Hei kaikki kuumeilijat,
tulin etsimään vähän vertaistukea tähän vauvakuumeeseen.
Olen 23-vuotias nainen, olen seurustellut rakkaani kanssa pian 5 vuoden ajan. Kaikki menee tosi hyvin meillä, rakkautta riittää ja avioliitto siintää lähtitulevaisuuden (1-2 v.) suunnitelmissa, kunhan ensin valmistun koulusta. Kummatkin olemme todella lapsirakkaita ja olemme alusta saakka tienneet, että lapsia kovasti yhdessä tahtoisimme ja että se on meille tosi tärkeää.
Koska kuitenkin odottelemme, että minä valmistun ensin koulusta (kestää alle vuosi enää), niin raskauden yrittäminen ei vielä ole meille ajankohtaista. Lisäksi poikaystäväni työkuviot ovat hieman epävarmat tällä hetkellä, koska hänen työpaikallaan on YT-neuvottelut meneillään. Eli tahtoisimme katsoa ensin myös, että mikä hänen työtilanteensa tulee olemaan tässä seuraavan vuoden aikana.
Mutta minulla tämä kuumeilu on mennyt jo ihan "överiksi". Näen jatkuvasti unia vauvoista, luen fanaattisesti kaikki internetin artikkelit mitkä vähänkin liittyvät vauvoihin.. Vierailen kaikilla mahdollisilla vauvafoorumeilla. Mietin lapsenhankintaa joka ainoa päivä, ja useita kertoja päivässä! Uusin "oireeni" nyt sitten on jokseenkin hallitsemattomat itkupurkaukset nähdessäni pienen vauvan (kaverini synnytti 1,5 kk sitten ja nähtyäni hänen vauvansa, aloin heti kyynelehtimään, koska vauva oli niin "suloinen ja ihana ja kaikkea"). Myös sukuumme syntyi vauva 6 kk sitten, ja kun sain tuon vauvan syliini, en olisi tahtonut millään päästää irti. Tuntui pahalta hänestä luopua. Tuoksuttelin hänen sileää päätään, tuudittelin häntä ja ihailin hänen pikkuruisia sormiaan. Olin niin myyty..! Tuntui FYYSISESTI pahalta antaa hänet sylistä pois, rintakehästä alkoi ahdistamaan ja tuli jotenkin paha olla. Koin "ikävää". Ja tällainen vauvankaipuu, ikävä, halu saada vauva, seuraa minua joka ainoa päivä.
Mikä avuksi?! Vielä ei vain ole oikea hetki.. Miten saisin lopetettua vielä n. vuoden ajaksi vauvahaikailut? Miten saada ajatukset muualle? Oletteko TE onnistuneet edes siinä, vai onko mahdoton homma?
Kiitos kaikesta tuesta.... :)
tulin etsimään vähän vertaistukea tähän vauvakuumeeseen.
Olen 23-vuotias nainen, olen seurustellut rakkaani kanssa pian 5 vuoden ajan. Kaikki menee tosi hyvin meillä, rakkautta riittää ja avioliitto siintää lähtitulevaisuuden (1-2 v.) suunnitelmissa, kunhan ensin valmistun koulusta. Kummatkin olemme todella lapsirakkaita ja olemme alusta saakka tienneet, että lapsia kovasti yhdessä tahtoisimme ja että se on meille tosi tärkeää.
Koska kuitenkin odottelemme, että minä valmistun ensin koulusta (kestää alle vuosi enää), niin raskauden yrittäminen ei vielä ole meille ajankohtaista. Lisäksi poikaystäväni työkuviot ovat hieman epävarmat tällä hetkellä, koska hänen työpaikallaan on YT-neuvottelut meneillään. Eli tahtoisimme katsoa ensin myös, että mikä hänen työtilanteensa tulee olemaan tässä seuraavan vuoden aikana.
Mutta minulla tämä kuumeilu on mennyt jo ihan "överiksi". Näen jatkuvasti unia vauvoista, luen fanaattisesti kaikki internetin artikkelit mitkä vähänkin liittyvät vauvoihin.. Vierailen kaikilla mahdollisilla vauvafoorumeilla. Mietin lapsenhankintaa joka ainoa päivä, ja useita kertoja päivässä! Uusin "oireeni" nyt sitten on jokseenkin hallitsemattomat itkupurkaukset nähdessäni pienen vauvan (kaverini synnytti 1,5 kk sitten ja nähtyäni hänen vauvansa, aloin heti kyynelehtimään, koska vauva oli niin "suloinen ja ihana ja kaikkea"). Myös sukuumme syntyi vauva 6 kk sitten, ja kun sain tuon vauvan syliini, en olisi tahtonut millään päästää irti. Tuntui pahalta hänestä luopua. Tuoksuttelin hänen sileää päätään, tuudittelin häntä ja ihailin hänen pikkuruisia sormiaan. Olin niin myyty..! Tuntui FYYSISESTI pahalta antaa hänet sylistä pois, rintakehästä alkoi ahdistamaan ja tuli jotenkin paha olla. Koin "ikävää". Ja tällainen vauvankaipuu, ikävä, halu saada vauva, seuraa minua joka ainoa päivä.
Mikä avuksi?! Vielä ei vain ole oikea hetki.. Miten saisin lopetettua vielä n. vuoden ajaksi vauvahaikailut? Miten saada ajatukset muualle? Oletteko TE onnistuneet edes siinä, vai onko mahdoton homma?
Kiitos kaikesta tuesta.... :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nuoria olette ja liian vähän aikaa yhdessä olleet.
Odottakaa 30 vuoden kynnykselle: jos sitten yhdesä vielä, sitten on turvallista lapsia tehdä.
Kiitos vastauksestasi, 10/30.
Olemme toki nuoria vielä, mutta 23 v ja 26 v ei silti mielestäni ole mitenkään liian nuori pari yrittämään lasta, varsinkin, jos kummatkin kovasti sitä yhdessä tahtoo..? Ja siis vuoden verran tässä me vielä odoteltaisiinkin..
En ole samaa mieltä oikein siitäkään, että olisimme olleet liian vähän aikaa yhdessä. Meillä tulee kuitenkin 5 v. täyteen ensi kuussa ja olemme hyvin sitoutuneita toisiimme ja onnellisia. Rakastamme toisiamme ihan kuin silloin alussakin ja olemme puhuneet avioliitosta vakavasti & paljon, ja se onkin kummallekin ehdoton unelma JA tavoite. Emme osaa kuvitella, että emme olisi tulevaisuudessa yhdessä.
Lisäksi kukaan lääkäri ei kyllä neuvoisi ilman jotain vakavempaa syytä odottamaan lasten hankintaa 30-vuotiaaksi saakka.. Koska varsinkin naisen hedelmällisyys lähtee kolmenkympin hujakoilta aikamoiseen syöksylaskuun.. Ja miehelläkin tutkimuksien mukaan siitiöiden liikkuvuus ja sperman laatu laskee pikkuhiljaa 30 v:sta eteen päin..
Ja aiheeni koski vauvakuumeilua... Mikä siihen avuksi? :-(
Ei se hedelmällisyys laske kuin nelikymppisenä -ehkä.
Ja on elämässä muutakin tarkoitusta kuin lapsis tehdä ainakaan kovin nuorena.
Tällaiseen maailmaan ei kannata lapsia tehdä.
Ihmisille tulee kumma sairaus kun vauvakuume.
Suosittelen kissan tai koiran hankkimista.
Ei lapsia liian nuorille, erot ja huostaanotot lisääntyy.
Tulee yhteiskunnalle liian kalliiksi.
"Ja miehelläkin tutkimuksien mukaan siitiöiden liikkuvuus ja sperman laatu laskee pikkuhiljaa 30 v:sta eteen päin.. "
Mutta miehellä tuo lasku on niin vähäistä, että isäksi voi tulla vaikka 70-vuotiaana, jos vain kumppanina on riittävän nuori nainen. Tosin eipä miehenkään kyllä välttämättä kannata enää 70-vuotiaana ruveta lapsentekoon, ihan sitä lastakin kannattaisi siinä jo ajatella.
Jos itsestänne tuntuu siltä, että nyt olisi vauvan aika, niin ei muuta kuin yrittämään! En oikein muuta neuvoa voi antaa. Koskaan ei tule sitä "täydellistä hetkeä", jolloin kaikki asiat ovat niin hienosti, että vauva sopii niihin kuvioihin. Täytyy myös muistaa biologia - naiselle biologisesti paras ikä synnyttää on 18-24 vuotta! Tiedätkö, jo se, että te molemmat rakastatte toisianne ja molemmat olette kovin lapsirakkaita on jo todella lupaava merkki!
Minä ja mieheni olemme pähkäilleet samaa asiaa nyt vuoden, ja vihdoin aloimme yrittää. Olen 24-vuotias, mieheni pian 29-vuotias. Olemme olleet naimisissa melkein kuusi vuotta. Valmistuimme molemmat yliopistosta kesällä, ja muutimme mieheni työn perässä ulkomaille. Itse en löytänyt töitä, joten hain täällä yliopistoon, pääsin sisään, ja opiskelen nyt uutta tutkintoa toiselta alalta. Mieheni käy töissä. Katsoimme, että enempää emme halua vauvan hankkimista lykätä. Okei, olen opiskelija, ja tiedän, että tulevaisuudessa olen kiireinen vauvan ja opiskelujen kanssa. Mutta entä sitten? Uskon kuitenkin pärjääväni. Vai pitäisikö sitä taas odottaa neljä vuotta siihen asti, että valmistun? Sitten olisinkin jo 28, mieheni 33! Vai ehkä pitäisikin vielä odottaa siihen asti, että saa uran nousuun? Hupsistakeikkaa kun olisinkin jo 35, ja mieheni 40!
Ei! Päätimme, että nyt on hyvä ja oikea aika. Nyt on yritys ollut päällä, viikon päästä pitäisi näkyä raskaustestissä tulos, jos onni kävi.
Harmittaa vain se, ettemme alkaneet yrittää jo silloin vuosi sitten, vaan tuhlattiin vuosi vatvomiseen ja pähkäilyyn.
Yksi vaihtoehto on esim. lemmikki, jos eläimistä pidätte ettekä ole allergisia. :-)
Mikäs sen ihanampaa, kuin saada paijata jotakin, kun on kova hoivavietti päällä.
Lemmikki on myös hyväksi tulevan lapsen kannalta, koska kodissa ei saisi olla liian pölytöntä, että kehittyy immuniteettia.
Toki sitä eläintäkin pitää haluta, se ei ole vauvan korvike, joka sitten unohdetaan, kun sellainen syntyy.
Eipä niitä oikein muita "vinkkejä" siihen kuumeiluun taida olla, ellet sitten vaan itse päätä, että nyt kun tämän jakson odotan, niin sitten pääse vauvaa yrittelemään. :-)
Lemmikki tulee huomattavasti halvemmaksi elättää.
Kissa pärjää hyvin päivän yksikseen.
Lapsessa on huomattavasti enemmän työtö, eläimen kanssa olis helpompaa.
Joidenkin ei kannata ottaa edes kultakalaa, mutta silti ne hankkii lapsia.
Vuosi on hyvin lyhyt aika! Ajattele, että hyvin suunnittelemalla olette paljon viisaampia ja teillä on helpompaa sitten kun saatte lapsen. Eikö tilannetta voisi kääntää niin että hyvää kannattaa odottaa ja valmistautua kunnolla.
En kannata lemmikin hankkimista vauvakuumeeseen. Pentukuume ja vauvakuume on pidettävä erillään. Söpö koiranpentu varmasti toki helpottaa hoivaviettiä Kun joskus sitten lapsi syntyy, voi kuitenkin tulla monenlaisia ongelmia pienen lapsen ja lemmikin yhteiselossa, eikä enää riitä aikaa kaikille osapuolille. Ja kissoista, saattavat vaikuttaa itsenäisiltä, mutta kiintyvät yleensä omistajaansa kovasti, ja kärsivät kun joutuvat olemaan yksin. Enkä nyt tiedä ovatko ne lemmikitkään aina niin helppoja, tuhoavat nopeasti kalusteita ym, ja se ei tule halvaksi.
Lapsikin aiheuttaa murhetta ja väsymystä vanhemmilleen.
Kannattaa tarkkaan miettiä jaksaako olla lapsen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa ja oma uni häiriintyy.
Kannattaa miettiä vaikka neljännen asteen repeytymiä, peräpukamia, ruskeiksi muuttuvia kainaloita & piNppaa, synnytyksenjälkeistä hikoilua, istukkaa, rintojen riipahtamista, vatsanahkan venymistä, pidätyskyvyttömyyttä, avannepussia, kutupussia, 30kg painoa, koliikkivauvoja, silmäpusseja, suonikohjuja, turvotuksia, Grand Canyon -tyyppistä piNppiä "echo-o-o-o", synnytyksen aikaista p*askan, k*usen ja veren hajua, kauniimpia naisia kuin itse olet ja miestäsi heidän kanssaan... ja sitä, että kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja siitä pitäisikin yhtäkkiä luopua.
Tässäpä muutama hyvä syy jättää lapset tekemättä. ;)
Nuohan on vain pieniä vaivoja sille,kun saa sen oman pienen käärön vihdoin syliin. Kaikilla ei kaikkea noita edes välttämättä tule. Aika harvoilla tulee raskauden aikana se 30kg lisää. :D Kyllä saa syödä oikein kolmen edestä raskaaana ollessa,että tulee yli 30kg lisää. Sitten,kun lapsi on tarpeeksi iso,niin hänet voi jättää vaikka tunniksi miehelle hoitoon,että nainen pääsee vähän väliä käymään juoksulenkille/kuntosalille ja pian nainen on jo samoissa mitoissa,kun ennen raskautta. Kaikille ei noita sun luettelemia asioita tapahdu.
Sori,mutta nuo asiat ei estä lapsia tekemästä ;)
Se milloin on sopiva äidiksi ei ole numeroissa katsottavissa. Äidiksi kasvataan odotuksen aikana. Toiset kokevat aiemmin olevansa kypsiä tekemään lapsia kun taas toiset vanhempana. Itse olen 31v ja mieheni on 47v, yhdessä olemme olleet noin 4 vuotta ja jo vuosi sitten minulla alkoi vauvakuume, mutta tiesin, että koska opintoni olivat kesken ja häät olivat tulossa, niin vauvalle ei ollut sopivaa tulla. Kovasti luin kaikenlaisia palstoja kuten sinäkin kerroit lukevasi. Samoin aina kun oli mahdollisuus paijasin sisarusten ja muiden läheisten lapsia. Nyt kun kaikki alkaa meillä olla kohdallaan, niin olemme ajatteelleet, että lapsi on tervetullut koska vain eli yritystä on. Jos koet, että vielä ei ole hyvä hetki lapsen tulla, koska koulu ja työkuviot ovat epäselviä, niin koita pinnistää itselle jostain se ajatus, että vuosi on vain lyhyt aika ja nauti siitä hetkestä vielä. Sitten kun asiat ovat paremmassa kunnossa, niin sä jaksat myös paremmin keskittyä raskauteen ja tulevaan lapseen.
Kyllä se on numeroissakin katsottava, mutta tyhmissä kalloissanne ette sitä tajua ja myönnä. Rumat ja tyhmät sikiää etupäässä, se näkyy katukuvassakin.
Sinun vanhempaisikin tekivät aikoinaan. Oletko katkera koska sinulla on rumat ja tyhmät vanhemmat?
Ei se oo, mutta sinä oot..