Olemme seurustelleet kohta viisi vuotta. Kihlauksesta on puhuttu ohimennen (ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten), mutta ajatus ei näytä ottavan tuulta purjeisiin. Olen tehnyt selväksi, että minusta olisi aika mennä kihloihin, mutta mies vitkastelee (ei pidä kiirehtiä kuulemma). Ikääkin miehellä on 27 vuotta eli ei pitäis sen puolesta minun mielestä olla mitään ongelmia.
En aio jäädä loppuiäkseni odottamaan seuraavaa askelta, huomaan muuten että seurustelemme vielä 40-kymppisenä ja se ei sovi minun mielikuvaan toimivasta ja kypsyvästä suhteesta. Eli siis niin kylmältä kuin se kuulostaakin, jos tämä mies ei vieläkään tiedä tai tule lähiaikoina tietämään, olenko minä hänen elämänsä nainen, minusta meidän on syytä jatkaa elämäämme omilla tahoillamme.
Mutta hei, enhän mie voi sanoa miehelle että "jos et kosi, jätän sut!". En ikinä sortuisi moiseen painostukseen ja pakottamiseen. Jos taas en kerro että asia näin on, on se sitten vissiin reilua antaa kenkää tuosta vain...? "Katsos kulti, et kosinut silloin kun minä halusin!"
Kysymys kuuluu (yllättäen), että mitähän tässä nyt voisi naisparka tehdä...
Tässä paha kysymys...
26
3215
Vastaukset
- minna
Yksi hyvä keino ois kosia itse! Nykypäivänähän kosiminen ei enää varsinaisesti ole ainoastaan miesten hommaa vaan myös nainen voi hoitaa sen puolen...siis eikun sormuskauppaan ja miestä kosimaan!
- hanna
Keskustelkaa keskenänne tulevaisuuden suunnitelmista. Kysy mieheltäsi esim. minkälaisena hän näkee tulevaisuutenne viiden/kymmenen vuoden kulutttua tai missä hän näkee itsensä silloin (minkälainen elämäntilanne yms.) Tai kosi itse.
- Kaisuli
Noh, jos olen tehnyt jo hyvin selväksi että minusta on aika ja haluan kihloihin, en kyllä lähde enää kosimaan: sehän on kun katujyrällä painais päälle. Hän tietää mitä haluan, jos hän haluaa samaa, hän kyllä kosii... luulisin. Jos taas painostan liikaa, pelkään että mies suostuu vain painostuksen takia. Ja se hän ei käy.
Niin kamalan vaativalta kuin se kuulostaakin: haluan miehen joka haluaa sitoutua minuun, ihan ilman pakottamistakin. - Kaisuli
hanna kirjoitti:
Keskustelkaa keskenänne tulevaisuuden suunnitelmista. Kysy mieheltäsi esim. minkälaisena hän näkee tulevaisuutenne viiden/kymmenen vuoden kulutttua tai missä hän näkee itsensä silloin (minkälainen elämäntilanne yms.) Tai kosi itse.
Yritetty on... "Kyllähän me varmaan joskus naimisissa ollaan, mutta onko siitä jatkuvasti pakko puhua" ja "no ehkä meillä on sitten 20 vuoden päästä lapsiakin" jne. Eipä paljon lohduta.
Kiitoksia vinkeistä kuitenkin =) - Oona oottaja
Kaisuli kirjoitti:
Noh, jos olen tehnyt jo hyvin selväksi että minusta on aika ja haluan kihloihin, en kyllä lähde enää kosimaan: sehän on kun katujyrällä painais päälle. Hän tietää mitä haluan, jos hän haluaa samaa, hän kyllä kosii... luulisin. Jos taas painostan liikaa, pelkään että mies suostuu vain painostuksen takia. Ja se hän ei käy.
Niin kamalan vaativalta kuin se kuulostaakin: haluan miehen joka haluaa sitoutua minuun, ihan ilman pakottamistakin.Tuolla aiemmin kirjoitin, että olen ollut avomieheni kanssa yhdessä 8 vuotta emmekä ole kihloissa. Olemme ajatelleet, että ensi vuonna olisi aika yrittää lasta. Ja itse haluaisin olla naimisissa sitä ennen. Että kiirettä pitää, kun mies ei ole vielä kosinut. Ja tuntuu, että ei kosikkaan...
Eilen puhuttiin vain, että sitten JOS (ei siis KUN) me mennään joskus naimisiin niin... Kun kysyin, että jaa mennäänkö me joskus naimisiin mies sanoi, että "No jos sä huolit mut". (En kysynyt, että oliko se kosinta, heh)
Pelkääkö mies, että torjun hänet vai puhuuko tosiaan vaan lämpimikseen?
Joskus hän on esittänyt huolensa, että jos olen kyllästynyt häneen, rakastanko häntä vielä, aionko jättää hänet jne.
Mutta siis en ole ottanut millään tavalla esille, että haluasin naimisiin. Kun en halua painostaa. Tai no sillon, kun lapsesta oli puhe vihjasin, että haluaisin ensiksi naimisiin. Ja hän oli sitä mieltä, että kai sitä tarvi olla naimisissa, ei siskosikaan ole vaikka hänellä on lapsia!
Kohta varmaan kyllästyn ja en halua enää naimisiin. Kun hän kosii kieltäydyn! No, en tiedä... - Tämä mielipide
Oona oottaja kirjoitti:
Tuolla aiemmin kirjoitin, että olen ollut avomieheni kanssa yhdessä 8 vuotta emmekä ole kihloissa. Olemme ajatelleet, että ensi vuonna olisi aika yrittää lasta. Ja itse haluaisin olla naimisissa sitä ennen. Että kiirettä pitää, kun mies ei ole vielä kosinut. Ja tuntuu, että ei kosikkaan...
Eilen puhuttiin vain, että sitten JOS (ei siis KUN) me mennään joskus naimisiin niin... Kun kysyin, että jaa mennäänkö me joskus naimisiin mies sanoi, että "No jos sä huolit mut". (En kysynyt, että oliko se kosinta, heh)
Pelkääkö mies, että torjun hänet vai puhuuko tosiaan vaan lämpimikseen?
Joskus hän on esittänyt huolensa, että jos olen kyllästynyt häneen, rakastanko häntä vielä, aionko jättää hänet jne.
Mutta siis en ole ottanut millään tavalla esille, että haluasin naimisiin. Kun en halua painostaa. Tai no sillon, kun lapsesta oli puhe vihjasin, että haluaisin ensiksi naimisiin. Ja hän oli sitä mieltä, että kai sitä tarvi olla naimisissa, ei siskosikaan ole vaikka hänellä on lapsia!
Kohta varmaan kyllästyn ja en halua enää naimisiin. Kun hän kosii kieltäydyn! No, en tiedä...Itsekin olen kirjoitellut täällä aiheesta, kuinka kosin miestä jo tammikuussa 1993 ja ottaen puheeksi asian uudelleen joulukuussa 1993 (en siis nalkuttanut vuoteen asiasta), hän oli muka unohtanut asian.
Voisi oikeastaan sanoa, että kesäkuusta 2004 asti olen jatkuvasti huomauttanut asiasta (noin kerran viikossa) ja vaikka se ei ole VIELÄ tuottanut tulosta, tietää mies ainakin mikä mieltä painaa, jos en aina jaksa näyttää iloista naamaa ja olen usein myrtsi.
Itselläni on vielä paljon harrastuksia (etten ehtisi koko ajan miettiä tätä meidän parisuhdettamme), että mies joskus huomauttaa, että onko sinun pakko lähteä jollekin harrastusmatkalle juuri sinä viikonloppuna. Olenkin ottanut tavaksi katsoa häntä hämmästyneenä, ja todeta, että kuule kulta, että niin kauan kuin minulla ei ole sitä sormusta sormessani, niin en oikein usko, että sinä pystyt vaikuttamaan minun harrastuksiini. - Emppu
Kaisuli kirjoitti:
Noh, jos olen tehnyt jo hyvin selväksi että minusta on aika ja haluan kihloihin, en kyllä lähde enää kosimaan: sehän on kun katujyrällä painais päälle. Hän tietää mitä haluan, jos hän haluaa samaa, hän kyllä kosii... luulisin. Jos taas painostan liikaa, pelkään että mies suostuu vain painostuksen takia. Ja se hän ei käy.
Niin kamalan vaativalta kuin se kuulostaakin: haluan miehen joka haluaa sitoutua minuun, ihan ilman pakottamistakin.... ja edelleen pohditte voiko nainen kosia? Luoja varjele. Että edelleen se on nainen joka on "saanut" miehen ja miehellä on oikeus ja valta pitää naista niin kauan kuin tahtoo jatkuvassa piinassa, että kosiiko se vai eikö se jo kosi, eikä asiasta saisi edes puhua ettei miesparka ihan ahdistu...
Mies tuntuu edelleen olevan luomakunnan kruunu, ja nainen sitten odottaa että haluaako se minut. Kyllä ne äijät kuulkaa "harkitsee" sinne hamaan tulevaisuuteen, koska hyvin monet ovat sitoutumiskammoisia mammanpoikia. Avosuhde kyllä kelpaa, säännöllinen seksi kyllä kelpaa, mutta että tässä ihan sitoutumaan? Hui! Kyllä te naiset jaksatte painostaa... Haloo. - Kaisuli
Emppu kirjoitti:
... ja edelleen pohditte voiko nainen kosia? Luoja varjele. Että edelleen se on nainen joka on "saanut" miehen ja miehellä on oikeus ja valta pitää naista niin kauan kuin tahtoo jatkuvassa piinassa, että kosiiko se vai eikö se jo kosi, eikä asiasta saisi edes puhua ettei miesparka ihan ahdistu...
Mies tuntuu edelleen olevan luomakunnan kruunu, ja nainen sitten odottaa että haluaako se minut. Kyllä ne äijät kuulkaa "harkitsee" sinne hamaan tulevaisuuteen, koska hyvin monet ovat sitoutumiskammoisia mammanpoikia. Avosuhde kyllä kelpaa, säännöllinen seksi kyllä kelpaa, mutta että tässä ihan sitoutumaan? Hui! Kyllä te naiset jaksatte painostaa... Haloo.Mies ei saa painostaa naista kihloihin/naimisiin eikä nainen miestä. Jos et itse ymmärrä miksi toinen voi arvostaa toisen oman valinnan oikeutta ja persoonallisia piirteitä (kuten nyt tämän harkitsevan ja painostuksesta ahdistuvan), kerron sinulle: kunnoituksesta toista kohtaan. EI sen takia että sillä on pippeli tai pimpsa, vaan siksi että kunnioittaa sitä ihmistä.
EN POHDI VOIKO NAINEN KOSIA, voi luoja. Se vain ei sovi juuri tilanteeseen ja juuri näiden keskustelujen jälkeen. En kosi, koska se olisi mieheni mielestä painostusta ja mielestäni painostus on väärin.
En ymmärrä juttusi pointtia... oliko se vain niin että miehet ei koskaan sitoudu ja naiset ovat tyhmiä kun sitä odottavat? - Marsipaani
Emppu kirjoitti:
... ja edelleen pohditte voiko nainen kosia? Luoja varjele. Että edelleen se on nainen joka on "saanut" miehen ja miehellä on oikeus ja valta pitää naista niin kauan kuin tahtoo jatkuvassa piinassa, että kosiiko se vai eikö se jo kosi, eikä asiasta saisi edes puhua ettei miesparka ihan ahdistu...
Mies tuntuu edelleen olevan luomakunnan kruunu, ja nainen sitten odottaa että haluaako se minut. Kyllä ne äijät kuulkaa "harkitsee" sinne hamaan tulevaisuuteen, koska hyvin monet ovat sitoutumiskammoisia mammanpoikia. Avosuhde kyllä kelpaa, säännöllinen seksi kyllä kelpaa, mutta että tässä ihan sitoutumaan? Hui! Kyllä te naiset jaksatte painostaa... Haloo.Naiset ovat toki helpommin sitoutuvia. Ja lisäksi yhteiskunta asettaa tähän paineitakin. Jos et ole mennyt vielä 30 vuotiaana naimisiin (eikä ole lapsia) olet vanha piika ja menetetty tapaus. No ehkä nykyään ei ole niin kiire, ymmärrystä saa ainakin jos on panostanut opiskeluun, uran luontiin tms. Kyllähän mieskin on jossain vaiheessa toivoton tapaus ja "vanha poika", mutta aivan eri iässä. Miehelle on vain hienoa, jos on paljon naisia ja elää villiä sinkkuelämää. Eikä ole alistunut tossun alle ja naisen painostuksiin!
Ei mies ole ainoa jota painostetaan. Kyllä naistakin painostetaan. Mutta muiden kuin kumppanin toimesta. "Mies ei rakasta sinua", "Jos mies ei vieläkään kosi, jätä hänet". "Kyllä tossa iässä pitäis olla jo naimisissa ja lapsia". Kuulostaako tutulta?!
Ja miestäkin ehkä painostetaan muiden miesten taholta, että "Ooks sä ihan tossun alla", "Haluaks sä pallon jalkaan?", "Oletko ihan hullu", "Eiks oo vielä liian aikaista", "Onko eukko jo vihjaillu naimisiin menosta".
Ja löytyy naisiakin, jotka eivät vielä 10-12 vuoden yhdessäolon jälkeen halua naimisiin. Ainakin mä tunnen kaksikin sellaista. Toista on mies kosinutkin. Ja heillä on lapsia.
On naisia, jotka haluaa lapsen mutta ei miestä tai jos miestä ei ole ilmaantunut ja biologinen kello tikittää niin ei kun vaan joku sopivan oloinen mies hommiin...
Että kaikenlaisia tapauksia on. Ja motiiveja löytyy erilaisia.
- Hyppeli
Mikä teitä naisia oikein vaivaa?!? Pakotatte miesparan kosimaan tavalla tai toisella...joku on mykkäkoulua, joku koko ajan myrtsi..huh huh!
Onko tullut kertaakaan mieleen, että SE MIES EI HALUA!?! niinkin paljon kuin te annatte vihjeitä, kyllä ne miehet ymmärtää, mut miettikääs miksei vieläkään kuulu mitään.
Painostakaa viimeiseen henkäykseen asti mut se mies ei tule kosimaan niin kauan kun ei oo varma!
Oona, olet jo niin vihainen, että ajattelet 'kostaa' sanomalla EI hänen kosintaan...onkos tuo suhde enää terve? unohda hetkeksi koko homma, jos voit...itsesi takia.
Miettikää naiset jos saattekin tahtonne läpi kaikenlaisella vihjailulla ja kinumisella, kuinka paljon jouduttekaan painostamaan avioon. Useimmilla menee siinä kohta poikki...
Tsemmpiä!- Kaisuli
Niinpä niin. En todellakaan aio pakottaa/painostaa ukkoani kihloihin/naimisiin jne. Mutta jos ei halua niin sitten ei halua, eikä kyllä tartte haluta "puoliksi". Kyllä mie tässä vaiheessa jo sitoudun mieheen loppuiäkseni, ja jos tämä mies ei ole se, niin voi voi. Enhän voi elää loppuelämääni epävarmuudessa, jos hän ei ole vielä varma...
- Oona
No pakko vielä kirjoittaa ja oikaista vähän...
En sanoisi EI kosintaan kostaakseni vaan, että olisin jo kyllästynyt ja luopunut jotenkin ajatuksesta. Sitä kuitenkin jo on alkanut ajattelemaan, että no ei kai sitä tarvi mennä naimisiin. Jos ei tähän mennessäkään ole menty niin mitä sen enää väliä. Vaikea selittää, mutta en nyt kuitenkaan kostaa halua! Vähän niin kun, että jos toinen herääkin ja innostuu ajatuksesta niin toinen on voinut jo muuttaa mielensä. En tiedä kävisikö näin, mutta voi olla.
Ja sehän tässä juuri on pointtina, että kun en ole painostanut enkä juurikaan vihjaillut! Ehkä kaksi kertaa olen vihjaissut hieman. Ja se, että mikä on painostamista? Joidenkin mielestä voisi kertoa haluavansa naimisiin eli kertoa tunteistaan painostamatta. En ole vielä kertonut, mutta harkinnut asiaa.
Jos nyt aivan välttämättä hinkuaisin naimisiin niin kai olisin sitten painostanut ja uhkaillut ja vaikka mitä. Vaikka tässä voivottelenkin, etä miksi mies ei kosi niin voin kyllä edelleen odotella. Ja minun ei aivan välttämättä tarvitse päästä naimisiin, mutta haluaisin kyllä. Enkä ole vihainen. Mutta asia kyllä painaa mieltä, en kai muuten olisi kirjoittanut.
Avomieheni mielestä 3-4 vuoden seurustelu on vielä lyhyt. Ehkä silläkin on vaikutusta. Minun mielestä n. 3 - 5 vuotta yhdessä olleena voisi mennä jo naimisiin. Tai se tietysti riippuu ihmisistä ja suhteesta. - Oona
Oona kirjoitti:
No pakko vielä kirjoittaa ja oikaista vähän...
En sanoisi EI kosintaan kostaakseni vaan, että olisin jo kyllästynyt ja luopunut jotenkin ajatuksesta. Sitä kuitenkin jo on alkanut ajattelemaan, että no ei kai sitä tarvi mennä naimisiin. Jos ei tähän mennessäkään ole menty niin mitä sen enää väliä. Vaikea selittää, mutta en nyt kuitenkaan kostaa halua! Vähän niin kun, että jos toinen herääkin ja innostuu ajatuksesta niin toinen on voinut jo muuttaa mielensä. En tiedä kävisikö näin, mutta voi olla.
Ja sehän tässä juuri on pointtina, että kun en ole painostanut enkä juurikaan vihjaillut! Ehkä kaksi kertaa olen vihjaissut hieman. Ja se, että mikä on painostamista? Joidenkin mielestä voisi kertoa haluavansa naimisiin eli kertoa tunteistaan painostamatta. En ole vielä kertonut, mutta harkinnut asiaa.
Jos nyt aivan välttämättä hinkuaisin naimisiin niin kai olisin sitten painostanut ja uhkaillut ja vaikka mitä. Vaikka tässä voivottelenkin, etä miksi mies ei kosi niin voin kyllä edelleen odotella. Ja minun ei aivan välttämättä tarvitse päästä naimisiin, mutta haluaisin kyllä. Enkä ole vihainen. Mutta asia kyllä painaa mieltä, en kai muuten olisi kirjoittanut.
Avomieheni mielestä 3-4 vuoden seurustelu on vielä lyhyt. Ehkä silläkin on vaikutusta. Minun mielestä n. 3 - 5 vuotta yhdessä olleena voisi mennä jo naimisiin. Tai se tietysti riippuu ihmisistä ja suhteesta.Olen siis haaveillut romanttisesta kosinnasta ja siitä, että mies omasta aloitteestaan ja halustaan kosisi. Ei siksi, että pakotan tai siksi, että saamme tai olemme saaneet lapsen.
Eräs avomieheni ystävä meni kihloihin niin, että nainen painosti. Uhkasi kuulemma jopa itsemurhallakin, jos mies jättää hänet. Mies on kertonut muille, ettei halua mennä naimisiin, ei lapsia, eikä edes muuttaa yhteen. Kuka voisi olla onnellinen kihlauksesta, johon toinen on suostunut vaan kun olet pakottanut...?
Kai miehelläni tunteita ja sitoutumista minua kohtaan on, jos näinkin kauan on kanssani ollut. Olemme ostaneet yhteisen asunnon ja hän haluaa lapsia kanssani. Minä vain olisin mielellään halunnut naimisiin ennen niitä lapsia. Ja ensi vuonna siis olemme ajatelleet yrittää lasta. Josta siitäkin olen kyllä onnellinen. Vaikka jännittää jo...
Nyt lupaan olla kirjoittamatta enää, heh...
Toivotaan, että meillä odottajilla toiveemme toteutuu! Odotan vieläkin vaikka sen jo nimimerkistä pois jätin... - neiti toistaiseksi
En ma tieda kosimaan pakottamisesta, mutta itelle ainaki vakisinkin tulee olo, etta mies odottaa jotain parempaa kuin ma oon, ku se venyttaa ja viivyttelee. Tulee sellanen olo, etta on jokin valiaikainen, kunnes mies loytaa sen, jonka kans sit todella haluaa elaa. Ja vaikka kysymys olis puhtaasti kuvitelmasta ja omasta tunteesta, ni ei siita paase irti. Ja luulis, etta jos on useamman vuoden ollu yhdessa, ni tietas jo, haluaako elaa sen toisen kanssa vai ei..
- xxx
Moderni nainen voi myös kosia...
- Kaisuli
Moderni nainen ei voi kosia silloin jos asiasta on keskusteltu satoja kertoja ja se on saanut hyvin tylyn vastaanoton. Koska silloin, jos miehelle on tehty aivan selväksi, että nainen on valmis kihloihin, "pallo" on siirretty miehelle. Jos nyt kosin, se menee jo pakottamisen puolelle.
- Marsipaani

Ei se musta mene pakottamisen puolelle? Sitten se menee, jos nainen kosii ja mies kieltäytyy ja nainen suuttuu ja alkaa vaikka uhkailemaan, että "mä jätän sut".
Ei mieskään pakota, kun kosii?
Minun ystäväni kosi miestään ja mies suostui. Ja en tietysti tiedä aivan varmaksi, mutta kyllä mielestäni he ovat ihan onnellisia. Myös mies. Ja he siis ovat nyt naimisissa. Kosinnasta kului n. 1/2 vuotta häihin. Ehkä mies vain oli tullut toisiin ajatuksiin. En usko, että häntä painostettiin. - Kaisuli
Marsipaani kirjoitti:
Ei se musta mene pakottamisen puolelle? Sitten se menee, jos nainen kosii ja mies kieltäytyy ja nainen suuttuu ja alkaa vaikka uhkailemaan, että "mä jätän sut".
Ei mieskään pakota, kun kosii?
Minun ystäväni kosi miestään ja mies suostui. Ja en tietysti tiedä aivan varmaksi, mutta kyllä mielestäni he ovat ihan onnellisia. Myös mies. Ja he siis ovat nyt naimisissa. Kosinnasta kului n. 1/2 vuotta häihin. Ehkä mies vain oli tullut toisiin ajatuksiin. En usko, että häntä painostettiin.Viestini kuului: jos NYT kosin. Eli siis nyt, tässä tilanteessa, näiden taustatekijöiden vallitessa. Silloin se olisi pakottamista. Eikö se nyt tullut edellisessä viestissäni selväksi...
- Marsipaani
Kaisuli kirjoitti:
Viestini kuului: jos NYT kosin. Eli siis nyt, tässä tilanteessa, näiden taustatekijöiden vallitessa. Silloin se olisi pakottamista. Eikö se nyt tullut edellisessä viestissäni selväksi...
Uskon kyllä, että näin on sinun kohdallasi! Ja teet toki niin miltä itsestä hyvältä tuntuu. Kommentoinkin lähinnä tuota kohtaa "Moderni nainen ei voi kosia". Mutta en tarkoittanut siis sinua.
Ja en hoksannut (tyhmä kun olen), että myös nimimerkki xxx:n ”Moderni nainen voi myös kosia” oli osoitettu vain sinulle (täällä oli kai muitakin tapauksia ja kosinnan odottajia vaikka sinä tietysti viesteilyn aloitit). Ja ensimmäisessä viestissä kirjoitit, että kihlauksesta on puhuttu ohi mennen. En ollut ihan varma kuinka paljon olet sitten painanut päälle. Mutta viimeisessä viestissä, kyllä mainitsit, että ”satoja kertoja” olet puhunut asiasta. Joten olsii pitänyt mennä perille… Anteeksi taas kerran, että luetun ymmärtämiseni on heikkoa. Eräälle jo lupasin, että en enää vastaile! Nämä on viimeiset viestini! Joten voitte rentoutua…
Unohdin kertoa, että tämä ystäväni joka kosi oli jo kosintaa ennen puhunut miehelle, että haluaisi naimisiin ja kertonut, että on valmis jne. Tietääkseni useamman kerrankin (mutta ei nyt ihan jatkuvasti paasannut asiasta eikä uhannut jättää miestä tms.) Ja mies oli alun perin sitä mieltä, että ei mene koskaan naimisiin, sitten oli sitä mieltä, että voi mennä, mutta ei vielä. Nyt kun nainen kosi niin hän suostui. Mutta mielestäni se ei ollut painostusta ja mies olisi voinut kieltäytyä. Tämä ystäväni itseasiassa olikin melko varma, että mies kieltäytyy. Ja oli iloisesti yllättynyt kun ei kieltäytynytkään. Ja nyt ovat onnellisesti naimisissa. Ehkä mies oli tullut toisiin ajatuksiin. Tämä taktiikka ei tietysti sovi kaikillle ja kaikkiin tapauksiin.
Jos ei halua yhtään painostaa niin ehkä sitten jossakin tapauksessa voisi tehdä niin, että kertoo ajatuksensa asiasta, että minä olisin valmis menemään naimisiin. Ja toivoisin, että kosisit, mutta en mitenkään painosta vaan kosit sitten kun siltä tuntuu ja olet valmis. Mutta tiedät ainakin mitä minä ajattelen asiasta. Ei ehkä näillä sanoilla, mutta tämän tapaisesti. Se ei mielestäni ole painostamista. Jos joku ei millään tavalla vihjaa miehelleen niin mistä mies voi tietää, että olet valmis jos et kerro? Ehkä joku mies voi pelätä kosia, kun pelkää kielteistä vastausta. Jos yhtään ei halua painostaa ei ehkä kannata puhua asiasta satoja kertoja kyllä se miehelle tulee selväksi yhdelläkin kertaa. Toivottavasti. Ja sitten vain odottamaan… Ja jos ei tapahdu mitään eikä halua painostaa eikä odottaa niin kai sitä tarvii sitten miestä vaihtaa. Ei kai siinä kauheasti muita vaihtoehtoja ole? Luulisin.
- TomJones
Kyllä se kuulkaa niin on, et vaikka ne miehet teidän kanssa asuvat ja ollaan niin olevinaan..totuus on kuitenkin, että te naiset ette ole vieneet mieheltänne jalat alta rakkaudessa!
Sanonta sanoo: 'rakkaudesta se hevonenkin potkii', mut teidän miestä se ei vie EDES sormuskauppaan!
Sanokaa mitä sanotte, purnatkaa minkä jaksatte, mutta miehenne ei teitä rakasta! tykkää syvästi ja syvä välittäminen on paikallaan juu.....mut ei ole rakastunut sokeana teihin...silloinhan tasan MIKÄÄN ei olis este, mut teijän miehet välttelee asiaa kuin mikäkin huono koululainen...huh!
Uskokaa huviksenne, tämä ei ole ikuista rakkautta, tämä on välittämistä, kuten useilla, mitä taas ei kauan jaksa...mikä taas selittää avioerotilastot.
Just tää vika useimmis on..ei katota onx kaikki kohal, kunhan et ole yksin!- Marsipaani
Juu potkii joo... Kyllä eräskin mies vei naisensa sormuskauppaan 1/2 vuoden yhdessä olon jälkeen. Ja oliko se tae ikuisesta rakkaudesta? Ei..
2 vuotta olivat sen jälkeen yhdessä ja ero tuli. Mutta ehkä rakkaus olikin juuri sokeaa...!? ("sokea rakkaus" ei ole aina hyvä asia!)
Ja valitettavasti tiedän näitäkin, jotka pettää kihlattuaan/aviopuolisoaan. Toinen ei sitä huomaa, koska mieshän on varma nakki, kun on sormuskin sormessa! On aivan varmaa, että minä olen se ainoa ja oikea, ei mitenkään voi olla mahdollista, että muut kiinnostais...
Ja kaikki ei ota kihlausta eikä valitettavasti edes avioliitoa tosissaan. Ja kihlaushan on yleensä lupaus naimisiin menosta. Mutta joillekin ei ole. Eli ei välttämättä kerro suhteen laadusta juuri mitään... Ja aika moni on ollut kihloissa enemmän kuin kerran. Kihlaus ei päädy aina avioliittoon.
Hetkinen... jaa nekö vain eroaa jotka eivät ole menneet "sormuskauppaan" tietyn ajan kuluessa? Ja kaunistavat avierotilastoja? Vai ymmärsinkö väärin kirjoituksesi TomJones?
Kuinkas paljon sulla on tota elämänkokemusta...? Ja kokemusta miehistä ja suhteista?
Kyllä siellä avioerotilastoissa löytyy vaikka kuinka paljon niitäkin, jotka "sokeasti rakastuneena" ovat rynnänneet naimisiin lyhyen suhteen jälkeen... - TomJones
Marsipaani kirjoitti:
Juu potkii joo... Kyllä eräskin mies vei naisensa sormuskauppaan 1/2 vuoden yhdessä olon jälkeen. Ja oliko se tae ikuisesta rakkaudesta? Ei..
2 vuotta olivat sen jälkeen yhdessä ja ero tuli. Mutta ehkä rakkaus olikin juuri sokeaa...!? ("sokea rakkaus" ei ole aina hyvä asia!)
Ja valitettavasti tiedän näitäkin, jotka pettää kihlattuaan/aviopuolisoaan. Toinen ei sitä huomaa, koska mieshän on varma nakki, kun on sormuskin sormessa! On aivan varmaa, että minä olen se ainoa ja oikea, ei mitenkään voi olla mahdollista, että muut kiinnostais...
Ja kaikki ei ota kihlausta eikä valitettavasti edes avioliitoa tosissaan. Ja kihlaushan on yleensä lupaus naimisiin menosta. Mutta joillekin ei ole. Eli ei välttämättä kerro suhteen laadusta juuri mitään... Ja aika moni on ollut kihloissa enemmän kuin kerran. Kihlaus ei päädy aina avioliittoon.
Hetkinen... jaa nekö vain eroaa jotka eivät ole menneet "sormuskauppaan" tietyn ajan kuluessa? Ja kaunistavat avierotilastoja? Vai ymmärsinkö väärin kirjoituksesi TomJones?
Kuinkas paljon sulla on tota elämänkokemusta...? Ja kokemusta miehistä ja suhteista?
Kyllä siellä avioerotilastoissa löytyy vaikka kuinka paljon niitäkin, jotka "sokeasti rakastuneena" ovat rynnänneet naimisiin lyhyen suhteen jälkeen...Mitä sä vastailet tääl kaikkien kysymyksiin ja teksteihin kun et niit ees tajua!
Luulet olevasi kovin viisaskin, mut hei haloo!
Kaikki mainitsemasi tapaukset ovatkin tyypillistä suomalaista suhdekulttuuria, koska EI OLE RAKKAUTTA!!! Luuletko, että tosirakkaudessa on pettämistä?..ja jos vastauksesi on KYLLÄ, silloin se ei ole tosirakkautta, ei edes rakkautta!
Kysyit: Kuinkas paljon sulla on tota elämänkokemusta...? Ja kokemusta miehistä ja suhteista? ....usko pois, kumpaakaan ei tarvita rakkaudessa. Et tarvitse aikaisempia kokemuksia suhteista tai elämästä, tarvitset vain Hänet...mut sitä sä et vaa voi ymmärtää :)
Itse asiassa kukaan sun ystävistäs ei tiedä what is love, joku pettää, joku jättää....mut sit taas...sen siit saa kun tapailee ketä eteen tulee. - Marsipaani
TomJones kirjoitti:
Mitä sä vastailet tääl kaikkien kysymyksiin ja teksteihin kun et niit ees tajua!
Luulet olevasi kovin viisaskin, mut hei haloo!
Kaikki mainitsemasi tapaukset ovatkin tyypillistä suomalaista suhdekulttuuria, koska EI OLE RAKKAUTTA!!! Luuletko, että tosirakkaudessa on pettämistä?..ja jos vastauksesi on KYLLÄ, silloin se ei ole tosirakkautta, ei edes rakkautta!
Kysyit: Kuinkas paljon sulla on tota elämänkokemusta...? Ja kokemusta miehistä ja suhteista? ....usko pois, kumpaakaan ei tarvita rakkaudessa. Et tarvitse aikaisempia kokemuksia suhteista tai elämästä, tarvitset vain Hänet...mut sitä sä et vaa voi ymmärtää :)
Itse asiassa kukaan sun ystävistäs ei tiedä what is love, joku pettää, joku jättää....mut sit taas...sen siit saa kun tapailee ketä eteen tulee.Ei kai ole kiellettyä vastailla? Ja ne vain on mun mielipiteitäni, miten itse koen asian! En ole väittänyt ettei kukaan saisi olla eri mieltä?(tai tarkoitukseni ei ainakaan ollut?) Tai että olisi jotenkin viisas... Oletko ainoa joka saa vastata täällä ja jos joku on eri mieltä menee heti herne nenään? Ja jos itse olenkin tyhmä, enkä tajua muiden kirjoituksia (toisin kuin sinä) niin enpä ainakaan kutsu ketään idiootiksi… ? Anteeksi vain, jos noin kauheasti loukkasin tunteitasi!?
Korjaan vielä tähänkin, että en ole väittänyt että nämä esimerkki tapaukseni on oikeaa rakkautta!! Asiahan on siis juuri päinvastoin! Halusinkin tuoda esille, että vaikka on kihloissa ja naimisissa ei se välttämättä AINA ole oikeaa rakkautta. Eikä kaikki ota kihlausta/avioliittoa niin vakavissaan (valitettavasti). Kun jotkut ovat sitä mieltä, että se että on sormus sormessa on merkki oikeasta rakkaudesta ja piste. Ja se, että mennään mahdollisimman nopeasti kihloihin/naimisiin eikä odotella vuosia. Ja jos ei ole sormusta niin silloin mies tai nainen ei rakasta toista. Olin siis siitä eri mieltä.
Ja jos kaikki tietäisi mikä on oikeaa rakkautta ja heti seurustelun alussa niin ihmiset heivaisi ne ”ei oikeat” heti kättelyssä lepikkoon. Tai ei edes alkaisi seurustelemaan sellaisten kanssa? Ja ei olisi avioeroja jne. Onnittelen niitä, jotka ei tarvi mitään kokemuksia mistään vaan tunnistaa ja löytää heti sen oikean rakkauden! Moni on sellaisille kateellinen. Jotkut joutuvat käymään useammankin miehen/naisen läpi ja erehtyvät luulemaan jotain ”oikeaksi”. Mutta onneksi sinä tiedät what is love… eikä satu erehdyksiä
Mutta minä siis poistun niin tulee kaikille parempi mieli… - Marsipaani
TomJones kirjoitti:
Mitä sä vastailet tääl kaikkien kysymyksiin ja teksteihin kun et niit ees tajua!
Luulet olevasi kovin viisaskin, mut hei haloo!
Kaikki mainitsemasi tapaukset ovatkin tyypillistä suomalaista suhdekulttuuria, koska EI OLE RAKKAUTTA!!! Luuletko, että tosirakkaudessa on pettämistä?..ja jos vastauksesi on KYLLÄ, silloin se ei ole tosirakkautta, ei edes rakkautta!
Kysyit: Kuinkas paljon sulla on tota elämänkokemusta...? Ja kokemusta miehistä ja suhteista? ....usko pois, kumpaakaan ei tarvita rakkaudessa. Et tarvitse aikaisempia kokemuksia suhteista tai elämästä, tarvitset vain Hänet...mut sitä sä et vaa voi ymmärtää :)
Itse asiassa kukaan sun ystävistäs ei tiedä what is love, joku pettää, joku jättää....mut sit taas...sen siit saa kun tapailee ketä eteen tulee.Ja en todellakaan luule, että tosi rakkaudessa on pettämistä... siitähän juuri kirjoitinkin...!!
Ehkä taisi käydä niin, että molemmat ymmärsimme toisemme väärin? Mutta itse varmaan vain kirjoitan sekavia ja se johtui siitä.
Mutta siis nyt poistun ja jätän viisaammille ja kaikkitietäville keskustelun vapaaksi! - TomJones
Marsipaani kirjoitti:
Ja en todellakaan luule, että tosi rakkaudessa on pettämistä... siitähän juuri kirjoitinkin...!!
Ehkä taisi käydä niin, että molemmat ymmärsimme toisemme väärin? Mutta itse varmaan vain kirjoitan sekavia ja se johtui siitä.
Mutta siis nyt poistun ja jätän viisaammille ja kaikkitietäville keskustelun vapaaksi!Anteeksi aikaisempi moittimiseni..olet oikeassa, ehkä kumpikin hieman ymmärsi toisensa väärin :(
Ei ollut tarkoitus loukata, mut taisin niin tehdä ja olen pahoillani siitä.
Ajatuksesi täsmää aika lailla omiini mm. kihla/aviohommista..nii-i..sitähän nykyään mennää ku mennää vaan sitoutumaan, ehkä huvin vuoksi..who knows...ei muisteta pahalla, ok? :)
- Hörhelö
Tämä ei nyt vastaa kysymykseesi, mutta ajattelin kuitenkin osallistua keskusteluun.
Koen OMALTA kohdaltani painostukseksi muunkin kuin kosinnan tai uhkailun (että jätän toisen). Tai uhkailun kokisin jo pakottamiseksi, kun en jättäisi paljon vaihtoehtoja. Musta jatkuva asiasta puhuminenkin on painostamista. Ja tuntuis musta pahalta. Ja se toinen on valmis, kun on valmis ei kai siinä auta vaikka kuinka asiaa hokisin. Eikä kyse ole vain siitä, että mies ahdistuisi. Ja etten halua hermostuttaa häntä.
Olen kerran kertonut avopuolisolleni, että miltä musta tuntuu. Että olisin valmis menemään naimisiin ja haluan elää hänen kanssaan loppuelämäni. Mies ei ollut vielä valmis ja sanoin, että okei en mitenkään painosta ja mun ei välttämättä tarvi vielä mennä naimisiin (mikä on totta). Mutta olisin siis valmis. Että hän ottaa asian sitten esille, kun siltä tuntuu. En olisi tätäkään kertonut vaan olisin odotellut, mutta kun kosintaa ei kuulunut niin ajattelin kertoa tunteeni. Ainakin hän tietää mitä ajattelen asiasta. Eli se, että hän ei ole kosinut ei johdu ainakaan sitten siitä, että ei ole tiennyt että haluaisin jo naimisiin. Sen jälkeen en ole asiaa ottanut esille. Sen tiedän ja siitä on keskusteltu, että miehellä ei ole mitään periaatteita, että hän ei koskaan halua naimisiin tai ei halua lapsia. Se on hyvä tietää hyvissä ajoin! Ja en ole maailman tappiin ajatellut odottaa, että koska hän on valmis. Joku raja kuitenkin on olemassa. Ja mulle kihlaus merkitee avioliittolupausta ja naimisiin on mentävä viimeistään vuoden päästä. Emme kuitenkaan järjestä isoja häitä (siitä on joskus puhuttu) joten järjestely ja rahapuolen hoitaminen kuntoon ei vie montaa vuotta.
Ehkä tämä on hölmöä, mutta toisaalta kai kaikki tekevät niin kuin itsestä tuntuu oikealta… Ja tämä tuntuu itsestäni ainakin vielä ok:lta. Hän tuntuu minulle oikealta ja toivon, että itse olisin hänelle se oikea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380