua sisäsiisteiksi, niin kyllä "näyttelysiisteydenkin" pitäisi onnistua. Se on motivaatiosta kiinni ja nyt kun sakko on olemassa, niin eiköhän ala koirat kouluttautua puoli-itsestään.

    Kuule, meillä ei koira edes käy postilaatikolla, eikä pissaa piha-alueelle, vaan muualle. Ja kyllä on uros koira joka merkkailee, meidän takapihallekin, lumien sulaessa huuhtoutuu pois. JA IHAN OIKEASTI, KOIRAT MERKKAILEE !
    "Merkkailu ei ole varsinainen sisäsiisteysongelma. Se on koirien tapa kommunikoida keskenään. Steriloimattomat ja kastroimattomat koirat merkkailevat enemmän kuin leikatut. Merkkailu liittyy keskeisesti lisääntymiseen, ja alkaa vasta kun koira on sukukypsä." Eli siinä on sinulle ongelmia, jotka ovat vain päässäsi.

    Äänestä

  • meno jo hoitoon kirjoitti:

    Pointtisi oli? Merkkailu näyttelypaikoillako pitäisi olla hyväksyttävää koska "näin ne vaan kommunikoi"?

    Äänestä

Mikä vitun juttu tää oikein on? Sakotetaan koiran vahinkopissoista vai? Jo on aikoihin eletty! :D

Äänestä
  • Kerroin tuolla toisaalla juuri että kaverini sai tän sakon ja oli tosiaankin vihainen siitä. Olisi saanut jonkun hemmetin porttarin sinne paikkaan jossa se mätsäri järjestettiin jos ei olisi maksanut kolmeakymppiä chihunsa koivennostosta jonka virkaintoinen mätsärivalvoja näki!

    Äänestä

  • "Mikä ***** juttu tää oikein on? Sakotetaan koiran vahinkopissoista vai? Jo on aikoihin eletty! :D"

    Mitä vielä. Koirapiireissä voi tapahtua ihan mitä vain ja tämä sakko on ehdottomasti noloin systeemi josta hetkeen olen kuullut. :-D

    Ihanko tosissaan annetaan sakkolappu koirankusista? *Nauraa vedet silmissä*

    Äänestä

Tekisin rikosilmoituksen jos joku alkaisi minulta vaatimaan rahaa kymmeniä euroja siitä että pentuni pissaa lattialle.

Äänestä
  • Mäkin olen sillä kannalla että poliisille vaan jos alkaa näitä sakkoja tulemaan. Mitäs järjestävät koiranäyttelyitä koirille sopimattomissa olosuhteissa!

    Äänestä

  • Ei tulisi kyllä mieleenkään maksaa.

    Äänestä

  • Ei jumalaut....... kirjoitti:

    Mäkin olen sillä kannalla että poliisille vaan jos alkaa näitä sakkoja tulemaan. Mitäs järjestävät koiranäyttelyitä koirille sopimattomissa olosuhteissa!

    Sosiaalistaisitte itse koiranne niin, ettei tarvitsisi pelkokuseksijoita raahata yleisille paikoille.

    Äänestä

  • srfedrg kirjoitti:

    Sosiaalistaisitte itse koiranne niin, ettei tarvitsisi pelkokuseksijoita raahata yleisille paikoille.

    Kuin tyhmä olet ? Pentukoirilla voi tulla pissa ilman pelkoakin, samoin monella muulla koiralla, ei kaikki kuseksi pelosta, aikuiselle koirillekin voi tulla silkasta ilosta pikkupisut.

    Ja tuollaisia sakkoja ei tarvitse edes maksaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Sakko, eli kuka tahansa ei sakkoja voi jaella.

    ps. oletko itse pelkopissaaja ?

    Äänestä

  • herää jo kirjoitti:

    Ps. etkö osaa lukea koiraasi sen vertaa, että kykenisit ennaltaehkäisemään "vahingot"?

    Äänestä

Kuullostaa melkoisen naurettavalta! (Tukehdun nauruun kun ajattelenkin pissoista sakottamista, tuleeko ne mätsäriämmät tuomaan jonkun tilinumeron jonne pitää suorittaa se sakko vai miten ne sen hoitaa?) LOL

Äänestä

Merkkailu on koiran normaalia käytöstä, ei tarvitse olla mikään pekäävä piski jos merkkaa etenkin kun jotkut älypäät tuo juoksuisia narttuja näyttelyihin.

Äänestä
  • Juoksuisia narttujahan saa nykypäivänä viedä näyttelyihin. Ei kai niitten urosten silti tarvii sisälle merkkailla? Muutenkin ällöttävää, kun merkkaavat jokaiseen tienposkeen ja pihaan. Hyi.

    Järkevämpi olisi lisätä näyttelymaksun hintaan muutama euro, niin ei tarvi metsästää sitä syyllistä. Tämä sakkohan tulee siis näyttelyn järjestäjän suunnalta, eikä poliisilta.

    Ja onhan toi sama käytäntö esim. ravintoloissa: jos oksennat tai kuset väärään paikkaan, niin maksat siitä. Myös majoitusliikkeessä tulee korvata aiheutetut vahingot.
    Näyttelyissä voisi olla siivousvälineet ja vastuuntuntoinen omistaja koiransa sotkut kävisi itse siivoamassa.

    P.S. onkohan aloittaja lukenut feissarimokia?;) hah.

    Äänestä

  • kom.mentti kirjoitti:

    Juoksuisia narttujahan saa nykypäivänä viedä näyttelyihin. Ei kai niitten urosten silti tarvii sisälle merkkailla? Muutenkin ällöttävää, kun merkkaavat jokaiseen tienposkeen ja pihaan. Hyi.

    Järkevämpi olisi lisätä näyttelymaksun hintaan muutama euro, niin ei tarvi metsästää sitä syyllistä. Tämä sakkohan tulee siis näyttelyn järjestäjän suunnalta, eikä poliisilta.

    Ja onhan toi sama käytäntö esim. ravintoloissa: jos oksennat tai kuset väärään paikkaan, niin maksat siitä. Myös majoitusliikkeessä tulee korvata aiheutetut vahingot.
    Näyttelyissä voisi olla siivousvälineet ja vastuuntuntoinen omistaja koiransa sotkut kävisi itse siivoamassa.

    P.S. onkohan aloittaja lukenut feissarimokia?;) hah.

    Mitä jos itse siivoaa koiran sotkut? Joutuuko sillounkin maksumieheksi?

    Äänestä

  • vhjkmlm,lä kirjoitti:

    Mitä jos itse siivoaa koiran sotkut? Joutuuko sillounkin maksumieheksi?

    En tiedä, mutta pitäisi laittaa vaihtoehdoksi!:) Siivoa tai maksa.
    Silloin tietysti ongelma, jos näyttely on hallissa, jossa matto.. vaikeampi siivota. Mutta ei normaalit koirat sisälle pissi.

    Äänestä

  • kom.mentti kirjoitti:

    En tiedä, mutta pitäisi laittaa vaihtoehdoksi!:) Siivoa tai maksa.
    Silloin tietysti ongelma, jos näyttely on hallissa, jossa matto.. vaikeampi siivota. Mutta ei normaalit koirat sisälle pissi.

    Voi vittu tässä on taas älypää vauhdissa. PENNUT ei vai pissaa vahingossa? vittu pidä sinä se pääsi ummessa kun et tiedä koirista yhtään mitään saatanan feissarimokapelle.

    Äänestä

  • kom.mentti kirjoitti:

    En tiedä, mutta pitäisi laittaa vaihtoehdoksi!:) Siivoa tai maksa.
    Silloin tietysti ongelma, jos näyttely on hallissa, jossa matto.. vaikeampi siivota. Mutta ei normaalit koirat sisälle pissi.

    "En tiedä, mutta pitäisi laittaa vaihtoehdoksi!:) Siivoa tai maksa.
    Silloin tietysti ongelma, jos näyttely on hallissa, jossa matto.. vaikeampi siivota. Mutta ei normaalit koirat sisälle pissi."

    No mutta kun se vitun sakko peritään vaikka siivoaisitkin, sepä se. Ei auta siivota kun silti peritään niitä maksuja jotka on laittomia.

    Äänestä

Ei kyllä tämä kiinnostaa ihan minuakin joka en ole mitään muita kuin huhupuheita tästä kuullut. hyvähän se on jos asiasta kysyy, oli kyseessä kuka vain. suhtaudun nyt melkoisella varauksella tällaisiin sakkoihin kun pentuja kuitenkin saa viedä useimpiin näyttelyihin. Miksi näyttelyitä edes pitää järjestää jos pitää keksiä kaiken maailman sakkoja?

Äänestä

Kaikenlaista sitä kuulee

Äänestä
  • ILMOITAN TÄSSÄ: EN AIJO KOSKAAN MAKSELLA MITÄÄN TÄLLAISIA MAKSUJA JOSTAIN KOIRAN PISSOISTA. USKOKAA SE NYT VAAN IHMISET. :D

    Äänestä

  • MÄTSÄRI-VIHAAJA kirjoitti:

    ILMOITAN TÄSSÄ: EN AIJO KOSKAAN MAKSELLA MITÄÄN TÄLLAISIA MAKSUJA JOSTAIN KOIRAN PISSOISTA. USKOKAA SE NYT VAAN IHMISET. :D

    En minäkään aijo maksaa, enkä mylskään protestiksi edes osallistua sellaisiin näyttelyihin tai tapahtumiin joissa kyseinen maksu on olemassa.

    Äänestä

Huhhuh onpa ketju tämäkin...
Monessa näyttelyssä on tullut käytyä eikä yhdessäkään ole ollut tätä pissasakkoa, tosin luulen että se johtuu puhtaasti siitä ettei resursseja löydy valvomiseen.
Koirakoulullamme on tiloissaan pissasakko-käytäntö, summa on 5€ ja se maksetaan vaikka pissan siivoaakin itse parhaansa mukaan. Pissasakko-rahat menee uuteen mattoon kun sellainen joudutaan hankkimaan noin kerran vuodessa halliin. Mattoa ei jouduttaisi uusimaan niin usein jos ihmiset olisivat tarkempia koiriensa kanssa ettei vahinkoja sattuisi.

Joku täällä huutelee että merkkailu olisi normaalia. Ulkosalla kyllä, se on normaalia käytöstä koiralta. Mutta sisätiloissa on omistajan vastuu valvoa ettei koira merkkaile. Jos joku tuo uroksensa meille kylään joka merkkailisi koska minulla on kaksi narttua, onko se muka ok? Ei, eikä se ole hyväksyttävää käytöstä myöskään tiloissa joita ylläpidetään koiraharrastuksia varten. Vähän kunnioitusta kiitos!

Pennuista, alle 4 kk ikäiselle pennulle voi tulla yllättäenkin pissoja. Mutta toivon hartaasti ettei kukaan tosissaan ole viemässä niin nuorta (rokottamatonta iästä päätellen) millekään kurssille tai mätsäriin muiden koirien keskuuteen? 4kk ikäisestä näkee jo merkkejä kun hätä on tulossa ja tietenkin ennen kehään menoa käytetään aina koiria ulkosalla tarpeillaan jotta hätä ei yllätä, ihan perus järkeilyä.

Minulla on siis kaksi kääpiökoiraa, niitä joita tässä on useammassa kohdassa haukuttu pidätyskyvyttömiksi merkkailijoiksi. Kummallakaan ei ole vahinkoja sattunut ikinä missään näyttelyissä, mätsäreissä, koiratanssikisoissa, kursseilla jne. Monta tuntia on tullut vietettyä halleissa mutta pidetty huolta koirien vessatarpeista jottei niillä ole ollut syytä tehdä tarpeitaan sisälle. Pentuiässä ollaan pari kertaa kesken kurssin riennetty ulos kun pikkuiselle on tullut merkkejä pissahädästä, mutta tätäkin saa tehdä eikä kukaan pahastu siitä että ylläpidetään sisäsiisteyskoulutusta muuallakin kuin kotona.

Eli en vastusta pissamaksua mutta olen siinä samaa mieltä että järkyttävän suuri maksu ei tule olla, vahinkoja voi kuitenkin sattua joten korvaus vahingon mukaisesti.

Äänestä

  • Älkää puhuko paskaaa kirjoitti:

    Merkkailusta hyvä kirjoitus:
    http://elainkoulutus.wordpress.com/2011/04/05/merkkailu/

    ei ole sisäsiisteysongelma laisinkaan

    Väitinkö että merkkailu on sisäsiisteysongelma? En.
    Sisätiloissa koira ei SAA merkkailla, omistajan vastuu kieltää koiraa merkkailemasta väärissä paikoissa.
    Vai oletko oikeasti sitä mieltä että merkkailu sisätiloissa olisi ok? Tai yritätkö sanoa että koiratilaisuuksissa ei päde yleiset säännöt siisteydestä? Valaise näkökulmaasi, mihin pyrit painottamalla että merkkailu ei ole sisäsiisteysongelma?

    Äänestä

Nämä pissamaksun/sakon puollustelijat on kaikki niitä joilla koirat on ns. vanhan ajan keinoin kasvatettu. Eli jokainen meistä tietää mitä se tarkoittaa.
Se on eläimen jatkuvaa alistamista.
Annetaan nyt vaan niiden pentujen olla PENTUJA eikä vaadita liikoja ylipäätään koirilta kun aina se vahinko voi sattua omalle kohdalle!
Vihastuttaa tällainen kehitys koiramaailmassa johon ollaan menossa!

Äänestä
  • Olipa väite! Miten perustelet?

    Positiivisella vahvistamisella täällä kasvatetaan, operantin ehdollistamisen tuella.
    Hui kauhea sentään että halutaan pitää sisälläpissailut minimissään koiratapahtumissa, ettäs kehtaavat! (XD)

    Äänestä

  • old_profile_76903 kirjoitti:

    Olipa väite! Miten perustelet?

    Positiivisella vahvistamisella täällä kasvatetaan, operantin ehdollistamisen tuella.
    Hui kauhea sentään että halutaan pitää sisälläpissailut minimissään koiratapahtumissa, ettäs kehtaavat! (XD)

    Minäkin ihmettelen tuota asennetta, jonka mukaan siisteistä harrastusalueista pitävät ihmiset olisivat "huonoja koiranomistajia". Ei täälläkään koira ole alistettu, pikemminkin virkeä ja hullunkurinen, ystävällinen koirayksilö. Se on uros, mutta merkkailut ovat lähes nollassa (vahinkoja toki sattuu, mutta se onkin sitten ollut minun vikani), koska jaksan kiinnittää huomiota koirani elekieleen (olen opetellut tunnistamaan koirani henk. koht. vihjeet koivennoston tarpeesta) ja opettanut sille esimerkiksi, ettei rinnalla seistessä kuseksita (eli se on hallinnassa). Lisäksi koiraa voi pyöräyttää näyttelyalueen ulkopuolella, mikäli pidättely tuntuu käyvän ylivoimaiseksi. Painotan nyt nimenomaan ennaltaehkäisyä. Kun minun koirani ei kuseksi, ei seuraavakaan koira koe tarvetta jättää omaa "merkkiään" koirani merkkauksen päälle, kuten ei se kolmas, neljäs tai yhdestoista koirakaan. Paikat pysyvät puhtaampina.

    Itse koen sinne tänne merkkailevat koirat välinpitämättömästi koulutettuina. Toki on rotuja, joilla pidätyskyky on heikompi, mutta omistajan pitäisi kyetä tällaiset seikat huomioimaan. Jättää vaikka ne kaksi muuta koiraa kotiin ja huolehtia, että ne toiset kaksi "vaikeampaa tapausta" käyttäytyvät hyvin. Koiraharrastuksen maineelle tekee hyvää, jos näyttelyn jälkeisinä päivinä parkkipaikannurkka, halli tai urheilukentän pääty olisivat aivan yhtä puhtaita kuin ennen koiranäyttelyä :)

    Kuulisin itsekin mielelläni selityksen sille, miksi näyttelyalueiden puhtaus saataisiin aikaan vain koirien alistamisella.

    Äänestä

  • Herääpä ite kirjoitti:

    "Itse koen sinne tänne merkkailevat koirat välinpitämättömästi koulutettuina."

    kun se merkkailu ja pentujen pidätyskyvyttömyys nyt vaan sattuu olemaan ihan normaalia. tutustupa koiriin nyt ihan ensin ja siihen mikä on totta sisäsiisteyden suhteen ja mikä ei.

    Äänestä

  • Merkkailu normaalia kirjoitti:

    "Itse koen sinne tänne merkkailevat koirat välinpitämättömästi koulutettuina."

    kun se merkkailu ja pentujen pidätyskyvyttömyys nyt vaan sattuu olemaan ihan normaalia. tutustupa koiriin nyt ihan ensin ja siihen mikä on totta sisäsiisteyden suhteen ja mikä ei.

    En puhunutkaan pelkästään pennuista. Uskon, että suurin osa täälläkin valittavista ihmisistä omistaa aikuisen koiran, jonka näyttelyreissut tulevat olemaan paaaaaaaaaaaaaaljon kalliimpia, mikäli koulutukseen ei oteta uudenlaista otetta. Eihän sitä turhista valitettaisi, hm?

    Pentujen lirutteluakin voi jossain määrin hallita - riittävästi lenkittelyä näyttelyalueen ulkopuolella ja näin päin pois. Ja varmistetaan, että pentu tottuu tilanteeseen riittävän hitaalla tahdilla, ettei ahdistus tai pelko aiheuta vahinkoa. Ihan pikku juttuja. On myös kyseenalaista viedä näyttelyyn, tuntemattomien koirien ja kaiken sen stressin keskelle, aivan keskenkasvuisia koirayksilöitä.

    Äänestä

Voi vittu ostakaa niitä posliinikoiria jos ei helvetti mene kaaliin se että pennun pissaaminen on normaalia käytöstä!!!!!!!!!!!!!! Vitun typerät mätsäripellet! Te pilaatte koko vitun koiraharrastuksen amatöörit. Tuotte niitä saatanan sekarotuisia piskejäkin ympäri maailmaa tänne tartuttamaan hyvät rotukoirat sairauksilla ja taudeilla joita ei Suomessa muuten edes tavata!!

Äänestä
  • Kuinka monta kertaa tuollainen vahinko sattuukan vuoden, kahden vuoden, kolmen vuoden aikana?

    Kenen ne matot sitten pitäisi maksaa? Näyttelyjen katsojat pääsylippujen mukana? Kaikkien koiranomistajien koiraverojen myötä? Vai kenties "syyllisen" omistajien? Mikä olisi itsestäsi oikeudenmukaisinta (itse ainakin kieltäydyn maksamasta MUIDEN koirien kuseskeluista!)?

    Äänestä

huh huh, enpä oikeen tajua miksi tälläisestä pikkuasiasta tehdään näin suuri puheenaihe, eikö ole ihan luonnollista että näyttelyiden järjestäjät haluavat korvauksen aiheutetusta "vahingosta" sillä kaikista paikoista vahingopisun putsaaminen on lähes mahdotonta. Todennäköisesti itsekin haluisit pienen korvauksen siitä että joku tuhoaa/pilaa omaisuuttasi...
Oletteko kenties edes ajatelleet että hallille jossa tekonurmimatto joudutaan täysin uusimaan sattuneiden vahinkojen vuoksi tulee loppujen lopuksi aika kalliiksi.

Pissasakon tarkoituksena ei kuitenkaan ole pentujen poisto näyttelykehistä sillä hyvin mm. käsitelyyn totutetuilla pennui vahinko ei satu niin herkästi, tähän myös vaikuttaa omistajan innostus koiran ulkoilutukseen sekä tarkkailuun jotta oikea ulosmeno aika löytyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Sakko :(( kirjoitti:

Tärmäsin ihan uuteen termiin "pissasakko" ja se on kuulemma sakko joka annetaan koiranäyttelyissä jos koira pissaa siellä. Miten voi olla mahdollista että pentuja edes sitten saa viedä näyttelyyn jos kerta vahinkopissaamisesta voidaan sakottaa? Ei vaan mene mun kaaliin. Toivottavasti tää käytäntö ei ole yleistymässä vaikka vähän tuntuu siltä nyt kun asiasta selvää otin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu