Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Kissa on hieman yli vuoden ikäinen sisäkissa. Yleensä kiimat on ollut noin kuukauden, parin välein ja kestänyt maksimissaan kaksi viikkoa, mutta nyt kissa mouruaa, puskee kaikkea, kierii lattialla ja kävelee takapuoli pystyssä koko ajan kun on hereillä.
Onkohan kissalle voinut jäädä kiima "päälle", koska ei näytä hellittävän millään. Olemme nyt odottaneet että kiima loppuisi jotta voitaisiin viedä neiti leikattavaksi, mutta kun sitä loppua ei näy.. Onko siinä jotain vaaroja, jos kissan leikkaa vaikkei kiima ole vielä loppunut?
Olen myös miettinyt, että voisiko syynä olla se, kun olemme kuukausi sitten muuttaneet uuteen kotiin, eli jos kissa vaikka stressaisi vieläkin sitä?
Narttukissan kiima kestänyt jo yli kolme viikkoa
9
183
Vastaukset
- riitulii1
saattaa syynä olla muuttokin meillä sama tilanne muutettii uuteen kotiin ja jatkui aina vaan. nyt ollut kuukauden tauko ja alkoi taas tosin meillä on myös poikakissa että vaikuttaako sekin sen käyttäytymiseen. voipi olla että meillä pentuja kohta tiedossa. :/
Kissan voi ihan hyvin leikata kiimankin aikana. Meillä jouduttiin tekemään juuri niin, koska neiti naukui todella äänekkäästi yötä päivää eikä siinä tarvinnut kuvitellakaan nukkumista. Kysyimme asiaa eläinlääkäriltä, ja hän sanoi ettei kiima ole mikään este leikkaamiselle. Naukuminen loppui kuin seinään kun kissa laikattiin.
- tuulilius
Soitin eläinlääkärille eilen kun ei vieläkään oo mennyt ohi ja se sanoi ettei mielellään leikkaisi kiiman aikana. Kuulemma on joskus valmistettu jotain pillereitä, joilla ne voisi lopettaa ja sen jälkeen leikata samantien, mutta ei ollut lääkäri varma valmistetaanko niitä enää..
Maanantaina pyysi soittamaan uudestaan tilanteesta. Vähän alkaa jo hermoja raastamaan... :) Voin kuvitella... Näköjään riippuu lääkäristä mitä mieltä ovat leikkauksesta kiiman aikana. Hyvä tietää!
Voin vain toivottaa voimia siihen asti että kissa pääsee (tai joutuu?) leikkaukseen ja rauhoittuu. Jos kiima on jäänyt päälle, luoja tietää kauanko se jatkuu.
Ei käy kateeksi...- fgdfgdsf
Ei meilläkään eläinlääkäri kiiman aikana suositellut laikkausta kun verenvuotoriski on niin suuri kiiman aikana. Leikattiin välittömästi kiiman loputtua. Ja meidän narttukisun kiimat olivat todella usein ja pitkäkestoisia.
- Samantha Jones
Kiiman aikana ei todellakaan kannata leikata! Verenvuotoriski on suurempi ja hormonitoiminnan vuoksi kissalle voi iskeä valeraskaus. Näin kävi vanhimmalle kissalleni.
- tuulilius
Eläinlääkäri sanokin eilen kun soitin että jos vielä vähän aikaa odotettais.. Nyt kissa jo ehkä vähän hiljentynyt, eli huutaa vain muutaman huudon kerrallaan, menee johonkin ihmettelemään ja nukkumaan. Ja heräämisen jälkeen huudetaan taas vähäsen. Ja auta armias jos kosket kissaan, siitä se vasta innostuu :D
Ei kai tässä auta vieläkin kun odottaa... Toivotan voimia jaksamiseen!
- ...:)
Meillä on aina (eri) lääkärit leikanneet kiiman aikana eikä ole ollut mikään ongelma..??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.971298Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371295Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2861135- 1071055
- 71992
- 18966
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva13948- 53932
Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16811Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f162808