Elämä ohi

Ensimmisenä tulee mieleen että mitä sinun pitää tavoitella, mitä päättää. Sehän on helpotus kun lapset lentävät pesästä ja heillä on kaikki hyvin. Voit ajatella itseäsi ja katsoapeiliin , kysyä mitä minä haluan tältä loppu elämältäni.

Sinulla on nyt varmaan vain väliaika, kun tunnet tehneesi urakkasi täyteen, ja lapset ovat lähteneet luotasi.
Sinusta tuntuu tyhjältä.
Odotahan, kun vähän henkäiset, saat taas uusia voimia ja uusia teitä avautuu eteesi.
Tietenkin työsikin vie energiaasi, mutta nyt sinulla on aikaa ihan vain itsellesi.

Maailma on täynnä uusia ideoita, toivottavasti löydät mieluista tekemistä, ja uusia ihmisiä, jos niin haluat.
Kaikki muuttuu, me kaiken mukana, ja kukin aika saa meissä esille sille kuuluvan energian ja jaksamisen.
Kaikkea hyvää, nyt yötä!

Se on kiinni sinusta. Aikanasi löydät. Hiljaa hyvä tulee...

Aloittajan tunnelmat ovat kovin tuttuja itselleni.
Olen myös täysillä hoitanut lapsilaumaani. Lapseni ja heidän asioistaan huolehtiminen ovat olleet koko elämäni.
Sitten, kun lapset olivat kaikki aikuisia ja muuttaneet omiin touhuihinsa, kauhistuin, että mihin minua enää tarvitaan. Turha mamma.
Noh, ikää kun tässä on kertynyt, niin omasta itsestä, henkisestä ja fyysisestä kunnosta, huolehtiminen on oiva korvike. Ja kyllä ne lapset vielä aikuisinakin meitä tarvitsevat ja tykkäävätkin. Varsinkin, jos pysymme iloisina ja virkeinä emmekä katkeroidu kitkeriksi.

Muutokset.

Kaikkia ihmisiä vaivaa muutosvastaisuus. Etenkin, jos ei itse ole päättämässä omista muutoksistaan. Iälle ei voi mitään. Onhan noita muitakin, moni joutunut työttömäksi vasten tahtoaan. Siinä vauhti pysähtyy kuin seinään. Eläkeikään voi valmistautua koko ikänsä, se on se hyvä puoli.

Vois läpistä pitkäänkin elämän tarkoituksesta. Tiivistetysti, elämän tarkoitus on vain itse elämä. Syntymän ja kuoleman välinen aika.

Elikkäs, niin kauan kuin olet elossa, elämä jatkuu :D

Sun kandee kuitenkin vähän valmistautua tulevaan, tehdä, tai ainakin miettiä. Kukin taaplaa muutokset tavallaan. Loispummeilla on kyllä vaihtoehtoja, ei se tuo ylempänä mainittu ole ainoa. Vapaaehtoistyö on suosittua, siinä se hieno puoli, että se ei maksa itselle paljon mitään. Se kun on iso ero että pummina joutuu maksamaan ajankäytöstään, töissä samasta asiasta maksetaan rahaa. Siis ajankäyttö, pitääpi olla jotain halpaa aktiviteettia. Ei palapelien kokoaminen tai nettisurfailu oikein ole aktiviteetteja, ne on ajankulua.

Ite en ole eläkkeellä, enkä loispummina. Mutta vaikka duuniosastolla onkin hiljaista, jotenkin tuntuu, aina kiire. Johtuu tosin aika paljon siitä, että hommat ja muut jutut on netin takana, samaten yks rakkaimmista ajanvietemuodoistani, keskustelupalstoilla ihmisille keljuileminen :D Mutta se on niinkuin yksi kokonaisuus, siis elämä. En tee eroa siihen, teenkö töitä, vienkö roskapussin, nukunko, kulutan vain aikaani, vaiko mietin jotain kummallisia asioita.

Siinä viimeisessä oli ehkä tärkein. Pitää olla jotain miettimistä, silloin pysyy vireessä. Katellut tyyppejä, jotka vaan on, tai keskittyneet johonkin suorittamiseen. Niillä käy aina niin, että se miettimisasia onkin sitten hankala paikka. Niillä kai menee sitten vaippaiässä paremmin, ne kun ei ole tottuneet miettimään. Kun sairauksia tai jotain tulee iän lisääntyessä ja fyysiset toiminnot alkaa loppumaan, sitten ei enää paljoa muuta tekemistä ole, kuin mietti. Jotenkin oletan dementian johtuvan tuosta. Ajatusmaailma, tavallaan aivot, olleet reservissä pitkään, ei niitä sitten osata yhtäkkiä alkaa enää käyttämäänkään.

Hah, juttelin taannoin yhden entisen naapurin kanssa. Pian täyttää pyöreät 100. On sillä dementiaa jo, mutta ällistyttävän skarppi. Tyyppi oli tunnettu muorempana siitä, että se niinkuin vältteli ruumiillista työtä ja nautti paljon virvokkeita. Mutta viisas mies, opiskellutkin, tottunut käyttämään aivojaan. Moni nuorempi tuntemani loispummi paljon kehnommassa kunnossa.

Niettä valmistaudu aktiivisesti tuleviin loispummieläkeläisvuosiisi. Ne tulee eteen jokatapauksessa, ikääntymiselle kun ei kukaan voi mitään.

=DW=

Tyhjyyden tunne tuossa vaiheessa elämää, on ihan normaali reaktio. Tähän astinen valmiiksi nuotitettu elämä, rutiineineen, on pois.
Saatat tuntea tarpeettomuuden tunnetta, jopa pientä katkeruuttakin. Kysyt, "tätäkö varten elit ja raadoit elämäsi ajan"?

Äläpä ole moksiskaan. Alahan valmistautua siihen että eipä aikaakaan, ku Sinua tarvitaan. Pyydetään apua siinä ja siinä hommassa, rahapulassa ja sydämen asioissa.
Pian alkavat ne lastenlasten hoitoavun antamiset, jatkuen tarhasta hakemiseen.
Pian huomaat kukevasi maailmalla, silmät avoimina, etsien kauniita vaatteita lastenlapsille. Ne ihanat pikku hamoset ja sievät kengät - jokohan sopisivat vai löytisikö pienempiä?

Elämäsi ei ole hukkaan elettyä, vaan oikeaa elämää, joka tuo Sinulle uutta mietittävää ja uutta toimintaa piankin.
Huilaa hetki, anna mielen tasaantua ja huomaa itsesi ja omatkin tarpeesi.

Kannattaisi varmaan alkaa pohtia nyt viimeistään millä on juuri sinulle ja sinun elämällesi merkitystä. Mitä juuri nyt elämältäsi toivot. Tämä ei varmasti ehkä selviä muutamassa päivässä, vaan ajan kanssa pikku hiljaa.kuka minä oikeastaan olen, mitä tarvitsen, mihin pyrin, mitä oikeasti haluan.On syytä kerrata omat vahvuudet, niistä voi lähteä liikkeelle.Asioiden jakaminen ystävän kanssa voi olla hedelmällistä ja antaa uusia näkökulmia elämänvaiheeseen.

Voisiko jokin syy tympiintymiseen löytyä myös itsestäni, omista asenteistani ja tunteistani? Jokainen vastaan itse omasta elämästään. Minä rakennan oman elämäni, kirjoitan sen käsikirjoituksen. Siihen tulee aina silloin tällöin sivujuonia, joita alkuperäisessä kirjoituksessa ei ollut, mutta niistäkin pitää ottaa vastuu.
Vastuuntuntoisuus ja tunnollisuus ovat tärkeitä arvoja, mutta liiallinen tunnollisuus yhdistettynä pakkotahtiseen suorittamiseen on huono yhtälö.

Kannattaa opetella armollisuutta itseään kohtaan. Kukaan ei ole täydellinen, ja tunnollisinkin tekee joskus virheitä. Pidä huolta itsestäsi, niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin hyvinvoinnista. Ja opettele sanomaan myös ei. Hemmottele itseäsi, tee sellaista mistä nautit, saat siitä voimavaroja ja hyvää mieltä.

Aurinkoista kevättä :)

Enpä minäkään työssä ollessani jaksanut paljon muuta kuin noita tavallisia rutiineja. Se on hyvä asia, että lapset ovat omillaan. Miltä Sinusta tuntuisi, jos mamin luona roikkuisivat vaikkapa ilman töitä ja äiti vielä passaisi? Eläkkeellejäänti oli hyvä asia. Pikkuhiljaa univelat tuli maksettua ja jaksaa yhtä sun toista. Moni on ehdottanut, että hemmottele itseäsi. Liityn tähän joukkoon. Itsekin luotsasin lapset aikuisuuteen, nyt pitävät yhteyttä, mutta elävät omaa elämäänsä. Ystävät ovat tärkeitä, yhdistystoiminta antaa lisämaustetta. Koko elämäni ajan olen huolehtinut muistakin omaisistani kuin lapsistani, mutta ensisijaisesti pidän huolta omasta jaksamisestani. Mitä siitä tulisi, jos uupuisin? Noita toivottomuuden kausia tulee, itse olen juuri kokenut sellaisen. Mutta aina on niistä noustu, toivoa Sinullekin.

"Muorix5"

Ottaisitko kantaa myös tuohon "Kiljukaulaiset kakaralaumat"- aloitukseen.
Saisi niinku paremman kokonais-kuvan ongelmastasi. Aloituksenne kun ovat kuin kaksi ryppyistä marjaa.
Sopii kyllä hyvin, niin tutunoloisen palstamaisia ovat.

H.

Osui jokin otsikko näkökenttään,
se oli joku työnantajavaatimus asiakaspalvelutehtävissä työskenteleville.

Pitää hymyillä enemmän, että saa pitää työpaikkansa eikä tule lempatuksi ulos
työpaikaltaan. Eli uhkailu, lahjonta ja kiristys - taitaa elää voimakkaana kaikkialla
yhteiskunnassa edelleenkin. Monet on kuitenkin jo niin suoraan sanoen "tohjoksi
nuijittuja", että hymy tulee kyynelten läpi, hampaita kiristellen ja käsiä nyrkissä
pitäen - pakkotahtisuus ja jokin kornius yhteiskunnassa ja maailmassa enenevä
uhka. Uupumustako - siihenkö ihmisiä ajetaan?

"hunksz"

Voin vannoa , että minulla ja muorilla ei ole mitään yhteyttä toisiimme.
Minä "Kiljukaulainen" nautin hiljaisuudesta, sekä lapsista,mutta kohtuus
kaikessa. Kuri pitää olla ja vanhempien kunnioitus, rääkymistä ei kestä
kukaan. Ongelmia ei ole, mutta hatuttaa tuo älytön huuto ikkunani alla.

Tältä se nyt vaan tällä hetkellä tuntuu kuten aloituksessa kirjoitin. Kiitos kaikille kirjoittajille, jotka otitte asiaan kantaa. Varmaan se on niin, että ajan myötä tulee uusia kiinnostuksen kohteita. Helpottunutkin olen toisaalta, samaan lapsiperheen rumbaan mitä vedin, ei voimat enää riittäisi. Viinaa joku tuossa ehdotti päivien ratoksi, mutta se täytyy jättää eläkepäivien iloksi. Olen iloisesti yllättynyt, että niin moni jaksoi kirjoitella kommentteja.