Pottu.

Kuka syö pottua?

Niinpä niin, ei juuri kukaan. Pottu on pelastanut suomen useammastakin nälänhädästä, ollut kansan perusmurkinaa aina. Pottu on pottu, vaikka voissa paistaisi. Mutta aika oli ja meni jo. Ikinä en ole nähnyt kenenkään kaupunkilaisen roudaavan tösässä pottusäkkiä, kyllä se on riisipaketti käsilaukussa.

Mielenkiintoinen murroskausi päällä. Potun valta-asema mennyt pitsalle, kepapille, riisille, makaroonille, kaljalle, ties mille.

Pottu ei kuulu suomen luontoon, se ei kasva täällä ilman ihmisen kasvattamista. Tuontikamaa jostain Perusta, jenkkien kautta. Mutta se menestyy hyvin, kasvaa nopeasti lyhyenäkin satokautena jne. Ja maistuu yleensä pahalle. Nauris maistuu hyvälle, mutta kotimaisena ruokakasvine sen jalostus on jätetty potun varjoon. Bataatti olisi hyvää, mutta se ei oikein kasva näillä leveyksillä. Maa-artisokka täydellinen kasvi, mutta kasvaa vain etelä suomessa. Punajuuri hyvää, kasvaa kaikkialla. Mutta, mitä potun tilalle, tuonti juureksetko?

Jotain pitäis keksiä.

Potun suosion laskiessa, potunviljelijät koittavat turvata elinkeinonsa. Kotitarveviljelyä koitetaan kieltää. Jos tuo menee läpi, pottu rinnastetaan pian vaikkapa hassikseen, jota voi ostaa reseptillä, mutta ei kasvattaa itse. Riisi ei kasva suomessa, makarooni kasvaa italisassa kepapit jossain turkissa.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ministerio-kieltaa-perunan-kotikasvatuksen-suomessa/1182572

Mulle se ja sama potulle, en syö sitä juuri koskaan. Mutta kun kriisitilanteiden ja nälänhädän takia maassa pitäisi olla jotain, mitä kansa voi syödä ja mitä kansalaiset voivat itse kasvattaa.

Ainoa, minkä nopeasti keksin on heinä. Ihmisellä tosin ei ole verkkomahaa, pötsiä tai satakertaa, mutta kai heiniä ja rottia syömällä hengissä pysytään?

Mun mielestä ihan hyvä, että pottua ajetaan alas. Pitää olla jotain kotimaalla kasvavaa elintarviketta, mitä voi viljellä jos löytää jostain pläntin maata. Ei katastroofitilanteessa Hornetit lähde Peruun hakemaan muutamia säkillisiä pottuja.

Nietttä vinkkejä tulevaisuuden varalle ?

=DW=
27257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kyllä se on niin et peruna ja piimä pitää miehen tiellä.
Kasvattaa isot nyrkit ja rintakarvat,ellei syö perunaa on koko päivän näläntunne.
Onhan meil nauris ,se jota ojan takana olles syötiin Kiven veljesten tapaan
Höttöruokaa tommoset kepapit ja pitsat

Äänestä

Ihan vakavissaanko loispummi levittää tuota viimevuotista aprillipilaa?

Äänestä
  • Sllä kun on aikaa, kelakorvaus juoksee vuoden alusta. Näkeehän tuon ettei perunaan ole riittänyt rahat, pää ihan soseessa.

    Äänestä

ne suomalaisten kansantauditkin on saatu. Ja kun siihen lisätään vielä se maito, niin ihmekö tuo että on niin paljon sydän ja verisuonitauteja Suomessa !

Äänestä

De va kucku de! Kyllä se on suolattu sianläski ja suolakala, vihannesten puute, joka sydäntauteihin altisti meikäläisten geenit.
Eläinrasva - voi ja rasvainen maito lisäksi, siinä sulle ne tekijät eikä mikään pottu!
Peruna oli lähes ainoa C-vitamiinin säilyttäjä talven yli marjojen lisäksi, tosin pitoisuus putoaa myöhään kev''ll'. Mutta uudet perunat alkukesästä ovatkin sitä runsaimmillaan.

Äänestä
  • Mistä löydät tutkimuksen että tuo "suolattu sianläski ja suolakala" olisi ollut suomalaisille altistava syy sydän ja verisuonitauteihin ?

    Kyllä ainakin minulle paikallinen ravintoterapeutti neuvoi välttämään juuri rasvaisia maitotuotteita ja perunaa.

    Et, kai puolustajilla on parempaa tietoa jota ei edes suomalaisessa koulutusjärjestelmässäkään vielä tiedetä.

    Äänestä

Mutta kun potusta saa jalostamalla niin hyvänlaatuista kirkasta tislettä, jota nauttiessa saa tuollaisia "maailmoja syleileviä aatoksia". Miksi siis väheksyä pottua?

Pottu ja läskisoosi, Ruisleivän ja Piimän kanssa maaruun laitettuna ne kriisit on tähänkin asti voitettu ja voitetaan tästäkin edes.
Ainahan ne "Marttakerhot" ovat yrittäneet johdattaa suomalaisia "sivistyksen" pariin, neuvomalla syömään rehuja.

HK tekee iskän vihanneksesta kunnollista ja maittavaa lisuketta.
Perhana, näillä pärjää.
Suosittelen Sinullekin näiden eväiden lisäämistä ruokavaliossasi.

Nämä ruokatottumusten muutokset ovat myöskin trendien mukaista tuontitavaraa. Niitähän tulee ja menee.Huuhaata pitemmän päälle.
Pottu, läski ja hernesoppa pitää kutinsa täällä pojjan perukoilla vielä sadankin vuoden kuluttua. Niin - meinasin vallan unohtaa kunnollisen Kaalikeiton. Siitäpä ei sapuska parane. Finski pärjää näillä aina.
Maha täynnä kunnon sapuskaa on kiva nostaa reittä ja antaa hengen puhua.

Äänestä
  • DDDDDDDDDD olihan reteen hauska kuvaus, mikä on miehen mieleen!
    Pysyy vatsakin terveenä, kun reippaasti pöräyttää sanoo tohtooritkin.

    Äänestä

  • hyvää jatkoa palstal kirjoitti:

    DDDDDDDDDD olihan reteen hauska kuvaus, mikä on miehen mieleen!
    Pysyy vatsakin terveenä, kun reippaasti pöräyttää sanoo tohtooritkin.

    ..ja tuleehan se pöytäkin pyyhittyä muruista..:)

    Äänestä

paleltaa koko ajan jos ei syö kunnolla, ei aina johdu siitä et asunto olis kylmä ja vetonen..

Äänestä

Opetteja opettaja, minä syön, ja ihan mielelläni..:)

Äänestä

Uutiset perunan suosion laskusta ovat suuresti liioiteltuja, ainakin jos tilastoja on uskominen, ja miksipä ei olisi:

http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/5246/2008_07_julkaisu_elintarvikkeiden_kulutusmuutokset.indd.pdf

Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksen taulukko 2 kertoo, että perunoiden kulutus on kyllä vähentynyt elintason noustessa (yli 80 kilosta vuonna 1966), mutta edelleen suomalaiset syövät keskimäärin 34 kg pottua vuodessa. Ei se nyt ihan vielä näytä loppuneen.

Ei sitä kaupungissa säkkikaupalla kanneta, kun taloudet ovat niin pieniä ja ainakin viisi ateriaa viikossa syödään kodin ulkopuolella. Katsopa kaupassa, kyllä siellä perunalaareilla käy kuhina, varsinkin nyt, kun on opittu sekä kauppaamaan että ostamaan erilaisia perunoita erilaisiin tarkoituksiin, jauhoisia muussiin ja sosekeittoihin, kiinteitä laatikoihin ja salaatteihin.

Peruna on erittäin monipuolista syötävää, josta saa keitosta ja salaatista lähtien vaikka mitä. Se sopii luontevasti suomalaisen liha- tai kalaruuan kaveriksi, koska se on kotimainen, toisin kuin vaikkapa riisi, pasta, maissi tai bataatti.

Jos ei perunaa halua syödä, voi sen sijaan käyttää vaikka kasviksa, esimerkiksi kaaleja tai juureksia.

Äänestä

Peruna on yksi monipuolisimmista kasvikunnan tuotteista. Jopa alkuaisaineiden lähteenä se on merkittävä kasvisruokavaliossa. Se on maultaan sopivan mieto ja siitä voi tehdä hyvin erilaisia ruokia. Ostan perunoita säännöllisesti keskustan tukkumyynnistä. Bataatti on aivan liian makea. Samoin useimmat juurekset. Ne ovat hyviä silloin tällöin, mutta eivät joka aterialla.

Äänestä

Jos tarkoitat valkuaisaineita, ei perunassa niitä ole.
Peruna on valtaosin tärkkelystä, eli hiilihydraattia.

Äänestä
  • Peruna on monipuolinen, hiilihydraattipitoista ruokaa erittäin suosittu ympäri maailmaa ja valmistetaan ja tarjoillaan eri tavoin. Juuri korjatun, se sisältää noin 80 prosenttia vettä ja 20 prosenttia kuiva-ainetta. Noin 60-80 prosenttia kuiva-aineesta on tärkkelystä. Kuivapainon perusteella proteiinipitoisuus peruna on samanlainen kuin vilja-ja on erittäin korkea verrattuna muihin juuret ja mukulat.

    Lisäksi, peruna on vähän rasvaa. Peruna on runsaasti useita hivenaineita, erityisesti C-vitamiini - syödään sen ihoa, yksi keskikokoisissa perunan 150 g tarjoaa lähes puolet päivittäisestä aikuisen vaatimus (100 mg). Peruna on kohtalainen lähde rautaa, ja sen korkea C-vitamiinipitoisuus edistää raudan imeytymistä. Se on hyvä lähde vitamiineja B1, B3 ja B6-ja kivennäisaineita, kuten kaliumia, fosforia ja magnesiumia, ja se sisältää folaatti, pantoteenihappo ja riboflaviini. Perunat sisältävät myös ravinnon antioksidantteja, jotka voivat omalta osaltaan ehkäistä sairauksia liittyvät ikääntymiseen, ja ravintokuitua, joka hyödyttää terveyttä.

    Äänestä

  • Painovirhe tuli, proteiineja tarkoitan. Perunassa ei paljon ole, mutta perunan proteiini on hyvälaatuista. Nimenomaan vegaaniruokavaliossa sillä on merkitystä. Vain kasvikunnan tuotteita syövänhän on saatava aminohapponsa eri lähteistä. Palkovilja,pähkinät, viljatuotteet ja peruna täydentävät toisiaan.

    Äänestä

Kaalisoppaa kaalisoppaa lallaaa, ja maissia, jos ei kaali käy, maissista voi tehdä polenttaa

Äänestä

Pieneläkeläisen perusravintoa!Siihen lisäksi porkkanaa ja sipulia niin sille perustalle voikin jo rakentaa herkkuaterioita.

Siivutetut perunat, pakasteesta sulatettuina, toimivat myös edullisena pontikan alkuaineen, rankin ravinteena. Tosin vaatii lisukkeeksi sokuria.
Perusaineena, kun rankin antaa kirkastua, ei anna jalosteeseen palaneen makua eikä paljon muutakaan kunhan ottaa keulilta pois metyylit ja hallitsee lämpötilan laskematta sikunoita liikaa jalosteeseen.

Tässä jalostusmuodossa pottu säästi perheemme täydelliseltä talouskatastrofilta talovelkojen ollessa pahimmillaan.

Siis, pottua moneen tarkoitukseen.

Äänestä

Aivan kun olisit " vaklannut " kauppakassiani ...porkkanaa, perunaa, sipulia..teen sosekeiton huomenna.. siihen vähän sulatejuustoa ja kermaa liraus (huom. ei loraus)
Lempimaustettani rouhittuna mausteeksi...hyvää.
Kyllä peruna kuuluu meidän perus ravintoaineisiin ..niinkuin euroopassa muuallakin ..ja siellähän tulee jopa kaksi satoa vuodessa...siis etelämpänä

Äänestä

Onko aloittaja loispummi-pottunokka kun roikkuu palstoilla yötä-päivää. Perunanko voimalla? No, se on halpa murkina toteuttaa palsta"pätevyyttä".

Äänestä

niin tämä aloitus on provo. Pitäiskö tässä muka siirtyä riisiin ja lasagneen. Nehän on etelän huijarimaiden ruokaa. Tämän tietää aloittajakin, ja siksi on pannut täkyksi moisen kirjoituksen. Eli blääh ja höpö höpö DW. :)

Äänestä

Pottua nokkiin ainakin meillä, ainakin silloin tällöin.
Mutta hyvälaatuista, ei mitään vesikelloja.
Liian harvoin, kun muualla kasvatetut riisit, sun muut tagliatellat ovat niin helppoja.

Mitähän meillä kasvaa luonnostaan, karhunsammalta ja jäkälää, osmankäämiäkin.
Heinääkin, tosiaan, mutta kun emme ole epehantteja, ei sekään sovi ravinnokseksemme. Miksei heinästäkin vähitellen sopeudu atriaksemme, olemmehan alkumärehtijöitä.

Saas nähdä, mitä syödään, kun meidän ruokatottumuksemme kiirivät Afrikkaan asti?
Pikkukiviäkö? Voikukanlehtiä juurineen?

Äänestä
  • Ruoasta puheenollen sen valmistus lienee nykyään liian yksinkertaista, kun ei tarvitse itse olla alkutuottaja. Nyt näkyy leviävän villitys: gluteeniton ruokavalio. Sehän on pakollinen keliaakikoille ja melko rajoittava. Siinä perunalla on tärkeä osuus, myös leivonnaisten tekniikan vuoksi. Itse en moista ruokavaliota haluaisi noudattaa ellei ole pakko. Edelleen helppo ohje minulle on: runsaasti ja monipuolisesti kasvikunnan tuotteita, kohtuudella eläinkunnan tuotteita ja vähän puhdistettuja tuotteita. Ja D-vitamiinia lisänä. Ei tarvitse ajatella yksityiskohtia, nautiskelee vaan.

    Äänestä

  • Mitäkö kasvaa luonnostaan? No ainakin sieniä, marjoja, poimulehteä, apilaa ja ruohosipulia. Varmaan monet muutkin luonnonkasvit ovat syötäviä, mutta näin talvisaikaan niitä on vähän huonommin saatavilla.

    Villiyrtit ovat hienoissa ravintoloissa uusin villitys, ja onhan mausteena käytetty katajanmarjakin luonnontuote.

    Täältä lisää tietoa luonnonyrteistä:

    http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/kansanperinne/viljely.html#luonnonvaraiset

    Äänestä

Kyllä minun päivittäiseen ruokavalioon kuuluu pottu, ilman sitä on aina nälkä. Riisi ja makarooni jää kaupan hyllylle, niitä en syö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Kuka syö pottua?

Niinpä niin, ei juuri kukaan. Pottu on pelastanut suomen useammastakin nälänhädästä, ollut kansan perusmurkinaa aina. Pottu on pottu, vaikka voissa paistaisi. Mutta aika oli ja meni jo. Ikinä en ole nähnyt kenenkään kaupunkilaisen roudaavan tösässä pottusäkkiä, kyllä se on riisipaketti käsilaukussa.

Mielenkiintoinen murroskausi päällä. Potun valta-asema mennyt pitsalle, kepapille, riisille, makaroonille, kaljalle, ties mille.

Pottu ei kuulu suomen luontoon, se ei kasva täällä ilman ihmisen kasvattamista. Tuontikamaa jostain Perusta, jenkkien kautta. Mutta se menestyy hyvin, kasvaa nopeasti lyhyenäkin satokautena jne. Ja maistuu yleensä pahalle. Nauris maistuu hyvälle, mutta kotimaisena ruokakasvine sen jalostus on jätetty potun varjoon. Bataatti olisi hyvää, mutta se ei oikein kasva näillä leveyksillä. Maa-artisokka täydellinen kasvi, mutta kasvaa vain etelä suomessa. Punajuuri hyvää, kasvaa kaikkialla. Mutta, mitä potun tilalle, tuonti juureksetko?

Jotain pitäis keksiä.

Potun suosion laskiessa, potunviljelijät koittavat turvata elinkeinonsa. Kotitarveviljelyä koitetaan kieltää. Jos tuo menee läpi, pottu rinnastetaan pian vaikkapa hassikseen, jota voi ostaa reseptillä, mutta ei kasvattaa itse. Riisi ei kasva suomessa, makarooni kasvaa italisassa kepapit jossain turkissa.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ministerio-kieltaa-perunan-kotikasvatuksen-suomessa/1182572

Mulle se ja sama potulle, en syö sitä juuri koskaan. Mutta kun kriisitilanteiden ja nälänhädän takia maassa pitäisi olla jotain, mitä kansa voi syödä ja mitä kansalaiset voivat itse kasvattaa.

Ainoa, minkä nopeasti keksin on heinä. Ihmisellä tosin ei ole verkkomahaa, pötsiä tai satakertaa, mutta kai heiniä ja rottia syömällä hengissä pysytään?

Mun mielestä ihan hyvä, että pottua ajetaan alas. Pitää olla jotain kotimaalla kasvavaa elintarviketta, mitä voi viljellä jos löytää jostain pläntin maata. Ei katastroofitilanteessa Hornetit lähde Peruun hakemaan muutamia säkillisiä pottuja.

Nietttä vinkkejä tulevaisuuden varalle ?

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu